-- Jos olisitte minun asemassani, -- virkkoi Paul, -- olen varma siitä,
että sydämenne heti sanoisi teille, mitä teidän olisi tekeminen. Isäni
kärsii onnettomasta eripuraisuudestamme ja käskee minua sopimaan.
Äitini ... niin, miksi salaisin teiltä aavistukseni? Nimetön kehoitus
tulee ehkä äidiltäni.
-- Ja te luulette, että äitinne käskisi teidän pelastaa
verivihollisensa!
-- Juuri siitä hänet tunnen, madame. Falkbyhyn on tullut kirje
äidiltäni. Joko hän on täällä tai on hänellä täällä joku tuttava.
-- Ei, hyvä kreivi, -- jatkoi markiisitar hetken mietittyään, -- olette
kovin tottumaton vehkeilijäin korttikonsteihin. Se henkilö, joka on
kehoituksen kirjoittanut, tietää luultavasti varsin hyvin, että hänen
majesteettinsa puolen päivän aikana lähtee kaupungista, ettei teille
tule tilaisuutta puolustaa itseänne ja että kadehdittava paikka, joka
oli teille aiottu, sill'aikaa annetaan toiselle. Ehtiäksenne Solnaan,
jossa teitä kyllä osataan viivyttää, ja sieltä takaisin tarvitsette
vähintään kaksi tuntia. Kun palaatte, on kuningas poissa ja onnenne
mennyt. Kas, siinä syy, miksi teille on lähetetty tuo kavala kirje.
-- Suotteko minun käyttää vaunujanne ja hevosianne?
-- Mielelläni. Mutta minä vakuutan, että todella pahastun teihin, jos
olette niin itsepäinen, että ylenkatsotte hyvän neuvon. Älkää menkö
Solnaan, vaan suoraan hoviin, ja sitten vasta, kun olette paljastanut
sen hävyttömän parjauksen, joka on laskettu kuin ruutimiinaksi onnenne
alle, voitte matkustaa, mihin tahdotte.
Ja markiisitar tarttui häntä käteen ja katseli häntä niin rukoilevasti,
niin hurmaavasti, että se olisi voinut saada kardinaalinkin luopioksi.
-- Ei, madame, -- vastasi Paul. Lisätkää hyvyyttänne antamalla anteeksi
tottelemattomuuteni. Koetan sovittaa sitä koko elinaikani.
-- Bertelsköld, minä pyydän teitä kaiken pyhän nimessä, tehkää se
_minun tähteni_, jos ette itsenne -- älkää menkö Solnaan! Menkää
hoviin!
-- Onko teillä muuta käskettävää?
-- Kuinka? Te menette?
-- Jos viivyn kauemmin, en täytä velvollisuuttani. Te, joka niin hyvin
ymmärrätte naisen sydämen, oppikaa, madame, myös ymmärtämään miehen
sydän.
Paul syöksyi ulos. Markiisitar Egmont nousi ylös kalpeana vihasta ja
soitti kamarineitsyttänsä. -- Babette, -- sanoi hän, -- kun kreivi
palaa, en ota häntä vastaan.
-- Mutta jos hän tulee pieniä portaita? ... kysyi tyttö, vetäen
huulensa kurttuun.
-- Ei, ei, ei, sanon minä. Häntä ei millään ehdolla oteta vastaan. Hän
on kiittämätön...
-- Mutta jos hän katuu?... Jos hän ampuu itsensä kuoliaaksi? Hän voi
tehdä vaikka mitä ... ja hän on kaunis silloin, kun hän on raju, --
jatkoi Babette, johon kauniit miehet vaikuttivat yhtä paljon kuin
kauniit kultarahat.
-- Mene, minä tahdon olla yksin!
Babette meni. -- Sieltäpäinkö nyt tuuli puhaltaa? -- mutisi hän
mennessään. -- No, pieni riita silloin tällöin tuottaa vain vaihtelua.
Mutta olenpa talonpoikaispiika, ellen saa vastakäskyä tunnin
kuluessa... Nyt jo? Vai niin.
Kello soi.
-- Babette, ottiko kreivi vaununi?
-- Otti, teidän armonne. Hän oli tosiaankin siksi hävytön.
-- Minä hänelle ne _tarjosin_. Hän tulee varmaan takaisin, mutta sinä
voit sanoa hänelle, että juuri läksin ratsastamaan.
-- Ja jos hän tulee illalla?
-- Niin en ole kotona.
