Kerran vuodessa hikoilee Suomen kansa tuloilmoitusten kimpussa.
Se, jolla on vakinainen palkka, tietää hyvin tulonsa ja tietää
ne myös verotuslautakunta, joka saa niistä useamman laatuisia
"kontrolli-ilmoituksia". Jos siis esim. on verotettava toimittaja
Kynänen, niin otetaan esille hänen viime vuonna antamansa tuloilmoitus
ja huomataan, että hänen tulonsa ovat nousseet tuohon satumaiseen
summaan 41,000 mk. 50 p, josta vakinaista palkkaa 36,000 mk. ja loput
5,000 mk. 50 p. sivutuloja. Tänä vuonna annettu tuloilmoitus osottaa
vakinaista palkkaa ainoastaan 34,500 mk. ja sivutuloja 3,000 mk. eli
yhteensä 37,500 mk.
Kiinnittämättömiä velkoja osottaa edellisen vuoden tuloilmoitus 12,000
mk. ja tämän vuoden tuloilmoitus 9,000 mk.
Haa, tuumaa Verotuslautakunta. Kuinka on mahdollista, että toimittaja
Kynäsen tulot tältä vuodelta ovat vähentyneet, ja siitä huolimatta ovat
myös hänen velkansa vähentyneet? Tässä täytyy olla joku ilmeinen koira
haudattuna, sillä onko kuultu sellaista, että sanomalehdentoimittaja
yleensä olisi vähentänyt velkojaan. Ja kuinka on mahdollista, ettei
hänen esimiehensä ole, huomattuaan hänen säästäväisyytensä, korottanut
hänen palkkaansa, vaan päinvastoin alentanut sitä, sillä hänellähän oli
vakinaisia tuloja tänä vuonna 1,500 mk. vähemmän kuin viime vuonna.
Ja tämän jälkeen ottaa verotuslautakunta esille kynän ja paperia ja
vaatii tulojen ilmoittamisvelvollisuudesta huhtikuun 9 p:nä 1919
annetun lain 6 §:ssä olevan säännöksen perusteella toimittaja Kynäseltä
selvitystä asiasta.
Ja ilmoittaa toimittaja Kynänen, että hän on mainitun vuoden kuluessa
ollut yhden kuukauden ajan sairaana, jolloin hänen oli pakko
viransijaiselleen luovuttaa puolet palkastaan. Sairaana ollessaan ei
hän myöskään voinut hankkia sivutuloja, joten hänen sivutulonsa jo
tästäkin syystä ovat pienentyneet.
Sitäpaitsi on hänellä ollut onni saada 10,000 mk. suuruinen
matka-apuraha, joka on verovapaa, mutta lankesi hänelle juuri samoihin
aikoihin eräs 3,000 mk. suuruinen vekseli, johon asettaja, eräs
upporikas liikemies, saatuaan kuulla matka-apurahasta, kieltäytyi
merkitsemästä nimeään, joten hänen, toimittaja Kynäsen, täytyi lähteä
opintomatkalleen ainoastaan 7,000 mk. taskussaan ja lunastaa ennen
lähtöään mainittu vekseli. Osaltaan on myös opintomatka syynä siihen,
että hänen sivutulonsa ovat pienentyneet. Hän ei myöskään tahdo salata
sitä seikkaa, että hänet kruununkyydillä toimitettiin opintomatkalta
takaisin, syystä, että häneltä rahat loppuivat kesken, mutta saapui
hän matkaltaan vasta toissa päivänä, joten hän ei ole katsonut
tarpeelliseksi merkitä tätä kruununkyytiä verotusilmoitukseen, ja
pitää tätä menettelyään varsin oikeana jo senkin vuoksi, että tämä
kruununkyyti häneltä kuluvan vuoden aikana ulosmittausteitse perittänee
takaisin.
Mutta siirtykäämme senjälkeen liikemies Tuppuran huoneeseen ja
katsokaamme, miten hän laati verotusilmoitustaan.
Verotuslautakunnalle osottamassaan kirjelmässä liikemies Tuppura
huomauttaa, ettei hänen kirjanpitovelvollisena oikeastaan tarvitsisi
jättää tuloilmoitustaan ennenkuin maaliskuun kuluessa, mutta katsoi
hän samalla kuin hän lähettää tiedot niiden henkilöiden tuloista,
jotka ovat häneltä nauttineet vakinaista palkkaa, myös voivansa
tehdä oman tuloilmoituksensa. Ja ilmoittaa hän seuraavaa: Jo viime
joulukuun alkupäivinä selvisi minulle, että asiani ponnistuksistani
huolimatta olivat joutuneet siihen vaiheeseen, että minun ehdoton
velvollisuuteni oli täkäläiselle Raastuvanoikeudelle jättää
konkurssihakemus. Rehellisenä velallisena käännyin kuitenkin velkojieni
puoleen ja ehdotin heille 30 %:n akordia. Kaikesta huolimatta ja
vaikka konkurssipesäni loppuunmyynti ei mitenkään tule tuottamaan
tätä määrää, eivät velkojani suostuneet akordiin, joten minun täytyi
viime kuluneen joulukuun 30 p:nä täkäläiselle Raastuvanoikeudelle
jättää konkurssianomukseni. Myötäliittäen tarpeelliset jäljennökset
kirjanpidostani, jonka mukaan liikkeeni on viime vuonna tuottanut
tappiota 556,000 mk. 50 p. ja Raastuvanoikeuden diariotodistuksen
siitä, että olen konkurssitilassa, saan täten kunnioittavimmin anoa,
ettei minua otettaisi huomioon ensi vuoden verotuksessa.
Ja tuskin oli kirjelmä allekirjoitettu, kun rouva Tuppura astui sisään
ja vaipui epätoivoisena tuolille.
"Mutta, rakas Selma, mikä sinua vaivaa?" kysyi liikemies Tuppura.
"No, kun kaikki ihmiset katsovat niin kieroon ja heittelevät niskojansa
ja mielestäni kuulen jokaisen kuiskaavan, että tuo Tuppurakin on tehnyt
konkurssin."
"Niin, sellaista se on meidän liikemiesten elämä", sanoi Tuppura.
"Täytyy sitä kärsiä ihmisten ylenkatsettakin. Luuletko sinä, ettei
minulle sitten heitettäisi niskoja? Matkustaisin tässä mielelläni
ulkomaille, mutta eihän tästä nyt pääse pariin vuoteen ennenkuin
tästä konkurssista on tullut selvä. Mutta sinähän Selma rakas, näytät
tosiaankin niin surkean näköiseltä, että sinä voit pieneksi ajaksi
matkustaa Nauheimiin. Ja tässä on sinulle aluksi 30,000 mk. matkarahaa."
Sanoi ja aukaisi salaluukun seinästä ja luki setelit Selma-rouvan
kouraan.
Mutta verotuslautakunta löi eteensä herra Tuppuran paperit ja hymyili
ja sanoi, että kerrankin taas saatiin yksi verotus selväksi ilman, että
täytyi ruveta kirjeenvaihtoon, sillä tältä vuodelta ei herra Tuppura
ole edes voinut saada konkurssipesältä sellaista avustusta, että se
olisi jotain verotuksessa merkinnyt.
Mutta toimittaja Kynänen sai vielä kirjotella 3 kertaa ennenkuin
hänelle paiskattiin samat veroäyrit kuin edellisenä vuonna.