Senjälkeen kuin Oy. Petsamon ja Suomen Työmiehen välinen oikeusjuttu
oli päättynyt, oli sanomalehdissä esiintynyt verrattain vähäisiä
tietoja Petsamon ratahankkeista. Yleisön mielenkiinto asiaa kohtaan
ei kuitenkaan suinkaan ollut vähentynyt. Sitä todistivat ne lukuisat
kyselyt ja tiedustelut, jotka aivan syrjässä-olevien henkilöiden
taholta tehtiin kulkulaitosministeriön esittelijälle sinä tunnin
kestävänä vastaanottoaikana, joka esittelijäsihteerillä päivittäin
oli.
Vihdoin koitti hetki, jona kysymys esiintyi siinä esityslistassa,
joka kahta päivää ennen asian käsittelyä jaetaan valtioneuvoston
jäsenille.
On tuskin kiellettävissä, että valtioneuvoston jäsenienkin kasvoilta
kuvastui eräänlainen jännitys, tai ainakin harras vakavuus, kun
he kokoontuivat istuntosaliin ja asettuivat haan muotoisen pöydän
ympärille, sijoittuen keskellä istuvan pääministerin kahden puolen,
virkaikäjärjestyksessä. Ensinnä esille joutuvat asiat käsiteltiin
pingoittuneella lyhytsanaisuudella ja päätökset seurasivat nopeasti
toinen toistaan. Kun pääministeri vihdoin luki esityslistasta
Petsamon kysymyksen, astui kulkulaitosministeriön esittelijä
ylimääräisen kopistin seuraamana sisään ja pysähtyi esittelijälle
varatun pöydän ääreen.
Ensin hän luki itse anomuksen, lausuen sen johdosta muutaman sanan ja
siirtyi sitten yksityiskohtaisiin suunnitteluihin.
Mitä ensinnäkin tuli yhtiön valitseman ratalinjan suuntaan,
niin se poikkesi melkoisesti siitä suunnitelmasta, jonka
hallituksen asettama rautatiekomitea aikaisemmin oli tehnyt. Se
ei nimittäin kulkenut suoraan Rovaniemeltä Sodankylään ja siitä
Kyröön, kuten komitea oli ajatellut, vaan lähti ensin, Kemijoen
kulkusuuntaa seuraten, Rovaniemeltä Kemijärven lounaispuolella
olevaan Kemijoen mutkaan ja teki siinä äkkikäännöksen suoraan
Sodankylää kohti. Yhtiö oli valinnut tämän suunnan senvuoksi,
että se oli suunnitellut radan sähköradaksi ja että sen toinen
voima-asema tulisi sijaitsemaan juuri Keminjoen mutkassa, jonka
tähden kaikissa tapauksissa olisi välttämätöntä rakentaa rata
mainitun mutkan ja Rovaniemen välille. Mutta valitsemaansa suuntaa
yhtiö puolusti monella muullakin tavalla. Mitä ensinnäkin tuli
Kemijoen mutka-Sodankylä rataosaan, niin oli huomattava, että se
yhtiön linjaa käyttäen tuli kulkemaan aivan läheltä Pyhätunturin
rikasta rauta-aluetta. Vielä tärkeämpää oli kuitenkin ottaa
huomioon se sisämaan rata, joka vastaisuudessa tulisi yhdistämään
Kemijärven ja Kajaanin. Rautatiekomitea oli tosin suunnitellut sen
kulkemaan suuntaa Kajaani-Suomussalmi-Taivalkoski-Kuusamo-Oulangan
kuparialue-Kemijärvi. Suorittamiensa tutkimuksien perusteella oli
yhtiö kuitenkin sitä mieltä, että tämän radan luonnollisin kulkuväylä
oli Suomussalmelta lähdettäessä suoraan Taivalkosken kautta Kemijoen
mutkaan. Kuusamo, Oulangan kupari-alue ja Kuolajärvi oli tähän rataan
yhdistettävä haararadoilla. Oli otettava huomioon, että ehdotuksen
tekijä itse omisti Oulangan kuparikaivokset.
