Sortuvat vallat, sortuvat kruunut, aina on kohtalonne samanlainen!
Siteet irtautuvat, voimat murtuvat, tahdot riitaantuvat, itsekkäät
renkaat murenevat ketjuista ja lyömistään lyö ajan vasara vasten lain
kuolleita muureja, jotka aitana ympäröivät kokonaisuutta. Puu on laho,
nesteet ovat kuivuneet, myrsky tulee, oksat ryskivät -- tuulenpuuska!
Ja jymisten sortuu vanha tammi, ja sen lankeemus on suuri.
Vanha tammi oli Ruotsin valtakunta keväällä 1772. Vielä seisoi se
pystyssä, vielä näytti se tietämättömien mielestä majesteetilliselta ja
kunnioitustaherättävältä kohotessaan sillä kunnaalla pohjolan lumessa,
jota se vielä kutsui omakseen ja jossa sen syvimmät juuret levisivät
maanpinnan alle. Mutta kuinka kalvoivatkaan madot sen lakastuvia
lehtiä, kuinka ravistelikaan tuuli sen kuivia oksia! Valtakunta oli
kuin keuhkotautinen, jonka verten tähteet virtailevat poskiin,
luodakseen niihin terveyden varastettuja ruusuja, sill'aikaa kun sydän
sykkii epätasaisesti, ja kädet ja jalat kylmenevät.
Valtiopäiviä jatkettiin. Nyt oltiin jo kappaleen matkaa huhtikuussa,
eivätkä nuo loppumattomat riidat näyttäneet vielä lainkaan laimenevan.
Päinvastoin ne kävivät yhä uhkaavammiksi, sitten kun kansanvalta oli
päässyt voitolle ja uhkasi niellä aatelin, niinkuin aateli ennen oli
niellyt kuninkaanvallan. Nyt oli puolet vanhan porvariskuninkaan
aatteesta -- yksi kuningas, yksi kansa -- toteutunut, eikä ollut
kysymys vähemmästä kuin koko aatelisen neuvoston viraltapanemisesta.
Ylhäisaateliset myssyt seisoivat epäröivinä ja pelosta kalpeina sen
peikon edessä, jonka he itse olivat avukseen loihtineet. Vielä
ylhäisempi-aateliset hatut vapisivat kauhistuksesta ja käpristäytyivät
hädissään suonenvedon tapaisella innolla valtiolaivan mastoon, jota he
sitä ennen olivat olleet niin valmiit kumoon hakkaamaan ja mereen
syöksemään. He eivät huomanneet enää pelastusta muualla kuin pilkatun,
sidotun ja pahoinpidellyn kuninkaanvallan turvissa.
Tähän aikaan kokoontui eräänä iltana erääseen Tukholman ravintolaan se
nuorten aatelismiesten perustama kerho, joka oli tunnettu nimellä
_Svenska Botten_ ja joka suurimmaksi osaksi eli ranskalaisilla
apurahoilla. Kerhoon kuului kirjava kokoelma kaikenlaisia aineksia.
Siellä oli kaikenasteisia täysverisiä ylimyksiä, nuorempia poikia,
joilla ei ollut perintöä eikä tulevaisuudentoiveita ja joista
useimmat olivat virkaatekeviä alempia upseereja, rehellisiä, mutta
helposti kiivastuvia miehiä ja nuorukaisia;[15] ja näiden rinnalla
taas rappiolle joutuneita kortinlyöjiä ja maatilanomistajia,
virkanimityksissä syrjäytettyjä virkamiehiä, tyytymättömiä
vehkeilijöitä -- sanalla sanoen: kummallinen kokoelma hyviä ja huonoja
aineksia, joita kaikkia yhdisti tyytymättömyys vallitsevaan
yhteiskuntajärjestykseen ja joiden tarkoituksena oli kuninkaan avulla
kumota vallitsevat olosuhteet, kuitenkaan sen selvemmin ajattelematta,
mitä sijaan asetettaisiin. On nimittäin lisättävä, että kaikki kerhon
jäsenet alkujaan olivat hattuja, jotka ennen kaikkea olivat halukkaat
lopettamaan myssyjen vallan -- siis jotakin sellaista, mitä Puolassa
oli sanottu konfederatioksi. Kerhon johtaja oli sittemmin niin kuuluisa
Jaakko Maunu Sprengtporten.
