Kun palvelija ilmoitti keskuspoliisin päällikön, nousi
kulkulaitosministeri nojatuolistaan ja riensi tulijaa vastaan.
-- Kas siinähän te olette, yhtä huolettoman näköisenä kuin koska
tahansa, sanoi hän, ojentaen kätensä ja senjälkeen viitaten tuolia.
Poliisipäällikkö oli pitkä, vaalea, vielä melkoisen nuori mies, jonka
keikarimainen puku, kalpeat, hienopiirteiset kasvot ja omituisen
väsähtäneet vaaleansiniset mantelisilmät tuntuivat pikemmin kuuluvan
salonkimiehelle kuin järjestyksen valvojalle.
-- Ajatelkaahan, herra ministeri, olen menossa tanssiaisiin! Niin
merkilliseltä kuin se kuuluneekin, teen välistä työtäni paremmin
liehuessani parkettilattialla mitä suloisimman naisen ritarina kuin
valvoessani pohtimassa ratkaisematonta arvoitusta. Mutta minähän
kulutan aikaanne joutavuuksilla. Teitä huvittavat tietysti vain
Osakeyhtiö Petsamon asiat, ja huvittavia ne kyllä ovatkin, nähdäkseni.
-- Ja oletteko niistä nyt täysin selvillä?
-- Selvilläkö? En. Täysin selville niistä on luullakseni mahdoton
päästä. Mutta yhtä ja toista valaisevaa on minulla tiedossani.
Tutkimuksia koskevat asiakirjat ovat tekeillä, jopa valmistumassa,
mutta ne ovat ikäviä. Muutamiin seikkoihin nähden olen noudattanut
äärimmäistä varovaisuutta, aivan määräyksen mukaisesti. Oletan teidän
kuitenkin tällä kertaa haluavan minulta vain suusanallisia tietoja.
-- Olisin teille niistä kiitollinen.
-- No niin, mutta mistä sitten alottaisimme tämän sotkuisen vyyhden?
Huomautan jo etukäteen, että voin antaa ainoastaan vihjeitä,
luetella tosiasioita, mutta minä en mene tekemään niiden perusteella
johtopäätöksiä enkä sellaisia rohkeita yhdistelmiä, joihin ne
saattaisivat antaa aihetta.
-- Kuten tiedätte, perustettiin yhtiö kaksi vuotta sitten. Se oli
meillä verraten harvinainen n.s. simultaninen osakeyhtiö, jonka
osakepääoma oli miljoona markkaa ja osakkaina viisi tunnettua
rahamiestä. Sen tarkoitus oli edistää rautatieverkon laajentamista
sekä maanviljelyksen ja vuorityön kehitystä Pohjois-Suomessa,
toimeenpanemalla tutkimuksia sekä ryhtymällä sellaisiin
toimenpiteisiin kuin johtokunta harkitsee parhaaksi. Se tutkitutti
Petsamon ratalinjan ja sen tutkijakuntia on liikkunut Lapin
vuoristoissa. Saan huomauttaa, että sen tähänastinen toiminta on
ollut sitä laatua, että se on tuottanut yhtiölle yksinomaan tappiota.
-- Ja sitten, yhtäkkiä, viimevuotinen yhtiökokous lisää yhtiön
osakepääoman 300 miljoonaan markkaan -- summa, johon maassamme vv.
1900--1910 perustettujen, noin kahden ja puolen tuhannen osakeyhtiön
yhteenlaskettu osakepääoma tuskin kohosi. Mutta ei siinä kyllin.
Yhtiökokous päätti, että jos yhtiölle annetaan lupa rakentaa anomansa
Petsamon rata, niin yhtiön jäsenet luovuttavat tätä tarkoitusta
varten vapaaehtoisen lahjoituksen kautta yhden miljardin. Ja
sitten! Yhtiöllä ei ollut aina siihen asti, jolloin tuo kuuluisa
anomus jätettiin valtioneuvostoon, juuri minkäänlaista kiinteätä
omaisuutta. Mutta yhtäkkiä se hankki mitä omituisinten luovutusten
ja ostojen kautta jättiläis-omaisuuden. Sen Pohjois-Pohjanmaalla
ja Karjalassa sijaitsevien metsien arvo lasketaan noin 200
miljoonaksi; sen omistamien maatilojen summittainen arviointi
on 30 miljoonaa. Sen haltuun on oston kautta siirtynyt J. V.
