-- Eikö mitään kirjettä minulle? -- kysyi Paul mietteisiinsä mennen.
-- Luultavaa on, että kreivitär on kirjoittanut postissa; hänen
lähtönsä tuli niin odottamatta... Mutta isämme odottaa sinua.
-- Ei riviäkään minulle! -- valitti helläsydäminen poika. -- Kuinka
kauan hän viipyy Pyrmontissa?
-- Se riippuu siitä, miten parannuskeino häneen vaikuttaa. Lääkärin
mielestä voimme toivoa parasta, ja luultavasti hän tulee takaisin jo
syys- tai lokakuussa. Pyydän sinua, Paul, älä ruikuttele noin
lapsellisesti vähäpätöisestä asiasta, jolla ei ole mitään merkitystä.
Isämme täytyy saada nähdä iloisia kasvoja; voithan arvata, että hän on
piintynyt tapoihinsa ja kaipaa nyt tavallista seuraansa. Huvittakaamme
häntä, saattakaamme hänet toisiin ajatuksiin. Louise on siinä suhteessa
apunamme; hän on ihastuva nähdessään sinut jälleen.
-- Suo anteeksi, Bernhard, vielä yksi kysymys! Mikä oli syynä siihen,
että äitini matkusti niin yksinään ... ettei yksikään hänen
läheisimmistään, ettei kukaan ystävä häntä saattanut, vaikka hän, kuten
sanot, oli sairas?
-- Sekä isämme että Louise tarjoutuivat seuraamaan häntä Pyrmontiin, --
vastasi kreivi Bernhard rohkeasti, -- mutta hän epäsi tarjouksen niin
päättävästi, että meidän viimein täytyi myöntyä. Mitä minuun tulee,
niin tiedäthän, että minun aivan ensi tilassa on matkustettava
valtiopäiville edustamaan sukuamme ritarihuoneessa. Sanotaan, että
siellä tulee esille hyvin tärkeitä asioita, ja minä olen, niinkuin
muistat, jyrkkä hattu. Meidän tulee, maksoi mitä maksoi, estää myssyjä
pääsemästä valtaan, ja uuteen kuninkaaseen ei ole luottamista. Hän
halunnee lentää korkeammalle kuin siivet kantavat.
-- Ymmärrän, -- sanoi Paul surullisesti. -- Mutta ei mikään olisi
estänyt minua seuraamasta äitiäni. Miksi en tullut jo eilen? ... niin,
niin se on. Nyt tiedän. Tule, menkäämme isämme luo.
Hetken kuluttua lepäsi Paul isänsä sylissä. Vilpitön rakkaus oli aina
yhdistänyt kreivi Kaarle Viktor Bertelsköldin ja hänen nuoremman
poikansa. Jälleennäkemisen riemu oli nyt kumminkin varsin sekava.
Kreivi katseli sydämellisen mielihyvän tuntein kaunista nuorukaista,
jonka kaikki piirteet, olletikin nuo mustat, loistavat silmät,
muistuttivat hänen äitiänsä; mutta juuri tämä muisto täytti hänet
kaiholla ja hämmästyksellä, jota hän turhaan koki salata. Paul
puolestaan iloitsi isänsä hellyydestä, mutta hän huomasi hänen
vanhentuneen niiden kahden vuoden kuluessa, jotka olivat vierineet
siitä, kun he viimeksi kohtasivat toisensa, ja pian hän huomasi myöskin
tarkalla silmällään, että kreivi jostakin oli hämillään. Molemmat he
odottivat ja toinen pelkäsi selitystä tähän hämärään tapaukseen, joka
niin paljon katkeroitti heidän yhtymisensä hetkeä.
-- Paul tietää jo kaikki, -- virkkoi kreivi Bernhard, luoden pikaisen
silmäyksen isäänsä. -- Olen puhunut hänelle tohtori Wingen
määräyksestä, joka pakotti äitimme niin kiireesti jättämään meidät,
hakeakseen parannusta maksataudilleen Pyrmontista, ja minä olen hänelle
sanonut, kuinka kernaasti isäni olisi halunnut seurata madamea, jollei
tämä niin päättävästi olisi sanonut toivovansa matkustaa yksin. Paul ei
enää ole mikään lapsi, isäni; älkää siis pelätkö hänen joutuvan
epätoivoon. Hän osaa malttaa mielensä näin tavallisessa asiassa, ja me
olemme päättäneet toivoa parasta. Onnettomuutensa, joka häntä Turussa
kohtasi, hän aikoo korvata sitä suuremmalla edistymisellä Upsalassa tai
Lundissa.
-- Kerro minulle pelkäämättä hairahduksestasi, sanoi isä iloissaan, kun
voi johtaa puheen pois tuosta vaarallisesta kysymyksestä. -- Mitä
hyvänsä joku Bertelsköld lieneekin rikkonut siitä olen varma, ettei hän
ole voinut menetellä kunnian vaatimuksia vastaan.
