Turussa oli sen päivän iltapuolella tavaton liike. Kaikkialla
oppineiden ja ylioppilaiden seuroissa puhuttiin ainoastaan väittelystä:
vähän tekijästä, mutta sitä enemmän respondentista. Mielipiteet
erosivat suuresti toisistaan. Melkein kaikki opettajat moittivat
ankarasti nuorta ylioppilasta; useat arvelivat, että hän sopimattoman
pilkkansa takia olisi yliopistosta erotettava. Ylioppilaat jakautuivat
kahteen leiriin. Puolet heistä kuuluivat jumaluusopilliseen
tiedekuntaan. Siinä oli Paul Bertelsköldillä kiivaita vihamiehiä, ja
nuo kovakouraiset tappelijat, joiden virkana kerran oli oleva saarnata
rauhan evankeliumia, näyttivät olevan varsin halukkaita kouraan
tuntuvalla tavalla rankaisemaan nuorta pilkkaajaa. Mutta kolmen muun
tiedekunnan ylioppilaat pitivät Paulin puolta ja ilmoittivat, että kuka
vain uskaltaisi häntä hätyyttää, joutuisi heidän kanssansa tekemisiin.
Kaikissa kadunkulmissa, kaikissa ylioppilasasunnoissa nähtiin joukkoja,
jotka mitä kiihkeimmin väittelivät tästä tärkeästä kysymyksestä.
Näytti siltä kuin olisi julkinen meteli oppineessa kaupungissa
puhkeamaisillaan: rehtorilla ja varakanslerilla oli levoton päivä.
Aurora-seura -- tämä nuoren suomalaisen kirjallisuuden ensimmäinen
kehto ja aamurusko -- oli kokoontunut maisteri Porthanin luo. Sen
lähimpänä tarkoituksena oli toimittaa "Tidningar, utgifna af ett
sällskap i Åbo" (Sanomia, erään turkulaisen seuran toimittamia) -- joka
oli lukuisain jälkeen tulevaisten emäpuu, mutta kuitenkin niin pieni,
että koko sen lehdistö, s.o. yhden numeron koko sisältö, nyt mahtuisi
puoleentoista palstaan meidän suuremmissa sanomalehdissämme. N:o 9 oli
pantu painoon ja sen korjausvedos oli nähtävänä. Siinä oli luettavana:
"Todistus jalomielisestä ystävyydestä", "Sananen Kivimuurien
rakentamisesta Maaseudulla", kirjastonhoitaja Lefrénin kuulutus
kansantapojen ja kansanpukujen muistiinkirjoittamisesta sekä uutisia
kuolemantapauksista, nimityksistä, ynnä se puhe, minkä lehtori Alopaeus
vähän ennen oli pitänyt hänen majesteettinsa autuaallisesta kuolemasta.
-- Tarjoatpa jotensakin niukkaa ravintoa lukijoillemme, veli Porthan!
-- lausui sukkela Calonius ivallinen hymy pyöreillä, älykkäillä
huulillaan. -- Mitä sanot, jos höystäisin numeroamme muutamalla palalla
iloista tiedettä.
-- Se on kai taas jokin hautauspuhe kuningasvainajasta? -- kysyi
Porthan, jonka vakavat piirteet nyt myöskin kirkastuivat. Olen tähän
saakka saanut kuusi kappaletta sitä lajia, paitsi niitä kahta, jotka jo
olemme julaisseet 7:nnessä ja 8:nnessa numerossa. Ja sitä sinä nimität
"iloisen tieteen" viljelemiseksi.
-- Olet oikein arvannut, -- sanoi Calonius, -- se on todellakin
hautakirjoitus, mutta laadultaan vähän erikoinen. Minulla on tässä
paperi niin tuore, että tapaus tuskin vielä on ehtinyt tapahtua eikä
muste ole vielä ennättänyt kuivua. Arvostelkaa itse; se kuuluu näin:
Tuo Cleon, joka leukahansa
sai parrattomaan kaulustan,
kas, ruumissaaton unissansa
hän näki verkkaan kulkevan.
Ol' arkuss' sanat: "Eräs makaa
täss' epäuskon, juonten takaa
mi löysi rauhan; huolii viis
niist' _Theologia Naturalis_."
-- Se on nuoren Kellgrenin terävän kynän jälkeä! -- huudahtivat
muutamat. -- Meidän tulee kuta pikemmin sitä parempi kutsua hänet
seuraamme.
