Kauppaneuvos Kukkaro lähetti äskettäin perheensä aurinkoiseen etelään.
Se tapahtui vähän ennen kuningasvierailuja. Mutta niissä täytyi
kauppaneuvoksen olla mukana niinkuin yhteiskunnan huippujen ainakin.
Kaivohuoneen tanssiaisissa kauppaneuvos nautti illallista, mutta
sen jälkeen hän tunsi olonsa yksinäiseksi tuossa ilakoivien nuorten
parvessa ja päätti senvuoksi lähteä konsuli Rahasen kanssa kotiinsa
keskustelemaan tärkeistä liikeasioista.
Ystävykset saapuivat siis kauppaneuvoksen loistohuoneustoon, joka
oli aivan tyhjä, sillä palvelija oli jo siirtynyt kauppaneuvoksen
huvilaan kaupungin ulkopuolelle, jonne kauppaneuvoksenkin piti ensi
tilassa muuttaa. Mutta mitään hätää ei ystävyksillä ollut. Sillä
vichyvesipullot saatiin pöydälle ja niiden yhteyteen ilmestyi erästä
melkein samannimistä ruskahtavaa nestettä, jonka kauppaneuvos oli,
luonnollisesti laillisella tavalla, hankkinut. Ja niin alkoivat
liikeasiat huristaa. Ja ne luistivat sitä paremmin, mitä alemmaksi
ruskahtavan nesteen pintapullossa laskeutui. Ja kun aamuauringon
ensimmäiset säteet alkoivat väreillä taivaanrannalla, niin olivat
kauppaneuvos ja konsuli yhdessä päättäneet siirtyä kauppaneuvoksen
huvilalle, jossa seuraavana päivänä keskustelua piti jatkettaman.
Auto saatiin, ja niin kiidätettiin perille. Mutta koska kauppaneuvos
on siivo mies, niin ei hän hennonut herättää talonväkeä, vaan päätti
hiljaa hiipiä huoneisiinsa. Kaikki onnistui hyvin ja pian vaipuivat
ystävykset sikeään uneen. Mutta jonkun ajan perästä kauppaneuvos
heräsi. Hän tunsi kurkkuansa kuivaavan ja päätti lähteä noutamaan
jotain kaulan kastiketta. Hän oli täysin selvillä tilanteesta. Oli
vain astuttava saliin ja sieltä ruokasalin kaapille, jonka avaimen
kätköpaikan kauppaneuvos aivan hyvin tiesi.
Ja niin hän lähti liikkeelle. Hiljaa hän hiipi sukkasillaan ruokasaliin
ja samoihin aikoihin veti konsuli pitkiä hirsiä, päristen kuin
lentokonemoottori.
Mutta yhtäkkiä hän heräsi kauheaan hätähuutoon. Se oli selvästi miehen
ääni, ja hyvin pian alkoi myös kuulua naisen kirkuna.
Konsuli Rahanen oli urhoollinen mies. Hän syöksyi ääntä kohti, mutta
ehti vain havaitsemaan kevyissä pukimissa olevan keittäjättären, joka
huuti avuksensa sekä maanpäällisiä että maanalaisia voimia ja joka
lopuksi lysähti pyörtyneenä maahan.
Mutta puutarhasta kuului etenevä bulldoggin haukunta, jota säestivät
varkaan epäinhimilliset hätähuudot. Mutta konsuli kaappasi koltin ja
syöksyi varkaan perässä. Eikä ollutkaan vaikea kulkea ääntä kohti,
ja hyvin pian hän saattoi karjaista: kädet ylös taikka minä ammun!
Mutta silloin tapahtui ihmeitä. Sillä bulldoggi jättikin varkaan ja
syöksyi suoraa päätä konsulin kimppuun. Se iski suoraan hyvin hoidetut
hampaansa konsulin pohkeeseen ja ei auttanut muu kuin ampua sitä.
Aivan oikein, hyvin keveästi puettuna ja surkean näköisenä astui
kauppaneuvos pensaikosta puristamaan ystävänsä kättä. Myös hän oli
saanut tehdä tuttavuutta bulldoggin hampaiden kanssa.
Käsi kädessä hiipivät ystävykset takaisin huvilaan. Kauppaneuvos itse
herätti palvelijattaren, joka yhä vielä makasi pyörryksissä ruokasalin
lattialla, ja sen jälkeen pestiin haavoja ja tehtiin siteitä.
Bulldoggi sai hiljaiset hautajaiset ja Liisa-keittäjätär kultaisen
rintaneulan.