Yhtiön tarkoituksena oli saada aikaan maan keskitse kulkeva
valtarata, joka strateegisessa suhteessa oli erittäin tärkeä.
Oli näet huomattava, että rata Petsamo--Rovaniemi--Oulu voitiin
lännestä suuntautuvan hyökkäyksen sattuessa hyvin helposti katkaista
Rovaniemen ja Kemin välisellä linjalla. Se nimittäin kulki Kemijoen
länsirantaa, ja oli huomioonotettava, että Kemijoki oli länttä
vastaan ensimmäinen vankka puolustuslinja.
Esittelijä luki senjälkeen ne kohdat rautatiehallituksen ja
erinäisten asiantuntijain lausunnoista, jotka koskivat yhtiön
valitseman ratalinjan suuntaa ja viittasi lopuksi siihen seikkaan,
että yhtiö anomuksessaan nimenomaan huomautti, ettei se voinut
myöntyä tekemään muutoksia radan suuntaan nähden.
Sitten esittelijä siirtyi itse ratasuunnitelmaan. Oli tarkoitus
tehdä yksikiskoinen sähkörata, siten, että radan kummassakin päässä
olisi voima-asema. Toinen voima-asema oli suunniteltu Paatsjoessa
sijaitsevaan, 30,000 hevosvoimaa kehittävään Kolttakoskeen, toinen
Kemijoen mutkaan. Yhtiö aikoi mahtavilla patolaitoksilla kerätä
Kemijoen mutkan lukuisten koskien voiman, joista koskista ensikädessä
oli mainittava Kuukkanen, Juukoski, Pisiö ja Pirttikoski, ja
rakentaa noin 50,000 hevosvoimaa kehittävän voimalaitoksen. Tämän
laitoksen voimaa oli kylläkin tarkoitus käyttää toteuttamaan yhtiön
muitakin suunnitelmia, joista myöhemmin oli tuleva puhe. Valittu
virtasysteemi oli yksivaihevirta 20,000 voltin jännityksellä,
jolla m.m. Preussissa oli kokeiltu hyvällä tuloksella ja jonka
esim. Sveitsin hallitus oli hyväksynyt käytettäväksi Sveitsin
valtion rautateillä. (Kuten tunnettua, aiottiin Sveitsin radat
lähitulevaisuudessa muuttaa sähköradoiksi, vaikka siellä jännitys oli
valittu 5,000 volttia matalammaksi kuin yhtiön suunnitelmissa.) Tämän
20,000 voltin virran aikoi yhtiö johtaa kuhunkin veturiin kahdella
pantografinivelillä varustetulla ottokojeella suoraan johtolangasta.
Mutta se ei tulisi käyttämään yksifaasikoneita kuten Sveitsi ja Saksa
olivat suunnitelleet, vaan aikoi muuttaa virran vaihekääntäjällä
kolmivaiheiseksi -- tapa, jota jo vuosia sitten Westinghouse yhtiö
oli käyttänyt Norfolk-Western radalla Amerikassa. Ennenkuin virta
johdettiin moottoreihin, muunnettiin se veturissa sijaitsevilla
transformaattoreilla 350 volttiseksi.
Suurinta erimielisyyttä oli herättänyt se seikka, että yhtiö oli
suunnitellut ratansa yksikiskoiseksi. Oli kuitenkin muistettava,
että gyroskooppivaunujen luotettavaisuus voitiin viimeaikaisen
nopean kehityksen perusteella katsoa täysin taatuksi. Niinpä oli
Amerikka siinä suunnitelmassa, joka tarkoitti Chicago--Milwaukee--St.
Paulin tasavirtaradan laajennusta ja uudistusta, hyväksynyt
yksikisko-systeemin käytäntöön otettavaksi ja pääasiassa juuri
Chicagon gyroskooppivaunuyhtiön ehdotuksen nojalla -- saman
yhtiön, joka oli suunnitellut Petsamonkin radan. Sitäpaitsi oli
selvästi osoitettu, että yksikiskorata oli paljoa helpommin
suojattavissa lumimyrskyiltä ja pidettävissä puhtaana kuin tavallinen
kaksikiskoinen rautatie.
