Nero Kreikassa.
Ennenkuin Cineas jätti Roman lähteäkseen Britanniaan, Neron
taiteelliset ja tieteelliset taipumukset olivat erinomaisella tavalla
virvonneet. Hän oli viettänyt jonkun aikaa osaksi hekumallisissa
huveissa osaksi uhkeissa tuumissa keisarikunnan rajojen laventamiseksi,
kun yksi seikka tapahtui, joka käänsi kaikki hänen ajatuksensa toiseen
suuntaan.
Lähetyskunta toimitettiin Kreikan kaupungeista, joka toi Nerolle
voitonseppeleen hänen etevyydestään soittotaiteessa. Ei mikään asia
olisi voinut miellyttää häntä enemmän kuin tämä. Se oli odottamaton, ja
saatti hänen ylen iloiseksi. Hän vastaan-otti lähettiläät lempeimmillä
tervehdyksillä, käski heidän pöytäänsä ja tuhlasi heihin kaikki
kunnian-osoitukset, joita hän suinkin voi keksiä. Hän puhui heidän
kanssaan omituisella tavallaan taiteesta ja kirjallisuudesta; hän
lauloi heille, ja he kuuntelivat ihastuneina ja palkitsivat häntä
innokkaimmilla kädentaputuksilla. Kreikkalaisina ja Caesarin
vieraina he eivät säästäneet imartelemista, ja heidän hieno
hyväilemisensä täytti hänen ilolla. Hän puolestaan ihmetteli heitä
heidän kauneuden-tuntonsa tähden, joka saatti heidän ymmärtämään hänen
kauniita taidonlahjojansa, ja innoissaan hän laimin löi kaikki muut
huvitukset ja kaikki julkiset toimitukset. Kreikkalaiset noudattivat
kokonaan hänen taipumustaan ja vaativat viimein vahvasti, että hän
kävisi Kreikassa ja antaisi tämän maan asukkaille tilaisuutta kuulla
hänen jumalallista ääntänsä, sanoen hänelle, ettei se ollut oikein,
että hän piilotti mainiota neroansa semmoisessa maassa kuin Italiassa,
jossa ei häntä millään lailla ymmärretty, ja vakuuttaen hänelle, että
jos Kreikkalaiset vaan saisivat nähdä hänen ihmeelliset taitonsa, he
jakaisivat hänelle korkeimmat palkinnot kaikissa kilpaleikeissä.
Tämmöisen loistavan maineen toivo häikäisi Neroa täydellisesti ja
karkoitti kaikki muut asiat hänen ajatuksistaan. Hän päätti lähteä
Kreikkaan ja ryhtyi matkansa valmistuksiin. Nämät toimitettiin mitä
komeimmalla tavalla. Viisituhatta korkeasukuista nuorukaista, joitten
päällikkö Tigellinus oli, määrättiin häntä saattamaan. Näihin yhtyi
summattoman suuri joukko kaupungin irstaimmista ja huonoimmista
asukkaista. Mutta tämä saatto-armeija ei kantanut aseita; he ottivat
vaan mukaansa soittokoneet, että kaikki matkan tarvekalut olisivat
yhdenmukaiset. Tuhat vaunua kuljetti ruokavaroja ja hopealla peitetyt
muulit vetivät näitä vaunuja. Kaikki hevoset olivat koristetut
uhkeimmilla valjailla, ja merkillinen omituisuus tässä prameudessa oli
suuri joukko afrikalaisia orjia, kaikki puettuina kauniisin vaatteisin,
ja kalliit rannerenkaat käsivarsissa.
Nämät hankkeet veivät jommoisenkin ajan, mutta viimein he nousivat
maalle Kreikassa. Nyt he panivat toimeen mitä yrityksen menestymiseen
tarvittiin. Kreikan kilpaleikkejä pidettiin ikivanhan tavan mukaan
eri vuosina, mutta Nero ei malttanut odottaa niitten säännöllistä
vietäntö-aikaa. Hän julistutti sentähden käskyn, että kaikki
pidettäisiin hänen käyntinsä aikana, ja että joka paikassa
odotettaisiin siksi, kuin hän saapui sinne. Kadehtien niitten mainetta,
jotka olivat saaneet palkintoja entisinä vuosisatoina, hän käski, että
kaikki heidän kuvapatsaansa hävitettäisiin; hän kutsui kuitenkin kaikki
etevimmät silloin elävät taiteiliat kilpailemaan jokaisessa taiteen
taikka voimistelun haarassa, olipa runoilemisessa taikka soitannossa
taikka juoksemisessa taikka vaunun-ajossa.
