Tukholman valtiopäivät puhallettiin alettaviksi kesäkuun 13. p. 1771,
ja jokainen valtiopäivämies valmistautui, jollei juuri hyödyttämään
isänmaatansa, niin kuitenkin siitä hyötymään.
Samana päivänä tuli myös porvarien ja talonpoikien valita puhemiehensä.
Nuori valtiopäivämies, Isokyrön Joonas Perttilä oli noussut vuoteeltaan
ja istui juuri lukemassa Raamatusta aamulukuansa, kun joku koputti
hänen köyhänpuoleisen, kaupungin eteläosassa olevan asuntonsa ovelle,
ja sisään astui päässään sievästi käherretty tekotukka muuan nuori
varatuomari, hattujen päällikön, parooni Höpkenin yksityiskirjuri.
-- Oletteko valtiopäivämies Perttilä? -- kysyi käherretty mies
mielistelevällä äänellä.
-- Olen. Millä voin teitä palvella?
-- Tahdoin vain kysyä, kuinka on terveyden laita, kun valtiopäivämies
ei ollutkaan eilen illalla Punaisen Kukon ravintolassa. Kunnianarvoisen
talonpoikaissäädyn useimmat jäsenet olivat siellä saapuvilla ja
pakinoivat valtakunnan menestyksestä parhaalla rostockinoluella
täytetyn haarikan ääressä, mitä milloinkaan on hyvän asian onneksi
tyhjennetty. Arvelen valtiopäivämiehen tuntevan asian. Äänestetään
Eerikki Anderssonia, ja rahallinen kiitollisuudenosoitus on sata
plootua, jotka pyydän tässä saada suorittaa.
-- Mitä tämä merkitsee? -- kysyi nuori, vielä kokematon
valtiopäivämies, kun käherretty vieras pitemmittä mutkitta alkoi lukea
seteleitä pöytään.
Hieno herra ymmärsi kysymyksen väärin. -- Summa ei kyllä ole niin iso
kuin minkä päämieheni haluaisi maksaa ja mitä niin vaikuttava mies kuin
valtiopäivämies olisi oikeutettu odottamaan, -- jatkoi hän vähintäkään
hämmästymättä, -- mutta ajat ovat ahtaat, ja valtiopäivämies voi olla
vakuutettu siitä, että häntä ensi tilassa erityisesti muistetaan.
Meidän kesken sanoen meillä on kuningas ja vapaus puolellamme! Siis
äänestätte Eerikki Anderssonia, sehän on päätetty?
-- Niin kyllähän minä olen ajatellut äänestää Eerikki Anderssonia,
mutta ei herran eikä kenenkään muun tarvitse sitä korvaani soittaa,--
vastasi rehellinen Joonas, jonka hidas suomalainen veri nyt vihdoinkin
rupesi kiehumaan. -- Mitä herra tarkoittaa noilla viheliäisillä
setelilipuilla? Aikooko herra ostaa minun ääneni?
-- Arvasin heti, että se on liian vähän! Suomalaiskonna tulee
kalliimmaksi kuin luulinkaan, mutta täytyy pitää häntä hyvällä
tuulella, hän voi vaikuttaa toisiin! -- mietti hattujen asiamies
harmitellen, ja veti esille, nyt toki hiukan enemmän kursaillen,
toisen setelitukon. -- Olen varma, että kaikki kunnianarvoisen
talonpoikaissäädyn suomalaiset jäsenet äänestävät niinkuin
valtiopäivämies Perttilä hyvän asian puolesta, -- lisäsi mies,
merkitsevästi paukauttaen setelit pöytään.
Tämä oli jotenkin selvää. Perttilä oli kyllä harvinaisen viattomana
tullut tähän huutokauppakamariin, jota sanottiin valtiopäiviksi, mutta
hän olisi ollut suorastaan pölkkypää, jollei olisi käsittänyt näin
kaunopuheista merkkikieltä. Hän oli myös vähitellen ehtinyt tehdä
päätöksensä, ja seuraus siitä oli, että hän tarttui hienoa herraa
käsivarteen, talutti hänet ovelle ja nakkasi setelitukot hänen
jälkeensä portaille.