-- Kärsivällisyyttä, kuunnelkaamme jatkoa! -- hymyili Calonius.
Luuvalo eukon tappoi, oi!
hälle laulun puhetaito soi,
historia kaivoi hälle hau'an,
toi metafysiikka surusauvan
ja juridiikka mitalit.
Ol' lääketiede riemuissansa,
näin taudiss' onnistuttuansa.
Ol' eksegetiikka suruinen,
taloustiede toi havuja haudallen,
ja sitten seurasi botaniikka
ja kemia, astronomia, fysiikka,
ja lopuksi vielä matematiikka.
Mut kahdeksannentoista, kas,
vuossadan henki istuipas
siin' ylimpänä punaviirein,
soi piiska, vaunut läksi kiirein.
Ja tuossa tieteet ällistyin
nyt seisoi kaikki suruissansa.
Mut Cleon heräs' unestansa
ja tunsi, leukaans' sipaisten,
siin' yhä papinkauluksen,
vaikk' kohta teologia kai
jo iäks päiväks surman sai.
-- Ei, se on epäilemättä Clewbergin kirjoittama, sanoi Porthan nauraen.
-- Minä tunnen sen veitikan. Poikamainen vekkuli, ja kuitenkin
todellinen runottaren lemmikki!
-- _Auctor anonymus_, -- nauroi Calonius. -- En ainakaan neuvoisi häntä
esittämään teostansa opinnäytteenä tuomiokapitulille. Mutta mitä
arvelet, jos julkaisisimme runon otsakkein: "Käännös ranskasta"?
-- Ei, -- sanoi Porthan, joka piti nuorisoa ankarassa kurissa. -- _Ne
gutta quidem_, ei pisaraakaan siitä saa tipahtaa julkisuuteen Auroran
vaiteliailta huulilta.
-- Ymmärrän, -- naurahti Lindqvist. -- Ei pisaraakaan tuosta
"ehdottomasti tappavasta myrkystä", jonka voi karkoittaa ainoastaan
kirkon äidinmaitoa puhdistusaineena käyttämällä.
-- Me, -- jatkoi Porthan, -- voimme sietää melkoisen määrän
attikalaista suolaa, mutta nuorisoomme se, luullakseni, tänään
vaikuttaisi pahemmin kuin tupakka. Se on häväistys, jollaista ei
aikoihin ole yliopistossamme tapahtunut. Tuo parraton kreivinulikka on
pannut akatemian isät ihan pyörälle.
-- Jos isien laita on niin huonosti, -- virkkoi Kustaa Weman,
suomalaisen kirjallisuuden dosentti, -- niin herkeän vannomasta
"isiemme luiden kautta". Mutta vanhat herrat käyvät rasvanahkaisissa
saappaissa eivätkä keikahda niinkään vain nurin jokaisen pikkukreivin
edessä.
-- Niin minäkin luulen, -- vastattiin. -- Poika yksinään ei ollut
vaarallinen, mutta vaara oli siinä, että hän oli Mestertonin paha
omatunto. Mesterton käytti nuijaa kuin riehuva Herkules omaa leiriänsä
vastaan, ja Bertelsköld suuntasi iskun. Huolimatta kaikesta Gadolinin
kaunopuheisuudesta, kärsi teologia murhaavan tappion.
-- Oikein. Ja siitäpä syystä _anonymus_ on hänet haudannut, -- myönsi
Calonius.
-- Hyvät herrat, -- puuttui Porthan taas vakavasti puheeseen, -- voimme
leikitellä tulen kanssa ja hetkisen huvitella itseämme liehuvilla
säkenillä, mutta pahoin pelkään, että vielä näemme sen päivän, jolloin
tästä leikittelevästä liekistä tulee hävittävä palo. Minua ei huoleta
ylimielinen ylioppilas eikä termeihinsä kuivettunut professori. Mutta
minua huolettaa tuo pintapuolinen ranskalainen ajanhenki, joka kaikista
ikkunoista virtaa sisään ja kerran on hävittävä kaiken perusteellisen
tieteilemisen. Vuosisata epäilköön ja arvostelkoon, minulla ei ole
mitään sitä vastaan; päinvastoin pidän kritiikkiä sinä kiirastulena,
joka on tieteet uudestisynnyttävä. Vähäisen korren aion minäkin kekoon
kantaa; olen äsken ryöstänyt Suomen kansalta sen luulon kuuluisasta
polveutumisestaan Israelin kymmenestä heimosta. Mutta totuuteen emme
pääse tyhjin metafyysillisin termein, jotka ovat niin pitkät, että
niillä voi koiria tappaa, emmekä myöskään vielä tyhjemmin ranskalaisin
kieltämyksin. Rousseau väittää, että sivistys turmelee ihmisen. Siihen
juuri tahdotaan tulla, ja teologian poistaminen on vain ensimmäinen
askel.
