Kello 10 ja 11 vaiheilla illalla, samana päivänä, jolloin niin
ratkaiseva käänne tapahtui Paul Bertelsköldin nuoressa elämässä, hiipi
pitkä, mutta koukistunut haamu varovaisin askelin portista sisään,
jossa tohtori Martti Weis asui. Hän helisytti kelloa, päästettiin
sisään ja tapasi viisaan tohtorin valmistelemassa kemiallisia
keitoksiaan samassa laboratoriossa, jossa Paul muutamia päiviä ennen
oli ollut niin salaperäisten tapausten todistajana. Uunin valossa voi
tuntea vanhan Larssonin kasvonpiirteet, jotka osoittivat ankaraa
mielenliikutusta, jotavastoin ei vähinkään lihasten liikahdus tohtorin
kylmissä, kurttuisissa kasvoissa ilmaissut, oliko tämän vieraan tulo
hänelle vastenmielinen vaiko mieluinen.
-- Minä tulen, -- sanoi Larsson, -- eilisen välipuheemme mukaan
kuulemaan sopimuksemme lähempiä ehtoja, sekä samalla saamaan vakuutusta
siitä, kestääkö herra tohtorin taito koetuksen.
-- En muista tehneemme mitään välipuhetta, -- vastasi tohtori kylmästi.
-- Te olette halunnut oppia kullantekotaidon, ja minä olen teille
vastannut, ettei tämä taito ole mitään käsi- tai tehdastyötä, vaan
pieni osa siitä luonnon salaisuuksien käsittämistaidosta, joka on vain
harvoille kuolevaisille suotu. Olen sen lisäksi teille sanonut, ettei
tätä käsittämistaitoa voi oppia samalla tavalla kuin opitaan rautaa
sulattamaan tai potaskaa keittämään, vaan se on tulos kokonaisen pitkän
elämän aikana harjoitetuista syvistä tutkimuksista ja vaivalloisista
ahkeroimisista. Ehtoni, sanotte te? Riisukaa viisikymmentä vuotta
elämästänne, niinkuin riisutte kuluneen takin yltänne; tulkaa kerran
vielä kahdenkymmenen ikäiseksi, ja minä olen katsova, mitä teistä voisi
tehdä.
-- Tiedän olevani liian vanha, -- sanoi Larsson ujosti, -- enkä
pyydäkään, että opettaisitte minulle taitonne. Mutta jos olisi
mahdollista, että valmistaisitte minulle sellaista ainetta, sellaista
roppia tai tinktuuria eli liuosta vai miksi sitä nimitätte, joka voisi
taitoon perehtymättömänkin kädessä muuttaa kaikki metallit kullaksi,
niin tahtoisin kysyä teiltä sen hintaa, jos haluaisin sitä teiltä
ostaa.
-- Hintaa? Ja ostaa, sanotte te? Millä te sitten ostaisitte itsellenne
tuota kultaliuosta? Kenties samalla kullalla, jota te sillä
valmistatte? Vai ehkä poloisilla paperilipuilla, joita sanotaan
seteleiksi ja jotka ovat merkitsevinään kullan arvoa? Mikä on tiedon
hinta? Voitteko ostaa päivän paistetta? Voitteko ostaa terveyttä tai
pitkää ikää? Minun taitoani ja liuoksiani voi ostaa yhtä vähän kuin
niitä.
-- Ymmärrän, ettei tässä voi olla kysymys tavallisesta kaupasta, --
virkkoi Larsson nähtävästi nolostuneena, -- mutta juuri sentähden
tahdoin kysyä, voisinko jollakin muulla tavalla tehdä teille vastaavan
palveluksen. Haluaisitteko esim. arvonimiä ja kunniapaikkoja? Minä olen
rikas, en tarvitse kultaanne, mutta se huvittaisi minua ... viattomasta
halusta saada luonnon salaisuudet ilmi. Sentähden tahtoisin auttaa
teitä vaikutusvallallani, puoltolauseillani. Minä olen ollut
valtiopäivillä, kuulun vallassa olevaan myssypuolueeseen. Ette tulisi
katumaan minulle tekemäänsä palvelusta.