Esittelijä luki jälleen laajoja lausuntoja, joissa asiaa oli
käsitelty monelta puolelta. Sitten hän kosketteli muutamalla sanalla
niitä maa-alueita, joita yhtiö oli vaatinut valtiolta. Oli pantava
merkille, että yhtiö olisi voinut tavallista valtaustietä saada
Paatsjoen varrelta haluamansa alueet haltuunsa. Kun se kuitenkin
aikoi 10 vuoden kuluttua luovuttaa alueen takaisin valtiolle, oli
se luopunut tästä menetelmästä. Se aikoi perustaa rautakaivoksen
Suomen puoleiselle rannalle, vastapäätä norjalaista kaivosta ja
käyttää hyväkseen Kolttakosken voimalaitoksen kehittämää sähkövoimaa.
Ne himokkaat pyyteet, jotka Norjalla olivat olleet Boris Glebin
alueeseen nähden, silloin kun Petsamon luovutus Suomelle oli ollut
ratkaisuvaiheessaan, olivat viitanneet siihen, että Suomenkin
puolella oli olemassa malmisuonia, ja yhtiön tutkijakunta olikin
niitä löytänyt, verrattain supistetulla alueella kyllä, mutta sitä
rikkaampia.
Se 20,000 ha käsittävä maa-alue, jonka yhtiö halusi Kemijoen
mutkasta, oli tarkoitettu käytettäväksi maanviljelykseen. Yhtiö
oli ostanut kaikki ne alueet, jotka tämän valtavan palstan rajojen
sisällä kuuluivat yksityisille. Siitä huolimatta se kymmenen
vuoden perästä tapahtuvassa luovutuksessa oli valmis jättämään
valtion haltuun koko palstan semmoisenaan, ilman minkäänmoisia
korvausvaatimuksia. Se aikoi käyttää maanmuokkaukseen Kemijoen
voimalaitoksen suunnatonta tehomäärää. Sen suoviljelystä koskevat
suunnitelmat olivat saaneet maanviljelyshallituksen lausunnossa
varsin kiittävän arvostelun, eikä varmaankaan voitaisi kieltää
sitä tavatonta esimerkillistä vaikutusta, mikä tällaisella
jättiläisviljelyksellä tulisi olemaan koko maan, mutta varsinkin
Pohjois-Suomen maanviljelijöihin nähden -- se toteuttaisi ne unelmat,
joita agrikulttuuria harrastavissa piireissä Suomen suot olivat
aina herättäneet ja joita valtio muutamin paikoin, esim. Pelson
suunnattomalla suolla, oli koettanut saada toteutetuiksi, vaikka ylen
hitaasti.
Lopuksi tahtoi esittelijä kiinnittää huomiota yhtiön tarumaiseen
omaisuuteen. Niin hämmästyttävä ja ensi näkemältä mahdottomalta
tuntuva kuin yhtiön anomus olikin, sai se kuitenkin kokonaan toisen
luonteen, kun otettiin huomioon yhtiön varallisuus, josta se kykeni
esittämään täysin luotettavat takeet. Oli ilmeisesti kysymyksessä
suurisuuntainen lahjoitus isänmaalle, lahjoitus, joka haki
vertaistaan kaikkien aikojen ja kaikkien kansakuntien historiassa.
Sentähden oli syrjäytettävä ne muodolliset ja lakiopilliset seikat,
joihin muutamissa lausunnoissa oli kiinnitetty huomiota. Sentähden
esittelijä myöskin toivoi, että valtioneuvosto asettuisi yhtiötä
puoltavalle kannalle, esittäessään asian presidentin ja eduskunnan
ratkaistavaksi.
Esittelijän puhe oli kestänyt noin puolitoista tuntia ja
valtioneuvoston jäsenet olivat kuunnelleet häntä niin kärsivällisesti
ja hiljaa kuin lapset satua jättiläisistä. Esittelijä ei ollut
lukenut mietintöään papereista, vaan puhunut vapaasti, ja niin kuivia
asiatietoja kuin hänellä olikin ollut kerrottavanaan, oli hänen
äänestään, hänen hehkuvilta kasvoiltaan ja loistavista silmistään
kuvastunut sellainen nuorekas innostus, joka väkisinkin oli temmannut
mukaansa kylmään harkintaan tottuneet ministerit.