Laakson maanviljelyskonepaja Kivikoskella, se omistaa kymmenen
valtamerilaivaa, gyroskopi-sähkövaunutehtaan Chicagossa, ja lopuksi,
se huomatkaa, suuren spriitehtaan Virossa ja osake-enemmistön eräässä
ranskalaisessa väkijuomafirmassa. Lyhyesti sanoen, sen äkkinäinen
maailmanvalloitus tuntuu kuuluvan tarun aikaan. Se saa kuitenkin
jonkunlaisen käsitettävyyden, kun huomaamme, että ne viisi miestä,
jotka ovat perustaneet Oy. Petsamon, ovat jo vuosikausia olleet
äskenmainittujen liikeyritysten kanssa tekemisissä ja suuremmalta tai
pienemmältä osalta omistaneet nyt yhtiön haltuun siirtyneitä metsiä
ja maa-aloja.
-- On itsestään selvää, että uteliaisuus kohdistuu viiteen
osakkeenomistajaan, jotka eivät vielä koskaan ole päästäneet
ainoatakaan Oy. Petsamon osakepaperia markkinoille. Kaikki he ovat
teknikkoja, kaikki suunnilleen yhdenikäisiä miehiä. On jo mainittu
viljelyskonekuningas J. V. Laakso. On vielä tuoreessa muistissa hänen
suorittamansa viljelyskone-keinottelu: tuomalla suuren varaston
maanviljelyskoneita Amerikasta ja, kuten epäillään, myömällä ne
kolmeen neljään kertaan verrattain pitkällä lähetys-ajalla, hän
kykeni pudottamaan maanviljelyskoneiden hinnat noin 30%:lla,
jolloin hänen kätyrinsä yhtäkkiä ostivat ne kaikki ja myivät
suunnattomalla voitolla Venäjälle. Juttu on äärimmäisen sekava,
mutta hänen sanottiin ansainneen noin 40 tai 50 miljoonaa. Mutta
sanokaapa, herra ministeri, mistä hän ensin sai rahat! -- Toinen
herra, pankkiiri Väinö Kaski, on mies, jonka huhutaan taitavalla
pörssispekulatsioonilla voittaneen noin 100 miljoonaa. Muistattehan
tuon kummallisen tapauksen, jolloin Suomen markan kurssi kolmen
viikon aikana vaihtui noin 60 %:lla. Kolmas on yhtiön meriliikkeen
päämies kapteeni A. Liir, jonka kerrotaan eräänä kulkukautena
temmanneen taivaasta neljä valtamerialusta ja ansainneen samana
kulkukautena niiden hinnan kolmeen kertaan. Neljäs on Chicagon
vaunutehtaan teknillinen johtaja, insinööri Johansson, ja viides
insinööri Antti Jäkälä, mies, "jonka jalat ovat siten muodostuneet,
että jäljet jäävät niiden alle", käyttääkseni Kierkegaardin sanoja.
Hän on johtokunnan puheenjohtaja ja nähtävästi koko yhtiön sielu.
-- Minä tahdon huomauttaa, että kaikki nämä henkilöt ovat
arvossapidettyjä kunnian miehiä; kaikki huhut keinotteluista
saattavat olla taruja, joka tapauksessa niitä on hyvin vaikea
todistaa. Mutta mikä ei ole tarua ja mitä ei ole vaikea näyttää
toteen, se on näiden miesten suunnaton omaisuus, joka näyttää olevan
tuulesta temmattu. Kaikki he ovat isänmaanrakkaudestaan mainittuja
ja yleisö näyttää heitä suuresti suosivan. Ja nyt pyydän teitä
panemaan merkille erään pikkuseikan, jonka johdosta itse tehnette
johtopäätöksenne, mikäli katsotte olevan syytä sellaisiin: kaikki
nämä miehet käyttävät kaulanauhassaan kultaneulaa, jonka päässä on
musta, soikea onyx-kivi. Hah, hah, hah! Eikö totta, herra ministeri,
kun tällaisen vähäpätöisyyden mainitsee keskellä vakavaa selostusta,
ei se milloinkaan jää vaikutusta vaille!
Ministeri hiukan naurahti ja silitti hitaasti partaansa.
-- Teiltä ei koskaan puutu huvittavia käänteitä, senhän tiedän jo
vanhastaan, huomautti hän kohteliaasti.
Poliisipäällikkö kumarsi kuin ensimmäinen rakastaja ja sytytti
savukkeen. Hän näytti perin huolettomalta, mutta hänen poskilleen oli
kohonnut punaiset läikät.
-- Ja sitten johdatan Teidät iloisiin ylioppilaspiireihin, jos
suvaitsette. Mutta en tahtoisi ikävystyttää Teitä äärimmilleen.
