Kartanonhoitaja rangaistu.
Hegio oli jo aikaa huomannut, kuinka suuresti hän oli erhettynyt, kun
oli ynsistellyt Cineasta vastaan. Heidän muistettavan yhtymyksensä
jälkeen oli hän ruvennut tiedustuksiin ja nähnyt, että Cineas
tosiaankin oli semmoinen, joksi hän oli sanonut itsensä, jopa vielä
mahtavampikin. Hänen rikkautensa, hänen suuret tietonsa, hänen jalo
sukuperänsä ja hänen maineensa tekivät hänen mitä etevimmäksi Romassa
käviäksi. Jos Hegio olisi ollut jotakin muuta kuin oppimaton vapautettu
orja, olisi hän näin kuuluisan miehen tuntenut. Ei myöskään hänen
suojeliansa, Tigellinus, voinut kuin sanoa häntä kouhoksi ja vakuuttaa
hänelle, että hän puolestansa mieluisammin tahtoisi Cineasta ystäväksi
kuin vihamieheksi.
Labeon takaisin-tulo enensi Hegion hämmennystä. Sillä Labeo palasi
voitonriemun ja kunnian-osoitusten tuoksinassa, suuren voiton
julistajana, laakerikirjetten tuojana. Nero kerrottiin ottaneen häntä
vastaan mitä kohteliaimmalla tavalla. Viran koroitus oli hänen
tarjonansa, suosio ja edistyminen hovissa. Semmoisen miehen suhteen
Hegio ei ollut mitään.
Kauppatuumiinsa oli hän menettänyt paljon rahaa ja menetti vieläkin.
Mutta se summa, jonka hän oli ottanut Labeon rahavaroista, oli suuri ja
kenties huomattaisiin tarkalla luvunlaskujen tutkimisella. Jos niiksi
tulisi ja kaikki saataisiin ilmi, oli hänen rahat takaisin maksaminen.
Hänen oli mahdoton paeta. Roman keisarikunnassa ei ollut karkureilla
mitään turvapaikkaa. Hallituksen käsi ulottui kaikkialle; ja
semmoinen mies kuin Cineas voi saada kiinni Hegion Roman valtakunnan
äärimmäisistä osista. Jollei hän voisi rikostansa sovittaa, oli kovin
rangaistus hänen edessänsä. Tigellinus ei ruvennut semmoisessa
tapauksessa välittäjäksi. Jos semmoinen mies kuin Hegio onnettomuuteen
joutui, ei todellakaan Tigellinus hänestä mitään piittaisi. Hegio ei
voinut kuin jättää menetystapansa asianhaarain ohjattavaksi ja, jos
hänen rahan-anastuksensa tulisi ilmi, palkita sen, sikäli kuin ne sen
vaativat.
Viimein tuli päätös.
Eräänä aamuna kutsui Labeo häntä luoksensa ja hän totteli käskyä. Kumma
kyllä, Hegio, vaikka hän muutoin oli hävytön, kammosi ja kunnioitti
Labeota ja pelkäsi häntä enemmän kuin ketään muuta ihmistä maailmassa.
Tuon vaikutti kenties hänen isäntänsä ruumiillinen etevyys, tämän
kasvanto ja voima, tämän rautainen vartalo ja tukeva koko, taikka
vaikutti tämän jäykkä romalainen luonto, tämän levoton jäntevyys ja
masentumaton tahto. Juuri nämät ominaisuudet tekivät Labeon muista
erinomaiseksi ja juuri näitä Syrialainen pelkäsi. Taikka oli tuohon
kenties syynä joku salainen aavistus, että tämä mies kerta määräisi
hänen kohtalonsa -- joku selittämätön tulevaisuuden ennakkotunne, joku
tietäjän kyky vasta tapahtuvien suhteen. Oli miten oli, Hegio
kunnioitti Labeota; eikä hän koskaan, isäntäänsä kohdatessaan, katsonut
tätä suoraan kasvoihin; vaan loi tavallisesti semmoisissa tiloissa
silmänsä maahan, voimakkaamman luonnon valtaa tunnustaen.
Saapuville tullessaan Hegio havaitsi Labeon totiseksi ja
ankarannäköiseksi. Kaikki oli tullut ilmiin, sillä Cineas oli kertonut
Labeolle kaikki. Hegio huomasi pian, ettei ollut mitään toivoa.
Jollakin tavalla, jota hän ei tuntenut, oli Labeo saanut tietää koko
vajauksen.