Sitten hän aloitti kummallista matkaansa ympäri Kreikkaa, käyden
kaupungista kaupunkiin ja antaen kansan ihmetellä itseään. Joka
näytännössä pidettiin huolta siitä, että odotetut mieltymys-osoitukset
saataisiin. Hänen omat seuralaisensa asetettiin kuunteliain joukkoon
muitten suostumus-osoituksia johdattamaan. Eikä suostumus-osoituksia
puuttunut. Joka kerta, jolloin keisari astui näkymölle, oli loistava
voitto, ja Nero jättäysi täydelleen hetken viehättävään valtaan.
Kaikki läsnä-olevat kilpailiat tunnustivat, että maailman hallitsian
suurempi nero oli voittanut heidän, ja kun eräs onneton raukka pyrki
kilpailemaan Neron kanssa, liktorit veivät hänen pois kaikkien
katseliain nähden. Halveksiminen rangaistiin niinkuin maankavallus.
Vespasianus sattui kerta olemaan läsnä jossakin tämmöisessä näytännössä
ja meni nukuksiin sen kestäessä. Suuttunut keisari ajoi hänen pois
hovista, ja hän olisi ehkä saanut surmansa huonon makunsa tähden,
jollei Judean sota olisi vaatinut hänen tointansa.
Samalla kuin kansa näin ilmoitti mieltymystänsä, heidän oli vaikea
taistella sitä tunnetta vastaan, jolla Kreikkalaiset heti havaitsivat,
mitä oli naurun-alaista. He näkivät Neron astuvan esiin ja tavottelevan
suositun taiteilian kaikkia temppuja, he näkivät, kuinka hän ponnisti
ääntänsä, mullisti silmiänsä, nousi varpailleen, hengähtyi ja vaivasi
ruumistansa siksi kuin hänen ennestäänkin punainen ihonsa kävi
karmosini- ja purpuraväriseksi. Hän kilpaili kaikissa taidon
harjoituksissa; milloin soittoniekkana, milloin murhenäytteliänä,
milloin vaunun-ajajana. Vaunun-ajajana hän yhdessä tilaisuudessa noissa
suurissa Olympian leikeissä suljahti pois vaunuistaan, ja hänen täytyi
jättää ajokertansa kesken. Kuitenkin hän sai palkinnon.
Näin Nero voitti voittonsa, ja Nemean, Python, Isthmon ja Olympian
leikkien suuren-arvoiset kunnian-osoitukset annettiin kaikki hänelle.
Kaikkiansa hän näytännöillään voitti kahdeksan sataa eri seppeltä.
Senati kantoi, niinkuin tavallisesti, kiitos-uhreja jumalille ja teki
hänen voittonsa päivät yhteisiksi juhlapäiviksi.
Ei sentään Neronkaan voitonriemu ollut täydellinen. Kesken kaikkia
juhlamenoja hänkin toisinaan tunsi syyllisen omantuntonsa soimaukset.
Hän kantoi vuosikaudet äitinsä murhan kauheata muistoa, ja tunnusti
kerta, että tämän haamu ajoi häntä takaa ja vainosi häntä ruoskinensa,
käärmeineen, ikäänkuin joku koston jumalatar. Näitten omantunnon
vaivojen vuoksi hän ei juljennut käydä Athenassa, sillä hän tiesi, että
hän siellä näkisi noitten kammottavien jumalattarien vanhan temppelin
ja tarhan. Ei Spartaakaan hänen käynyt lähestyminen, koska Lykurgon
lait erittäin ja ankarasti rankaisivat semmoisia rikoksia kuin hänen.