Aion, luvallanne, kertoa kuin romaanintekijä; asiakirjat tulevat
sitä puisempia. Kuvittelemme eteemme huoneen, jossa viisi nuorta
ylioppilasta pitää kokousta. Se, joka istuu puheenjohtajan paikalla,
puhuu suunnilleen tähän tapaan:
"... Siis näiden toimenpiteiden kautta maamme oli vihdoinkin saanut
itsenäisen aseman kansakuntien joukossa. Mutta ei siinä kyllin,
selvästi ilmeni, että se oli saava myöskin alueellisen lisäyksen,
se oli saava avosataman Jäämeren rannalla. Nyt voimme kysyä, mikä
oli tälle uudelle valtiolle kaikkein silmään pistävintä, senjälkeen
kuin sen itsenäisyys oli tunnustettu? Ja vastaus kuuluu epäilemättä:
rahan tarve. Perustettava armeija vaati ylläpitoonsa suuria summia,
maan edustus ulospäin vaati rahaa, mutta kaikkein suurimmassa määrin
olisi sitä vaatinut kulkulaitosten ja teiden rakentaminen. On
huomattava, että kauppa oli lamassa, teollisuus oli lamassa, tuonti
oli vientiä suunnattomasti suurempi ja maa oli köyhä. Sen rikkaudet
piilivät ehkä pohjoisissa osissa, metsissä, vaaroissa, tuntureissa,
soissa, mutta ne olivat luoksepääsemättömät ja kulkulaitoksia varten
ei ollut rahaa. Rahan hankkimiseksi oli tuskin muita keinoja kuin
raskaat verot ja tulot väkijuomakaupasta. Suomen eduskunta ratkaisi
asian siten, että se lisäsi verotaakan suunnattomaksi ja hyväksyi --
kieltolain.
"Onko kummempaa tekoa kuultu! Jos kieltolaki olisi hyväksytty
kahtakymmentä vuotta aikaisemmin, tai jos se olisi siirretty
kaksikymmentä vuotta eteenpäin, niin miksei, mutta se vahvistettiin
juuri silloin, kun maan oli onnistunut katkaista kapalonsa, kun
rahan tarve oli kipein. Ja selitys oli aivan yksinkertainen: ellei
kansa voinut pysyä pystyssä ilman sellaisia keinoja, jotka olivat
omiaan alentamaan sen siveellistä tasoa, niin se sai kaatua. -- On
siis katsottava, miten tämä kansamme siveellinen taso on kieltolain
vaikutuksesta noussut. Ravintoloissa juodaan, mutta ei enää kuten
ennen, sivistyneesti ja hienosti, vaan suhdattomasti, terveydelle
vaarallisia aineita. Nuoret tytöt sekoittavat väkevää spriitä kahvin
sekaan, tekevät 'suutareita', joita entinen jätkä olisi kauhistunut.
Maalaisnuoriso särpii pontikkaa. Jokainenhan meistä tietää voivansa
tunnin kuluessa hakea vaikka kymmenestä eri paikasta väkijuomia;
se on vain rahakysymys. Juominen siis jatkuu entistä paljon
raaemmassa muodossa. Tilastomiehet tosin osoittavat sen vähenevän,
mutta tilastolla voi osoittaa mitä tahansa. Tulee muistaa, kutka
antavat tilastonkerääjille tiedot: kruununpalvelijat, kunnanmiehet,
papit, yleensä henkilöt, joiden tehtäviin enemmän tai vähemmän
kuuluu kieltolain valvominen; eivät he voi ilmoittaa juoppouden
piirissään lisääntyvän, sillä silloin he saavat muistutuksen,
kenties eron toimestaan. Ja vaikka väkijuomain käyttö vähenisikin,
vastaako se lähimainkaan sitä rappiotilaa, johon kansan moraali on
joutunut, silloin kun se ei enää tunnusta lain pyhyyttä. Ei Suomen
kansa hyväksy kieltolakia, se ei ilmianna salakauppiaita eikä
salapolttajia. Tuomari tosin sakottaa kiinnijoutunutta, mutta on
monesti valmis ottamaan illalla sakon saaneen kanssa ryypyn.
"Kieltolain seuraukset ovat siis selvät: Ensinnäkin, se ehkä
jossain määrin vähentää juoppoutta, mutta tekee sen entistä paljoa
raaemmaksi ja epäterveellisemmäksi. Toiseksi se alentaa kansan
moraalista tasoa riistämällä entisen lainkunnioituksen; (mennäpä nyt
kerskumaan sorron aikaisesta lain kuuliaisuudesta, -- ensimmäinen
vastaantuleva humalainen kumoaa väitteet). Kolmanneksi kieltolaki on
synnyttänyt kokonaisen hyödyttömän kansanluokan, jonka suuruus on
arvaamaton ja jonka elinkeino on lain rikkominen: salakauppiaitten
ja salapolttajien luokan. Neljänneksi kieltolaki riistää valtion
rahastosta vähintään 500 miljoonaa vuosittain."
-- Herra ministeri, tähän tapaan luullakseni ylioppilas puhui. Syntyi
ehkä erimielisyyksiä, kiisteltiin ja väiteltiin. Nyt tulee muistaa
ajan kohta. Rintamaelämä oli puhaltanut nuorisoon isänmaallista
innostusta, joka nyt voittoisan taistelun jälkeen kasvoi suuruuden
unelmaksi. Suur-Suomen ajatusta lietsottiin sanomalehdissä;
sankarihalut olivat syttyneet. Mutta palatkaamme ylioppilaaseen.