Hegio päätti kohta mukaantua oloja myöten. Hän ei tietänyt, kuinka
muutoin käyttää itseänsä. Labeon korkea asema teki kaikenlaisen riidan
heidän välillään mahdottomaksi; ja Hegio oli päättänyt pahimmassa
tapauksessa uhrata kaikki, sillä hän tiesi hyvin, ettei mikään muu
keino auttaisi.
Kun siis Labeo näytti hänelle tilin omaisuudestaan ja kysyi häneltä
erityisten rahasummain käyttämistä, Hegio vastasi, että hän oli
kuluttanut sisääntulot kartanon hyväksi. Koko se rahamäärä, jonka Labeo
luuli puuttuvan, oli tallella. Hänen kauppatuumansa eivät olleet juuri
hyvin onnistuneet, mutta ei hän mihinkään tappioonkaan ollut
joutunut. Kaikki oli säilyssä ja minä hetkenä hyvänsä saatavissa.
Kuivankiskoisesti ilmoitti Labeo hänelle, etteivät semmoiset
kauppatuumat olleet hänelle mieliksi ja ettei hänen kartanonhoitajansa
saanut panna hänen rahojansa tämmöisellä tavalla alttiiksi. Hänen oli
velvollisuus kerätä kaikki sisääntulot ja pitää huolta niistä, mutta
hänen ei ollut oikeus ruveta kauppatuumiin eikä saattaa hänen rahojansa
vaaran-alaisiksi hurjilla kauppavehkeillä Afrikan puolella. Kaikkiin,
mitä Labeo lausui, vastasi Hegio suorasti, että kaikki oli tallella;
ettei hän ollut ryhtynyt mihinkään hurjiin kauppavehkeisin; että hän
ainoastaan isäntänsä eduksi oli kauppaa harjoittanut ja voisi vastata
jokaisesta obolista. Asia päättyikin niin, että Hegio maksoi kaikki
kaivatut rahat ja äyritönnä lähti isäntänsä talosta.
Äyritönnä, mutta koston tuumia täynnä. Sillä Labeo pani hänen pois;
laski hänen häpeällä menemään; uhkasi tehdä lopun hänestä; kielsi häntä
koskaan eteensä tulemasta; ja kaikki Hegion katkera viha virisi ja hän
jätti kartanon, havaiten itsensä köyhtyneeksi mieheksi ja vannoen
sydämessään, että hän kaikki nämät jollakin tapaa kostaisi, jos
Vaiheettaret joskus hänelle siihen voimaa antaisivat.
Näin tuli Hegiosta ero.
Samana päivänä kuin tämä tapahtui, kävi Carbo Labeolla vieraissa. Hän
kuuli asian.
"Vai niin, teidän konnanne on mennyt. Hyvä, antakaat hänen mennä ja
liittäkööt hän ja Tigellinus onnensa yhteen. Tigellinus on oleva
parempi isäntä kuin teidän jalo Labeonne. Voi näitä Syrialaisia! näitä
Syrialaisia! kaupunki on niitä täynnä! Koko Syria on tullut Romaan ja
tuonut tänne kielensä, menonsa ja tapansa, lyyransa ja tanssiattarensa.
Tämä on Roman kirous. Enkö minä tehnyt oikein niitä paetessani? Pitääkö
minun olla Romassa, kun Hegion vertaisille annetaan parempi sia
pöydässä kuin minulle ja mahtavain suosio on heidän tarjonansa? Hänen
kaltaisensa voivat edistyä siellä. Liehakoitsemalla ja imartelemalla he
sukeltavat suurten perhetten luottamukseen, hoitavat näitten asioita ja
katselevat halveksien rehellisiä, vanhan-aikaisia Romalaisia."
"Taisi häneltä mennä kaikki, mitä hänellä oli, tämän loven
täyttämiseen", sanoi Cineas. "Ei suinkaan hänelle mitään jäänyt."
"Oho, hänellä on yltäkyllin -- yltäkyllin. Eihän tuo herja liene suotta
kauppavehkeinensä veijaillut. Ja olkoonkin köyhä, kyllä hän taas pian
rikkaaksi pääsee. Hän lierittelee itsellensä jonkun muun luottamuksen.
Nämät ne ovat, jotka tätä nykyä luikahtavat mahtavuuteen ja arvoon.
Romasta ei ole rehellisten miesten olopaikaksi eikä köyhien, jos he
ovat rehellisiä. Kaikkien köyhien Romalaisten täytyy muuttaa pois.