-- Tuossa on herralle repaleensa! huusi vihastunut talonpoika hänen
peräänsä. -- Toisella kertaa herra tietäköön huutia, kun puhuu vapaille
talonpojille.
-- Lempo soikoon, ettei minulla ollut kultarahoja, murisi hattujen
lähettiläs pahoilla mielin, portaita alas mennessään. Ajat huononevat
huononemistaan, ja nuo talonpoikaislurjukset käyvät päivä päivältä yhä
röyhkeämmiksi. Ennen sai heidät tanssimaan pillinsä mukaan
oluthaarikasta, nyt ei edes riitä, että tukkii heidät setelirahoilla
täyteen kuin makkarat; pitää, mukamas, olla hopeakannu tai rannerengas
emännälle tai kukkaro täynnä oikeita tukaatteja! Olen varma, että
myssyt ovat ehtineet ennen meitä ja antaneet tyhmän suomalaistolvanan
kuulla kullan helinää. Hän äänestää vastustajaamme, se on päivänselvää,
ja sen saa kuningas siitä, että kitsastelee.
-- Jos hattujen rehellisyyden laita on tuollainen, niin heitän heidät
helkkariin, -- ajatteli puolestaan Joonas Perttilä, istuutuen päivän
kunniaksi kaapimaan pois partaansa omassa pajassaan taotulla
partaveitsellä. -- Myssyt ovat varmaankin rehellisiä ihmisiä, jotka
eivät salateitä konttaile päämaaliinsa. Siirryn myssyjen puolelle;
saammehan me köyhät suomalaiset talonpojat silloin edes elää rauhassa
venäläiseltä.
Tuskin hän oli tullut tähän mielestään viisaaseen päätökseen, kun taas
koputettiin ovelle, mutta tällä kertaa melkoista jykevämmällä nyrkillä.
Ovi aukeni, ja sisään saapasteli eräs entinen talonpoikaissäädyssä
toiminut valtiopäivämies, joka, sitten kun hänen talonsa oli joutunut
myytäväksi, oli perustanut viinapolttimon kenraali Pechlinin tilalle ja
jota käytettiin juoksemaan myssyjen johtajain asioita vanhojen ystävien
luona talonpoikaissäädyssä. Mies oli röyhkeä ja raaka ja omansa
vaikuttamaan talonpoikiin tungettelevalla käytöksellään, joka oli
olevinaan suoruutta, ja verrattomalla hävyttömyydellään, joka oli
olevinaan perehtymistä asioihin.
-- No, mitäs kuuluu, äijäseni, -- sanoi tämä arvoisa asiamies istuutuen
toiselle noista kahdesta maalatusta tuolista, sillä useampia ei
huoneessa ollut. -- Terveys hyvä ja runsaasti rahaa? Mitä hittoja,
Perttilä, aiotteko laittautua keikariksi? Antakaa parran kasvaa,
ukkoseni, ja antakaa kuninkaan lellikkien nuolla leukojaan. Me olemme
vapaita talonpoikia, jotka emme osaa sanojamme sieviksi sommitella, ja
naamamme saa kelvata semmoisenaan. Onko tapanne ottaa ryyppyä
aamutuimaan? Minä puolestani juon mieluummin ruotsalaista olutta.
-- Kuka te olette? kysyi Perttilä, joka ei ollut miestä ikinä nähnyt ja
jota tämän tungettelevaisuus harmitti.
-- Kukako olen? Sepä oli kysymys. Kuuluupa, että olette vielä
nahkapoika valtiopäivillä. Muuten tuntee koko Ruotsi rehellisen vanhan
Hallbergin, joka ei ilmoisna ikänään ole kumarrellut ylhäisiä eikä
alhaisia. Mutta sama se; jos tahdotte ystävän, johon voitte luottaa ja
joka on talonpoika sekä sielun että ruumiin puolesta, niin sanokaa vain
sana. Miksette tullut eilen Auringon ravintolaan? Me talonpojat
neuvottelimme siellä valtakunnan parhaasta, niin että nurkissa natisi.