Hän ei uskaltanut käydä Eleusin mysterioita katsomassa, sillä
kuuluttaja käski pois kaikki murhamiehet ja vanhempansa surmaajat.
Tämmöinen tuskalloinen pelko pidätti häntä juuri niistä paikoista,
joihin hänen mielensä etupäässä olisi tehnyt.
Tällä matkalla hänen puolettomuutensa työt olivat varsin suunnattomat,
ja hänen vaatimuksiensa tyydyttämistä varten syntyi entistä pahempi
sorto Romassa. Ne, jotka hän oli jättänyt poissa ollessaan
hallitsemaan, olivat vaan iloissaan, koska heidän oli tilaisuus omaksi
hyödykseen harjoittaa tyranniutta. Äärettömät rahasummat koottiin
kovimman julmuuden ja kiskomisen kautta, ja Roma näki lakkaamatta
ryöstöjä ja verenvuodatuksia. Kaupungin rikkaimmat ja kuuluisimmat
miehet määrättiin uhriksi ja käskettiin lähtemään pois -- tavallinen
käsky näihin aikoihin, jota ei kukaan koskaan rohjennut olla
tottelematta. Mutta Neron julmuus ulottui avarammalle kuin vaan Romaan.
Hänen rakkautensa Kreikkaa ja kaikkia kreikkalaista kohtaan ei estänyt
häntä ollenkaan hänen rakkautensa maata rystämästä. Juuri ne kaupungit,
jotka olivat häntä kuunnelleet ja jakaneet mieltymys-osoituksia
hänelle, juuri ne tehtiin hänen saaliinhimonsa uhriksi, ja etevimmät
asukkaat ajettiin maankulkeuteen taikka murhattiin, jotta sopi anastaa
heidän omaisuutensa.
Tällä välin tila Romassa alkoi käydä arveluttavaksi. Kansan mielestä
Neron käskyläisten tyranniutta ei käynyt sietäminen; luja ja kiivas
murina nousi. Sanansaattajia lähetettiin keisarille, jotka varoittivat
häntä asiain laidan vuoksi ja käskivät hänen palata. Mutta uusi tuuma
oli tähän aikaan viehättänyt Neroa. Hän aikoi kaivattaa kanavan
Korinthon kannaksen poikki. Hän viipyi kauemmin sentähden että tämä työ
todella toimitettaisiin ja hän sen kautta saavuttaisi ikuisen kunnian.
Tässä vehkeessä ollen hän vielä jatkoi julkisia näytäntöjänsä ja vietti
aikansa verisillä tragedioilla todellisessa elämässä ja
tekotragedioilla julkisella näkymöllä.
Viimein vaara kuitenkin yltyi joka taholta. Roma oli kapinaan
nousemaisillaan. Liekki alkoi levitä muuallekin. Valtionhoitaja Helius
lähti pelästyneenä Romasta ja kiirehtien Kreikkaan tuli Neron luo
Korinthoon. Kertomus, jonka hän toi tullessaan, esti suorastaan Neroa
kauemmin Kreikassa viipymästä, ja tämän täytyi jättää loistavan
maineensa kilpatanner, jossa hän oli noin vuoden aikaa oleskellut.
Nero saapui ensiksi Neapoliin ja astui kaupunkiin semmoisella
triumfilla, joka sopi tälle ihmeteltävälle nerolle, joka oli
saavuttanut niin monta kunniapalkintoa. Muut kaupungit panivat toimeen
samanlaisia triumfeja, ja vihdoin kaikki juhlamenot kohosivat
korkeimmilleen Romassa. Hänen edessään kulki pitkä juhlaseurue, kantaen
niitä seppeleitä ja kukkakiehkuroita, jotka hän oli voittanut, ja
pitäen korkealla ilmassa kirjoituksia, jotka julistivat sen suuren
Romalaisen mahtavaa neroa, joka oli voittanut kaikki Kreikkalaiset
heidän nimen-omaisella alallaan. Kaupunki kaikkui ylistyslauluista ja
pyhistä hymneistä Apollon, soitannon ja runouden etevimmän jumalan
puoleen. Pitkän juhlaseurueen jälkeen nähtiin ne triumfivaunut, joita
Augustus kerta oli käyttänyt. Niissä Nero istui, ja hänen vieressään
Diodoros, soittoniekka. Kukkia sirotettiin kaduille keisarin eteen.