Siitä on erä, ettei Roma ole koko maailma. Löytyy paljon paikkoja,
jossa vanhan-aikainen yksinkertaisuus vielä menestyy. Meillä on
Praeneste ja Gabii ja Tibur, joissa ei kenenkään tarvitse pelätä, että
heidän rakennuksensa luhistuvat kokoon taikka palavat. Mutta Romassa
asuu ihminen hengen kaupalla. No, suureksi osaksi pönkät kaupunkia
pystyssä pitävät. Tarkastaja-koira määrää, että joku vaarallinen
halkeama rakennuksen seinässä huolellisesti kalkitaan ja menee
tiehensä. Seuraavana päivänä tuo vanha rakennus-raiska raukee ja
rutaisee perheen hengettömäksi. Muista yöllisiä tulipaloja. Minun
luullakseni Roma joku päivä kokonaan menee tuhaksi. Minua kummastuttaa,
että se on niin kauan säilynyt. Mutta nyt on jouduttu siihen, että
minä, kun välisti katselen kaupunkia kohden, näen kymmenkunnan taloja
melkein joka yö yhtä monella eri taholla palavan. Tämä ei kelpaa
köyhälle, sillä häneltä menee kaikki. Mutta rikkaalta tämä käy varsin
hyvin laatuun. Jos rikas polttaa talonsa, jopa seuraavana päivänä
kaikki hänen ystävänsä lähettävät hänelle kalliita lahjoja: --
kuvapatsaita, koru-astioita, maalauksia, kulta- ja hopeakaunistuksia,
kirjoja, vieläpä rahojakin. Nuot rikkaat saavat paremmat kalut kuin ne,
jotka heiltä hävisivät; mutta jokainen ymmärtää heidän konnankoukkunsa.
Kun Roma on palanut, rikkaat rakentavat sen uudestaan. Minä toivon
vaan, että he kaikki yhdessä palavat."
"Romassa ei ole mitään järjestystä. Hämyssä ihmisparka lähtee hengen
vaaralla liikkeelle. Silloin ikkunat avataan kahdalleen, hänen
kulkiessaan, ja raskaita saviastiain kappaleita viskataan niistä
kadulle. Minä tunnen aina itseni kiitolliseksi, kun näen, että
ainoastaan astiain kappaleita nakataan ulos. Mutta tämä ei ole mitään.
Ollaan hengen vaarassa paljoa pahemmistakin syistä. Yötistä aikaa on
kaupunki rosvojoukkojen vallassa, jotka päihtyneinä ja viinanhaluisina
kähäjävät pitkin katuja. Jos he tapaavat rikkaan miehen, jolla on pitkä
jono saattajia, tietävät he hyvin pysyä kaukana hänestä; mutta jos he
kohtaavat yksinäisen ihmisrukan, silloin he karkaavat häneen, ja kaikki
mitä hän saattaa pyytää taikka rukoilla, on se, että hänen sallitaan
lähteä kotiin, hammas taikka kaksi jälellä suussa. Tämä asianlaita on
nyt huonompi kuin koskaan ennen. Nuoret miehet tekevät sitä alituiseksi
työksensä. Tuommoinen ei saa olluksi, jollei hän ole ketään maahan
kapistanut; uni ei tule mielipahalta öisiin hänen silmiinsä.
Ylhäisimmät ovat pahimmat; enkä minä pelkää sanomasta, että Caesari on
kaikista pahin."
"Caesari!" lausui Cineas. "Aiotko sinä sanoa, että Caesari kuljeksii
pitkin katuja ja hätyyttää ihmisiä?"
"Hämmästyttäneekö mikään, mitä Caesari tekee?" vastasi Carbo tuiman
katkeralla äänellä. "Onko mikään rikos, mikään ilkityö liian suuri?
Mutta ei ole viisasta semmoisesta aineesta puhua. Romalla on kumminkin
hyvin sille sopiva hallitsia. Mutta eihän tätä ijäti kestäne. Juliolla
oli Brutonsa, Cajolla Caereansa; Nero saa surmansa jonkun kädestä,
jonka jumalat lähettävät."
Carbo rohkeni vaaralliselle alalle; mutta hän uljasteli pelottomasta
puheestaan. Hän herjasi Caesarin luonnetta mitä kiivaimmalla tavalla,
jutteli kaikki kertomukset hänen sanomattomista rikoksistaan ja julisti
hänelle kostoa. Cineaan mieli keventyi vähän, kun hän näki Carbon
lähtevän; sillä hän pelkäsi, että joku palvelioista salaa kuuntelisi
tätä rajumielistä vanhaa Romalaista.