Herrasväki Heiskanen oli onnistunut saamaan palvelijattaren.
Talvella he tulevat toimeen ilman talousapulaista, mutta kesällä,
kun vesi on kannettava, noin 1/2 km päästä ja maito haettava noin
1 km päästä, pyykit pestävä itse j.n.e., on toimeentuleminen
ollut vaikeampaa. Tästä syystä oli herrasväki Heiskanen päättänyt
täksi kesäksi ottaa palvelijattaren ja kääntyi tässä luvallisessa
tarkoituksessa Paikanvälitystoimiston puoleen. Täältä ilmoitettiin,
että palvelijattaria on yleensä saatavissa, mutta että maalle ei
heistä kukaan halua lähteä. Siinä tapauksessa, että maalle lähteviä
vastoin luuloa ilmaantuisi, pyydettiin kuitenkin päivittäin soittamaan
toimistoon.
Kolmen päivän päästä saatiin se riemukas tieto, että löytyi eräs, joka
oli otollinen toimeen. Hän saapui herrasväki Heiskasen luokse, istuutui
ja alkoi seuraavan kuulustelun, johon pääasiallisesti rouva H. vastaili:
Onko talossa lapsia? Onko talossa koiraa? Onko talossa kissaa? Kuka
kantaa halot? Kuka siivoo huoneet? Kuka kantaa veden? Kuka kantaa
maidon? Kuka pesee pyykin?
Kysymyksiä tuli siis satamalla, ja kun mainittiin, että m.m. oli
tarkoitus, että palvelijatar kantaisi vedet, kantaisi maidon, siivoisi
huoneet, ja vieläpä laittaisi ruuankin, niin ilmoitti asianomainen
paikanhakija, ettei hän suinkaan tällaiseen voi suostua. Hän oli
nim. äskettäin toipunut vaarallisesta sairaudesta ja oli hänen
tarkoituksensa etupäässä päästä maalle virkistymään, jonka ohessa hän
esim. voisi jonkun verran auttaa keittiössä ja erinäisissä tapauksissa
myös muissakin huoneissa. Mutta mihinkään rasittaviin tehtäviin hän ei
mitenkään voinut ruveta. Sen nojalla, mitä keskustelusta oli selvinnyt,
ei hän siis katsonut voivansa ottaa tarjottua paikkaa vastaan.
Tämän jälkeen kävi vielä kolme muuta, mutta hekin olivat yleensä
tyytymättömiä tarjottuun paikkaan. Mikä piti herrasväki Heiskasen
kesäasuntoa liian syrjäisenä, koska sieltä ei esim. voinut päästä
huveihin eikä iltamiin, mikä taas ei katsonut olevan takeita siitä,
että kesäasunto muutoinkaan tyydyttäisi heidän vaatimuksiaan niin hyvin
sisustukseen kuin luonnonkauneuteen nähden, ja mikä taas ei ollut
vakuutettu siitä, että paikka olisi kyllin terveellinen. Kukaan ei
luonnollisesti katsonut voivansa kantaa halkoja, vettä tai maitoa tai
pestä pyykkiä.
Mutta lopulta, niinkuin sanottu, ilmoitti rouva H. minulle
voitonriemuisena, että hän oli onnistunut saamaan kesäpalvelijattaren.
Tämä herttainen olento oli sitäpaitsi luvannut tulla auttamaan
suursiivouksessa, joka oli tehtävä, niinkuin tiedämme, ennen maalle
lähtöä.
Tämän jälkeen annamme puheenvuoron rouva Heiskaselle:
Kun ikkuna oli pestävä, niin se Josefiina oli niin kankea, ettei
se millään kuontunut siihen asentoon, että se olisi voinut sitä
pyyhkäistäkään, ja kun sen piti lattiaa kuurata, niin se ähki ja
puhki, mutta ei saanut itseänsä sillä tavalla taivutetuksi, että
työstä olisi mitään tullut. Ja kun minä panin sen hellaa pyyhkimään,
niin se holautti koko vadillisen vettä hellalle ja minä riensin sinne
auttamaan, sillä vesi alkoi tippua puhtaalle lattialle. Ja kun kattoja
ripsuttiin, niin se kolautti harjalla niin kovasti, että rapningit
tippuivat.
Mutta, kun ruokapöytään astuttiin, niin silloin siihen tuli eloa. Sen
se heti sanoi, että puuroa minä en syö, mutta voi ja juusto sille
kelpasi, ja mitä purkkiruokia sattui olemaan, niistä se kyllä huolehti
ja joka sorttia se otti ensiksi.
Kun minun mieheni tuli kotiin, niin minä sanoin, että tuo syö enemmän
kuin me molemmat yhteensä. Mutta silloin soi myös puhelin ja sieltä
sanottiin, että tämä on sen teillä palvelevan Josefinan täti. Te olette
sitä tyttöä, joka on heikko ja joka tarvitsee paljon ja voimakasta
ruokaa, pitäneet puutteellisella ruoalla ja vielä maksaneet sille
vallan mitättömän palkan. Ei sellainen herrasväki, joka ei syö muuta
kuin silliä ja perunoita, ansaitse kaupunkilaispalvelijatarta, vaan
ottakoon se palvelijattarensa jostakin metsänkorvesta.
Tähän se päättyi muuten herrasväki Heiskasen palvelijattaren otto,
sillä siivouspäivistä maksettiin mielihyvällä runsas lisämaksu ja
nähtiin senjälkeen, kuinka tämä 17-vuotias satakiloinen sulotar vaivoin
kaapersi lähimmälle raitiotiepysäkille astuakseen raitiotievaunuun.
Jos hän olisi joutunut maalla hakemaan maitoa 1 km päästä, niin siitä
olisi tainnut tulla hänelle koko päivän matka.