Eräästä paikasta Ruotsinmaalta, paikan nimi ei tässä paljon merkitse,
kuului hiljakkoin kummia. Muudan leipuri-parka oli menettämässä
järkensä sen vuoksi, että kummitukset ryllistelivät hänen talossaan.
Ensiksi ei kummittelu ollut niin kovin vaarallista, sillä talossa
esiintyi naputteleva henki, s.o. ryskytyksiä ja naputuksia alkoi
kuulua milloin mistäkin. Mutta hyvin pian alkoi ilmiö saada vakavamman
luonteen, sillä henki alkoi käydä rahanhimoiseksi. Tärkeiden
laatikoiden avaimia alkoi aina silloin tällöin hävitä, ja kun avaimet
ilmestyivät paikalleen ja laatikot tutkittiin, niin huomattiin, että
niistä oli hävinnyt rahaa. Milloin pienempiä ja milloin suurempia
summia. Ja kun arvoisa leipurimme lopulta totesi, että kaikkiaan oli
kadonnut noin 200 kr. eli 2,000 mk. Suomen rahassa, niin päätti hän
hakea naapureita avuksi.
Pari urhoollista naapuria saapuikin noiduttuun taloon, ja heti voitiin
todeta, kuinka henget alkoivat ryskiä ja rytyyttää, ja hiljaa istuivat
kaikki saadakseen selville, mistä päin kolina tuli. Ja lopulta
päätettiin kuiskaillen ja päätä nyökytellen, että talon salista päin
tuo henkien kummittelu kuului.
Ja niin nousi leipurimme ynnä ystävät ja kylänmiehet hänen kanssansa
hiljaa hiipiäkseen saliin, siellä äkkiä sytyttäen valot ottaakseen
selville, mikä oli tämän kummittelun syy.
Mutta nyt tapahtui jotain aivan käsittämätöntä. Huomattiin,
että huoneen ovi oli ulkoapäin lukittu. Silloin säikähtyivät
urhollisimmatkin ja alkoivat huutaa apua. Mutta ketään ei tullut. Ei
auttanut muu kuin hilautua ulos akkunasta ja yrittää ulko-oven kautta
takaisin taloon. Mutta tämäkin oli kiinni. Suurilla ponnistuksilla
saatiin ovi auki ja aivan yli-inhimillisiä keinoja käyttäen päästiin
tupaan, jossa leipuriperheen muut jäsenet olivat suljettujen ovien
takana.
Jo nyt kauhistuivat urholliset naapuritkin ja lähtivät tukka suorana
tiehensä. Mutta koko ajan pitivät henget kaameata ryskinää ja kolinaa.
Ei siinä enään leipuria naurattanut, mutta joka tapauksessa
hän päätti kääntyä kylän Sherlock Holmesin puoleen. Ja saapui
paikkakunnan Sherlock Holmes leipurin asuntoon ynnä hänen seurassaan
arvokkaannäköinen, sudenkokoinen ja -värinen schäfer-poliisikoira.
Mutta koko ajan ryskyttivät henget vimmatusti ja yks' kaks' huomasivat
sekä poliisi että poliisikoira ynnä leipuri itsensä teljetyiksi
erääseen huoneeseen. Ja kun irti päästiin ja muu talonväki oli
saapunut paikalle, niin oikaisi poliisikoira häntänsä viivasuoraksi
ja syöksyi ulvoen talosta. Mutta hänen jälkiään seurasi hieman
hitaammassa tahdissa paikkakunnan Sherlock Holmes tuikeasti kiroillen
ja huomauttaen, että juuri tämä poliisikoira oli pilannut koko asian,
sillä se oli jo heti taloon tullessa alkanut vimmatusti haukkua ja
jatkanut tätä hälinäänsä sisälläkin, niin että kaikkien huomio oli
kiintynyt tähän eläimeen, joten ei kukaan ollut huomannut, mitä talossa
tapahtui.
Mutta kummittelu jatkui. Leipurin leipään alkoi ilmestyä rautanauloja,
housunnappeja, pieniä kiviä y.m. vähemmän miellyttävää tavaraa. Ja
lopuksi huomattiin leivissä usein selviä hampaan jälkiä.
Mutta paikkakunnan Sherlock Holmes eli niinkuin häntä Ruotsissa
kutsutaan, komisarius, oli päättänyt ottaa selvän asiasta. Ja kun siis
leipurimme taas uudestaan kävi hänelle valittamassa kohtaloaan, kysyi
hän ilman muuta asianomaisen taloudellista asemaa. Ja pian huomattiin,
että leipurimme ei kovin köyhä ollutkaan. Hänellä oli parikymmentä
tuhatta kruunua pankissa ja oli kohtalo sitäpaitsi siunannut hänelle
pari lapsukaistakin, nim. pojan, jonka hän kuitenkin oli häätänyt
talosta tuhlaavaisuuden vuoksi, ja tyttären, jonka hän oli hylännyt
senvuoksi, että tämä oli antautunut muhinoihin erään arvottoman
kisälli-roikaleen kanssa, vaikka olisi voinut saada itselleen oikein
isäntämiehen.