Nuorimmat ja innokkaimmat herroista olivat kokoontuneet höyryävän
maljan ympärille ravintolan saliin, jossa savu viidestäkymmenestä
savipiipusta tupruili kattoa kohden; hienommat herrat, jotka inhosivat
tupakansavua, väittelivät päivän kysymyksistä reininviinin tai
limonaatilasien ääressä sivuhuoneissa. Aika oli täynnä tulenarkoja
aineksia, jotka pieninkin kipinä voi sytyttää, ja semmoisia ei suinkaan
puuttunut tässä nuoressa ja kuumaverisessä kerhossa, jonka tarkoitus
oli tehokkaasti ja, jos tarve vaati, väkivaltaisestikin sekaantua
päivän valtiollisiin kysymyksiin.
Vilkkaasta, joskus kiivaastakin sananvaihdosta päättäen oli nyt maljan
ääressä jotakin tärkeää keskusteltavana. Aluksi luettiin sanomalehden
_Svenska Uppsyningsmannen_ uusin numero, jossa aatelisia varsin
peittelemättä nimitettiin maankavaltajiksi, ryöväreiksi, tuhlareiksi,
ja Ruotsin kansaa neuvottiin niin pian kuin mahdollista seuraamaan
Sveitsin esimerkkiä ja luomaan niskoiltaan tuo maanvaiva.
Vihan ja ivan sekainen nauru, johon sekaantui uhkauksia, kaikui
äänekkäästä seurasta.
-- _Vapaasyntyisillä_ on nyt sananvuoro! -- puhkesi eräs nuori
luutnantti puhumaan, heittäen halveksivasti lehden luotaan. Kuului
nimittäin aatelittomain tapoihin sanoa itseään vapaasyntyisiksi
erotukseksi _vapaasukuisista_.
-- Varo itseäsi, Pfeiff, -- virkkoi eräs toinen, -- kosiskelemasta
rikasta porvaristytön tallukkaa Skeppsbron luona. Muista pormestari
Sundbladin esitystä, että semmoinen on hyvin sopimatonta; porvarisveri
on pysytettävä puhtaana.
-- Ja sinä, Gripenmark, -- huusi kolmas, -- varo hakemasta
tuomarinvirkaa Göingeen; talonpojat tahtovat, että heidän vertaisensa
tuomitsevat heille 40 paria.
-- Minä esittelen, -- lausui neljäs -- että me tästä puoleen heitämme
pois miekan ja ripustamme kyynäräkepin vyöllemme. Se on uudenaikaista,
ja voihan sitä käyttää ainakin koirien kolhimiseen.
-- Ja minä, -- virkkoi eräs vänrikki, joka turhaan oli kahdesti
viikossa ajanut partansa, saamatta sittenkään hanhenhaiveniaan
versomaan maidonkarvaisilla poskillaan, -- minä ehdotan, että
koristaudumme puukengillä kannusten asemesta ja ripustamme
papinkauluksen viiriksi selkään.
-- Ja yömyssyn peruukin päälle! -- lisäsi sotaoikeuden auditööri, jolla
oli irtotukka niin tuuhea, että se olisi sopinut malliksi Göötan
jalopeuran harjalle.
-- Lempo vieköön kaikki myssyt! -- huusi muuan punaverinen kapteeni,
joka oli tottunut käymään suoraan asiaan. -- Menkäämme huomenna suoraan
kuninkaan luo ja pyytäkäämme tekemään loppu akkain loruille! Jos se ei
auta, tiedän keinon, jota meidän sopii käyttää myssyjä vastaan.
-- Olkaa hyvä ja saattakaa meidät osallisiksi viisaudestanne, Mihin
toimiin meidän on ryhtyminen myssyjen suhteen? -- kysyi eräs pisteliäs
asessori, joka enemmän harrasti mutkateitä.
-- Tämmöisiin! -- virkkoi kapteeni, veti esiin taskustaan sinisen
nuuskanenäliinan ja solmisi sen nurkat kiinni, niin että siitä tuli
myssy, teki sillä sitten liikkeen, jota ei voi kuvata, ja heitti sitten
tuon tekaistun myssyn suureen avonaiseen uuniin, jossa liekit sen
tuossa tuokiossa nielivät.
