Uusimpien nykyajan keksintöjen joukossa on n.s. kouluretkeilyillä
huomattava asema. Jo maaliskuun alkupäivinä ilmoitetaan oppilaille,
että heillä on tilaisuus ottaa osaa Tukholmaan, Osloon ja Köpenhaminaan
tehtävään retkeilyyn, jommoinen maksaa ainoastaan Smk. 1,250:-
hengeltä, jossa summassa kaikki mahdolliset alennukset on otettu
huomioon, jotapaitsi laivassa voidaan saada ravitseva aamiainen Smk:lla
5:-.
Kun siis herrasväki Tuppuran kaksoistyttäret ja näitä vuotta nuorempi
poika eräänä aurinkoisena maaliskuun päivänä saapuivat koulusta kotiin,
niin ei heidän isänsä, kamreeri Tuppura, voinut aavistaa, että tästä
päivästä olisi tuleva kohtalokas merkkipäivä herrasväki Tuppuran
elämässä.
Ensimmäisenä saapui kotiin lyseolainen Kaaleb Tuppura, joka piti
isälleen ensin lyhyen esityksen niistä loistavista matematiikan,
saksan, englannin y.m. kokeista, jotka hän viime aikoina oli
suorittanut, jonka jälkeen hän suoraan ja avomielisesti esitti kaikki
kouluretkeilyä koskevat seikat sekä kysyi senjälkeen:
— Kiltti isä! Voinko minä saada 1,250 markkaa sitä retkeilyä varten?
Johon kamreeri Tuppura vastasi seuraavasti:
— Et.
Tämän jälkeen saapuivat paikalle herrasväki Tuppuran molemmat
tyttäret Saara ja Deboora, lankesivat isänsä kaulaan ja selittivät,
että he aivan hyvin tänä kesänä voivat käydä entisissä, vanhoissa
kesäkapoissaan, jotapaitsi hattujen muodit tällä kertaa ovat siksi
mitättömässä määrässä muuttuneet, että he aivan hyvin voivat käyttää
viimekeväisiä hattujaan, jotapaitsi ne kengät, jotka viime keväänä
ostettiin, olivat lujuutensa puolesta ihmeteokset, joten he vielä tänä
kesänä aivan hyvin voivat niitä käyttää.
Heidän vielä näin puhuessansa oli myös rouva Tuppura saapunut
huoneeseen, jonka jälkeen herra Tuppura kolmen naisen käsien
hyväilemänä tunsi kokoavansa maasta kuni höyhen, ja hänelle
selitettiin, että Saaralla ja Debooralla oli harvinainen tilaisuus
lähetä sivistyksen huippuja ottamalla osaa Tukholmaan, Köpenhaminaan
ja Osloon tehtävään kouluretkeilyyn, joka maksaa tuon mitättömän
summan Smk. 1,250:- hengeltä, joka ja enemmänkin säästyy siinä, että
Saara ja Deboora eivät tarvitse mitään uusia kesä- eikä syys- eikä
talvitamineita. Jonka jälkeen kolme ääntä asetti kamreeri Tuppuran
vastattavaksi kysymyksen:
— Rakas, pieni, kiltti isäkulta! Pääsevätkö Saara- ja Deboora-tytöt
kesäretkeilylle?
Johon kamreeri Tuppura, kooten viimeiset voimansa, vastasi seuraavasti:
— Eivät!
* * * * *
Hienotunteisuutemme ei salli meidän ryhtyä kuvaamaan niitä synkkiä
ristiriitoja, jotka tämän jälkeen alkoivat raastaa kamreeri Tuppuran
ennen niin sopusointuista perhettä. Kun perheenisä saapui kotiin, oli
hän kuulevinaan joka nurkasta huokauksia ja tukahutettuja nyyhkytyksiä.
Rouva Tappuran sydän, joka jo usein ennenkin oli kangerrellut, alkoi
käydä epäsäännölliseksi. Kamfertin ja valeriaanan lemu täytti huoneet.
Tyttäret olivat menettäneet ruokahalunsa ja lausuivat hiljaa kalvavia
epäilyksiä tulevaisuudestaan, koska heidän oli aivan mahdotonta
pystyä kilpailemaan sellaisten toverien rinnalla, jotka suorastaan
sivistyskeskuksissa olivat saaneet nauttia tiedonpuun hedelmiä. Nuori
herra Tuppura oli käynyt apaattiseksi. Hän ilmoitti, että hänet on
kokonaan syrjäytetty toverien seurasta, jotka paraikaa suunnittelevat
tulevan kouluretkeilyn yksityiskohtia, joten hän näkee edessään
yksinäisen miehen synkän ja ilottoman tulevaisuuden, ilman seuraa,
ilman kehittymismahdollisuuksia ja ilman elämäniloa.
* * * * *
Kun määräpäivä retkeilyn osanottomaksujen suorittamiseen tuli, oli
kamreeri Tuppura nostanut pankista viimeiset säästönsä, Smk. 3,750:-,
jotka hän oli koonnut tulevan vuoden veronmaksuja varten. Herrasväki
Tuppuran perheessä vallitsee taas elämänilo.
* * * * *
Mutta pian vuotavat kyyneleet. Taas jäytävää epätoivoa. On käynyt
selville, että herättäisi yleistä pahennusta, jos Saara ja Deboora
muiden niin hyvin puettujen tovereidensa joukossa esiintyisivät
vanhoissa, kuluneissa ja uloskasvaneissa puvuissaan. He eivät
ainoastaan häpäisisi itseään ja Tuppuran perhettä, vaan myös koko sitä
maata, jota he matkallaan huomattavissa sivistyskeskuksissa aikovat
edustaa. Pyrkiihän Suomi juuri nyt tasa-arvoiseksi Skandinavian maiden
kanssa. Nuorukaisen Kaaleb Tuppuran vaatteet ovat sitäpaitsi suorastaan
terveydelle vaaralliset. Itämeren keväiset viimat läpäisevät ne kuin
seulan ja sellaista palttoonluuskaa kuin se, jota Kaaleb aivan viime
aikoihin on käyttänyt, ei Skandinavian maissa liene kellään.
* * * * *
Kamreeri Tuppura on vanhentunut. Hänen kaljunsa on laajentunut, hopeaa
on entistä enemmän ilmestynyt hänen ohimoilleen, hänen vartensa on
kumara ja hänen vaatteensa tuntuvat oudon väljiltä. Huhuillaan, että
hänen asiansa olisivat vähän niin ja näin. Mutta se on parjausta.
Hän tekee työtä, työtä. Hän suorittaa kaikkea, mistä vain maksetaan.
Aamuisin hän purkaa laivanlasteja satamassa, iltaisin hän naputtelee
kirjoituskonetta ja öisin hän mitättömästä maksusta korjailee eräiden
tuttujen pedagogien oppilaiden laskuvihkoja.
* * * * *
Satamasta lähtee uljas valtamerihöyry. Sen kannella on kouluretkeilylle
lähtevää kultaista nuorisoa. Siellä nähdään m.m. Saara ja Deboora
uudenaikaisissa puvuissaan ja muotihatuissaan, siellä nähdään Kaaleb
Tuppura hienossa urheilupuvussaan tennisrakettikoteloinen. Ja rannalla
nähdään rouvineen kamreeri Tuppura hyvästelemässä lapsukaisiaan ja
antamassa heille viimeisiä neuvojaan. Ja kun laiva irtautuu laiturista,
kajautetaan laulu:
— Nyt riennämme pois me Suomesta j.n.e.