Ovet avattiin, ja kuningas astui sisään emännän seuraamana, joka oli
ollut häntä vastaanottamassa suuren sisäänkäytävän yläpäässä.
Kustaa III oli tähän aikaan 26 vuoden vanha, ja hänen olemuksensa oli
vielä kaiken sen nuoruudensulouden kirkastama, joka ei milloinkaan
hänessä kokonaan sammunut, ei edes silloinkaan, kun vuodet ja huolet
olivat verhonneet sumuunsa hänen elämänsä. Korkea, avoin otsa, jota
vaaleat, taapäin pyyhkäistyt, hienosti puuteroidut suortuvat ympäröivät
päättyen erittäin huolelliseen taideteokseen -- suuret, erinomaisen
loistavat siniset silmät -- hienopiirteiset kasvot, joiden kuuluisaksi
tullutta vinoutta huomasivat tuskin muut kuin ne, jotka puutteita
hakivat -- hienosti hymyilevät, hyvyyttä osoittavat huulet --
valkoinen, miltei naisellinen hipiä, pysty ja kuitenkin aina liikkuva
pää -- tuo omituinen niskan nakkaus, joka oli niin luonteenomainen --
kauniiden, sormusten koristamien, pitsikalvosinten ympäröimien kätten
liikkeet -- elävät, aina arvokkaat, aina miellyttävät, aina ilmeikkäät
kasvoneleet, jotka säestivät joka sanaa, joka liikettä -- vapaa,
teeskentelemätön ryhti, joka kuitenkin aina pysyi arvokkaana -- kaikki
tämä muodosti kokonaiskuvan, jota ei koskaan se, joka sen oli nähnyt,
voinut unohtaa. Hänessä oli kuin olikin neron omituinen viehätys, jota
eivät koskaan pienet tahrat voi himmentää ja joka vastustamattomasti
vallitsee ihmisiä vastoin heidän tahtoansakin.
Mitä kaikkea onkaan sanottu tästä kuninkaasta ja hänen ulkonaisesta
esiintymisestään! Kuinka halukkaasti onkaan etsitty pienintäkin varjoa,
joka voisi himmentää hänen kuvaansa jälkimaailman silmissä! Kuinka
onkaan hänen vartaloaan, hänen liikkeitään, hänen sanojaan vääristelty,
samoinkuin on vääristelty hänen historiallista persoonaansa, hänen
luonnettaan ja hänen ihmisarvoaan, lähtien hänen kasvojensa
kaksinaisuudesta ja hänen pukunsa nauharuusukkeista aina hänen
omantuntonsa kaksinaisuuteen ja hänen hallituksensa kevytmielisyyteen
saakka! Sillä mitä merkitsee kaikki hänen korealle silkkitakilleen
heitetty loka verrattuna siihen alennuksen pohjattomuuteen, jonne häntä
siveellisenä ihmisenä on koetettu syöstä! Elämässä tuskin on niin
mustaa rikosta, niin mieltäliikuttavaa ilkeyttä, jota ei olisi juljettu
sanoa tämän kuninkaan tekemäksi. Kaikki, mitä mielikuvitus mustaa ja
kamalaa keksii, kaikki, mitä siveellinen tunto syvimmin inhoaa, kaikkea
kurjinta, jota on voitu hirmuvaltiaan tai kerjäläisen ajatella
himoinneen, kaikkea sitä on uskottu Kustaa III:sta, ja jos ei ole voitu
ajatella mitään vielä kauheampaa tai vastenmielisempää, niin ei vika
ole ollut niissä, jotka ovat häntä semmoiseksi kuvailleet, vaan syynä
on ollut vain ihmisen mielikuvitusvoiman puutteellisuus, se kun ei ole
enää voinut keksiä voimakkaampia värejä tai häpeällisempiä vaikuttimia.
Ja nyt hän kuitenkin astui tähän kauniiseen salonkiin aavistamatta
vähääkään sitä, että häntä kerran tultaisiin sanomaan maansa Neroksi,
Caligulaksi tai Heliogabalukseksi. Ei näkynyt vähintäkään veren tahraa
hänen lumivalkeilla käsillään. Ei mitään myrkkyä tippunut hänen
kiharaisista, kiemurtelevista kutreistaan. Hänen sinisen silkkitakkinsa
taskusta ei pistänyt esiin minkään piiloitetun tikarin kahvaa. Hänen
sinisistä silmistään ei singonnut mitään julkeita katseita, jotka
olisivat ilmaisseet tyrannia, joka kylmäkiskoisesti tappaa miesten
kunnian ja naisten viattomuuden. Ei mikään salaovi auennut hänen
viittauksestaan hautaamaan vihollisen ikuiseen vankilaan. Kuinka
hyvästi hän osasikaan teeskennellä, tuo vilpillinen "_komediantti_".