-- Mutta jos hän tulee huomenna?
-- Olet sietämätön. Huomenna saamme nähdä.
Babette meni, mutta ei ollut vielä ehtinyt sulkea ovea, kun kello soi
kolmannen kerran.
-- Olen tänä iltana kotona. Mutta voit sanoa hänelle, että olen hyvin
pahoillani.
-- Pitääkö minun palauttaa hänet, jos hän tulee jo aamupäivällä?
-- Sinä sen takiainen! No, tulkoon hän sitten. Mutta isoja portaita,
ymmärräthän?
-- Tapahtukoon niin, teidän armonne.
-- Odota... En ota vastaan ketään muita tänään. Pääni on kipeä.
-- Minusta ei teidän armonne koskaan ole ollut niin kukoistavan
näköinen kuin nyt.
-- Totteletko?
-- Teidän armonne käsky täytetään täsmälleen.
-- Mene tiehesi.
Babette katosi. -- No, tiesinhän sen, -- napisi vallaton palvelija,
nyrpistäen nykeröä nenäänsä. Se oli yhtä varmaa kuin päivänpaiste
ukkossateen jäljestä.
Meidän tulee nyt kuitenkin hetkeksi jättää markiisitar Egmont yksin
rakastettavien oikkujensa kanssa, astuaksemme erääseen toiseen muhkeaan
Kuningattarenkadun varrella olevaan huoneistoon, jossa kreivi Bernhard
Bertelsköld samana aamuna istui silmäillen kirjeitä, jotka näyttivät
erityisesti herättävän hänen huomiotaan.
-- _Asia numero yksi_, -- puheli hän itsekseen järjestäessään kirjeitä.
-- Kuta enemmän sitä ajattelen, sitä luonnollisemmalta, sitä
välttämättömämmältä minusta tuntuu, että isäni nai neiti Sjöbladin.
Ainoastaan siten saadaan madamen kaikki toiveet ainaiseksi raukeamaan.
Hän pitää itseänsä välttämättömästi tarpeellisena, hän odottaa, että
polvillamme pyydämme häntä palaamaan. Tietysti hän odottaa, että hänet
silloin kutsutaan takaisin niin loistavasti, että se antaa hänelle
täyden tyydytyksen. Mutta hän pettyy. Pidämme huolta siitä, että heidän
välinsä rikotaan niin, ettei sitä enää voida korjata, ja se tapahtuu
parhaiten kuuluttamalla häntä Posttidningissä. Eihän ole hauskaa
julkaista nimeämme lehdissä, mutta mitäpä emme tekisi isämme onnen
vuoksi. Tullaan vielä ihmettelemäänkin uhrautuvaisuuttani. Vaikeaa,
ehkä mahdotontakin on saada _mon cher papa_ niin ratkaisevaan tekoon.
Minä tunnen hänet; ei tarvita muuta, kuin että Vera vetistelee tai Paul
deklamoi, niin hän jo heltyy. Sentähden on parasta, että minä astun
ratkaisevan askelen. Hän on nostava melun, se on selvä asia, mutta hän
on mukautuva siihen, mitä ei enää voida muuttaa. Siis tämmöinen
ilmoitus:
"Koska vaimoni Ester, syntyisin Larsson", -- täytyy panna: vaimoni, --
"tuntemattomalla tavalla on lähtenyt asunnostani eikä ole tunnettua,
missä hän nykyjään oleilee" -- oleilee, se on hyvä! -- "niin häntä,
Ester Larssonia, täten laillisesti kehoitetaan vuoden ja yön kuluessa
saapumaan luokseni yhdyselämään, muussa tapauksessa", -- muussa
tapauksessa olisi harmillista, jos hän palaisi näin tilattaessa, --
"muussa tapauksessa menen minä uusiin naimisiin. Falkby 6 p:nä
huhtikuuta 1772. Kaarle Viktor Bertel..." kynä ei anna mustetta! --
"Bertelsköld; kreivi, kenraalimajuri ja Kunink. Miekka-ritarikunnan,
Kunink. Tanskan Dannebrogin ritarikunnan ja Keis. Venäjän Pyhän Annan
ritarikunnan ensimmäisen luokan ritari."
-- Kas niin, nyt on kaikki järjestetty. _Avis au lecteur_. Niinkuin
kaikissa hyvissä ilveilyissä, on toisen näytöksen lopussa alku
seuraavan sisällykseen. José!
-- Sennor!
-- Tämän paperin viet tänään Posttidningin painoon ja sanot, että se
otetaan huomispäivän numeroon.