Tämän jälkeen lausui mielipiteensä kulkulaitosministeri, joka
kuivakiskoisella tavallaan toi esille muutamia näkökohtia ja
pääasiallisesti yhtyi esittelijään; sitten maanviljelysministeri,
joka selitteli verraten laajasti yhtiön maanviljelystä koskevia
suunnitelmia, painostaen yhtiön suorittamien tutkimustöiden
huolellisuutta ja suunnitelmien uudenaikaista etevyyttä. Kauppa-
ja teollisuusministeri tarkasteli asiaa siltä puolelta, voisiko
yhtiön salaiseksi tarkoitusperäksi mitenkään ajatella rohkeata
liikeyritystä, mutta tuli esittämiensä tosiasioiden perusteella
siihen lopputulokseen, ettei voinut tosiaankaan olla muu kysymyksessä
kuin ihmeteltävä, suurisuuntainen lahjoitus.
Oikeusministerin lausunto oli erittäin mielenkiintoinen. Kieltämättä
anomus antoi ratkaistavaksi vaikeita juriidisia probleemeja,
joista hyvin useat olivat sellaisia, ettei niille ollut mitään
prejudikaattia olemassa. Valtion maa-alueiden luovuttaminen, tai
paremmin vuokraaminen, herätti omituisia lainopillisia kysymyksiä,
joista ministeri kehitteli muutamia valtioneuvoston jäsenten
kuultaviksi. Mutta samalla hän ratkaisi ne yhtiölle eduksi
erinomaisella, leikillisyyteen vivahtavalla terävyydellä. Lopuksi hän
huomautti, että kun ilmeisesti oli kysymys mitä suurisuuntaisimmasta
ja hyvää tarkoittavimmasta lahjoituksesta, ei hänen nähdäkseen ollut
olemassa mitään sellaisia lainopillisia seikkoja, jotka olisivat
pakoittaneet epäämään yhtiön anomuksen. Missä lain kirjaimen
mukaisella tulkinnalla oli vastustava luonne, siinä oli otettava
huomioon, että nyt oli kysymyksessä isänmaan ja yhteiskunnan parasta
tarkoittava teko, jonka toteutumista jokaisen kansalaisen oli
velvollisuus auttaa ja tukea.
Harvinaisen yksimielisesti valtioneuvosto päätti esittää presidentin
ja eduskunnan hyväksyttäväksi ehdotuksen, jonka mukaan hallitus,
asettuen puoltamaan Oy. Petsamon anomusta, toivoi eduskunnalta
sellaisia valtuuksia, joita yksityiskohtaisten sopimusten teko anojan
kanssa edellytti.
* * * * *
Istuntosalin oven ulkopuolella oli valtioneuvoston tietotoimiston
edustaja sillävälin rauhattomana kävellyt edestakaisin. Kun
esittelijäsihteeri asian päätyttyä astui ulos, rinta omituisesta
riemusta tulvillaan ja kasvot hehkuvina, huudahti hän ensimmäiseksi
yhden ainoan sanan:
-- Läpi!
Silloin tietotoimiston edustaja hetkeäkään viivyttelemättä riensi
puhelimeen ja soitti.
-- Halloo. Onko hotelli X.?
-- On kyllä.
-- Insinööri Jäkälälle, pyydän.
-- Yhdistän.
-- Onko insinööri Jäkälä?
-- On.
-- Tämä on valtioneuvoston tietotoimistosta. Tämän päivän
täysi-istunnossa on valtioneuvosto yksimielisesti asettunut Oy.
Petsamon anomukseen nähden puoltavalle kannalle.
-- Kiitän ilmoituksesta, kuului kuiva vastaus. Nuori tietotoimiston
edustaja tunsi hiukan nolostuvansa, eikä hetkeen osannut sanoa
mitään. Sitten soitti hän puhelimen kiinni hyvästiä sanomatta.