11. PAUL BERTELSKÖLDIN KOTIINTULO.

Vallan samaan aikaan, kuin puolueet Tukholmassa kiivaimmin ampuivat

toisiaan kultaisilla luodeilla, oli se kerrassaan odottamaton tapaus,

josta puhutaan tämän kertomuksen alussa, synnyttänyt sanomatonta

häiriötä Bertelsköldin kreivillisessä perheessä sen omistamalla Falkbyn

tilalla Itä-Göötanmaalla. Muistamme, että perheen päämies sai kauhean

tiedon puolisonsa paosta samalla hetkellä kuin hänen nuorin poikansa

Eerikki Ljungin seurassa saapui kotiin.

Jaloon, mutta heikkoluontoiseen mieheen teki tämä uutinen sellaisen

vaikutuksen kuin olisi maa vaipunut hänen jalkainsa alla ja kuin hänet

olisi perheonnen kodista äkkiä heitetty autioon erämaahan. Hänen

ensimmäinen epätoivonsa ilmaus kääntyi vanhinta poikaa Bernhardia

vastaan, joka tietämättä, mitä oli tapahtunut, lisäsi hänen suruansa

puhuen kylmän ivallisesti hänelle Paulin erottamisesta yliopistosta.

-- Kelvoton poika, -- sanoi onneton kreivi, -- sinä olet särkenyt isäsi

sydämen; olet karkoittanut hänen talostaan maailman jaloimman naisen!

Tässä syytöksessä oli jotakin, joka sai -- vastoin tavallisuutta --

kopean nuoren miehenkin posket kalpenemaan. Hän otti äänetönnä kirjeen,

jonka hänen isänsä hänelle antoi ja joka sisälsi selityksen hänen

äitipuolensa päätökseen.

Kreivi Bernhard luki, ja hänen poskensa kävivät yhä kalpeammiksi.

_Tätä_ hän ei ollut odottanut. Hän oli arvostellut äitipuoltansa

tavallisten ihmisten kannalta älykkääksi, mutta kunnianhimoiseksi

naiseksi, jonka julkean vaatimuksen yhdenvertaisuudesta hänen kanssaan

hän tahtoi tehdä tyhjäksi ja rangaista häntä ei ainoastaan itsensä,

vaan myös isänsä ja sisarensa vuoksi, jotka saivat maailman silmissä

kärsiä tästä epäsäätyisestä avioliitosta. Jos hänen isänsä

heikkoudessaan oli joutunut tämän kunnianhimoisen porvaristytön

pauloihin, niin oli hänen, vanhimman pojan ja perillisen, velvollisuus

ylläpitää perheen kunniaa. Ja vaikkei hän enää voinutkaan saada tehtyä

tekemättömäksi, niin tahtoi hän ainakin tehdä sen vaarattomaksi

antamalla äitipuolen tuntea oman riippuvaisuutensa ja hänen

etevämmyytensä -- pakottamalla hänet _suvaitun_ henkilön nöyrään

asemaan, jota korkeammalle kreivittären ei huolinut pyrkiäkään. Että

hänen äitipuolensa niin kauan kuin mahdollista koettaisi säilyttää

vertaisen asemaansa, siitä oli kreivi Bernhard ollut varma; mutta että

hän vaatisi kaikki tai ei mitään, ja että hän mieluummin kuin

nöyrtymällä ostaisi itselleen arvonimen, noin rohkean päätöksen tehden

katkaisisi sen solmun, jota ei muuten voinut avata, se ei ikinä ollut

hänen mieleensä johtunut. Liian myöhään hän nyt huomasi erehtyneensä

tämän jalon naisen suhteen, joka oli yhtä ylpeä kuin hän, mutta häntä

ylevämpi, ja katumuksen tai oikeastaan hämmästyksen tunne valtasi

hetkeksi hänen mielensä. -- Minun olisi pitänyt toimia varovammin, --

ajatteli hän itsekseen. -- Jos tämä tapaus tulee tunnetuksi, seuraa

siitä häväistys; karanneesta tehdään kohta hurskas marttyyri, perheemme

kunnia joutuu vaaraan, itse voin sen johdosta joutua ikävyyksiin, eikä

ole hauskaa tällaisen riidan jälkeen tavata tuota rajupäätä Paulia.