Talossa ei ollut tätä nykyä muuta väkeä kuin vaimo ja piikalikka, joka
samalla kertaa työskenteli puotineitinä, sekä kisälli, joka avusti
isäntää leipurin ammatissa.
Tämän jälkeen tiedusteli Sherlock Holmesimme, missä tytär ja poika
mahtoivat oleskella, ja sai kuulla, että poika oli Eskilstunassa ja
tytär Örebrossa.
Nämä seikat kuultuaan ilmoitti Sherlock Holmes saapuvansa naapuritaloon
seuraavaksi päiväksi ja pyysi leipuria tuomaan sinne koko väkensä.
Seuraavana päivänä työajan loputtua saapui komisarius tuikean näköisenä
paikalle. Hän ilmoitti, että hän kuulustelee kutakin perheen jäsentä
erikseen peräkamarissa, joten muut kuulustelun aikana saavat istua
tuvassa.
Tämän jälkeen kutsuttiin perheen emäntä peräkamariin. Ja voimme
ilmoittaa, että komisarius näytteli hänelle erinäisiä Örebrohon ja
Eskilstunaan lähetettyjen vakuutettujen kirjeiden ja postiosoitusten
kuittijäljennöksiä, joiden loppusumma oli Suomen rahassa suunnilleen
noin 2,000 mk, sekä kysyi, oliko isäntä mahdollisesti antanut hänelle
nämä rahat vai oliko hän pannut nämä omista säästöistään. Ja lysähti
tämä leipurinemäntä silloin kokoon, ja sanoi, että hänen poikansa ja
tyttärensä ovat suuressa hädässä ja olivat salaa hänelle kirjoitelleet,
ja kun hän on tietänyt isännän kovan sydämen, täytyi hänen järjestää
asiaa vähän erikoisella tavalla. Samalla selvisi myös, että kisälli
ja piikalikka olivat samassa juonessa ja että naputtavana henkenä oli
halko, joka oli sopivalla tavalla kiinnitetty köydenpäähän vinttiin ja
jota nykäistiin pellinnyöriin yhdistetyn köyden avulla. Ryskyttävänä
henkenä oli erittäin suurella innostuksella toiminut eräs naapurin
poika 25 äyristä kerralta. Poliisikoiran häntään oli taas kisälli
sopivassa tilaisuudessa puristanut pari piirustusnastaa.
Tämän jälkeen seurasivat kuulusteluun vuorollaan kisälli ja piikalikka.
Lopulta astui komisarius tupaan ja kääntyi kaikkien kuullen itse talon
isännän puoleen, jolle hän tuikean näköisenä huomautti, että tämä asia
ei kuulu hänen tehtäviinsä, vaan n.k. salatieteiden piiriin. Ja katsoi
hän koko tämän kummittelun rangaistukseksi siitä, että leipuri hänen
mielestään oli sydämettömän saita mies, joka oli väärin ja julmasti
kohdellut lapsiaan. Komisariuksen mielestä oli paras keino päästä
tästä kummittelusta joko kääntymällä jonkun hengenmiehen puoleen tai
tekemällä täydellinen ja vilpitön parannus.
Ja sen jälkeen kuin nämä sanat oli leipurille kaikkein kuullen
sanottu, poistui komisarius paikalta jättäen leipurin ja hänen väkensä
miettimään, mitä tehtämän piti.
Ja hirmuisesti alkoivat kummitukset tämän jälkeen talossa riehua.
Milloin repeilivät jauhosäkit itsestään ja jauhot tuiskusivat
ympäri huonetta. Milloin telkeentyivät leivinuunin pellit niin
tiukkaan kiinni, ettei niitä saatu auki ennenkuin leivät olivat
palaneet karstaksi, ja milloin taas rahat hävisivät ihan leipurin
housuntaskusta. Toisin sanoen leipurimme elämä oli muodostunut
maanpäälliseksi helvetiksi ja lopulta hän kirjoitti kirjeen pojalleen
ja tyttärelleen pyytäen, että nämä tulisivat kotiin sovintoa tekemään.
Ja heidän saavuttuaan taloon hävisi lumous. Naputukset ja ryskytykset
loppuivat, taikinat alkoivat kohota, rautanaulat katosivat leivistä
j.n.e.
Tällaista sitä on tapahtunut Ruotsinmaalla pääsiäisen tienoissa v. 1928.