Kotiapulaiskoulun perustamisen aate on jo jonkun aikaa ollut ilmassa.
Olemme viime vuosina tavanneet useita rouvia ja keskustelleet heidän
kanssaan kotitalousapulaisista, sillä se on kysymys, josta aina
rouvasväen kanssa saa kiitollisen puheenaiheen.
Yleinen mielipide rouvien keskuudessa näyttää olevan se, että
kunnollinen kotitalousapulainen tätä nykyä kuuluu harvinaisuuksiin.
Tavallisin tämän ammattikunnan vika on, että asianomainen on
tavattavissa ainoastaan silloin kuin häntä ei tarvittaisi. Silloin
hän laiskasti venytteleiksen kaikilla niillä paikoilla, joissa
häntä ei kaivata ja kyllästyttää emäntänsä sydämen joko tylsällä
vaiteliaisuudellaan tai liiallisella suunsoitollaan. Mutta silloin kuin
häntä tarvittaisiin, häviää hän olemattomiin. Ei silti, että hänestä
itse asiassa olisi mitään sanottavaa apua, vaan joka tapauksessa olisi
hänen läsnäolonsa toivottava jo senkin vuoksi, että hänelle palkka
maksetaan. Tottakai hänen palkkansa edestä edes täytyisi näyttää
naamansa.
Kun kotiapulainen sitten lopulta pitkien etsiskelyjen jälkeen
löydetään, niin on häntä melkein mahdoton saada työhön. On
kärsivällisyyttä koettelevaa nähdä hänen suunnatonta hitauttaan ja sitä
vastenmielisyyttä, jolla hän tarttuu tehtäviinsä. Talon vieraat saavat
odotella tuntimäärin kahvi- tai teekuppostansa, ja kun se lopulta
saapuu perille, niin maistuu se tiskivedelle eikä suinkaan sille
ihanalle ja virkistävälle juomalle, joksi se on aiottu.
Mutta kaikkein kauheimpia ovat sentään vaatimattomat päivällis- tai
illalliskutsut. Vaikka rouva antaisi kuinka selvät ja yksityiskohtaiset
ohjeet tahansa, niin ruuan laitosta kuin sen tarjoilusta, niin menee
kaikki aina päinvastoin kuin on ollut tarkoitus. Ja kaiken lisäksi se
suurenmoinen saamattomuus ja hitaus. Ellei rouva itse oikeastaan tekisi
kaikkea, niin kuivin suin siinä saisivat vieraat talosta lähteä.
Mutta, vaikka tämä kaikki jo on hermoja rasittavaa ja vieläpä
heikkosydämiselle ihmiselle suorastaan terveyden tilaa järkyttävää,
niin kauhein on sittenkin vielä jälellä. Tiskit ovat tehtävät ja kun
kotiapulainen pääsee tiskipaljun ääreen, niin vasta silloin hänessä
paljastuu hänen oikea hävittävä luonnonlaatunsa. Mitä hienommasta
ja hauraammasta astiasta on kysymys, sitä kovakouraisemmin sitä
käsitellään. Hienoja kristalleja ja hienoja lasiastioita suorastaan
paiskellaan toisiaan vastaan ja samassa rytäkässä pyöritellään parhaat
porsliinit. Kaikki ulkonemat, niinkuin kädensijat, kahvikuppien korvat
y.m. hangataan tässä myllyssä pois ja sen jälkeen tapahtuu huolimaton
kuivaus, jossa lasien reunat lohkeilevat, kantalasien jalustat
katkeavat j.n.e j.n.e.
Tämän jälkeen latoo petollinen kotiapulainen astiat kaappiin siten,
että ne näyttävät aivan ehjiltä ja vasta viikkojen, jopa vasta
kuukausien jälkeen paljastuu lopullinen hävityksen kauhistus. Silloin
ei kotiapulainen ole niitä miehiäkään, vaan väittää röyhkeästi, että
hän ei suinkaan tiedä, kuka on astiat särkenyt, jotavastoin sen rouva
parhaiten tietänee.
