Koputuksen kuultuaan insinööri Jäkälä avasi ovensa. Hotellin
palvelija ojensi käyntikortin. Insinööri vilkaisi siihen.
-- Tehkää hyvin ja kutsukaa vieras sisään. Insinööri meni vaimonsa
huoneeseen.
-- Aune. Kulkulaitosministeri tulee meitä tapaamaan. Toimitathan,
että meille tarjotaan jotakin.
Aune rouva heitti pois kirjan, jota oli lukenut.
-- Tunnetko hänet ennestään, Antti?
-- En tunne. Arvattavasti hän tulee anomuksen johdosta.
* * * * *
-- Enhän minä häiritse teitä, insinööri Jäkälä? Tulen aivan
yksityisenä ihmisenä, virkatoimeni ulkopuolella. Vieläpä
uteliaisuudesta, suoraan sanoen, sanoi ministeri tervehtiessään
sillä kuivakiskoisella leikillisyydellä, joka hänelle toisinaan oli
ominaista.
-- Joka tapauksessa minulle suuri kunnia, vastasi Jäkälä kumartaen ja
osoittaen kohteliaalla liikkeellä tuolia.
-- Edustamanne yhtiön merkillinen anomus on niin kiinteässä
yhteydessä niiden seikkojen kanssa, joita minun virkatoimeni tätä
nykyä koskee, että minä sain halun nähdä sitä miestä, joka on yhtiön
johdossa.
-- Olen kokonaan käytettävissänne, herra ministeri.
-- Olittehan eilen eduskunnassa, kun asianne lähetettiin valiokuntaan?
-- En. En ollut. Vaimoni kyllä kertoi yrittäneensä, mutta ihmisiä oli
ollut niin paljon, ettei hän ollut saanut tilaa.
-- Parvekkeet olivat tosiaankin pakaten täynnä. Mutta keskustelu jäi
sangen vähään. Pääministerin lausunnon tuntenette sanomalehdistä,
mahdollisesti myöskin kommunisteihin lukeutuvan Koivun puheen
-- mikäli olette lukenut sosialistisia lehtiä. Minä en voi olla
vakuutettu, uskoiko hän itsekään sanoihinsa. Tietenkin epäilyä
siitä, että koko hanke on aito porvarillinen liikeyritys, suorastaan
keinottelua. Ilkeitä viittauksia siihen, ettei porvarien taholta
ennen ole osoitettu tällaista uhraamishalua yhteiskunnan hyväksi, ja
todistelukoe, jonka piti näyttää, että tällä keinoin, jättämällä asia
yksityisten yrittäjien haltuun, rakennettiin Petsamon rata kokonaan
työläisten kustannuksella, porvaristo vain vähensi verojaan.
-- Sehän on luonnollista, vastasi Jäkälä hymyillen. Vaikka olisimme
tahtoneet rakentaa tuhat uutta työväentaloa, niin sen puolueen miehet
eivät sittenkään olisi tekoamme hyväksyneet.
-- Mutta kyllä kokoomuslainen P. antoikin hänelle takaisin.
Johtomotiivina näytti olevan: itsestään paha lain lukee. Jos
porvarit olivat pyrkineet saamaan suuria liikevoittoja, niin
olkoon, ei hän tahtonut tässä tilaisuudessa sitä kumota. Mutta
varmasti oli porvariston taholla aina esiintynyt voimakas halu
auttaa yhteiskuntaa ja isänmaata. Kokonaisia omaisuuksia oli
porvariston taholta lahjoitettu yleishyödyllisiin tarkoituksiin,
vieläpä tarkoituksiin, jotka yksinomaan tähtäsivät juuri köyhän
kansan hyvinvoinnin kohottamiseen. Milloin maailmassa sosialistit
olivat edes yrittäneetkään sellaista? Vaikka heidän oppinsa
kulmakivinä oli vapaus, veljeys ja tasa-arvo, vaikka he halusivat
yhteiskunnallistuttaa mahdolliset ja mahdottomat asiat, niin
milloin oli nähty heidän uhraavan ropoakaan muuhun kuin mitä
itsekkäinten puoluepyyteiden perilleviemiseen. Heidän oli mahdoton
osoittaa ainoatakaan tekoa, jolloin he olisivat unohtaneet omat
etunsa isänmaan yhteisen hyvän vuoksi. Oli häpeä ja oli rikos
kansalaisvelvollisuuksia vastaan, että sellaiset henkilöt rohkenivat
kylvää myrkyllistä epäilyään nyt, kun oli kysymyksessä teko,
jonka suuruus ja jalous kävi kokonaan yli heidän matalamielisen
käsityskykynsä. -- Kieltämättä puhuja, ollakseen valtioviisaana
pidetty edusmies, jossain määrin liikaa innostui, mutta ilo oli
kuulla hänen kuohuvaa esitystään. Muitta mutkitta asia lähetettiin
valiokuntaan ja sitä voi pitää jo nyt ratkaistuna.