Pyhiä teuraita kannettiin alttareille, uhrien ja suitsutusten savu
nousi ilmaan, ja kaduilla kuului niitten ilon- ja suosion-huudot, jotka
koettivat soveliaalla huutamisella soveliaimmalla tavalla tervehtiä
tämmöistä voittajaa.
Kesken näitä kaikkia yksi asia täytti Neron harmilla ja vihalla, ja se
oli Cineaan poissa-olo. Hän oli odottanut, että tämä olisi ollut ennen
muita halullinen seuraamaan häntä Kreikkaan, ottamaan osaa hänen
triumfeihinsa ja ihastelemaan hänen taidonlahjojaan. Sen sijaan Cineas
ei ollut ensinkään tullut näkyviin eikä edes lähettänyt mitään
anteeksipyyntöä. Tämänkaltaisella matkalla Cineas olisi ollut kaikki
kaikissa. Se kunnioitus, jota Cineaan mainiot tiedot olivat
synnyttäneet Nerossa, vaikutti, että tämä vielä halukkaammin tahtoi,
jotta Cineas olisi saapuvilla, ja kartutti hänen suuttumustansa Cineaan
poissa-olon vuoksi. Alusta Nero luuli, että Tigellinon kateus oli
syypää siihen, ja syytteli tästä lemmittyänsä; mutta jälkimäisen
selityksistä hän näki, ettei asian laita ollutkaan semmoinen.
Keskellä Kreikan matkansa huvituksia hän ei ollenkaan kysynyt Cineasta,
vaan yhä, aivan viimeisiin asti ajatteli, että Athenalainen saapuisi
sinne. Hän luuli vahvasti, että Cineas jäi korkeinta nautintoa vailla,
johon hän milloinkaan pystyi, kun hän ei kuullut hänen omaa
jumalallista ääntänsä; ja usein, kun kolmenkymmenen-tuhannen ihmisen
mieltymys-huudot raikauttivat teateria, hän ajatteli itsekseen: -- voi,
jospa vaan Cineas olisi täällä!
Mutta kuukausi toisen perästä kului eikä Cineas vielä tullut, ja yhä
vaikeammaksi kävi tätä poissa-oloa puollustaa. Alussa Nero ei
suuttunut, sillä hän luuli, että Cineas tulisi kylläksi rangaistuksi,
kun hän saisi täydelleen tietää, mitä hän oli jäänyt paitsi. Mutta
ennen pitkää Nero vihastui ja alkoi vähitellen ajatella, että häntä
halveksittiin, siksi kuin tämä ajatus muuttui todelliseksi epäluuloksi,
ja epäluulo varttui vakuutukseksi. Nyt hänen vihallaan ei ollut päätä
eikä määrää, ja tulinen kostonhimo täytti hänen sielunsa.
Vasta Romaan tultuansa Nero kysyi Cineasta. Silloin hän sai tietää
kaikki -- että Cineas oli matkustanut Britanniaan ja sitten palaten
Labeon kanssa tämän seurassa lähtenyt Judeaan.
Tämä saatti Neron vimman pahimmilleen. Cineas oli tietänyt, että hän
oli Kreikassa, vaan kuitenkin mieluisammin lähtenyt Judeaan. Miksi?
Tyhjästä uuteliaisuudesta. Ei suinkaan taistelemista varten. Ja hän oli
osoittanut itsensä kylmäkiskoiseksi Caesarin neron suhteen. Tämä oli
halveksimista, häväistystä. Cineaan täytyi kuolla!
Kaikkein ensimäinen toimi, johon hän ryhtyi, oli se että hän käski
vangita Cineaan ja tuoda hänen Romaan tutkittavaksi.
"Hänen täytyy kuolla tällä kertaa", sanoi Nero Tigellinolle. "Minä aion
koettaa, eikö voi saada kuolemaa kauheaksi hänellekin."