Koko hänen olennossaan oli tuollaista valoisaa arvokkaisuutta, että
heti hänen sisään astuessaan vahakynttilät näyttivät palavan
kirkkaammin, suuret peilit loistavan, kukat ikkunoissa tuoksuvan
voimakkaammin ja selittämätön valo leviävän yli koko salongin. Ja
samoinkuin kaikki kasvit kallistuvat kohti päivää, niin kaikkien
läsnäolevien silmät seurasivat hänen keveätä, miellyttävää astuntaansa
heidän alamaisesti peräytyvien riviensä keskitse.
Hän tervehti kaikille puolille päätään nyökäyttäen. Riennettiin saamaan
osaa hänen pienimmästäkin silmäyksestään; kuunneltiin jokaista sanaa
hänen huuliltaan, ikäänkuin jotakin sulosointua. Kaikki tunsivat
olevansa ikäänkuin lumottuja ja kuitenkin vapaita, huolettomia ja
iloisia.
Oliko tämä se hirmuhallitsija, josta luetaan niin monessa
puoluekirjoituksessa? Ei, vastaavat ajan kaiut, _ei vielä_. Hän oli
vain kohta siksi tuleva. -- Tuliko hän siksi? Siihen ei kukaan osannut
vastata huhtikuussa 1772.
Tervehdys kummallakin puolen tehtiin hovitapain ja tanssikoulun
ankarien sääntöjen mukaan. Tuttavuuskin oli täynnä monenlaisia
temppuja. Kuninkaan _arvon_ piti vapauden aikana korvata kaikki se,
mitä hänen _vallastaan_ puuttui. Hänen vartiovuorossa oleva
kamaripalvelijansa seurasi häntä tähän tuttavalliseen iltamaankin, ja
kaksi kamaripalvelijaa odotti ovella kuninkaallisen herransa käskyjä.
-- Tulen myöhään, mutta älkää antako häiritä itseänne
hallitustoimissanne, hyvä markiisittareni, -- virkkoi kuningas tuolla
kohteliaalla ja leikkiä laskevalla äänellä, jolla hän tavallisesti
puhutteli ylhäisiä naisia. -- Näen teillä olevan koko hovinne
ympärillänne. Olette tosiaankin kadehdittava. Hallitsette
yksinvaltiaasti eikä teillä kuitenkaan ole yhtään kapinoitsijaa
valtakunnassanne. Mutta mitä uutta Parisista? Toivon rakastettavan
tätinne voivan hyvin?
-- Niin hyvin kuin saattaa voida sadan penikulman päässä teidän
majesteetistanne, -- vastasi markiisitar samaan tapaan. -- Tätini ei
vielä ole niin vanha, että olisi menettänyt muistinsa ja hän muistelee
kaipauksella viime talvea, jolloin hänellä oli armo kiistellä teidän
majesteettinne kanssa.
-- En minäkään koskaan voi unohtaa kahakoitamme, -- jatkoi kuningas,
ilostuen noista hauskoista muistoista. -- Kreivitär de la Marckin
jälkeen ei minulla Parisissa ollut pelättävämpää vihollista kuin
kreivitär Egmont, ja voinpa lisätä, ei myöskään luotettavampaa ystävää.
Uskotteko, että nuo viehättävät naiset ahdistivat minua ankarasti,
niinkuin sanoivat, yksinvaltaisten mielipiteitteni vuoksi. Tiedätte,
ettei missään olla niin vapaamielisiä kuin Parisissa. Aina haaveksitaan
siitä, jota ilman itse ollaan. En koskaan ole nähnyt innokkaampaa
tasavaltalaista kuin tätinne on. Hänen loosissaan vastaanotin
surusanoman Tukholmasta ja kuinka luulette hänen minua lohduttaneen?
Hän varoitti minua yksinvaltaisesta kuninkaanvallasta.
-- Suokaa anteeksi hänelle, teidän majesteettinne! Hänen olisi pitänyt
viettää tämä talvi Tukholmassa tarkistaakseen mielipiteitään.