Tässä on tuleva toinen ääni kelloon, saattepa nähdä, ja nyt me aiomme
pistää kuninkaan oikeaan saappaaseemme ja herrat vasempaan. Aiomme
äänestää Elfsborgin läänistä kotoisin olevaa Jooseppi Hanssonia; se on
miesten mies, ja senpätähden hänet äänestettiin pois säädystä kaksi
vuotta sitten, kun hatut syöttivät meille ranskalaisia makeisia. Lyönpä
vetoa tulevaksi jouluksi aiotusta juottoporsaasta, että ajattelette
samoin kuin minäkin. Köyhiä he ovat kuin heinäsirkat ja lumihuttua he
meille tarjoilevat; mutta rehellinen mies ansaitsee päivärahansa, se on
minun katkismukseni, ja te olette saava, mitä teille on tuleva,
Perttilä. Mitä sanotte viidestäkymmenestä plootusta? Sillä saatte kyllä
aika härän ja sitäpaitsi silkkihuivin tervetuliaisiksi emännälle.
-- Viisikymmentä plootua? -- vastasi Joonas, joka nyt rupesi
oivaltamaan, mihin päin puhe kääntyi. -- Täällä oli äskettäin herra,
joka tarjosi sataa.
-- Vääriä seteleitä, pelkkää peijattua varkaan tavaraa, uskokaa se,
Perttilä, niin totta kuin olen talonpoika ruumiiltani ja sielultani.
No, olitte kai niin viisas, että annoitte hänelle matkapassin alas
portaita.
-- Niin tein.
-- Sanoihan minä sen! Te olette valtiopäiväimme kaunistus, ja
senpätähden saatte seitsemänkymmentä plootua oikeata käypää rahaa,
josta ette joudu hirteen.
-- Mistä hyvästä?
-- Mistä? Rehellisyydestänne, kunnollisuudestanne ja siitä, että
puollatte valtakunnan etua.
-- Mutta jos nyt en myykään ääntäni?
-- Jos? Niin, te olette hauska veitikka, Perttilä. Kuulkaapa, sanon
teille sanasen tässä meidän kesken. Saatte sata plootua sillä ehdolla,
ettette hiisku siitä kellekään mitään. Mitä sanotte siitä, häh?
-- Tietäkää huutia! Minä en ole mikään varas.
-- Vai niin. Jos sitä nuottia vedätte, on se oma vahinkonne. Minun
puolestani voitte kernaasti antaa varkaiden ja roistojen valtakuntaa
hallita. Minä sanon suoraan ajatukseni ja neuvon teitä ystävänä. Ette
suinkaan voi sataa viittäkymmentä vaatia? Täällä on kyllä muitakin,
jotka katsovat isänmaan parasta. Ja sitten kuiskaisen teille jotakin
korvaan; kuningas on meidän puolellamme! Niin, mitä arvelette, eikö se
ole saakelia? No, menköön sadasta viidestäkymmenestä te itsepäinen
suomalainen!
-- Onko huutokauppa jo loppunut? -- kysyi Perttilä pannen pois
partaveitsensä ja nousten uhkaavasti seisoalleen.
-- Tepä vasta turkkilainen olette! -- vastasi kaupanhieroja, joka taas
ymmärsi tarkoituksen väärin ja kopeloi irvistellen povitaskuaan. --
Tosiaankin, äijäseni, olette hiukan koiramainen. Mutta jos ei
vähemmästä apua ja jos lupaatte tehdä totta puolestanne, niin -- olkoon
menneeksi kaksisataa! Se on viimeinen sanani, niin totta kuin olen
talonpoika ruumiiltani ja sielultani.
-- Ja niin totta kuin minä olen talonpoika ruumiiltani ja sielultani,
opetan minä teille, kuinka rehellinen mies vastaa tuommoisiin
konnankujeihin! -- vastasi Perttilä, tarttui miestä kaulukseen ja
heitti hänet ulos ovesta.
-- Kirottu suomalaistolvana! -- mutisi asiamies, hieroen selkäänsä. --
Hatut ovat tarjonneet hänelle kaksisataa viisikymmentä.
-- Myssyt ja hatut näkyvät olevan yhtä hyviä! -- sanoi Perttilä
ylenkatseellisesti. -- Voi onnetonta isänmaata!