Salaperäinen merkki.
Päivä oli jo pitkälle kulunut Margueriten herätessä kauan kestäneestä
virkistävästä unestaan. Louise oli tuonut nuorta maitoa ja
lautasellisen hedelmiä. Hän nautti vaatimattoman aamiaisensa hyvällä
ruokahaluilla.
Margueriten ajatukset toimivat vilkkaasti hänen rypäleitä niellessään.
Nuolen nopeudella ne kiitivät Percyn pitkän suoran vartalon jälkeen,
jonka hän oli nähnyt ratsastavan tiehensä runsaasti viisi tuntia sitten.
Vastaukseksi emäntänsä kärkkäisiin kysymyksiin kertoi Louise palvelijan
palanneen Sultaanin kanssa saatettuaan sir Percyn Lontooseen. Palvelija
oli arvellut isännän aikoneen vesille kuunarillaan, joka oli ankkurissa
aivan London Bridgen alla. Sir Percy oli ratsastanut sinne asti, hän
oli tavannut Briggsin, _Untolan_ laivurin ja palauttanut palvelijansa
ja Sultaanin tyhjin satuloin Richmondiin.
Nämä uutiset hämmästyttivät Margueritea entistä enemmän. Mihinkähän sir
Percy aikoi mennä _Untolalla_? Armand'in puolesta, oli hän sanonut.
Niin! sir Percyllä oli kaikkialla vaikutusvaltaisia ystäviä. Ehkä hän
meni Greenwichiin tahi — — mutta Marguerite oli lakannut arvailemasta,
pian kaikki selvenee: hän oli luvannut palaavansa ja muistavansa.
Pitkä, joutilas päivä oli Margueritella edessään. Hän odotti
vieraakseen entistä koulutoveriaan, pientä Suzanne de Tournayta.
Iloisesti ja veitikkamaisesti oli hän pyytänyt lupaa Suzannen
vierailuun kreivittäreltä edellisenä iltana Walesin prinssin
läsnäollessa. Hänen kuninkaallinen korkeutensa oli äänekkäästi
suositellut pyyntöä ja luvannut tulla heitä tervehtimään iltapäivällä.
Kreivitär ei ollut uskaltanut kieltää ja oli sillä hetkellä pakoitettu
suostumaan, joten Suzanne sai luvan hauskan päivän viettämiseen
ystävänsä luona Richmondissa.
Marguerite odotti häntä hartaasti. Hän ikävöi saadakseen jutella
entisistä koulumuistoistaan lapsimaisen tytön kanssa. Hän halusi
Suzannen seuraa enemmän kuin kenenkään muun. Marguerite aikoi
kävellä hänen kanssaan vanhassa kauniissa puutarhassa ja komeassa
metsästyspuistossa sekä retkeillä pitkin joen vartta.
Mutta Suzanne ei ollut vielä saapunut. Pukeuduttuaan valmistautui
Marguerite menemään alakertaan. Hän näytti aivan tyttömäiseltä
vaatimattomassa musliinipuvussaan, leveä, sininen vyö hoikilla
vyötäisillä ja kaulassa sievä pitsikaulus, johon hän rinnan kohdalle
oli kiinnittänyt muutamia tummanpunaisia syysruusuja.
Hän astui huoneustonsa edustalla olevan porrastaitteen yli ja seisoi
hetkisen komeiden tammisten porrasten yläpäässä, jotka johtivat
alakertaan. Vasemmalla oli hänen miehensä huoneusto, joukko suojia,
joissa hän ei ollut koskaan käynyt.
Niihin kuului makuusuoja, pukeutumis- ja vastaanottohuone sekä
porrastaitteen toisessa päässä pieni työhuone, jota aina pidettiin
lukossa, kun sir Percy ei sitä käyttänyt. Erikoista luottamusta
nauttiva kamaripalvelija Frank hoiti tätä huonetta. Kenenkään muun ei
sallittu sinne koskaan mennä. Margueritekaan ei ollut välittänyt käydä
siellä, ja talon palvelijat eivät tietystikään olleet uskaltaneet
rikkoa ankaraa kieltoa sinne menemällä.
Marguerite oli usein hyvänluontoisella halveksimisella, jolla hän
viime aikoina oli kohdellut miestään, pilkannut häntä yksityishuoneen
salaperäisyydestä. Nauraen hän oli aina sanonut, että Percy ankarasti
pidätti kaikki uteliaat silmät poissa pyhäköstään peläten niiden
huomaavan, miten vähän sen neljän seinän sisällä työtä tehtiin.
Mukava nojatuoli Percyn suloista uinailua varten oli epäilemättä sen
huomattavin huonekalu.
Sellaista Marguerite mietti mielessään loistavan kauniina lokakuuaamuna
antaessaan katseensa liukua pitkin käytävää. Frank oli hyvin
touhuissaan isäntänsä huoneustossa, sillä melkein kaikki ovet olivat
selällään. Työhuoneen ovi oli myöskin auki.
Palava lapsellinen uteliaisuus kurkistaa Percyn pyhäkköön valtasi
Margueriten äkkiä. Kielto ei tietystikään koskenut häntä, eikähän Frank
voinut vastustaa talon emäntää. Hän toivoi kamaripalvelijan puuhaavan
muissa huoneissa siten saadakseen itse tilaisuuden pieneen salaiseen
tirkistysmatkaan kenenkään häiritsemättä.
Varovasti varpaillaan hiipi hän porrastaitteen yli vavisten
kiihoituksesta ja uteliaisuudesta. Hän pysähtyi hetkeksi kynnykselle
omituisesti hämillään ja aivan kykenemättömänä päättämään.
