Nuorukaisen taas herättyä seisoi tohtori Martti hänen vieressään,
kostutellen hänen huuliaan samalla elähdyttävällä juomalla, joka eilen
oli palauttanut elon ja lämmön hänen suoniinsa.
-- Älä pelkää, -- sanoi vanhus pyyhkäisten ikäänkuin ankaran
ponnistuksen perästä hien kurttuiselta otsaltaan, -- vaara on nyt
ohitse. Se oli hirmuisinta, mitä ikänäni olen kokenut; me
kaikkivaltiaat kuolevaiset olemme kuitenkin heikkoja olentoja. En
voinut edeltäpäin arvata, että uunista käyvä ilmanveto leyhyttelisi
osan suitsutusta tästä pienestä vadista pois, ja tuo näköjään noin
vähäpätöinen sattuma oli vähällä viedä henkemme. Vielä sekunti, ja
elementtien henget, jotka olivat joutuneet vihansa valtaan siitä, että
koetimme niitä nöyryyttää, olisivat hyökänneet kimppuumme ja tuhonneet
meidät. Mutta samassa silmänräpäyksessä, kun heidän onnistui murtautua
ympyrän kehän läpi, oli myöskin heidän valtansa ratkaiseva hetki
ohitse. Se elonkehitys, jota he tahtoivat hävittää, oli saanut aikaa
elpyäkseen lasipallossa. Kun elonmehuste oli valmis, ja pallo lakkasi
loistamasta, vaipuivat elementitkin takaisin luonnolliseen
tasapainoonsa, ja me olimme pelastetut. Nyt on sinulla lupa puhua,
nuori mies! Se, mikä vielä on tekemättä, on vain vähäpätöistä
verrattuna siihen, mitä jo olemme kokeneet.
Paul tunsi olevansa ihmeellisen virkeä, samoin kuin eilenkin. Mutta
hänen voimiensa keralla palasivat myöskin epäilykset.
-- Tohtori, -- sanoi hän, -- ette vieläkään ole saanut minua uskomaan.
Aistimeni olivat äkillisestä taintumuksesta huumautuneet, ja
sellaisessa tilassa ovat kaikki näköhäiriöt mahdollisia. Minun tulee
nähdä enemmän, tulee nähdä se kylmäverisenä, uskoakseni teidän
taitoanne.
-- No hyvä, oletko nyt niin kylmä ja rauhallinen, niin selväpäinen ja
niin valveillasi kuin katsot tarpeelliseksi voidaksesi tutkia tyynesti
asiata?
-- Toivon olevani. Teillä on jaloa viiniä, tohtori! Onko se tokaijia
vaiko lakrymakristiä?
Tohtori Martti naurahti omituisella kummallisella tavallaan.
-- Yksi ainoa pisara, -- virkkoi hän, -- siitä pienestä kultapullosta,
jota äsken käytin, riittää muuttamaan inhoittavimman veden, vieläpä
väkevimmän myrkynkin nektariksi, jonka kanssa etelän jaloimmat viinit
turhaan koettaisivat kilpailla. Mutta koska nyt hyväksi onneksi arvelet
olevasi täydessä järjessäsi, niin katso tuota palloa, joka oli tulla
meille niin kalliiksi, mutta joka nyt onkin antava meille aarteen, jota
kuninkaat ja oppineet miehet turhaan ovat koko elämänsä ajan
tavoitelleet. Sano minulle, mitä näet?
-- Minä näen -- sanoi Paul yhä enemmän kummastuen -- alinna pohjalla
mitä ihanimman, vihannan maiseman metsineen ja järvineen, vuorineen ja
virtoineen. Olen erottavinani jok'ainoan puun, jok'ainoan kiven.
Todellakin, maalari kadehtisi teiltä tuota kirkasta järveä... Mutta
onko mahdollista? Luulen näkeväni veden väreilevän ja puiden notkuvan
tuossa keinotekoisessa maisemassa. Eikö niin, tohtori, se on kai jokin
optillinen näköhäiriö?
-- Ei suinkaan. Toisella kerralla voisin näyttää sinulle eläviä
joutsenia tuolla järvellä ja juoksentelevia hirviä tuossa metsässä;
niin, eläviä ihmisiäkin alle neljännestuuman pituisia. Mutta se koe
vaatii suuria valmistuksia. Mitä näet vuorien yläpuolella?
-- Näen mustan pilven kirkkaansinisellä taivaalla uiskentelevan. Nyt se
selkenee, nyt se hajautuu. Tohtori ... taivaan nimessä ... ei,
tämmöistä en ikinä ole voinut mielessäni kuvitella!
-- Kerro minulle, mitä näet!
-- Auringon!... Auringon, joka on pienempi kuin leinikön kukka, ja
kuitenkin se on niin kirkas, että tuskin voin sen loistoa sietää.