-- Olisikin ihmeellistä, jos sen kaltainen anomus, kuin nyt kyseessä
oleva, hyljättäisiin. Eikö totta, herra ministeri?
-- Kyllä, kyllä varmasti.
Syntyi hetken hiljaisuus. Ministeri tarkasteli mielenkiinnolla
Jäkälän hieman karkeita kasvoja, hänen lujaa suutaan, hänen
kirkkaita, harmaita silmiään ja sanoi sitten.
-- Mutta sanokaapa minulle, insinööri Jäkälä, onko teillä
kysymyksessä liikeyritys vai ei? Kuten tiedätte, asiaanne voi jo
pitää täysin ratkaistuna, joten ilmoituksenne ei vaikuta sinne eikä
tänne. Kysyn pelkästä uteliaisuudesta.
-- Liikeyrityskö? Kuinka se olisi mahdollista?
-- Voisihan ajatella tutkijakuntainne löytäneen jotakin hyvin
kallisarvoista, hopeaa, kuparia, kenties kultaa, niin että
kuljetustien rakentaminen, vaikkapa silläkin suurenmoisella tavalla
kuin nyt on kysymyksessä, jäisi vähäiseksi sivuasiaksi.
-- Ei, asian laita ei ole niin. Puhun nyt teille aivan
yksityishenkilönä, minäkin puolestani. Kyllä yhtiön ainoana
tarkoitusperänä on tehdä selvä lahjoitus isänmaalle.
-- Merkillistä... merkillistä, mutisi ministeri puoliääneen.
Jäkälä tuntui vähän lämpenevän.
-- Mutta sanokaahan minulle, herra ministeri, luuletteko, että
Petsamon ratahankkeista olisi tullut yhtään mitään neljään
viiteenkymmeneen vuoteen ilman yhtiön väliintuloa?
-- Ehkäpä ei. Valtion rahavarat ovat huonot.
-- Kerrassaan huonot. Koko sisäpolitiikka on omituisesti kääntynyt
idealistiseen suuntaan -- varmaankin yksikamarijärjestelmän ja
yleisen yhtäläisen äänioikeuden seurauksia. Tuolle suunnalle on
rahakysymys toisarvoinen, etten sanoisi alentava.
-- Idealistiseen suuntaan! Mitä te sillä tarkoitatte?
-- Mutta ajatelkaahan, herra ministeri, koko viimeaikaista
lainsäädäntöämme. Maa ei vielä ollut päässyt kapaloistaan eikä
saavuttanut itsenäisyyttään, kun se asettui mitä radikaalisimpien
uudistajien etunenään, niin, suorastaan tarjoutui koekaniiniksi.
Ensinnä työväenlainsäädännön uudistus! Suomi ei sinne päinkään
ollut teollisuusmaa, mutta ensimmäisten joukossa se hyväksyi
kahdeksan tunnin työaikalain, ulottaen sen koskemaan niin laajaa
elinkeino-yritysten alaa, ettei koko maailmassa vertaa. Ja kuitenkin
on laki vain suurteollisuuslaki. Eihän voi rinnastaa kahta sellaista
työntekijää kuin esimerkiksi amerikalaisen Ford-biilitehtaan
työmies ja tavallinen meikäläinen viilaaja. Edellinen seisoo kahden
kuljetussillan risteyksessä, toinen silta kuljettaa biilin rungon,
toinen pyörän ja mies ei tee muuta kuin pistää pyörän akselitappiin,
yhä ja yhä, päivästä päivään, viikosta viikkoon. Hän on ilmeisesti
koneeksi muuttunut ihminen, jonka työ on ihmisarvolle alentavaa,
tylsistyttävää ja jolle kahdeksan tunnin työaika on liiankin pitkä.
Viilaaja meikäläisessä pikkuverstaassa sitävastoin tekee tänään
lukkoa, huomenna korjaa moottoria, ylihuomenna dynamoa; hänen
työnsä vaatii älyä, hän saattaa tuntea työn iloa ja hänen aikansa
livahtaa huomaamatta. No niin, kahdeksan tunnin työaikalakihan
onkin aiheuttanut yhä toistuvan, yhä jatkuvan poikkeusmyönnytysten
sekasorron, josta ei kukaan ole täysin selvillä ja työläiset itse
ovat ensimmäisinä valmiit sitä rikkomaan. -- Sitten seurasi kuuluisat
elintarve- ja säännöstelylait, mutta tilapäisinä ne kyllä jollain
tavoin puolustavat paikkaansa. Ja lopuksi kaiken huippu: kieltolaki.