Ovi oli raollaan eikä hän voinut nähdä huoneeseen. Hän työnsi sen auki
kuin koetteeksi. Ei kuulunut mitään. Nähtävästi Frank ei ollut siellä
ja hän astui rohkeasti sisään.
Hämmästys valtasi hänet nähdessään huoneen tavattoman
yksinkertaisuuden: tummat raskaat verhot, jykevät tammiset
huonekalut, seinällä pari karttaa, jotka eivät suinkaan muistuttaneet
velttoa kaupunkilaisherraa, kilpa-ajohuijaria, muotikeikaria. Ne
ominaisuudethan olivat sir Percyn ulkonaiset tunnusmerkit.
Siellä ei näkynyt merkkiäkään kiireisestä lähdöstä. Kaikki oli
paikoillaan, ei paperipalaakaan lattialle heitettynä eikä ainoakaan
laatikko ollut auki. Verhot olivat syrjään vedetyt ja avonaisesta
ikkunasta virtasi raitis aamuilma sisään.
Vastapäätä ikkunaa aivan keskellä huonetta oli jykevä konttoripulpetti,
joka näytti sangen käytetyltä. Vasemmanpuoleisella seinällä komeissa
kehyksissä riippui melkein lattiasta katoon ulottuva, erinomaisen hyvin
maalattu naisen kokokuva. Taulun kulmassa oli Boucherin nimi. Kuva
esitti Percyn äitiä.
Marguerite tiesi hyvin vähän hänestä, ainoastaan sen, että hän oli
kuollut ulkomailla sekä henkisesti että ruumiillisesti sairaana Percyn
vielä poikasena ollessa. Hän oli varmaankin ollut kaunis silloin,
kun Boucher maalasi hänet. Kun Marguerite katseli kuvaa, huomasi hän
suureksi hämmästyksekseen pojan muistuttavan tavattomasti äitiänsä.
Samallainen matala, kulmikas otsa, jota paksu, vaalea ja sileä tukka
ympäröi; samallaiset, jotensakin veltot silmät lujapiirteisten kulmien
alla. Niissä oli samallainen velttouteen kätketty voimakas ilme,
samallainen salaperäinen kiihko, joka usein nähtiin Percyn kasvoilla
ennen hänen naimisiinmenoaan, kun hän seisoi miehensä vieressä jutellen
äänensä värähdellessä.
Marguerite tarkasteli kuvaa, sillä se oli hänestä mielenkiintoinen,
sitten hän taas kääntyi katselemaan jykevää pulpettia. Sen peitti
suuri joukko papereita, jotka olivat siististi merkityt ja sidotut
sekä näyttivät hyvin järjestetyiltä laskuilta ja kuiteilta. Marguerite
ei ollut koskaan tullut ajatelleeksi eikä ollut pitänyt tiedustelun
arvoisenakaan kysellä, miten sir Percy, jota koko maailma luuli aivan
järjettömäksi, hallitsi suunnatonta, isältä perittyä omaisuuttaan.
Kun hän oli astunut sievään, järjestettyyn huoneeseen, oli hämmästys
hänet niin vallannut, ettei hän voinut muuta kuin ihmetellä nähdessään
miehensä suuren toimintataidon todisteet. Mutta se antoi myöskin
hänelle varmuutta, siitä, ettei sir Percy ainoastaan ollut puettu
pintapuolisen tyhjyyden, turhamaisten tapojen ja narrimaisten puheiden
naamioon, vaan että hän myös näytteli tahallista ja harkittua osaa.
Marguerite yhä vain ihmetteli. Mitä varten hän viitsi vaivautua niin
paljon? Miksi hän — joka oli niin silmiinpistävän väkevä ja totinen
mies — halusi esiintyä muitten silmissä typeränä narrina.
Ehkä hän tahtoi salata rakkauttaan vaimoltaan, joka halveksi häntä
— — mutta sen tarkoituksenhan olisi voinut saavuttaa vähemmilläkin
uhrauksilla ja vähemmällä vaivalla kuin alituisesti luonnotonta osaa
näyttelemällä.
Marguerite katseli ympärilleen hapuilevasti: hän oli hyvin hämmästynyt
ja hänet valtasi kauhu, jonka omituinen, selittämätön salaperäisyys oli
herättänyt. Hän kävi hyvin levottomaksi, ja vilu karmi hänen pintaansa
juhlallisessa synkässä huoneessa. Mitään muita kuvia ei ollut seinällä
kuin kaunis Boucherin maalaus sekä pari karttaa, toinen kuvaten
pohjois-Ranskan rannikkoa ja toinen Pariisin ympäristöä. Mihinkähän sir
Percy niitä tarvitsi, mietti hän kummastellen.
Päätä alkoi kivistää, ja Marguerite halusi pois merkillisestä
Siniparran huoneesta, jonka tarkoitusta hän ei käsittänyt. Hän ei
tahtonut ilmaista Frankille olevansa siellä, ja vielä kerran katsahtaen
ympärilleen kääntyi hän oveen päin. Silloin hänen jalkansa sattui
pieneen esineeseen, joka luultavasti oli ollut matolla lähellä
pulpettia ja joka kierien lennähti huoneen toiselle puolelle.
Marguerite kumartui sitä ottamaan. Se oli kultasormus, jonka kantaan
oli kaiverrettu pieni merkki.
Marguerite käänteli sitä sormissaan ja tarkasteli kaiverrusta, Siinä
oli pieni tähtimäinen kukkanen, jonka merkin hän oli kahdesti ennen
nähnyt: oopperassa ja lordi Grenvillen tanssiaisissa.