Vallan samaan aikaan, kuin puolueet Tukholmassa kiivaimmin ampuivat
toisiaan kultaisilla luodeilla, oli se kerrassaan odottamaton tapaus,
josta puhutaan tämän kertomuksen alussa, synnyttänyt sanomatonta
häiriötä Bertelsköldin kreivillisessä perheessä sen omistamalla Falkbyn
tilalla Itä-Göötanmaalla. Muistamme, että perheen päämies sai kauhean
tiedon puolisonsa paosta samalla hetkellä kuin hänen nuorin poikansa
Eerikki Ljungin seurassa saapui kotiin.
Jaloon, mutta heikkoluontoiseen mieheen teki tämä uutinen sellaisen
vaikutuksen kuin olisi maa vaipunut hänen jalkainsa alla ja kuin hänet
olisi perheonnen kodista äkkiä heitetty autioon erämaahan. Hänen
ensimmäinen epätoivonsa ilmaus kääntyi vanhinta poikaa Bernhardia
vastaan, joka tietämättä, mitä oli tapahtunut, lisäsi hänen suruansa
puhuen kylmän ivallisesti hänelle Paulin erottamisesta yliopistosta.
-- Kelvoton poika, -- sanoi onneton kreivi, -- sinä olet särkenyt isäsi
sydämen; olet karkoittanut hänen talostaan maailman jaloimman naisen!
Tässä syytöksessä oli jotakin, joka sai -- vastoin tavallisuutta --
kopean nuoren miehenkin posket kalpenemaan. Hän otti äänetönnä kirjeen,
jonka hänen isänsä hänelle antoi ja joka sisälsi selityksen hänen
äitipuolensa päätökseen.
Kreivi Bernhard luki, ja hänen poskensa kävivät yhä kalpeammiksi.
_Tätä_ hän ei ollut odottanut. Hän oli arvostellut äitipuoltansa
tavallisten ihmisten kannalta älykkääksi, mutta kunnianhimoiseksi
naiseksi, jonka julkean vaatimuksen yhdenvertaisuudesta hänen kanssaan
hän tahtoi tehdä tyhjäksi ja rangaista häntä ei ainoastaan itsensä,
vaan myös isänsä ja sisarensa vuoksi, jotka saivat maailman silmissä
kärsiä tästä epäsäätyisestä avioliitosta. Jos hänen isänsä
heikkoudessaan oli joutunut tämän kunnianhimoisen porvaristytön
pauloihin, niin oli hänen, vanhimman pojan ja perillisen, velvollisuus
ylläpitää perheen kunniaa. Ja vaikkei hän enää voinutkaan saada tehtyä
tekemättömäksi, niin tahtoi hän ainakin tehdä sen vaarattomaksi
antamalla äitipuolen tuntea oman riippuvaisuutensa ja hänen
etevämmyytensä -- pakottamalla hänet _suvaitun_ henkilön nöyrään
asemaan, jota korkeammalle kreivittären ei huolinut pyrkiäkään. Että
hänen äitipuolensa niin kauan kuin mahdollista koettaisi säilyttää
vertaisen asemaansa, siitä oli kreivi Bernhard ollut varma; mutta että
hän vaatisi kaikki tai ei mitään, ja että hän mieluummin kuin
nöyrtymällä ostaisi itselleen arvonimen, noin rohkean päätöksen tehden
katkaisisi sen solmun, jota ei muuten voinut avata, se ei ikinä ollut
hänen mieleensä johtunut. Liian myöhään hän nyt huomasi erehtyneensä
tämän jalon naisen suhteen, joka oli yhtä ylpeä kuin hän, mutta häntä
ylevämpi, ja katumuksen tai oikeastaan hämmästyksen tunne valtasi
hetkeksi hänen mielensä. -- Minun olisi pitänyt toimia varovammin, --
ajatteli hän itsekseen. -- Jos tämä tapaus tulee tunnetuksi, seuraa
siitä häväistys; karanneesta tehdään kohta hurskas marttyyri, perheemme
kunnia joutuu vaaraan, itse voin sen johdosta joutua ikävyyksiin, eikä
ole hauskaa tällaisen riidan jälkeen tavata tuota rajupäätä Paulia.
Sanalla sanoen, nyt ovat hyvät neuvot tarpeen; pitää käyttää kaikki
keinot tämän tyhmyyden salaamiseksi.
Pian oli kreivi Bernhard tehnyt päätöksensä. -- Rauhoittukaa, isäni! --
sanoi hän kunnioittavalla, melkein hellällä, äänellä. -- Tämä kaikki on
tapahtunut valitettavasta väärinkäsityksestä, jonka kohta toivon
saavamme korjatuksi. Tämä rikkouma ei ole parantumaton, kunhan vain
voimme antaa sille lempeämmän sävyn. Sallitteko minun toimia
sijastanne?
-- Tee niinkuin tahdot, -- sanoi sortunut isä. -- Älä vain ryhdy
mihinkään, joka voi häväistä äitiäsi, sillä hänen kunniansa on meidän!
-- Se on minunkin ajatukseni. Jättäkää vain asia minun huostaani, ja
minä lupaan, että kaikki on taas korjautuva.
Nämä sanat sanottuaan kiiruhti kreivi Bernhard alas yläkerrasta ja
lausui tiuskaisevalla äänellä isänsä kamaripalvelijalle, joka tuli
häntä vastaan portailla:
-- Mikset ollut toimessasi yöllä, kun kreivitär lähti matkalle?
-- Kun kreivitär lähti matkalle? -- kysyi palvelija hyvin hämmästyen.
