Mieli harmia kuohuen meni Joonas Perttilä sukulaisensa,
porvariskuninkaan pojanpojan Tuomas Larssonin luo, joka edusti Vaasan
kaupunkia Grönbergin kieltäydyttyä siitä toimesta. Vielä oli aikaa
tunti tai pari, ennenkuin oli mentävä säätyihin äänestämään, ja nuori
talonpoika tahtoi kuulustella porvarin mielipidettä.
Tuomas Larsson oli jäykkä, harvapuheinen mies, iältään noin 40-vuotias
ja, niinkuin isä ja isoisä, kauppias kiireestä kantapäähän. Hän oli
toimellinen, ahkera, ymmärtäväinen, niinkuin koko sukunsa, eikä siitä
syystä lainkaan taipuvainen tuhlailemaan isänsä omaisuutta, mutta se
rautasuoni, joka tähän saakka oli tämän suvun selkää tukenut ja
isoisässä kovennut teräväksi teräkseksi, oli alkanut pehmetä kahdessa
viimeisessä polvessa. Tuomas Larssonista ei tiedetty sen pahempaa kuin
muistakaan rikkaista pikkukaupunkien ylimyksistä, joita kateus
mielellään hämmästelee; arveltiin kuitenkin, ettei hän ollut niin
vaikeasti ostettava kuin olisi voinut hänen varallisuuteensa nähden
luulla, ja sentähden menikin Joonas hiukan epäillen tämän
pikkuserkkunsa luo, häneltä neuvoa pyytämään.
-- Tee tahtosi, -- sanoi varovainen kauppias, -- minä äänestän myssyjen
puolella. Sukumme on ollut myssyjä viisikymmentä vuotta, ja sentähden
minut valittiin.
-- Oletko saanut maksun siitä? -- kysyi Joonas synkein mielin.
-- Maksusta taikka maksutta, minä äänestän sitä, minkä katson
parhaaksi.
-- Ja omatuntosi sallii sinun ottaa venäläistä rahaa!
-- Taikka englantilaista, -- naurahti Tuomas jurosti hymähtäen. -- Sitä
ei niin tarkoin tiedä; eivät ne haiskahda anturanahalle eivätkä
kivihiilellekään. Ei haittaisi sinunkaan asioitasi, jos olisit vähemmän
ulkokullattu. Jos et sinä ota, niin ottaa joku toinen. Rahat tulevat
maahan, ja se on pääasia.
-- Onko se pääasia? Mihinkäs sitten joutuu kansan kunnia ja menestys?
Mihinkä joutuu omatuntosi?
Kauppias pudisti kärsimättömästi päätänsä. -- Semmoista se on, kun
lähetetään poikia valtiopäiville! -- murahteli hän. -- Korupuheita ja
taaskin korupuheita, eikä mitään muuta kuin korupuheita! Kansan kunnia?
Maan menestys? Se kuuluu kaikki kauniilta, mutta semmoista saamme
kuulla aamusta iltaan jokaiselta veijarilta, sanoipa hän itseänsä
hatuksi tai myssyksi. Omatuntoni on kymmentä vuotta vanhempi kuin
sinun, ja kun sinun omatuntosi tulee kymmentä vuotta vanhemmaksi, opit
valvomaan maan etua samalla kertaa kuin omaa talouttasikin.
Sen pituinen se. Ja sen vastauksen saatuaan meni nuori talonpoika
säädyn kokoushuoneeseen, ja katso, siellä pidettiin todellakin
mitä kauneimpia puheita valtakunnan menestyksestä, isänmaan
todellisesta hyödystä ja kansalaisten velvollisuuksista, jotka
puheet paikoittain olivat aina tarpeen mukaan höystetyt kauneilla
lupauksilla laajennettuja oikeuksien saamisesta kunnianarvoiselle
talonpoikaissäädylle. Kaikki puhujat käyttivät samoja lauseita,
ainoastaan sillä erotuksella, että hattujen ystävät kuvasivat myssyjä
mitä ilkeimmiksi maankavaltajiksi; myssyt taas vuorostaan vakuuttivat,
että kaikki valtakunnan onnettomuudet johtuivat noista pahasisuisista
hatuista, sekä ettei maa milloinkaan pääsisi rauhaan ennenkuin nämä
hirviöt oli perinpohjin hävitetty. Häpeä ja inho täyttivät rehellisen
Joonas Perttilän mielen: tiesihän hän, että kaikki nämä puheet oli
kirjoitettu näkymättömissä pysyttelevien puoluejohtajain kanslioissa.