Äänekkäillä hyvä-huudoilla vastasi osa seurueesta tähän temppuun, joka
liiankin hyvin sopi kiihtyneeseen mielialaan, jotavastoin toiset
menivät päällikön luo pyytämään, että hän estäisi ajattelemattomien
päätöksien tekemistä.
Eversti Sprengtporten istui sivuhuoneessa kiintyneenä tuttavalliseen
keskusteluun kreivi Bernhard Bertelsköldin kanssa, joka -- ollen rikas,
korkeasukuinen ja älykäs -- heti ensi esiintymisellään oli kohonnut
huomattavaan asemaan hattujen johtajien joukossa.
-- Olkoon niin, -- sanoi eversti matalalla äänellä ranskaksi. -- Te
teette ensi aluksi parastanne pappien suhteen. Jos onnistumme
erottamaan heidät toisista, on meillä kaksi säätyä kahta vastaan, ja
voitto on meidän. Jos se ei onnistu, niin koetatte talonpoikia; jos ei
sekään onnistu, on asemamme epätoivoinen, ja meidän täytyy ryhtyä
muihin keinoihin.
-- Unohdatte, hyvä parooni, että käytettävänämme on vielä kolmaskin
sääty, jota raha vallitsee ja hallitsee, virkkoi Bertelsköld.
-- Älkää toivokokaan voivanne vaikuttaa porvareihin, -- virkkoi taas
olkapäitään kohauttaen Sprengtporten. -- Porvarissäädyssä on
kansanvallan varsinainen ahjo, se ei koskaan ole tyytyvä vähempään kuin
koko valtaan ja se tahtoo yksin nauttia koko voitosta. Mitä teihin
itseenne, hyvä kreivi, tulee, niin voitte olla varma neuvoksen
paikasta, mutta _ei vielä!_
-- Niinkuin suvaitsette. Olen nöyrin palvelijanne.
Herrojen puhelu keskeytyi tähän, kun muutamat maltillisemmat tulivat
pyytämään puheenjohtajaa tyynnyttämään salissa syntynyttä myrskyä.
Sprengtporten meni sinne. Hänen kotkansilmänsä kiiti yli aaltoilevan
väkijoukon ja oivalsi heti aseman vaarallisuuden.
-- Hyvät herrat, -- sanoi hän tyynesti, mutta voimakkaalla äänellä,
jonka kuuluessa hälinä vaikeni, -- olemme täällä keskustelemassa
isänmaan pelastuksesta emmekä puolueriidoista. Tahdotaan panna koko
neuvoskunta viralta, ja me olemme siitä yksimielisiä, että se on vievä
koko valtakunnan häviöön.
-- Ynnä aatelin, -- murahtivat muutamat.
-- Ynnä aatelin, se on totta. Ja sen vuoksi valtakunta on pelastettava,
_ynnä aateli_; eikö se ole kaikkien meidän ajatuksemme?
-- Niin on! -- huudettiin joka taholta.
-- Huhtikuun 11. p. on asia käsiteltävänä aatelittomissa säädyissä ja
meillä on nyt jo 8. p. Jos herrat tahtovat syistä, joita en nyt voi
ilmoittaa, mutta jotka kohta tulevat kaikille tunnetuiksi, myöntää
minulle kolmen päivän lisäajan järjestääkseni asian, niin lupaan, että,
ellemme silloin ole onnistuneet, kaikki menemme lähetystönä kuninkaan
luo ja pyydämme valtiopäiväin lakkauttamista.
-- Kolmen päivän kuluttua se on liian myöhäistä, -- väittivät moniaat.
-- Kolmen päivän kuluttua on kerho ehkä lakkautettu, -- nurisivat
toiset.
-- Päinvastoin -- hymyili johtaja -- on minulla varma tieto siitä, että
kerhon kannatusrahat, jotka on uhattu pidättää, maksetaan taas
ylihuomenna.
-- Olkoon menneeksi, me odotamme! -- oli vastaus, sillä iloinen uutinen
kerhon kannatuksesta oli yht'äkkiä tehnyt merkillisen rauhoittavan
vaikutuksen mieliin.
-- Eläköön kuningas! -- huusi johtaja.
-- Eläköön kuningas! -- kaikui kohta kaikkien huulilta.