-- Onko tapanasi nukkua, nahjus, kun herrasi sinua tarvitsee? Tännehän
tuli sana yöllä, että kreivittären tuota pikaa piti matkustaa
Norrköpingiin; laiva, jonka tuli viedä hänet terveyslähteille
Pyrmontiin, oli lähtöön valmiina.
-- Vakuutan armolliselle herra kreiville, etten minä eikä kukaan
muukaan palvelijoista ole tiennyt siitä mitään, -- vakuutti
kamaripalvelija vielä enemmän hämmästyneenä.
-- Ja semmoisille lurjusmaisille unikeoille tässä vielä palkkaa
maksetaan, -- jatkoi kreivi Bernhard yhä vihaisemmaksi tekeytyen. --
Hänen armollansa ja minulla ei ollut muita kuin espanjalainen Joséni
auttamassa kreivitärtä vaunujen tullessa häntä noutamaan. Mutta jos
hänen armonsa on ollut liian leväperäinen teitä kohtaan, olen minä
paneva toimeen täällä toisen järjestyksen. Muista se toistaiseksi, hyvä
Söderlund, jos haluat pysyä paikassasi, ja sano samat sanat
tovereillesi. Missä kreivi Paul on?
-- Hän meni ruokasaliin ja kysyi kreivitärtä. Mutta tuoltahan nuori
kreivi tuleekin!
Paul tuli samassa juosten portaita ylös, syleili innokkaasti veljeänsä
ja huudahti niin ihastuneena kuin voi olla vain kahdeksantoistavuotias,
joka juuri on palannut syntymäkotiinsa:
-- Tässä olen nyt, Bernhard! Oi, kuinka iloinen olen ollessani taas
luonanne! Missä on äitini? Ja kuinka isämme voi, Bernhard?
-- Onpa hauska nähdä sinut taas; olethan pitkä kuin krenatööri! Isämme
ei voi oikein hyvin, mutta ei pahoinkaan, ja hän on ihastuva saadessaan
sinua syleillä, -- vastasi kreivi Bernhard taitavasti kiertäen sitä
kysymystä, johon oli vaikea vastata.
-- Entä äitini, Bernhard, äitini? Toivon hänen voivan hyvin? Missä hän
on, sano? Miksi en ole häntä vielä saanut syleillä? Minä kysyin heiltä
tuolla alhaalla, mutta sain epäselviä vastauksia.
-- Toivon, että äitimme voi hyvin, -- vastasi veli tekeytyen hyvin
osanottavaksi.
-- Sinä toivot? Mitä se merkitsee? Onko hän kipeä, vai minkätähden sinä
_toivot_, sano? Mutta missä hän sitten on?
-- Et siis tiedäkään, että kreivitär on matkustanut pois! Olet kulkenut
kirjeen ohitse! Mutta miksi et kirjoittanut tänne tulostasi? Jos
äidillämme olisi ollut vähintäkään aavistusta siitä, niin hän varmaan
olisi siirtänyt matkansa tuonnemmaksi, sillä niin kiire ei hänellä
suinkaan ollut; olisihan hän voinut lähteä toisessa laivassa.
-- Lähtenyt matkalle? Äitini lähtenyt matkalle! -- huudahti Paul
hämmästyneenä, kyynelten noustessa hänen silmiinsä. -- Ja minä kun olin
niin sydämestäni iloinnut saadakseni nyt nähdä hänet! Voi, Bernhard,
mikä onnettomuus juuri nyt, kun niin hyvin olisin tarvinnut saada
suudella hänen kättänsä ja avata hänelle koko sydämeni!
-- Minä tiedän sen, kuulin sen vast'ikään Ljungilta, että olet erotettu
yliopistosta. Et tehnyt oikein käyttäytyessäsi niin ajattelemattomasti;
mutta me neuvottelemme yhdessä jostakin keinosta ja siitä, mihin sinun
nyt on ryhtyminen. Neuvottelemme isämme kanssa tulevaisuudestasi.
-- Tulevaisuudestani! Se on minulle yhdentekevä, se kyllä selviää.
Mutta äitini, Bernhard, taivaan tähden, miksi on äitini matkustanut
pois? Ja mihin hän on matkustanut? Viimeisessä kirjeessään hän ei
maininnut siitä sanaakaan.
-- Se on luonnollista, hän ei tahtonut saattaa sinua levottomaksi.
Kenties et tiedä, että hänellä jo muutamia vuosia on ollut heikko
rinta.
-- _Hänelläkö_ heikko rinta? Se on mahdotonta. Olen tutkinut anatomiaa
ja vakuutan sinulle, Bernhard, että äitini on niin lujarakenteinen kuin
niin soreavartaloinen nainen voi olla. Potipa hän mitä hyvänsä, mutta
rinnan heikkous häntä ei voi vaivata.
-- Et ole nähnyt häntä kahteen vuoteen. Hänestä on tullut hyvin
heikkohermoinen.
-- _Hänestäkö_ heikkohermoinen? Mutta sehän on hullutusta. Luuletko,
että _häntä on_ hemmoiteltu niinkuin meidän aikamme muotinukkeja. Ei
kellään ole niin voimakkaita ja terveitä hermoja kuin äidilläni.
-- En tiedä. Ratkaiskoon sen lääkäri. Tohtori Winge puhui myös jostakin
maksataudista. Lyhyesti sanoen, hän sanoi, että matka Pyrmontiin olisi
välttämätön hänen terveydelleen. Me tiedustelimme hänelle laivan, ja
viime yönä tuli arvaamatta sana, että laiva on lähtövalmiina, ja tuuli
myötäinen. Sentähden täytyi kreivittären lähteä semmoisella kiireellä,
että tuskin palvelijatkaan siitä tiesivät, ja siinä syy, minkätähden
sinä sait epäselviä vastauksia.