Ja tapahtui, että Suuren Perintölän isäntä, jota myöskin Paksuksi
Perintöläksi kutsuttiin, istui autonsa takaistuimelle ja sanoi
autonkuljettajalleen, että ajappas nyt ja äkkiä W:n kaupunkiin. Ja
autonkuljettaja pani hyrysysyn liikkeelle ja kilometripatsaat ja
puhelinpylväät alkoivat juosta sivuitse, niinkuin ne juoksevat silloin
kun 100 km nopeudella ajetaan.
Mutta ajoipahan siinä eräästä tienhaarasta esille pahainen lukkari
laihalla hevoskaakillaan, joka viimemainittu säikähti vielä enemmän
kuin lukkari itse, ja niin lensivät hevonen ja rattaat tiepuoleen ja
lukkari 5 sylen päähän päällensä kannikkoon. Mutta Perintölän isäntä
oli kunnon mies ja hän pysäytti autonsa ja huoahti helpotuksesta
ja sanoi, että kah, meijän lukkarihan se vain olikin, ja antoi
autonkuljettajan taluttaa hevosen rattaineen tielle ja nostaa lukkarin
rattaille ja kysyi, että kuinka se lukkari noin päättömästi ajaa?
Ja vastasi se lukkari siihen, että pyydän kaikin mokomin anteeksi,
mutta tässä halkesivat minun uudet housuni ja repesi minun uusi
takkini, ja ne ovat tosin kotikutoisia neliniitistä, mutta otti se
räätälikin 100 mk. tekopaikkaa. Ja sanoi tähän se suuren Perintölän
isäntä, että mitäs me noista mokomista, sinun vikasihan se tämä oli,
mutta köyhälle minä en milloinkaan tahdo tehdä mitään vahinkoa, ja
tässä on sinulle 250 mk.
Ja tämän jälkeen lähti Perintölän isäntä taas 100 km nopeudella
eteenpäin, mutta lukkari pistäytyi kirkonkylän räätälissä, sillä se
oli tienvarressa, ja tutkittiin täällä sekä hänen että hänen pukunsa
terveydentila. Ja tällöin huomattiin, että puvussa ei ollut mitään
vikaa, sillä se oli ratkennut saumoja myöten, jotavastoin lukkarin ei
ollut käynyt yhtä onnellisesti, vaan räätäli noukki hänen suustaan
3 irtonaista hammasta ja sitoi hänen käsivartensa, jonka molemmat
kyynärluut olivat katkenneet.
Ja kun lukkari kysyi, että mitä tämä lysti maksaa niin arveli räätäli,
että koska kerran puku oli ratkennut saumoista, joten siis saumat,
jotka muuten hänen oppipoikansa oli neulonut, olivat osottautuneet
kestämättömiksi, niin katsoi räätäli, ettei hän vaatteiden
paikkauksesta voi periä mitään, mutta sitävastoin hän katsoi voivansa
lukkarin paikkauksesta ottaa 5 mk. ynnä siteiden hinnan, jonka räätäli
arvioitsi 2 mk. 50 p:ksi, ollen siis kokonaiskustannus Smk. 7:50.
Mutta lukkari antoi täyteen 10 mk, sillä hän huomasi, että hän näinkin
oli hyötynyt kaupassa kokonaista 240 mk, joka summa suunnilleen vastaa
lukkarin palkankorotusta 5 vuoden nuhteettomasta palveluksesta.