Sanalla sanoen, nyt ovat hyvät neuvot tarpeen; pitää käyttää kaikki

keinot tämän tyhmyyden salaamiseksi.

Pian oli kreivi Bernhard tehnyt päätöksensä. -- Rauhoittukaa, isäni! --

sanoi hän kunnioittavalla, melkein hellällä, äänellä. -- Tämä kaikki on

tapahtunut valitettavasta väärinkäsityksestä, jonka kohta toivon

saavamme korjatuksi. Tämä rikkouma ei ole parantumaton, kunhan vain

voimme antaa sille lempeämmän sävyn. Sallitteko minun toimia

sijastanne?

-- Tee niinkuin tahdot, -- sanoi sortunut isä. -- Älä vain ryhdy

mihinkään, joka voi häväistä äitiäsi, sillä hänen kunniansa on meidän!

-- Se on minunkin ajatukseni. Jättäkää vain asia minun huostaani, ja

minä lupaan, että kaikki on taas korjautuva.

Nämä sanat sanottuaan kiiruhti kreivi Bernhard alas yläkerrasta ja

lausui tiuskaisevalla äänellä isänsä kamaripalvelijalle, joka tuli

häntä vastaan portailla:

-- Mikset ollut toimessasi yöllä, kun kreivitär lähti matkalle?

-- Kun kreivitär lähti matkalle? -- kysyi palvelija hyvin hämmästyen.

-- Onko tapanasi nukkua, nahjus, kun herrasi sinua tarvitsee? Tännehän

tuli sana yöllä, että kreivittären tuota pikaa piti matkustaa

Norrköpingiin; laiva, jonka tuli viedä hänet terveyslähteille

Pyrmontiin, oli lähtöön valmiina.

-- Vakuutan armolliselle herra kreiville, etten minä eikä kukaan

muukaan palvelijoista ole tiennyt siitä mitään, -- vakuutti

kamaripalvelija vielä enemmän hämmästyneenä.

-- Ja semmoisille lurjusmaisille unikeoille tässä vielä palkkaa

maksetaan, -- jatkoi kreivi Bernhard yhä vihaisemmaksi tekeytyen. --

Hänen armollansa ja minulla ei ollut muita kuin espanjalainen Joséni

auttamassa kreivitärtä vaunujen tullessa häntä noutamaan. Mutta jos

hänen armonsa on ollut liian leväperäinen teitä kohtaan, olen minä

paneva toimeen täällä toisen järjestyksen. Muista se toistaiseksi, hyvä

Söderlund, jos haluat pysyä paikassasi, ja sano samat sanat

tovereillesi. Missä kreivi Paul on?

-- Hän meni ruokasaliin ja kysyi kreivitärtä. Mutta tuoltahan nuori

kreivi tuleekin!

Paul tuli samassa juosten portaita ylös, syleili innokkaasti veljeänsä

ja huudahti niin ihastuneena kuin voi olla vain kahdeksantoistavuotias,

joka juuri on palannut syntymäkotiinsa:

-- Tässä olen nyt, Bernhard! Oi, kuinka iloinen olen ollessani taas

luonanne! Missä on äitini? Ja kuinka isämme voi, Bernhard?

-- Onpa hauska nähdä sinut taas; olethan pitkä kuin krenatööri! Isämme

ei voi oikein hyvin, mutta ei pahoinkaan, ja hän on ihastuva saadessaan

sinua syleillä, -- vastasi kreivi Bernhard taitavasti kiertäen sitä

kysymystä, johon oli vaikea vastata.