-- Te ette kannata kieltolakia? kysyi ministeri luoden insinööriin
terävän silmäyksen. Hänen katseensa sattui Jäkälän kaulanauhaan.
Siinä loisti himmeästi musta, soikea onyx neula ja sen yläpäässä
pieni kultainen pilkku; kultainen ilveksen käpälä, niinhän
poliisipäällikkö oli sanonut.
-- Kannattavatko hallitusmiehet sitä, herra ministeri?
-- Suoraan sanoen eivät. Yksityisinä ihmisinä he eivät -- joitakuita
poikkeuksia lukuunottamatta -- sitä hyväksy. Mutta virkamiehinä heitä
tietysti sitoo voimassaoleva laki.
-- Siinäpä se. Käytännöllisellä järjellä varustetun ihmisen on
vaikeata hyväksyä sitä lakia. Sehän lienee syntynyt siten, että
ensin joku puolue otti sen vaalivaltikseen ja sitten toiset puolueet
perässä -- kunnes Suomen eduskunta antoi sille siunauksensa.
Tällaista käytännöllisyyden ja terveen järjen puutettahan juuri
nimittäisin idealistiseksi suunnaksi maamme sisäpolitiikassa!
Syntyi jälleen hiljaisuus.
-- Muuten, niin teidän yhtiöllännehän oli ikävyyksiä samaisen
kieltolain takia... Mutta sanokaapa, insinööri Jäkälä, sanokaapa
aivan näin kahden kesken, yksityiselle miehelle, joka niinikään ei
kuulu kieltolain kannattajiin: oliko noissa huhuissa rahtuakaan
perää, oliko niillä mitään pohjaa?
-- Uskotteko tekin mokomiin taruihin? kysyi Jäkälä omituisesti
hymyillen.
Ministeri viivytti vastaustaan.
-- En... enpä juuri... Mutta kerran minä näin erään sitoumuksen...
oikeastaan kymmenennen pykälän eräästä valalla vahvistetusta
sitoumuksesta. Se oli vanha paperi... mielenkiintoinen paperi.
Sanottiin eräiden ylioppilasten... No niin, varmaankin se kaikki oli
joutavaa...
Kaksi terävää katsetta risteili kuin säilän terät ja hiljaisuutta
kesti kauan aikaa.
-- Sellaista paperia olisi huvittava tarkastaa, sanoi Jäkälä vihdoin,
muuttuneella äänellä. -- Kenties juuri tuommoisesta on etsittävä
alkusyy niihin parjauksiin, jotka ovat tulleet yhtiön osaksi, mutta
joista oikeus kaikeksi onneksi on voinut sen kokonaan puhdistaa.
Silloin ministeri huomautti kuivalla sukkeluudellaan:
-- Ajatelkaahan, poliisipäällikkö teki siitä hajamielisyydessään
palturin.
Jäkälä hämmästyi niin, ettei hän muistanut salata ilmettään.
-- Minkä teki?
-- Palturin... samaisesta puheenaolleesta paperista... Juuri sama
mies, joka kerran sanoi minulle, ettei mikään tee niin yllättävää
vaikutusta kuin tyhjänpäiväisen asian mainitseminen keskellä vakavaa
keskustelua.
Jäkälä katsoi ministeriin pitkän aikaa kirkkailla harmailla
silmillään. Sitten hän hymyili ystävällisesti:
-- Kylläpä teillä on omaperäinen tapa laskea leikkiä, herra ministeri.
-- Niinkö arvelette? Mutta minä kulutan suotta aikaanne, jota
itsellänikin on niukalti. Kiitän teitä ystävällisyydestänne. Oli
mielenkiintoista tutustua teihin, varsinkin kun on varmaa, että
suuren työnne aikana joudumme vielä kosketuksiin.
-- Olette erinomaisen ystävällinen. Teillä on kiire? Minä olisin
pitänyt erinomaisena kunniana saada esittää teidät vaimolleni, mutta
en suinkaan halua riistää aikaanne. Toistan vakuutukseni, että olen
kokonaan käytettävissänne, jos, niinkuin rohkenen olettaa, haluatte
läheltä seurata rakennustöitämme.
Silloin iäkäs, hopeahiuksinen ministeri vastasi äänellä, jota hänen
uurtuneitten kasvojensa verraton ilme tuki:
-- Naisten takia ei mikään aika ole hukkaan mennyttä. Olen
onnellinen, jos rouva Jäkälä haluaa ottaa minut vastaan.
Insinööri Jäkälä avasi oven ja kumarsi kunnioittavasti ministerille.