Olemme m.m. tavanneet erään murtuneen keski-ikäisen rouvasihmisen.
Taivas ei ollut hänelle siunannut lapsia, joten perheessä oli
ainoastaan 2 jäsentä, hänen miehensä ja hän. Olemme tämän rouvan luona
juoneet kahvia kokonaisen iltapäivän ja ottaneet osaa hänen suruihinsa.
Hänellä on nim. 3 palvelijaa ja niinkuin jo talouden pääluku osoittaa,
pitäisi 3-henkisen palveluskunnan, vaikkakin herrasväellä on vain 6
huonetta kaikkine nykyaikaisille mukavuuksineen, kyetä pitämään tämä
talous mallikelpoisessa kunnossa. Mutta, hyvä lukija, luuletko, että
näin on asian laita? Nämä 3 kotitalousapulaista ovat liittoutuneet
keskenään mitä pirullisimpiin salajuoniin ja helposti ymmärrettävää on,
että yhden ihmisen on mahdotonta pitää silmällä kolmea viekkauteensa
nähden ensiluokkaista kotiapulaista. Ja kun sen lisäksi Rietrikki,
se on talon herran nimi, suhtautuu aivan jäätävän kylmäkiskoisesti
tämän onnettoman rouvan taloushuoliin, niin että usein näyttää
siltä kuin olisi hän melkein liittynyt kotiapulaisten kanssa yhteen
katkeroittaakseen tämän jo muutenkin kovasti koetellun perheenemännän
elämän, niin voi helposti käsittää, että tämäkin perheenemäntä syvästi
kaipaa ensiluokkaisia, koulutettuja kotiapulaisia.
Ja juuri tämän rouvan pyynnöstä mekin lämpimästi kannatamme
kotiapulaiskoulun perustamista. Siihen nähden, että kotiapulaisten
palkat tätä nykyä ovat suunnilleen samat kuin sairaanhoitajattarien,
ehdottaisimme, että sisäänpääsyvaatimukseksi kotiapulaiskouluun
asetettaisiin esim. keskikoulukurssi. Luonnollisesti vaadittaisiin myös
todistus terveestä ruumiinrakennuksesta y.m. Oppiaineista mainittakoon
erikoisesti siivoamismekaniikka, tiskauskemia, mekaaninen teknologia
(veitsien hiomiset, perehtymys tarpeellisiin työkalujen korjaustöihin)
j.n.e., pyykkäystekniikka kursseineen orgaanisessa ja epäorgaanisessa
kemiassa, termodynamiikassa ja polttoaineiden tuntemisopissa, jonkun
verran farmakognosiaa, kasvitiedettä, eläintiedettä, mittausoppia,
varsinkin stereometriaa, fysiikan pääpiirteet, ensimmäisen asteen
yhtälöt yhdellä tuntemattomalla y.m. y.m. Luonnollisesti olisi
tämän ohessa myös annettava hieman yleissivistystä, esim. lyhyt
kurssi kansantaloustieteessä, talousmaantieteessä, valtiotieteessä
ja yleisessä historiassa, jotapaitsi opintoihin olisi liitettävä
terveysoppikurssi, sairaanhoitokurssi y.m. Selvää on, että edellä
esitetty vaatimaton luettelo ei voi olla täydellinen eikä se ole
sellaiseksi tarkoitettukaan, siinähän on vain esitetty muutamia yleisiä
suuntaviivoja.
Siihen nähden, että kotitalous sittenkin on maamme eittämätön
pääelinkeino, niin että ei löydy ainoatakaan maamme suurmiestä eikä
naista, jotka eivät joka hetki olisi kosketuksissa tämän tärkeän
taloudenhaaran kanssa, niin ovat tässä suhteessa tehdyt laiminlyönnit
kiireimmiten korjattavat. On perustettava tarpeellinen määrä 3-vuotisia
kotitalousapulaiskouluja ja kotitalousapulaisiksi olkoot jo muutaman
vuoden päästä oikeutettuja ainoastaan täyden kurssin suorittaneet
kotitalousteknikot.