Tohtori kohautti ylenkatseellisesti olkapäitään. -- Arvonimiä?
Kunniapaikkoja? Uskotteko, että mikään arvonimi tai mikään kunniapaikka
on sen veroinen kuin viisaan miehen tieto siitä, että hän hallitsee ja
vallitsee sekä jumalallisia että inhimillisiä asioita?
-- Suokaa anteeksi, en tahtonut teitä loukata. Mutta kun näen teidän
asuvan tässä köyhässä talossa, niin arvelen, että teillä voisi olla
paljon mukavampi ... tutkimuksianne varten...
-- Ja mikä estää minua ostamasta koko köyhän Turkunne, niin, koko
aution ja jäisen maanne? Siihen ei minulta puutu valtaa eikä rahoja,
jos tahdon. Mutta minä en tahdo; minä olen tyytyväinen saadessani elää
ja työskennellä rauhassa. Sentähden olen etsinyt itselleni tämän köyhän
asunnon, samoin kuin jalo helmi kätkeytyy halpa-arvoiseen raakkuun.
-- Mutta terveytenne, herra tohtori, voisi hyötyä kauniista ja
terveellisestä maalaisasunnosta, jonka voisin teille hankkia.
-- Terveyteni? Kuinka vanhan luulette minun olevan?
-- Neljänkymmenen, korkeintaan viidenkymmenen vuoden, ellen erehdy.
-- Pankaa neljäkymmentä ja vieläkin neljäkymmentä vuotta lisäksi, niin
pääsette vähän totuuden jäljille. Minä olin lapsi, kun suuri Kustaa
Aadolf lähti Saksanmaalle ja muistan hänet vielä vallan hyvin. Äitini
kantoi minua sylissään, kun kansa suuteli hänen hirvennahkaista
sotisopaansa Naumburgissa. Taistelin nuorukaisena Pragin sillalla, kun
Königsmark koetti valloittaa kaupunkia väkirynnäköllä. Olen taistellut
Piccolominin, Turennen ja Conden johdolla. Sitten vetäysin
tieteellisiin töihin takaisin; työskentelin Leibnizin johdolla Saksassa
ja Newtonin johdolla Englannissa. Sanalla sanoen, olen nykyjään sadan
neljänkymmenen neljän vuoden vanha enkä ymmärrä, miksi en eläisi kahta
vertaa vanhemmaksi, tai miksi en voisi pidentää ikääni niin monella
vuosisadalla kuin itse tahdon. Siitä voitte päättää, minkä verran
asunto teidän erämaissanne hyödyttäisi terveyttäni.
Larsson katseli häntä epäillen ja kuitenkin äänetönnä kauhistuksesta.
Tuskin huomattava hymy, joka muistutti jääpuikon välähdystä, leikki
tohtorin huulilla ja hän lisäsi:
-- Se kummastuttaa teitä? Minä myönnän, aivan tavallista se ei ole.
Mutta siitä, joka on silmännyt esirippujen taakse, ei siinä ole
vähintäkään ihmeteltävää. Ettekö koskaan ole kuullut puhuttavan
elämännesteestä?
-- Olen kuullut puhuttavan kaikenlaisesta petoksesta, jota puoskarit
harjoittavat sellaisilla tavaroilla, -- vastasi Larsson jyrkästi, sillä
hän ei suinkaan ollut helposti petettävissä, niin pian kuin lakattiin
puhumasta siitä asiasta, joka hänen sieluansa kahlehti. -- Muutoin, --
lisäsi hän, -- minä olen kristitty ihminen, joka en tahdo olla missään
tekemisessä noituuden kanssa.
