Maxim Gorki, kuuluisa venäläinen kirjailija, joka on puhdistanut
Neuvostolan tomut jaloistaan, on sepittänyt kiitoslaulun sille Venäjän
naiselle, jonka vallankumous on luonut.
Tämä nykyinen Venäjän nainen eroaa entisestä, mikäli Maxim Gorkin
selityksistä voi päättää, m.m. seuraavissa kohdin: 1) hän on täysin
yhdenarvoinen miehen kanssa, 2) hänestä on tullut poliittinen tekijä,
3) hän on tullut tietämään, kuinka työskennellään liikemaailmassa.
Kaikkien näiden ominaisuuksiensa perusteella on Venäjän naisella paljon
tehtäviä sekä omassa maassaan että koko sivistyneessä maailmassa.
Nämä määrittelee Gorki seuraaviksi: 1) omassa maassaan hän pyrkii
irti jokapäiväisyydestä, hän ei tahdo olla ainoastaan vaimo, vaan
myös aktiivisesti ottaa osaa poliittiseen elämään; 2) Venäjän nainen
voi kertoa eurooppalaisille kanssasisarilleen, kuinka jokapäiväiset
huolet, asuntopula j.n.e. ovat katkeroittaneet hänen elämänsä, mutta
kuinka useimmilla naisilla Venäjällä nykyään on paremmat olot kuin
tsaarinaikaan; 3) Venäjän naisen suurin tehtävä on korottaa, äänensä
rauhanaatteen hyväksi. Maailmansota on temmannut mukaansa 30 milj.
ihmistä, mutta tästä huolimatta puhutaan ulkomailla yhä edelleenkin
sodasta. Europan naisen on ymmärrettävä, että sota Neuvosto-Venäjää
vastaan olisi Venäjän naisen mielestä sota hänen miestään ja hänen
veljiään vastaan ja merkitsisi uutta taloudellista orjuuttamista.
Tahdomme heti paikalla mainita, ettei suuri kirjailija Maxim Gorki
tätä sanomaansa ole näin punkteihin jaettuna esittänyt, vaan olemme
me, sitten kuin olemme hänen esityksensä moneen kertaan läpilukeneet,
saaneet siitä sen käsityksen, jonka yllä olemme lausuneet. Niinkin
suuri sanankäyttäjä kuin Maxim Gorki ei suinkaan ajatuksiaan näinkään
selvästi lausuillut ja venäläinen kirjailija osaa kyllä kirjoittaa
paljon muustakin kuin asiasta. Olimme kerran suuressa lukemisen
puutteessa, emmekä onnistuneet saamaan käsiimme muuta kuin erään
venäläisen kaunokirjallisen teoksen, jossa tekijä 15:llä ensimäisellä
sivulla kertoili kaikkia niitä tunteita, jotka liikkuivat kirjan
sankarittaren mielessä, kun hän vuoteelta noustuaan aukaisi akkunan
ja katseli raittiiseen ulkoilmaan. Mitä hän akkunasta näki, ei
oltu koko teoksessa mainittu, eikä myöskään myöhemmin selvinnyt,
mitä noilla tunteilla oli tekemistä kertomuksen myöhemmän juonen
kehittymisen kanssa, mutta joka tapauksessa ne oli teokseen otettu ja
vaikutuksensa ne tekivätkin, sillä näiden 15 sivun jälkeen vaivuimme
sikeään uneen. Mutta se ryssähän on sellainen tunneihminen, joka
yleensä antaa kaikelle muulle palttua paitsi tunteillensa. Vasta sitten
kuin hapankaali on ollut vuosikausia lopussa, eikä hliebasta ole
näkynyt haikuakaan, niin voi ryssä ottaa itseensä, ja on se joku aika
sitten tehnyt vallankumouksenkin, mutta nykyään se tyytyy kääntymään
paikallisen sovjetin puoleen ja sanoo, että "hlieba nietu". Ihmekös
sitten on, jos Maxim Gorki sanoo, että varsinkin näin vallankumouksen
jälkeen, niin venäläinen tahtoo päästä irti jokapäiväisyydestä, ja että
hän voi kertoa europalaisille kanssasisarilleen, mitä jokapäiväiset
leipä- ja asuntohuolet merkitsevät. Ja kun hän sitäpaitsi nyt on
yhdenarvoinen miehen kanssa, sillä ennen aikaan oli hän miehensä
orjatar, joka teki talossa työt, kun taas musikka soitteli balalaikkaa
tai latki votkaansa, jos sitä sattui olemaan, tai syljeskeli kattoon,
niin on hänestä nyt tullut poliittinen tekijä ja on hän vähin oppinut
kirjoittamaan ja lukemaan, joten Iivanan arvo on hänen silmissään
yhä edelleen laskenut. Hän tuntee lait ja parakrahvit ja osaa astua
sovjetin eteen ja sanoa, että minä annan palttua Iivanalle ja otan
miehekseni tämän Aaljein, niin että pismatkaapa vain erokirjat. Ja
pyöräyttää sovjetti ne 100:ssa minuutissa ja sen jälkeen lähdetään
Aaljein kanssa kotiin ja heitetään Iivana ulos ovesta. Sillä nähkääs
Aaljeilla on taskut täynnä ruplia ja on punainen silkkihuivi taskussa
ja muuta hyvää, sillä hän kuuluu naapuripitäjän sovjettiin. Mutta
Iivana puolestaan pannaan tekemään töitä ja kun hän siihen on oppinut,
voi hän ehkä jonakin päivänä saada kokoon uudet naimarahat ja lähteä
hakemaan itselleen uuden akan, sillä tämä toimitus, niinkuin sanottu,
ei kestä Venäjällä enempää kuin 10 minuuttia.
Niin, että kyllä sitä Venäjän naisella on paljon opettamista
europalaiselle kanssasisarelleen. Mutta mitä siihen rauhanpropagandaan
tulee, niin olisi tämä oppi ensin annettava paikkakunnan sovjetille
ja niille juutalaisille, jotka Venäjää nykyään hallitsevat. Ja
tapahtuu tämä parhaiten siten, että kaikki Venäjän akat, niin
pitkälti kuin heitä riittää, lähtevät räyhäämään sovjettiin ja
vääntävät sovjettiloilta aseet pois käsistä ja sanovat, että ei enään
kopeekkaakaan sotaväen ylläpitämiseen ja ilmalaivojen rakentamiseen
ja juutalaisten ruokkimiseen, vaan kaikki kansan hyväksi. Ja sitten
kuin Venäjän nainen on tämän kotimaassaan tehnyt, niin saa hän kääntyä
Europan ja Amerikan naisen puoleen ja sanoa, että me tulemme toimeen
ilman aseita ja olemme riisuneet aseet miehiemme käsistä ja vieläpä
sovjettiloiden käsistä ja kommunistien käsistä, niin että tehkääpä te
siellä Europassa ja Amerikassa sama temppu.
Vasta silloin me täällä Europassa tulemme ymmärtämään, kuinka paljon
Venäjän nainen voi opettaa maailmalle.