-- Niinkö luulette? Mutta Parisi on kuitenkin aina Parisi. Minä näytän
teille mitä viehättävimpiä kirjailukaavoja, jotka juuri sain postista.
Muistatteko nuorta Vestristä, tuota kaunissääristä tanssijaa, isänsä
poikaa? Hän kirjoittaa ja ehdottelee minulle toden teolla, että
tilaisin balettiseuran Tukholmaan. Ja pieni, sievä Morelli --
kuningasvainajan ensimmäisen tanssijattaren tytär, sen, joka oli mukana
Kiinaa vihkimässä ja jonka hänen kilpailijansa sitten myrkytti
Bolognassa -- mitä luulette hänen haluavan? Hän tahtoo kaikin mokomin
tulla tänne ja tanssia kruunausjuhlassa.
-- Eipä haittaisi, jos teidän majesteettinne tilaisi hänet tanssin
opettajattareksi esim. porvarissäädylle. Mutta haluaako teidän
majesteettinne istua? Meillä on pieni, hyvin vaatimaton _pas de
printemps_. Se on vanha _nouveauté_, jota kuulemma tanssittiin
Tukholmassa kolmekymmentä vuotta sitten kreivi Tessinin luona.
-- Kreivi Tessinin luona? Ah! Minä muistelen kuulleeni siitä
puhuttavan. Se oli silloin, kun kuningatarvainaja meni tainnoksiin
tuntiessaan neiti Tauben. Silloin tanssi kevään osaa eräs pieni,
suloinen _parvenue_, eräs _bourgeoisien_ tytär, joka kuuluu
_escamoleeranneen_ neiti Stenbockin puvun. Hänet sitten nai kreivi
Bertelsköld, meidän espanjalaisen _chevalierimme_ isä. Kreivi Tessin
kertoi minulle siitä kerran siihen aikaan, kun minä ja hän vielä olimme
hyvät ystävät.
-- Ah! -- huudahti markiisitar, ilmeisesti hämmästyen. -- Aioin juuri
pyytää saada teidän kuninkaalliselle majesteetillenne esittää nuoren
henkilön, joka, ellen erehdy, on saman kreivi Bertelsköldin poika hänen
toisesta naimisestaan mainitun henkilön kanssa.
-- Ai, ai, hyvä markiisittareni, kun teidän ikäisenne nainen
suosittelee nuorta miestä, niin voi vannoa, että hänellä on siihen
hyvin vaikuttavia syitä. Toivon ainakin hänen olevan ruman,
yksisilmäisen, köyryselkäisen tai ainakin maisterin, sillä silloin
voivat muut ihailijanne olla huoleti.
-- Teidän majesteettinne suvaitsee tehdä hyvin ja arvostella itse.
Tässä hän on... Kreivi Paul Bertelsköld...
Kuningas katseli mielihyvin solakkaa, kaunista nuorukaista, jonka
yksinkertainen musta puku, kaino puna ja mustat, surulliset haaveksivat
silmät enemmän muistuttivat jonkin murhenäytelmän päähenkilöä kuin sitä
kohteliasta ja keikaroivaa kaartinupseeria, jonka kuningas luultavasti
oli odottanut näkevänsä.
-- Madame, -- sanoi Kustaa III hymyillen ja sanomattoman viehättävästi,
-- minä surkuttelen teidän ihailijoitanne!
-- Uskallan uskoa, että teidän majesteettinne erehtyy ensi kerran
elämässään, -- virkkoi kaunis markiisitar peittäen viuhkallaan osan
kasvoistaan, jotka eivät vielä olleet unohtaneet punastumisen taitoa.
Kuningas katseli katselemistaan nuorta miestä. Hän ihaili kaikkea
kaunista, ja onhan huomautettu, että kaikki Kustaa III:n suosikit
olivat komeita miehiä. -- Onko teillä mitään toivomusta, jonka voisin
toteuttaa? -- kysyi hän Paulilta. -- Tunnen isänne ja veljenne. --
Iloitsen saadessani nähdä teidät hovin palveluksessa.
-- Kiitän teidän majesteettianne, -- vastasi Paul. -- Mitä tätä nykyä
toivon, sitä ei teidän majesteettinne voi täyttää.
-- Mitä se on?
-- Etsin äitiäni.
-- Ken tietää? Kertokaa minulle tuo asia. Minäkin tavallani tunnen
äitinne.