Olemme pistäytyneet täti Eulalian puheilla ja pyysi hän meitä
kirjoittamaan muutaman sanan nykyajan nuorisosta. Me huomautimme,
että olemme oikeastaan jäävi tästä asiasta puhumaan, sillä olemmehan
itsekin vielä sangen nuori ja vaikka meille on siunattu vakava luonto,
niin sattuu meille aina silloin tällöin joku lankeemuskin, niin että
riehahdamme lyömään iloksi, niinkuin kuka nuorukainen tahansa.
"Niin", sanoi täti Eulalia, "paljon surua olet sinä, Tatu, sekä
vanhemmillesi että minullekin tuottanut, mutta kun sinä katselet minuun
noine viisaine sinisen harmaine silminesi ja pyydät niin kauniisti
anteeksi, niin täytyyhän siinä vanhat synnit unohtaa.
"Mutta oikeastaan pyytäisin kysyä sinulta, eikö nykyaikainen nuoriso
ole aivan sairaalloinen jazzeilleen, polvihameineen, polkkatukkineen,
charlestoneineen ja kattilankansimusiikkeineen?"
"No, mutta, onko täti Eulalia sitten oikeastaan, joskus kuullut tai
nähnyt jazzattavan?"
"En", vastasi täti Eulalia, "en ole sitä tosin kuullut enkä nähnyt,
mutta olen siitä paljon lukenut ja sitäpaitsi olen tästä asiasta
kuullut monta sangen mielenkiintoista esitelmää."
Siihen nähden, että me itse olemme sangen nuori ja vilkas, niin me
tietysti puolustimme nuorisoa. Kysyimme täti Eulalialta, eivätkö hänen
aikanaan esim. tädit puhuneet maailman turmeluksesta ja selittäneet,
kuinka esimerkillistä ja puhdasta heidän nuoruutensa oli.
Tätä ei täti Eulalia oikein täydellisesti myöntänyt, mutta sanoi
kuitenkin, että kyllähän sitä heidänkin aikanaan syntiä tehtiin ja
moraalia saarnattiin.
Ja kun näin olimme päässeet luottamuksellisen puheen alkuun ja
tyhjentäneet muutaman kupin kahvia, niin rohkaisimme me mielemme ja
kysyimme täti Eulalialta, että eikö meidän sallittaisi näyttää hieman
näitä nykyaikaisia tansseja, sillä ainakaan tällaista näytöstä ei
pitäisi voitaman synniksi katsoa.
Saimme täti Eulalian suostumuksen ja aloimme siis viheltää jazzia ja
ottaa sulavia tanssiaskeleita, mutta koska esityksemme ei muodostunut
tarpeeksi kuvaannolliseksi, pyysimme täti Eulaliaa naiseksemme ja
niin pyörimme pian täydessä jazzin tahdissa täti Eulalian huoneen
parkettilattialla.
Emme tiedä, kuinka kauan tätä tanssia olisi kestänyt, sillä aloimme
siihen innostua, se kun on mielestämme verrattain yksinkertaista ja
terveellistä ruumiinliikuntoa, ellei täti Eulalia äkkiä olisi päästänyt
kimakkaa kirkaisua ja vaipunut satoinekaksinekymmenine kiloineen meidän
käsivarsiemme varaan, jolloin mekin menetimme tasapainon.
Tämä täräys oli siksi ankara, että täti Eulalian japanilainen maljakko
syöksyi jalustaltaan ja pirstaantui tuhansiksi palasiksi.
Kun me kohotimme katseemme, niin kiintyivät silmämme täti Eulalian
palvelijattareen, vanhaan Klaaraan, joka seisoi oven suussa
suolapatsaaksi muuttuneena.
Kun olimme saaneet täti Eulalian sohvalle ja palauttaneet vanhaan
Klaaraan hänen puhekykynsä, niin jouduimme kuulemaan kaksiäänisen
esitelmän nykyaikaisesta nuorisosta.
Sillä sen sijaan, että täti Eulalia olisi asettunut meitä puolustamaan
Klaaran tuomiota vastaan, yhtyi hän Klaaraan ja nykyajan nuoriso meidän
kanssamme sätittiin pahanpäiväiseksi.
Klaara ja täti Eulalia olivat sitä mieltä, ettei nykyajan nuorisoa enää
mikään voi pelastaa turmeluksen tieltä. Nykyajan nuorisossa ei ole enää
mitään ihanteellisuutta, ei mitään korkeiden arvojen tunnustamista eikä
mitään jaloja pyrkimyksiä. Se ei ajattele mitään muuta kuin tanssia,
musiikkia ja koreata pukeutumista. Onneton on koko Europa ja koko
maailma ja varsinkin köyhä Suomi, kun täältä vanhat siirtyvät ikuiseen
lepoon ja isänmaan kohtalot joutuvat tämän nuorison käsiin.
Ja loppui saarna sanoihin: "Mitä sinuun, Tatu, tulee, niin juuri
sinun kaltaistesi kautta on tämä turmelus maailmaan tullut, sillä sen
sijaan, että sinä koettaisit sitä estää, niin sinä vielä kehtaat tulla
temppuilemaan tänne vanhojen ja vakavien ihmisten joukkoon. Koeta
sinäkin palata elämän vakavuuteen ja kun olet parantanut itsesi, niin
kirjoita nuorisolle, että sekin tapansa parantaisi."
Kun nyt täti Eulalia tällä tavalla on määrännyt meille tämänpäiväisen
kirjoituksemme aiheen, niin kehoitamme täten nuorisoa luopumaan
jazzista ja charlestonista ja kaikesta nykyaikaisesta hullutuksesta ja
rupeamaan sellaisiksi esimerkillisiksi olennoiksi kuin heidän isänsä ja
äitinsä nuorina olivat.
Tämän teemme sitä suuremmalla syyllä, kun me itse kovasti kärsimme täti
Eulalian kanssa tanssimamme jazzin seurauksista, sillä toinen jalkamme
nyrjähti kompastuksessamme ja molempia ranteitamme, jotka kaatuessamme
joutuivat täti Eulalian alle, pakoittaa niin vietävästi, ettemme tahdo
voida näitä rivejä kirjoittaa.
Välttäkää joka tapauksessa jazzaamista ja charlestoonaamista henkilön
kanssa, joka painaa yli 100 kiloa!