-- Kiitän teitä, isäni. Olette arvannut ihan oikein: -- vastasi Paul ja
kertoi lyhyesti Turun tapahtumista salaamatta sitä malttamatonta
tekoaan, johon oli antanut hurmata itsensä. -- Mutta, -- lisäsi hän, --
pyydän saada korvata erehdykseni toisella tavalla kuin veljeni on
ehdottanut. Tukholmasta lähtee pian luonnontieteellinen retkikunta
Espanjaan ja Afrikkaan. Ystäväni Ljung on jo ennen tarjoutunut
arkkiaatteri Linnén välityksellä hankkimaan minulle tilaisuuden
ottamaan siihen osaa. Hylkäsin silloin tämän tarjouksen, koska en
odottanut niitä tapauksia, jotka sitten sattuivat; mutta nyt
matkustaisin mielelläni, varsinkin kun siten saisin käydä äitini luona
Pyrmontissa.
Kreivi Bernhard vilkaisi taas merkitsevästi isäänsä ja riensi
vastaamaan:
-- Mutta, hyvä Paul, mahdotonta on, että heti paikalla taas tahdot
jättää isämme, joka niin hyvin tarvitsee sinun seuraasi, ja jos
välttämättömästi tahdot matkustaa, niin jätä matkasi ainakin tulevaan
syksyyn.
-- Suostun isäni tahtoon, -- vastasi Paul. -- Mutta jos voin olla
äidilleni joksikin hyödyksi, jos voin valmistaa hänelle pienintäkään
iloa hänen nyt ollessaan yksinään ja kenties sairaana vieraalla maalla,
niin olen varma siitä, ettei isäni hylkää pyyntöäni.
-- Sinä olet hyvä poika, Paul, ja voimmehan me tarkemmin miettiä
ehdotustasi, -- sanoi kreivi kovasti hämillään tästä vaarallisesta
puheenaiheesta. -- Mutta huomannethan kohtuulliseksi, etten heti
paikalla tahdo päästää sinua luotani, saatuani sinut takaisin.
Unohtakaamme täksi päiväksi kaikki huolemme ja ajatelkaamme vain hetken
iloa. Missä on Eerikki Ljung? Ei ole vieraanvaraista näin unohtaa hänen
täällä oloansa.
Huolet, jotka kreivi sanoi tahtovansa unohtaa, kuvastuivat liiankin
selvästi hänen otsallaan, kun hän meni tervehtimään puolisonsa
sukulaista, joka vaatimatonna ja tottumatonna olemaan näin suuren
komeuden keskellä odotti salissa, kunnes joku näkisi hyväksi muistaa
hänen olemassa olonsa.
Kreivi Bertelsköld puristi sydämellisesti rehellisen ystävän kättä ja
kiitti häntä lämpimin sanoin niistä kahdesta vuodesta, jotka Paul oli
hänen talossaan viettänyt kuin kotonaan. Kohta he olivat innostuneet
puhumaan tästä asiasta, ja Paul lähti hakemaan pientä Vera-sisartaan,
joka yöllisten tapausten häiritsemättä ja aavistamatta, että ne olivat
vieneet häneltä äidin, oli nukkunut viattomuuden unta veljensä
saapuessa.
Kello oli vasta kahdeksan aamulla, ja Paul aikoi hiipiä Veran
makuuhuoneeseen, kun hän ovella tapasi paroonitar Louisen, joka oli
vasta puoleksi pukeutunut ja jonka kamarineiti juuri oli herättänyt
kertomalla hänelle oudon huhun kreivittären katoamisesta.
-- Mitä näen? Paul? -- huudahti hän. -- Ja missä on äitisi?
-- Ah, Louise, -- sanoi Paul. -- Miksi kysyt sitä minulta?
-- Luulin sinun tietävän ... vastasi hän hämmästyneenä. Eikö kreivitär
ole lähtenyt sinua vastaan?
-- Minua vastaan? Hyvä Jumala, mitä tämä merkitsee? Onhan äitini
lähtenyt matkalle; pitäisi kai sinun tietää se paremmin kuin minun.
-- Matkalleko? Niin, sinä olet oikeassa; niin tuota, kai hän on
matkustanut Tukholmaan, -- vastasi paroonitar, joka kyllä huomasi, että
tässä kaikessa oli jotakin salaperäistä, mutta ei tietänyt, mitä
ajattelisi tai sanoisi siitä. Onneksi tuli samassa kreivi Bernhard,
jolla oli syynsä olla päästämättä veljeänsä hetkeksikään näkyvistään.
-- Mutta Louise, en ymmärrä, mitä tarkoitat! -- huudahti Paul
säikähtyneenä tästä tietämättömyydestä.
-- Erehdyt, ystäväni, -- kiiruhti kreivi Bernhard keskeyttämään. --
Madame ei viime yönä lähtenyt Tukholmaan, vaan Norrköpingin kautta
Pyrmontiin. Ja kun hän nimenomaan kielsi herättämästä sinua, niin voi
Paul ymmärtää hämmästyksesi tuosta odottamattomasta lähdöstä, -- lisäsi
hän vilkaisten sisareensa ja tietämättä, missä määrin tämä jo oli tässä
vaarallisessa asiassa sotkeutunut sanoihinsa.