20. SIELUJEN KAUPPIAS.

Kello 10 ja 11 vaiheilla illalla, samana päivänä, jolloin niin

ratkaiseva käänne tapahtui Paul Bertelsköldin nuoressa elämässä, hiipi

pitkä, mutta koukistunut haamu varovaisin askelin portista sisään,

jossa tohtori Martti Weis asui. Hän helisytti kelloa, päästettiin

sisään ja tapasi viisaan tohtorin valmistelemassa kemiallisia

keitoksiaan samassa laboratoriossa, jossa Paul muutamia päiviä ennen

oli ollut niin salaperäisten tapausten todistajana. Uunin valossa voi

tuntea vanhan Larssonin kasvonpiirteet, jotka osoittivat ankaraa

mielenliikutusta, jotavastoin ei vähinkään lihasten liikahdus tohtorin

kylmissä, kurttuisissa kasvoissa ilmaissut, oliko tämän vieraan tulo

hänelle vastenmielinen vaiko mieluinen.

-- Minä tulen, -- sanoi Larsson, -- eilisen välipuheemme mukaan

kuulemaan sopimuksemme lähempiä ehtoja, sekä samalla saamaan vakuutusta

siitä, kestääkö herra tohtorin taito koetuksen.

-- En muista tehneemme mitään välipuhetta, -- vastasi tohtori kylmästi.

-- Te olette halunnut oppia kullantekotaidon, ja minä olen teille

vastannut, ettei tämä taito ole mitään käsi- tai tehdastyötä, vaan

pieni osa siitä luonnon salaisuuksien käsittämistaidosta, joka on vain

harvoille kuolevaisille suotu. Olen sen lisäksi teille sanonut, ettei

tätä käsittämistaitoa voi oppia samalla tavalla kuin opitaan rautaa

sulattamaan tai potaskaa keittämään, vaan se on tulos kokonaisen pitkän

elämän aikana harjoitetuista syvistä tutkimuksista ja vaivalloisista

ahkeroimisista. Ehtoni, sanotte te? Riisukaa viisikymmentä vuotta

elämästänne, niinkuin riisutte kuluneen takin yltänne; tulkaa kerran

vielä kahdenkymmenen ikäiseksi, ja minä olen katsova, mitä teistä voisi

tehdä.

-- Tiedän olevani liian vanha, -- sanoi Larsson ujosti, -- enkä

pyydäkään, että opettaisitte minulle taitonne. Mutta jos olisi

mahdollista, että valmistaisitte minulle sellaista ainetta, sellaista

roppia tai tinktuuria eli liuosta vai miksi sitä nimitätte, joka voisi

taitoon perehtymättömänkin kädessä muuttaa kaikki metallit kullaksi,

niin tahtoisin kysyä teiltä sen hintaa, jos haluaisin sitä teiltä

ostaa.

-- Hintaa? Ja ostaa, sanotte te? Millä te sitten ostaisitte itsellenne

tuota kultaliuosta? Kenties samalla kullalla, jota te sillä

valmistatte? Vai ehkä poloisilla paperilipuilla, joita sanotaan

seteleiksi ja jotka ovat merkitsevinään kullan arvoa? Mikä on tiedon

hinta? Voitteko ostaa päivän paistetta? Voitteko ostaa terveyttä tai

pitkää ikää? Minun taitoani ja liuoksiani voi ostaa yhtä vähän kuin

niitä.

-- Ymmärrän, ettei tässä voi olla kysymys tavallisesta kaupasta, --

virkkoi Larsson nähtävästi nolostuneena, -- mutta juuri sentähden

tahdoin kysyä, voisinko jollakin muulla tavalla tehdä teille vastaavan

palveluksen. Haluaisitteko esim. arvonimiä ja kunniapaikkoja? Minä olen

rikas, en tarvitse kultaanne, mutta se huvittaisi minua ... viattomasta

halusta saada luonnon salaisuudet ilmi. Sentähden tahtoisin auttaa

teitä vaikutusvallallani, puoltolauseillani. Minä olen ollut

valtiopäivillä, kuulun vallassa olevaan myssypuolueeseen. Ette tulisi

katumaan minulle tekemäänsä palvelusta.