-- Mitä siihen tulee, -- virkkoi Calonius, -- niin en pelkää ketään
Rousseauta niin kauan kuin meillä täällä Turussa on Cerberus, nimeltä
Porthan, latinan kielioppia vartioimassa. Taloustiedettä
lukuunottamatta on se varmaankin paras vastamyrkky ranskalaisia
vallattomuuksia vastaan.
-- Mitä sinä tekisit kreivipojalle, jos rehtori määräisi sinut
lisäjäseneksi kurinpitotoimikuntaan? -- kysyi Lindqvist Caloniukselta.
-- Minä häntä nuhtelisin ja laskisin hänet menemään, koska ei voida
selvään todistaa häntä mihinkään syypääksi, vastasi mainio lakimies. --
Sanoisin hänelle: mene kotiisi ja juo piimää! Haartmanin mukaan on tuo
lääkärikirjan keino erinomaisen hyödyllinen kuumalle verelle.
-- Ja sinä, Porthan? -- kysyi Weman.
-- Erottaisin hänet yliopistosta vuoden ajaksi, -- vastasi ankara
tutkija tyynesti.
-- Saadaanpa nähdä, että rehtori on samaa mieltä, -- lausui Lindqvist.
-- Porthan on Hasselin korva ja käsivarsi. Mutta sääli on nuorta
Bertelsköldiä; hän on matematiikkaa kiireestä kantapäähän.
-- Voisin lisätä, -- sanoi Porthan, -- että hän on roomalainen
sydämestä kieleen, ja Gadd taikka Kalm sanoisivat hänen syntyneen
luonnontutkijaksi. Mutta jos hän olisi vaikka itse Apollon poika ja
omistaisi kaikki tieteen salaisuudet, niin täytyy hänen nöyrtyä sen
edessä, joka on enempi kuin hän, ja se on meidän yliopistomme.
Aikakautemme vaara on siinä, että yksilö ei anna arvoa yleiselle. Veli
Lindqvistin pitäisi matemaatikkona myöntää, että kokonainen on kutakin
osaansa suurempi, ja Calonius ei tahtoisi antaa laista pois yhtä
i-pilkkuakaan. _Fiat justitia_...
-- ... _et pereat mundus_[12] -- nauroi laintulkitsija. -- Kun kuuntelee
Porthania tänään, niin luulisi häntä Dracoksi tahi vähintäänkin
Catoksi; mutta minä olen nähnyt hänen rakastuneen paimenen lailla
itkevän, kun hänen sisarensa viime syksynä sairastui rokkoon ja oli
menettää ihonsa ihanuuden.
-- Sinä vääristelet asiat! -- nauroi Porthan. -- Sisareni oli
menettämäisillään silmänsä.
-- No niin, -- jatkoi Calonius, -- kuulettehan nyt, että hän tunnustaa.
Ja hän, joka tänään tahtoo yliopistosta erottaa neron, johon hän
itsekin on rakastunut, syystä että poika sattui hiukan liikoja
pakisemaan, hän on huomenna valmis antamaan ainoan takkinsa juopolle,
jonka edestä ylihuomenna hän saa maksaa puolet palkkaansa takauksesta.
Mutta koska perinpohjaisuus tuli puheeksi, niin on minulla tässä toinen
runoelma, jonka hyvällä omatunnolla voit julkaista, sillä siinä ei ole
tikun vertaakaan teologiaa. Kuulkaapa vain:
Jos _sukkelaa_ ois kaikki _perinpohjainen_,
ja _hyvä äly_ turva _hyvän sydämen_,
ja _kuntoa_ jos _kainous_ aina todistais,
ja _kohtelias häveliäs_ olla osoais,
niin vaaraa ei se tois
herkkäuskoinen jos ois.[13]
-- Kas, siinä nyt on Calonius taitoansa näyttämässä! -- huudahti
Porthan riemuiten, ja Aurora-seura yhtyi iloon sydämellisesti nauraen.