Hän tiesi nyt, että kaikki tai melkein kaikki noista isoäänisistä
isänmaanystävistä olivat myyneet isänmaallisuutensa puhtaasta rahasta,
yksinkertaisemmat viidestäkymmenestä plootusta, viekkaammat sadasta,
sadasta viidestäkymmenestä tai kahdesta sadasta, aina sen mukaan, miten
taitavia olivat olleet peijaamaan asiamiehiä, jotka summakaupalla
olivat ottaneet toimittaakseen niin tai niin monta ääntä, ja jotka
saivat niinkuin oikein olikin -- oman osansa siitä, mitä voivat tinkiä.
Toisilleen vihamieliset puolueet näyttivät alussa melkein
tasaväkisiltä, s.o. yhtä hyvin lahjotuilta. Mutta kohta tuli ilmi, että
myssyt olivat maksaneet runsaammin, ja he voittivat siis äänestyksessä
84 äänellä 41 vastaan. Joonas Perttilä oli kuulunut vähemmistöön. Hän
ei pitänyt hatuista, mutta vielä vähemmän hän piti myssyistä.
Samalla tavalla kävi porvarissäädyssä. Myssyt voittivat 72 äänellä 55
vastaan. Eivät milloinkaan olleet puolueet olleet hävyttömämpiä, eivät
ikinä rohkeammin käyttäneet kaikkia mahdollisia keinoja temmataksensa
voiton itsellensä. Englannin ja Venäjän ministerit ammentelivat kultaa
täysin kahmaloin, turvataksensa myssyjen voittoa, ja Ranskan ministeri,
hattujen suojelija, käänsi turhaan koko kukkaronsa nurin. Samaan
aikaan, kun kreivitär Du Barryn sylikoiralla oli kalleista kivistä
tehty kaularengas, ei hänen herransa ministerillä, parooni
Vergennes'llä ollut enempää kuin 200 000 frangia syötettävänä noille
ahnaille valtiopäivämiehille, ja kuningas Kustaa oli pakotettu
lainaamaan Vergennes'ltä.
Nyt tuli pappien valita puhemies. Heitä oli vähän ja siitä syystä he
olivat kalleimmat ostaa. Mutta heillä oli neljäs osa vallasta: miksikäs
he myisivät maansa polkuhinnasta? Nuo kunnon hengenmiehet, joiden
valtakunnan ei kuitenkaan olisi pitänyt olla tästä maailmasta, myivät
itsensä semmoisella taidolla, että heidän pöytänsä pitkät ajat sen
jälkeen oli raukeamaisillaan hopeiden painosta, samoin kuin he itse
vatsansa painosta.
Omituinen sallimus oli sovittanut niin, että Larssonin suvun jäseniä
näillä valtiopäivillä istui kaikissa kolmessa aatelittomassa säädyssä:
talonpoikaissäädyssä Perttilä, porvarissäädyssä Tuomas Larsson ja
pappissäädyssä hänen setänsä, rovasti Bertel Larsson, porvariskuninkaan
nuorempi poika. Tämän papin luo meni Joonas Perttilä päivää ennen
puhemiehen vaalia. Joonaan oli käynyt niinkuin monen muunkin miehen
myrskyisinä aikoina: hän oli päättänyt olla mihinkään puolueeseen
kuulumatta, mutta tuli kuitenkin vähitellen pakotetuksi liittymään
jompaankumpaan taistelevista puolueista. Hän oli koetteeksi ruvennut
hatuksi, hän niinkuin muutkin, ja meni nyt rovastin luo, joka oli hänen
äitinsä serkku, pyytääkseen neuvoa tältä arvossa pidetyltä mieheltä,
jota Joonas hamasta lapsuudestaan oli kuullut mainittavan säätynsä
etevimpänä.