Sitäpaitsi oli hän juuri ollut matkalla hammaslääkäriin ja huomasi,
että juuri nämä koloisimmat hampaat olivat lentäneet hänen suustaan,
joten hän edelleen havaitsi säästäneensä hammaslääkärin palkkion. Ei
ole siis ihme, että lukkarimme, vaikka hänen kättään jomottikin, aika
hyvällä tuulella ajeli kaupunkia kohti. Ja kun hän oli päässyt perille,
niin vei hän hevosensa vanhaan kortteeripaikkaan ja toimitti ostoksensa
ja ostipa vielä uhkeat tuomiset eukolleen. Mutta sen jälkeen meni
häneen — voi aikoja! — rellestämisen paholainen. Ja astui hän kaupungin
parhaaseen ruokapaikkaan, astui sinne kuin rusthollari ikään ja huusi
jo ovelta, että ruokaa kahdelle ja äkkiä. Ja söi hän yhtä paljon kuin
viimeksi Perintölän hopeahäissä ja ryyppäsi vielä melkein kokonaisen
litran kermaa päälle.
Mutta kussa on tekijä, siellä on myös näkijä, ja kun tämä lukkarimme
mahtava elosteleminen nähtiin, niin ilmestyi hänen pöytäänsä
2 kaupunkilaista herrasmiestä, jotka tulivat tätä äveriästä
maalaisisäntää puhuttelemaan ja sanoivat, että eikös näin ruuan päälle
maistuisi kahvi hyvälle.
Ja sen jälkeen mentiin sivuhuoneeseen ja tilattiin sinne vehnäskahvit
kolmen sorttisen vehnäsen kanssa ja kaadettiin kahvia kuppiin
ainoastaan puolilleen, mutta sen jälkeen toinen puoli täytettiin
kirkkaalla nesteellä, joka pian pani lukkarimme kielenkannan
heltiämään. Ja koska lukkarillamme oli hyvä lauluääni, niin korotti hän
äänensä ja messusi saman tien.
Mutta mitä sitten seurasi, ei lukkari parhaallakaan tahdollaan voinut
muistaa, kun hän seuraavana päivänä kaupungin poliisilaitoksella
selitti edesottamisiaan. Ja annettiin hänelle haaste lainmukaisessa
järjestyksessä ja määräajan kuluttua paukautti W-kaupungin
raastuvanoikeus hänelle 5 päiväsakkoa à 30 mk.
Näin surkeasti päättyi siis lukkarimme niin onnellisin entein
alkanut kaupunkimatka. Mutta pahempaa oli tuleva perästä, sillä kun
lukkari sitten useiden vuosien perästä anoi palkankorotusta 5 vuoden
nuhteettomasta palveluksesta à 250 mk vuodessa, niin oli se vähän
niin ja näin, että hän sen sai. Varsinkin pani Suuren Perintölän
isäntä kovasti vastaan, ja kirjoittipa vielä oikein kysymyksen lehtiin
siitä, että voidaanko sellaiselle kirkonmiehelle antaa palkankorotusta
nuhteettomasta palveluksesta, joka ei ole noudattanut siveää ja
nuhteetonta käytöstä.
Allapäin ja pahoilla mielin lähti kanttori Perintölän isännän
puheille, joka juuri oli sattunut tulemaan lauantaisaunasta. Ja jo
alussa näytti kaikki suopealta, sillä tuvan pöydän takana istui itse
isäntä ja hänen silmänsä säteilivät ja hänen kielensä leiskui kuin
pukin pää kaalimaassa. Ja kun kanttori astui sisälle, niin lausuttiin
hänet tervetulleeksi ja sanottiin, että laula veikko, niin saat
puolikuppisen. Ja lauloi se kanttori koko "repertoaarinsa" ja vähän
päällekin, kunnes hän ja muu seurue vaipuivat rauhalliseen uneen.
Ja seuraavana päivänä soitti se Suuren Perintölän isäntä kirkkoherralle
ja sanoi, että kanttori on käynyt hänen puheillaan ja että heillä on
ollut pitkä keskustelu ja että kanttori on esittänyt siksi paljon
lieventäviä asianhaaroja, että hänestä kanttorille sittenkin voidaan
antaa anteeksi hänen hairahduksensa. Ja niin sai lukkarimme tuon 250
mk. palkankorotuksen ja siunasi hyvää ja rehtiä Suuren Perintölän
isäntää.