Tässä heidän epätoivonsa näytti saavuttavan sanansa. He
sovittivat itseensä kaikki nämät lauseet ja katsoivat niitä
ennustuksen-tapaiseksi. Samalla kuin he pyrkivät itsensä-kieltämiseen
ja kärsivällisyyteen, he kuitenkin havaitsivat itsensä pakoitetuksi
sanoin suruansa ilmoittamaan; ja missä vaan tuommoisia sanoja löytyi
pyhässä kirjassa, he omistivat ne ja käyttivät niitä. Näitten joukossa
oli toinenkin virsi, joka usein niihin aikoihin täällä kuultiin:
"Syvyydestä minä huudan sinua, Herra.
Herra, kuule ääneni: vaarinottakoot korvas rukousteni äänestä.
Jos sinä Herra soimaat syntiä; Herra, kuka siis pysyy?
Sillä sinulla on anteeksi antamus; että sinua peljättäisiin.
Minä odotan Herraa: sieluni odottaa, ja minä toivon hänen sanaansa.
Sieluni vartioitsee Herraa, enemmän kuin huomenen vartiat, jotka
aamua odottavat.
Israel toivokoon herraan; sillä Herralta on armo, ja runsas
lunastus hänellä.