"Toverit! Emme voi ehkä vähentää kansamme juomahalua, kieltolaki
on hävittänyt sekä raittiusseurat että raittiusaatteen. Emme ehkä
voi saada kansaamme kunnioittamaan kieltolain pyhyyttä; kuinka se
oppisi tajuamaan, että ryypyn ottaminen on yhtä suuri rikos kuin
hevosenvarkaus! Mutta (ja tässä puhuja alensi ääntään) emmekö voi
tehdä mitään hyödyttömän salakauppiasparven pienentämiseksi, ja ennen
kaikkea, emmekö voi pelastaa valtiolle noita miljoonia? Toverit,
ajatelkaapa sitä."
-- Kokoushuoneessa syntyi hiljaisuus. Sitten alkoi kuulua
huudahduksia: puhu, selitä, mitä sinä tarkoitat, onko sinulla jokin
suunnitelma!
"Jos... Jos liikemieslahjoilla varustettu henkilö tai yhtiö
ottaisi järjestääkseen maamme salakaupan. Jos se toiminnallaan
kukistaisi kaikki ala-arvoiset 'trokarit'. Jos se levittämällä
hyvin organisoitua liikettään tekisi lopun salapolttajista.
Jos se hankkimalla hyviä aineita estäisi kaikki ne surulliset
kuolemantapaukset ja sairaudet, jotka epäterveelliset ja ala-arvoiset
väkijuomat synnyttävät, jos se pelastaisi tulevien sukupolvien
terveyden tarjoamalla ihmisille juomia, jotka eivät kärventäisi
heidän sisäelimiään turmiolle. Ja jos se ei vähimmälläkään tavalla
koettaisi estää valtiovaltaa kieltolain valvontatoiminnassa, niin
sanokaapa, mitä vahinkoa se tuottaisi maalle?"
-- Kokouksen osanottajat tuijottivat puhujaan ihmetyksestä vaaleina,
jäykin, avautunein silmin ja tiheästi hengittäen. Heidän ajatuksensa
sekaantuivat, he eivät tahtoneet uskoa korviaan. Mitään tällaista he
eivät olleet osanneet uneksiakaan.
"Jos tuo henkilö, jatkoi puhuja kuiskaavalla, kiihkeällä äänellä,
jos hän tekisi kaiken oman otsansa uhalla, jos hän ei käyttäisi
ansaitsemastaan suunnattomasta voitosta penniäkään omaksi hyväkseen,
jos hän kokoaisi tuhansia, satojatuhansia, miljoonia, jos hän vaalisi
niitä kuin elämäänsä ja sitten kerran lahjoittaisi ne isänmaalleen,
kansalleen, olisiko hänen tekonsa epäsiveellinen teko?"
"Mutta hänhän toimisi vastoin vahvistettua lakia, häneltä puuttuisi
pohja, perustus; jokainen hänen askeleensa olisi lain mukaan
rangaistava."
"Niin, sen lain mukaan, jonka pyhyyttä Suomen kansa ei tunnusta...
Muistakaa, että jääkärit toimivat vasten lakia: he vapauttivat maan."
"Niin, niin, mutta tämän lain on Suomen kansa itse laatinut ja itse
vahvistanut."
"Aivan. Erotus on olemassa... Kuitenkaan, sen toistan, Suomen kansa
ei kunnioita omaa laatimaansa lakia, vaan rikkoo sitä."
Hiljaisuus.
"Mutta huomatkaa. _Siltä henkilöltä, joka toteuttaisi tämän
epämoraalisen suunnitelman, vaadittaisiin kerrassaan harvinaista
siveellistä voimaa_. Eikö se ole omituista?"
"Mutta myöskin pääomaa, kykyä, suhteita!"
"Ja entäpä, jos pääoma olisi tarjolla! Jos ainakin olisi verrattain
helppoa sitä hankkia!"
-- -- --
Poliisipäällikkö vaikeni ja tuijotti pitkän aikaa hajamielisen
näköisenä suoraan eteensä. Ministeri ei häirinnyt häntä. Sitten
hän otti taskustaan lompakon ja haki sieltä suljetun kirjekuoren.
Revittyään sen auki, hän ikäänkuin epäröiden veti esille repaleisen,
kellastuneen paperipalan ja luki omituisen vaikeasti, heikolla
äänellä:
lä tavalla, kuin mainitussa kokouksessa päätämme.
10 §.
Kaiken sen kautta, mikä meille on pyhää, me vannomme
säilyttävämme ja kartuttavamme tätä pääomaa kuin uhria
isänmaalle, älköönkä siitä rahtua langetko omaksi hyv