Kun kaikki meilläkin kehittyy yhä enemmän amerikalaiseen malliin, niin
tahdomme kertoa tämän tarinan, sillä aikaa myöten ehkä joku meistäkin
voi joutua samaan asemaan kuin tarinan sankaritar ja sankari.
Kun herrasväki Hosford vihittiin, niin näyttivät kaikki onnen
haltiattaret jakelevan lahjojaan nuorelle parille. Nuori rouva
oli nähkääs lupaava kirjailijatar ja nuori herra oli onnistunut
erittäin hyvin valitsemaan vanhempansa niin, että hänellä oli sekä
pilvenpiirtäjä että huvilaiva.
Mutta 2 vuoden perästä huomautti nuori rouva kirjallisesti, ilmankos
hän oli kirjailijatar, aviopuolisolleen, että hän tosin yli kaiken
rakasti aviomiestänsä, Williamia, mutta että hänellä kirjallisen
toimintansa vuoksi täytyi olla enemmän aiheita ja enemmän romantiikkaa,
kuin mitä hän yksitoikkoisissa kotioloissa voi hankkia. Tästä syystä
hän ehdotti miehelleen, että tämä sallisi hellän ja rakastavan vaimonsa
etsiä kirjallisten harrastustensa vuoksi pieniä seikkailuja kotiolojen
ulkopuolella.
Mr William Hosford ilmoitti niinikään kirjallisesti, mutta vielä
suuremmassa määrin suullisesti, että hän kaikessa suhteessa käsittää
vaimonsa kirjalliset harrastukset ja on erittäin huolissaan siitä,
ettei hänen Mabelinsa kirjallinen toiminta parina viime vuotena ole
kylliksi kantanut hedelmiä. Jonka vuoksi hän, William, kernaasti
ilmoitti suostuvansa vaimonsa ehdotukseen, kuitenkin sillä ehdolla,
että hänen aina sallittaisiin olla näkymättömänä osanottajana näissä
asianomaisissa seikkailuissa sekä tarjota vaimollensa kaikkea sitä
mahdollista tukea, jota hän ehkä näillä seikkailumatkoillansa joutuisi
tarvitsemaan.
Tähän huomautti mrs Mabel, tällä kertaa suullisesti, hyvin paljon, m.m.
sitä, että hänen miehensä ei ymmärrä hänen jaloja aikomuksiansa eikä
nykyajan naista eikä naista yleensä eikä kirjailijan jaloa kutsumusta,
ja että William näin ollen alkaa yhä enemmän tehdä hänelle, Mabelille,
elämän sietämättömäksi, sillä hän, Mabel, ei ilman muuta voi sallia
sitä, että hänen syvällinen sielunelämänsä näivettyy — — —
Ja vastasi tähän William, myöskin suullisesti, että hän aivan samalla
tavalla kuin kuka muu aviomies tahansa rakastaa aviovaimoansa ja vaikka
hän antaisi vaimonsa kirjallisille harrastuksille mitä suurimman arvon,
niin ei hän missään tapauksessa voi ottaa vastuulleen sitä, että hänen
vaimonsa syventyy kirjallisiin harrastuksiinsa siinä määrin, että
hän niiden vuoksi unohtaa oman Williaminsa ja kokonaan ilman hänen
turvaansa antautuu kaikennäköisiin seikkailuihin, jotka mahdollisesti
ennakkoluuloisissa naapureissa voisivat herättää väärinkäsityksiä.
Emme tahdo pitemmältä referoida tätä keskustelua, mutta ilmoitamme
vain, että se päättyi kyyneleihin ja sovintoon. Ja sen jälkeen alkoi
Mabel täysin Williamin hyväksymällä tavalla etsiä aiheita teoksiinsa.
Hän päätti nim. ruveta urheilukirjailijaksi eli lähemmin selostamaan
autourheilua ja senvuoksi hankittiinkin taloon 20,000 dollarin
loistoauto. Ja hyvin pian huomasi onnellinen William, että hänen
nuori kirjailijatarvaimonsa taas aivan täydellisesti voi antautua
kutsumukselleen.
Aineistoa koottiin siis oikein moottorin ja bentsiinin voimalla ja
lopulta sitä oli kerääntynyt niin paljon, että Mabel katsoi voivansa
ruveta kirjoittamaan uutta teostaan. Ja koska oli tullut kaunis kesä,
hän vetäytyi hienoon kylpylaitokseen kirjallisiin töihin ja sinne piti
Williaminkin pian saapua. Tämän jälkeen seurasi noin viikon päivät
kestävä vaitiolo, jonka jälkeen William sai vastaanottaa ensimmäisen
tuloksen rouvansa kirjallisesta toiminnasta.
Se ei tosin ollut mikään kirja, vaan kirje, ja sangen sujuvasti
kirjoitettu. Siinä ilmoitti Mabel, että hän viimeisenä viikkona
oli elämästään oppinut enemmän kuin ennen koko iässään ja että hän
nyttemmin oli päättänyt erota Williamista ja liittyä mr. Wels'iin,
joka tänä yhtenä viikkona oli osoittanut enemmän ymmärtämystä
Mabelin kirjallisille y.m. harrastuksille, kuin William koko
heidän avioliittonsa aikana. Samalla hän ilmoitti, että hänen
asianajajansa, mr. Pickering, kohdakkoin saapuisi neuvottelemaan asian
yksityiskohdista, ja että hän ei avioerossa vaadi muuta kuin auton,
huvipurren, koiran ja papukaijan. Kaikesta muusta Williamin hänelle
tarjoamasta hyvyydestä samoin kuin Williamista itsestään hän ilmoitti
luopuvansa vapaaehtoisesti.
Voisi luulla, että tällainen kirje olisi saattanut Williamin
äärimmäiseen epätoivoon. Näin ei suinkaan käynyt, sillä William oli
taitava liikemies, jolla oli myös taitava asianajaja, herra Davis.
William sähkötti siis Mabelille, että Davis saapuisi hänen luoksensa
kaikilla valtuuksilla varustettuna ensi tilassa neuvottelemaan.
Neuvottelujen tulos oli yllättävä, sillä niiden perusteella Mabel
suostui palaamaan miehensä luokse ehdolla, että hänelle, Mabelille,
kustannetaan asianajaja Davis'in seurassa kaksi vuotta kestävä Euroopan
matka, jonka aikana Davis ja Mabel saavat käyttää Williamin huvipurtta,
matkarahoiksi annetaan 150,000 dollaria vuodessa sekä William suostuu
siihen, että matkasta saadaan kirjoittaa matkakuvaus..
Tätä nykyä kuuluvat William ja Davis käräjöivän keskenään.