-- Entä äitini, Bernhard, äitini? Toivon hänen voivan hyvin? Missä hän

on, sano? Miksi en ole häntä vielä saanut syleillä? Minä kysyin heiltä

tuolla alhaalla, mutta sain epäselviä vastauksia.

-- Toivon, että äitimme voi hyvin, -- vastasi veli tekeytyen hyvin

osanottavaksi.

-- Sinä toivot? Mitä se merkitsee? Onko hän kipeä, vai minkätähden sinä

_toivot_, sano? Mutta missä hän sitten on?

-- Et siis tiedäkään, että kreivitär on matkustanut pois! Olet kulkenut

kirjeen ohitse! Mutta miksi et kirjoittanut tänne tulostasi? Jos

äidillämme olisi ollut vähintäkään aavistusta siitä, niin hän varmaan

olisi siirtänyt matkansa tuonnemmaksi, sillä niin kiire ei hänellä

suinkaan ollut; olisihan hän voinut lähteä toisessa laivassa.

-- Lähtenyt matkalle? Äitini lähtenyt matkalle! -- huudahti Paul

hämmästyneenä, kyynelten noustessa hänen silmiinsä. -- Ja minä kun olin

niin sydämestäni iloinnut saadakseni nyt nähdä hänet! Voi, Bernhard,

mikä onnettomuus juuri nyt, kun niin hyvin olisin tarvinnut saada

suudella hänen kättänsä ja avata hänelle koko sydämeni!

-- Minä tiedän sen, kuulin sen vast'ikään Ljungilta, että olet erotettu

yliopistosta. Et tehnyt oikein käyttäytyessäsi niin ajattelemattomasti;

mutta me neuvottelemme yhdessä jostakin keinosta ja siitä, mihin sinun

nyt on ryhtyminen. Neuvottelemme isämme kanssa tulevaisuudestasi.

-- Tulevaisuudestani! Se on minulle yhdentekevä, se kyllä selviää.

Mutta äitini, Bernhard, taivaan tähden, miksi on äitini matkustanut

pois? Ja mihin hän on matkustanut? Viimeisessä kirjeessään hän ei

maininnut siitä sanaakaan.

-- Se on luonnollista, hän ei tahtonut saattaa sinua levottomaksi.

Kenties et tiedä, että hänellä jo muutamia vuosia on ollut heikko

rinta.

-- _Hänelläkö_ heikko rinta? Se on mahdotonta. Olen tutkinut anatomiaa

ja vakuutan sinulle, Bernhard, että äitini on niin lujarakenteinen kuin

niin soreavartaloinen nainen voi olla. Potipa hän mitä hyvänsä, mutta

rinnan heikkous häntä ei voi vaivata.

-- Et ole nähnyt häntä kahteen vuoteen. Hänestä on tullut hyvin

heikkohermoinen.

-- _Hänestäkö_ heikkohermoinen? Mutta sehän on hullutusta. Luuletko,

että _häntä on_ hemmoiteltu niinkuin meidän aikamme muotinukkeja. Ei

kellään ole niin voimakkaita ja terveitä hermoja kuin äidilläni.

-- En tiedä. Ratkaiskoon sen lääkäri. Tohtori Winge puhui myös jostakin

maksataudista. Lyhyesti sanoen, hän sanoi, että matka Pyrmontiin olisi

välttämätön hänen terveydelleen. Me tiedustelimme hänelle laivan, ja

viime yönä tuli arvaamatta sana, että laiva on lähtövalmiina, ja tuuli

myötäinen. Sentähden täytyi kreivittären lähteä semmoisella kiireellä,

että tuskin palvelijatkaan siitä tiesivät, ja siinä syy, minkätähden

sinä sait epäselviä vastauksia.

Välskärin kertomuksia 5 Vapaa-ajattelija. Iltamyrskyjä. Aamun valkeneminen. · 第 46 / 95 题