-- Ymmärtääksesi, etten tahdo sinua pettää, -- lausui oppi-isä, --
tahdon sanoa sinulle, että se, mitä sanot auringoksi, todellakin on
näköhäiriö, vaikka sen merkitys on suuri. Näet tässä sen salaperäisen
liuoksen, joka minun niin paljolla vaivalla ja vaaralla on onnistunut
koota kappalten sydämistä. Seitsemän tippaa sitä tähtimehuketta, jota
olen kultapullossa tallettanut, on riittänyt voimistamaan ja
elähdyttämään kasteen ja kasvien nukkuvia voimia, ja siitä syntynyt
ilmiö oli tuo valonloiste lasipallossa. Tämä valo ja tämä voima ovat
nyt yhdistyneet verrattomaksi nesteeksi, joka on erottautunut uudeksi,
vaikka varsin pieneksi loistavaksi palloksi. Se paistaa kuin aurinko,
sanot sinä. Sano mieluummin: kuin aurinkojen aurinko, sillä tämä pallo
ei sisällä ainoastaan auringon valon ydintä, vaan tähtien, niin, koko
maailman avaruuden ytimen. Nuori mies, sanot ylpeillen itseäsi
ajattelijaksi: tässä on maailmanajatus ruumiillisessa muodossa silmäisi
edessä! Sanot itseäsi luonnontutkijaksi: tässä ovat kaikki luonnon
alkuaineet yhteensulaneina ja koottuina yhteen kohtaan. Etsit
viisautta, sinä tomun muurahainen: minä sanon sinulle, että tässä on
tulos vuosituhansien viisaudesta, jota vielä vastaisetkin vuosituhannet
turhaan tavailevat. Nuo mielettömät ihmiset pyytelevät kultaa,
tyydyttääkseen halpoja himojansa, eivätkä tiedä, että kulta on maailmaa
koossa pitäväin voimain jähmettynyt ja eloton yhdistys. Kulta on
ihmisten jumala, mutta se jumala on vain maailmansielun kuollut ruumis,
ja ainoastaan salaisuuksiin tutustunut viisas voi hallita sen
todellista olemusta.
-- Siis, -- kysyi Paul. -- ette tunnusta minkään muun Jumalan olemista
kuin maailmansielun?
-- Uskotko sinä mitään muuta?
-- En.
-- Tiedä siis, -- jatkoi tohtori huolettomasti, tuhlaamatta sen enempää
sanoja noin selvään asiaan, -- että tämä pallo sisältää kultaliuoksen.
Jonkinlaisella varovaisuudella voi tämän liuoksen ottaa erilleen, ja
silloin saan nestettä noin kaksisataa tippaa, joista jokainen riittää
synnyttämään lähes kolmekymmentä luotia kultaa teidän painojenne
mukaan. Jos laskemme jokaisen luodin 24 riksiksi, niin voimme kullakin
tipalla synnyttää 720 ja koko tällä loistavalla pallolla 144.000 riksin
arvosta kultaa. Se on tosin kyllä varsin vähän sen suhteen, mitä voimme
saada aikaan suuremmin valmistuksin, mutta meidän nykyistä tarvettamme
varten lienee siinä tarpeeksi. Pidä nyt silmällä, mikä muutos nesteessä
tapahtuu siinä itsessänsä asuvan voiman vaikutuksesta!
Paul katseli taas tuota vihantaa maisemaa keinotekoisine aurinkoineen
ja näki sen vähitellen pimenevän niinkuin ukkosilmalla. Aurinko peittyi
pilviin, salamat välähtelivät, sade näytti virtanaan maahan vuotavan.
Hetken kuluttua ei maisemasta ollut mitään näkyvissä, kaikki oli
pimeätä, ja tuo äsken heloittava aurinko näytti himmennetyin valoin
uivan suurena öljypisarana samean nesteen pinnalla.
-- Nyt on aika erottaa liuos, -- sanoi mestari, ja mitä suurinta
varovaisuutta noudattaen onnistui hänen nostaa tuo öljymäinen pallo
tuskin tuumankorkuiseen valkeasta kristallista valmistettuun pulloon,
jonka hän otti poveltaan.
Kun tämä oli onnellisesti toimitettu, tarkasti hän kolmea
ennenmainituista uunissa olevista neljästä sulattimesta ja sekoitti
niiden sisällyksen neljänteen, joka pantiin kovaan kuumuuteen. --
Näissä kolmessa sulattimessa -- sanoi hän -- on suolaa, rikkiä ja
elohopeaa, jotka muodostavat kaikkien kappalten kokoomuksen. Kun liuos
yhdistää niihin voimansa ja väkensä, syntyy se metalli, jota ihmiset
ahnehtivat ja joka todellakin sisältää niin kasvi- kuin kivikunnankin
ytimen, nimittäin kulta. Huomaa: ainemäärä on tällä kertaa vähäinen,
ainoastaan kolmekymmentä luotia, tai juuri niin paljon, että yksi tippa
liuosta riittää sitä voimistamaan. Nyt kaadan yhden tipan seokseen...
Hiljainen kihinä kuului, ja neljännessä sulattimessa oleva aine alkoi
hehkua. Kuumuus eneni, kunnes sulattimen koko sisältö hehkui valkeana,
ja tohtori näytti erinomaisen tarkkaavana laskevan määräsekunteja. Kun
luku oli täysi, nosti hän sulattimen tulelta ja asetti sen jäähtymään.
Huolimatta kaikesta siitä eriskummallisesta, mitä hän äsken oli nähnyt,
ei Paul ollut lakannut epäluuloisesti valvomasta kaikkia vanhuksen
liikkeitä, ja nyt teroitti hän huomionsa kaksinkertaiseksi,
katsoakseen, ettei velho vielä viime hetkellä saisi pistää kultaa
sulattimeen. Mutta hän ei huomannut olevan mitään aihetta pelkoonsa.
Tohtori pysyi tyynenä jonkin matkan päässä sulattimesta, joka viimein
jäähtyi niin, että sen sisällys näytti jähmettyneeltä.
-- Tarkasta itse! -- sanoi mestari.