Tohtorin kasvot vääntyivät jonkinlaiseen ystävälliseen hymyyn. --
Hagelwetter! -- sanoi hän, -- kenpä ei olisi kristitty! On vain monta
luonnollista asiaa, joista ei Raamatussa puhuta. Ja koska olette
kristitty, niin tahdon vastata teidän kysymyksiinne, etten voi
elämännestettä, tuota verratonta elämännestettä, joka on suurin
kaikista salaisuuksista ja osa siitä alkuaineesta, josta maailma elää,
millään ehdolla antaa pois. Mitä sitävastoin tulee kultaliuokseen, joka
on kemiallista ainetta ja tähtien vaikutuksen voimistamaa, niin voitte
saada sen lahjaksi ilman suurempia vaikeuksia.
-- Lahjaksiko? -- kysyi kauppias.
-- Olenhan jo sanonut, ettei sitä voi ostaa. Kaikki rikkautenne eivät
voisi korvata minulle edes teekupinkaan täyttä tätä liuosta. Voin
lahjoittaa sen teille. Mutta ainoastaan pienellä ehdolla.
-- Mikä se olisi?
-- Te annatte minulle pantiksi sielunne.
Larsson luuli kuulleensa väärin. -- Suokaa anteeksi, -- sanoi hän, --
olen viime vuosina käynyt hiukan huonokuuloiseksi.
-- Te annatte minulle sielunne pantiksi, -- toisti tohtori kylmästi.
-- Mitä uskallatte pyytää? -- huudahti kauppias suuttuneena. -- Olenko
minä narri, vai oletteko itse paholainen?
-- Jompikumpi; mutta edellinen olettamuksenne on todennäköisempi, --
vastasi tuo salaperäinen mies, kasvonvärettäkään muuttamatta. -- En
tyrkytä lahjojani kenellekään. Jos te voitte olla ilman minua, niin
olkaa varma, että minä vielä helpommin tulen toimeen ilman teitä.
-- Herra, jos ostatte sieluja, niin olette joko roisto taikka
mielipuoli. En tahdo olla kanssanne missään tekemisissä.
-- Menkää sitten tiehenne! Mitä on minulla teidän kanssanne tekemistä?
Larsson oli kahdella päällä. -- Millä tavoin minun tulisi antaa teille
sieluni pantiksi? -- kysyi hän ilmeisesti epäröiden.
-- Aivan yksinkertaisesti, tavallisella tavalla. Raapaisette vähän
neulalla käsivarttanne ja teette sitten tohtori Martti Weissin nimelle
kontrahdin, jonka allekirjoitatte verellänne. Se on ainoastaan
muodollisuus, jonka me kemistit tarvitsemme asettaaksemme sen henkilön,
jolle annamme liuoksen, tähtien vaikutuksen alaiseksi. Nyt tiedätte,
mitä olette halunnut tietää ja voitte vapaasti mennä matkoihinne.
Minulla on muutakin tekemistä kuin tuhlata aikaani kamasaksan kanssa.
-- Paljonko annatte minulle liuosta, jos suostun ehtoihinne?
-- Aluksi tämän pullon, -- vastasi tohtori, ottaen esille saman pienen
kristallipullon, jota hän oli Paulille näyttänyt. -- Se sisältää 199
tippaa, ja sillä voitte saada 5970 luotia kultaa. Se ei ole enemmän
kuin 143.280 riksiä, mutta heti ette voi sitä kaikkea aikaansaada.
-- Ettekä te vaadi mitään muuta?
-- En mitään.
Kauppias oli hetken aikaa vaiti ja mietti, mitä hän ehkä voisi tässä
kaupassa menettää. Toisella puolen muodollisuus, jolla ei voinut olla
todellista tarkoitusta; toisella puolella tuo siihen aikaan ääretön
summa 143.280 riksiä.
-- Minä suostun sopimukseen, -- vastasi hän.