Rovasti Larsson oli kuitenkin niin täydellinen vastakohta hurskaalle
tyttärellensä Cecilialle kuin maan tomusta muodostunut vatsa voipi olla
taivaan kirkkaalle silmälle. Hän oli jättiläiskokoinen vanhus, kahden
seitsemättä vanha, leppeä ja muhoileva, hyvin harrasmielinen, kun niin
tarvittiin, mutta ei milloinkaan ajatellut muuta kuin omaa etuaan. Hän
oli nyt kolmatta kertaa valtiopäivämiehenä, ja siitä hän oli saanut
maksaa kauniit rahat säätyveljilleen kotiseudullaan, mutta se olikin
tuottava toimi, jota hän osasi hoitaa erinomaisella taidolla. Kun
hattujen asiamies tarjosi 500 plootua, kohautti hän vain olkapäitään ja
selitti, ettei hän halunnut mitään ajallista voittoa, vaan aikoi
äänestää myssyjen kanssa, jolloin tarjousta nostettiin vähitellen aina
3.500 plootuun, jotka paikalla puhtaassa rahassa luettiin hänen
pöydälleen ja mitä kainoimmin katsein pyyhkäistiin sen suureen
laatikkoon. Silloin tuli rovasti vihdoin vakuutetuksi siitä, että hatut
olivatkin oikeassa. Ja kun myssyjen lähettiläs seuraavana päivänä tuli
tarjoamaan hänelle yhtä suurta rahallista palkkiota, selitti rovasti
Larsson, uusien periaatteidensa mukaisesti, ettei hän suinkaan tahtonut
vastaanottaa mitään syntirahoja, koska hänen omatuntonsa käski häntä
äänestämään hattujen puolella. Seuraus siitä oli se, että tarjousta
koroitettiin aina 500 plootua kerrallaan, ja kun sillä tavoin oli
päästy tuohon sievoiseen summaan, 5.000 plootuun, ja kun alkoi näyttää
siltä, että mitta oli täysi, rupesi rovasti suureksi kummastuksekseen
huomaamaan, että myssyt eivät olleetkaan aivan väärässä. Pitäisi vain
ajatella sitä surullista mahdollisuutta, että vanha, puolisokea Turun
tuomiorovasti Pryss jonakin kauniina päivänä menisi kaiken maailman
tietä, ja niin surkuteltavan tapauksen varalta olisi tärkeätä, että
hänen paikkansa joutuisi isänmaallismieliselle miehelle, joka ymmärtää
valvoa säädyn etua, jonkatähden hän, Larsson, olisi valmis uhrautumaan
tähän raskaaseen ja edesvastuulliseen virkaan, jos hän sen saamisesta
saisi kirjallisen vakuutuksen. Sitoumus annettiin -- sillä myssyt
voivat antaa mitä tahansa -- ja nyt vihdoinkin huomasi tuo
kunnianarvoisa mies, että hatut olivat ihan väärässä ja myssyt
sitävastoin isänmaan ainoat todelliset pylväät. Kauppa ei ollut
huonoimpia. Mikä verraton aarre onkaan moinen vakaumus, joka ensin
toisella, sitten toisella taholla tuottaa yhteensä 8.500 plootua ja
tuomiorovastin arvon!
Joonas Perttilä tapasi sukulaisensa mitä mainioimmalla tuulella ja
rohkeni viattomuudessaan lausua paheksumisensa tuosta hävyttömästä,
valtiopäivillä vallitsevasta lahjomisjärjestelmästä.
Rovastin leveät huulet vetäytyivät mitä suloisimpaan hymyyn. -- Älähän
muuta sano! -- huokasi hän luoden hartaasti katseensa kattoon. --
Maailma on täynnä pahuutta, eivätkä mammonan orjat ajattele muuta kuin
lihallisia himojaan. Meidän täytyy varustautua kovaan sotaan emmekä
myöskään saa halveksia maallisia aseita. Meidän tulee katsoa, että edes
vähäinen osa tämän maailman hyvyyksistä joutuu hyviin käsiin, hyvän
asian hyödyksi. Me emme saa lykätä luotamme niitä ajallisia lahjoja,
joita taivas meille voi lähettää, edistääkseen kirkon ja maamme
menestystä.
-- Se on tietty, mutta ei suinkaan arvoisa isä ottane lahjuksia? --
kysyi talonpoika viattomasti.
-- Taivas varjelkoon! -- vastasi rovasti hiukan hämillään, vaikkei
hänen tapansa suinkaan ollut hävetä. Kuka nyt toki lahjuksia ottaisi?
Tarkoitan vain, ettei pidä halveksia pientä ropoa, joka voi tulla
köyhän seurakunnan hyväksi, olletikin, kun tietää siten maataan
hyödyttävänsä.
-- Arvoisa isä ottaa siis lahjuksia? -- kysyi Joonas vielä kerran,
sillä hän luuli tuntevansa pahan omantunnon katkua noissa
kiertelemisissä.
-- Ei pidä olla ylen ankara, poikaseni, -- varoitti rovasti isällisellä
äänellä. -- Me olemme kaikki heikkoja kuolevaisia; meidän tulee
ajatella köyhiä lapsiamme eikä hylkiä sitä, mitä taivas näistä
maallisista hyvyyksistä meille suo.
-- Ja arvoisalla isällä on kuitenkin suuret tulot ja suuri perintö! --
huudahti Joonas närkästyneenä.
-- Minä olen köyhä Herran palvelija, joka vaivoin ansaitsen
jokapäiväisen leipäni, tiedäthän sen vallan hyvin, rakas poikani!
-- Perkeleen palvelija sinä olet, kirottu pappi, joka myyt isänmaasi!
-- huudahti Joonas Perttilä raivoissaan, paiskasi oven lukkoon ja
syöksyi ulos.