Tohtori kohautti ylenkatseellisesti olkapäitään. -- Arvonimiä?

Kunniapaikkoja? Uskotteko, että mikään arvonimi tai mikään kunniapaikka

on sen veroinen kuin viisaan miehen tieto siitä, että hän hallitsee ja

vallitsee sekä jumalallisia että inhimillisiä asioita?

-- Suokaa anteeksi, en tahtonut teitä loukata. Mutta kun näen teidän

asuvan tässä köyhässä talossa, niin arvelen, että teillä voisi olla

paljon mukavampi ... tutkimuksianne varten...

-- Ja mikä estää minua ostamasta koko köyhän Turkunne, niin, koko

aution ja jäisen maanne? Siihen ei minulta puutu valtaa eikä rahoja,

jos tahdon. Mutta minä en tahdo; minä olen tyytyväinen saadessani elää

ja työskennellä rauhassa. Sentähden olen etsinyt itselleni tämän köyhän

asunnon, samoin kuin jalo helmi kätkeytyy halpa-arvoiseen raakkuun.

-- Mutta terveytenne, herra tohtori, voisi hyötyä kauniista ja

terveellisestä maalaisasunnosta, jonka voisin teille hankkia.

-- Terveyteni? Kuinka vanhan luulette minun olevan?

-- Neljänkymmenen, korkeintaan viidenkymmenen vuoden, ellen erehdy.

-- Pankaa neljäkymmentä ja vieläkin neljäkymmentä vuotta lisäksi, niin

pääsette vähän totuuden jäljille. Minä olin lapsi, kun suuri Kustaa

Aadolf lähti Saksanmaalle ja muistan hänet vielä vallan hyvin. Äitini

kantoi minua sylissään, kun kansa suuteli hänen hirvennahkaista

sotisopaansa Naumburgissa. Taistelin nuorukaisena Pragin sillalla, kun

Königsmark koetti valloittaa kaupunkia väkirynnäköllä. Olen taistellut

Piccolominin, Turennen ja Conden johdolla. Sitten vetäysin

tieteellisiin töihin takaisin; työskentelin Leibnizin johdolla Saksassa

ja Newtonin johdolla Englannissa. Sanalla sanoen, olen nykyjään sadan

neljänkymmenen neljän vuoden vanha enkä ymmärrä, miksi en eläisi kahta

vertaa vanhemmaksi, tai miksi en voisi pidentää ikääni niin monella

vuosisadalla kuin itse tahdon. Siitä voitte päättää, minkä verran

asunto teidän erämaissanne hyödyttäisi terveyttäni.

Larsson katseli häntä epäillen ja kuitenkin äänetönnä kauhistuksesta.

Tuskin huomattava hymy, joka muistutti jääpuikon välähdystä, leikki

tohtorin huulilla ja hän lisäsi:

-- Se kummastuttaa teitä? Minä myönnän, aivan tavallista se ei ole.

Mutta siitä, joka on silmännyt esirippujen taakse, ei siinä ole

vähintäkään ihmeteltävää. Ettekö koskaan ole kuullut puhuttavan

elämännesteestä?

-- Olen kuullut puhuttavan kaikenlaisesta petoksesta, jota puoskarit

harjoittavat sellaisilla tavaroilla, -- vastasi Larsson jyrkästi, sillä

hän ei suinkaan ollut helposti petettävissä, niin pian kuin lakattiin

puhumasta siitä asiasta, joka hänen sieluansa kahlehti. -- Muutoin, --

lisäsi hän, -- minä olen kristitty ihminen, joka en tahdo olla missään

tekemisessä noituuden kanssa.