-- Se tapahtuu, sennor.
-- _Asia numero kaksi_, -- jatkoi kreivi Bertelsköld. -- Siinä
tapauksessa, että herra veljeni voisi tunkeutua hänen majesteettinsa
suosioon sittenkin, vaikka olen levitellyt huhuja hänen arvokkaasta
entisyydestään, on tarpeellista kreivi Schefferin välityksellä antaa
ajoissa hänen majesteetillensa tieto huomispäivän ilmoituksesta.
Armollisella kuninkaallamme on, vaikkakin hän teeskentelee paljon
aatelittomien edessä, hyvin hieno nenä vainutessaan puhdasveristä
aatelia ja vielä suurempi kauhu kaikkea julkista häväistystä kohtaan.
_Merci, mon genie!_ Tämä ilmoitus on kuin hevonen shakkilaudalla: se
lyö vinoon, mutta se lyö joka haaralle ja hyppää, jos tarvitaan, itse
kuninkaankin yli... José!
-- Sennor!
-- Tämän kirjeen viet valtioneuvoston jäsenelle, Schefferille.
-- Se tapahtuu, sennor!
-- _Asia numero kolme_. Nyt on teidän vuoronne, armollinen
markiisittareni! Minulla on tässä suunnitelma, joka toivoakseni on
tuottava teille odottamatonta huvia. Kas näin: "Kuinka kauan pitää
rehellisten ruotsalaisten antaa ulkomaalaisten Tartuffien", -- ei, se
ei kelpaa, kielen tulee olla lukijain mukaan, siis törkeää kuin
teurastajan koiran haukunta. -- "Kuinka kauan pitää rehellisten
ruotsalaisten sietää, että ulkomaalaiset konnat, kujeilijat ja irstas
roskaväki, joka lihottaa itseään rehellisen kansan hiellä ja verellä,
hutiloivat maan onnen kanssa? Hyvin tunnetaan eräs K----kadun varrella
oleva huonomaineinen talo, jossa joka ilta häpeämättömyys levittelee
riikinkukon pyrstöään kuninkaallisen armon päiväpaisteessa ja jossa
pahe herkuttelee itkevän hyveen verisillä kyynelillä". -- Hyvä, tuota
lukiessaan roskaväki varmaankin alkaa nyyhkiä. -- "Tunnetaan myös eräs
ylevä patarouva, joka nimittää itseään Mark----r E----t ja joka kertoo
jokaiselle, joka vain viitsii kuunnella, että kaikki ruotsalaiset ovat
tyhmempiä kuin teurassonnit, minkä hän sitovasti todistaa sillä,
että hän nyt yli puolen vuotta on heitä niin sanoaksemme potkinut
portaista alas. Tiedetään myös, että mainittu patarouva, jolla on
hyvä silmä ruutukuninkaaseen, ennen tänne tuloaan on ollut
kehruuhuoneen prinsessana ja antanut houkutella itsensä kunnioittamaan"
-- kunnioittamaan se on makkarantekijäin kirjoitustapaa --
"Ruotsia läsnäolollaan sillä ehdolla, että hän täällä saa kantaa
kolmenkymmenentuhannen riksin suuruisen" -- se on liian vähän --
"viidenkymmenen tuhannen riksin suuruisen eläkkeen, opettaaksensa
meitä, tyhmiä koneja, tekemään askeltemppuja uusimman muodin mukaan.
Hänellä on nykyjään kaksikymmentäneljä -- olkoon kaksikymmentäyhdeksän
-- tiettyä rakastajaa, jotka vehkeilevät hänen puolestaan
ritarihuoneessa kukistaakseen aatelittomat säädyt, jonka jälkeen
mainittu patarouva koroitetaan valttiässäksi ja hallitsee valtakuntaa
Nälkäisen Revon kanssa. Kuinka kauan pitää rehellisten ruotsalaisten"
jne. -- Lisätkäämme loppuun hieno kehoitus, että kansa itse kostakoon
hyveittensä ja oikeuksiensa puolesta, joita niin hävyttömästi
tallataan. José!
-- Sennor!
-- Tämän paperin sinä viet sanomalehti Riksfiskalenin toimittajalle ja
sanot terveisiä minulta, että hän julkaisee sen nimettömänä ja ensi
tilassa. Sano hänelle, että sovittu summa tulee tällä kertaa olemaan
kaksinkertainen.
-- Se tapahtuu, sennor.