Tohtorin kasvot vääntyivät jonkinlaiseen ystävälliseen hymyyn. --

Hagelwetter! -- sanoi hän, -- kenpä ei olisi kristitty! On vain monta

luonnollista asiaa, joista ei Raamatussa puhuta. Ja koska olette

kristitty, niin tahdon vastata teidän kysymyksiinne, etten voi

elämännestettä, tuota verratonta elämännestettä, joka on suurin

kaikista salaisuuksista ja osa siitä alkuaineesta, josta maailma elää,

millään ehdolla antaa pois. Mitä sitävastoin tulee kultaliuokseen, joka

on kemiallista ainetta ja tähtien vaikutuksen voimistamaa, niin voitte

saada sen lahjaksi ilman suurempia vaikeuksia.

-- Lahjaksiko? -- kysyi kauppias.

-- Olenhan jo sanonut, ettei sitä voi ostaa. Kaikki rikkautenne eivät

voisi korvata minulle edes teekupinkaan täyttä tätä liuosta. Voin

lahjoittaa sen teille. Mutta ainoastaan pienellä ehdolla.

-- Mikä se olisi?

-- Te annatte minulle pantiksi sielunne.

Larsson luuli kuulleensa väärin. -- Suokaa anteeksi, -- sanoi hän, --

olen viime vuosina käynyt hiukan huonokuuloiseksi.

-- Te annatte minulle sielunne pantiksi, -- toisti tohtori kylmästi.

-- Mitä uskallatte pyytää? -- huudahti kauppias suuttuneena. -- Olenko

minä narri, vai oletteko itse paholainen?

-- Jompikumpi; mutta edellinen olettamuksenne on todennäköisempi, --

vastasi tuo salaperäinen mies, kasvonvärettäkään muuttamatta. -- En

tyrkytä lahjojani kenellekään. Jos te voitte olla ilman minua, niin

olkaa varma, että minä vielä helpommin tulen toimeen ilman teitä.

-- Herra, jos ostatte sieluja, niin olette joko roisto taikka

mielipuoli. En tahdo olla kanssanne missään tekemisissä.

-- Menkää sitten tiehenne! Mitä on minulla teidän kanssanne tekemistä?

Larsson oli kahdella päällä. -- Millä tavoin minun tulisi antaa teille

sieluni pantiksi? -- kysyi hän ilmeisesti epäröiden.

-- Aivan yksinkertaisesti, tavallisella tavalla. Raapaisette vähän

neulalla käsivarttanne ja teette sitten tohtori Martti Weissin nimelle

kontrahdin, jonka allekirjoitatte verellänne. Se on ainoastaan

muodollisuus, jonka me kemistit tarvitsemme asettaaksemme sen henkilön,

jolle annamme liuoksen, tähtien vaikutuksen alaiseksi. Nyt tiedätte,

mitä olette halunnut tietää ja voitte vapaasti mennä matkoihinne.

Minulla on muutakin tekemistä kuin tuhlata aikaani kamasaksan kanssa.

-- Paljonko annatte minulle liuosta, jos suostun ehtoihinne?

-- Aluksi tämän pullon, -- vastasi tohtori, ottaen esille saman pienen

kristallipullon, jota hän oli Paulille näyttänyt. -- Se sisältää 199

tippaa, ja sillä voitte saada 5970 luotia kultaa. Se ei ole enemmän

kuin 143.280 riksiä, mutta heti ette voi sitä kaikkea aikaansaada.

-- Ettekä te vaadi mitään muuta?

-- En mitään.

Kauppias oli hetken aikaa vaiti ja mietti, mitä hän ehkä voisi tässä

kaupassa menettää. Toisella puolen muodollisuus, jolla ei voinut olla

todellista tarkoitusta; toisella puolella tuo siihen aikaan ääretön

summa 143.280 riksiä.

-- Minä suostun sopimukseen, -- vastasi hän.

Välskärin kertomuksia 5 Vapaa-ajattelija. Iltamyrskyjä. Aamun valkeneminen. · 第 29 / 95 题