metsästyksessä, runolahja ja yleensä hengen elävyys, itsenäisyyden
ja vapauden tunto, jonka avara aro kasvattaa, kaikki se tekee
kirgiisin käytöksen varmaksi ja arvokkaaksi. Hänen näkönsä siis
vaikuttaa etuluulottomaan tarkastelijaan hyvin miellyttävästi, ja
se tunne kasvaa yhä lujemmaksi, mitä tarkemmin opitaan tuntemaan
näitä arolaisia. Siten kävi minulle ja samaa sanovat venäläiset,
jotka ovat vuosikausia eleksineet kirgiisein parissa, samaa
varsinkin hallituksen virkamiehet ja muut matkustajat. Tuskinpa vain
liioitellaan, jos sanotaan, että kirgiiseillä on hyvin paljo hyviä
ja hyvin vähä huonoja ominaisuuksia, ainakin mikäli syrjästä katsoja
voi huomata. Vilkasmielinen hän on, viisas, elävä ja ymmärtäväinen
kaikissa hänelle tutuissa asioissa, hyväluontoinen, valmis
palvelemaan ja auttamaan, kohtelias ja huomaavainen, vierasvarainen
ja armelias eli siis tavallaan oikein kunnon mies, jonka varjopuolet
sitä helpommin unhottuvat, mitä suoranaisemmin häntä kohdellaan.
Hän on kohtelias, mutta ei orjallinen, hän kohtelee ylhäisempiänsä
kunnioituksella, mutta ei matelevalla nöyryydellä, ja käskyläisiänsä
ystävällisesti, vaan ei halveksivasti. Jos häneltä jotakin kysytään,
vastaa hän useimmiten vasta vähän mietittyään, mutta silloin on
vastaus levollinen ja selvä, ja hänen tarkkakorkoinen puhetapansa
tekee, että vastaukset aina näyttävät horjumattoman varmoilta.
Hän on nöyrä mihin palvelukseen hyvänsä, mutta tekee sitä enemmin
kunnianhimosta kuin voiton toivosta, enemmin saadakseen kiitosta ja
hyväksymystä kuin rahaa tai rahan arvoista. Kunnan vanhin Tamar bei
Metikov, joka meitä seurasi kunniavartiana melkein koko kuukauden,
oli nöyrin, kohteliain, huomaavaisin mies, kuin olen tavannut, aina
valmis täyttämään kaikkia toiveitamme, väsymätön palvelemaan meitä ja
tekemään mitä hyvänsä meidän eduksemme, ja sillä kaikella hän tahtoi
ainoastaan tyydyttää meitä ja kenraalikuvernööriä. Sen hän sanoi
meille selvin sanoin, kuin koetimme hänelle tyrkyttää lahjoja.
Tällaiseen kunnianhimoon kuuluu likeisesti, että ylhäinen ylpeilee
sukuperästään ja sukunsa maineesta, kerskaa etäisistä esi-isistä
ja joskus ulottaa sukutaulunsa aina Dshingis-kaaniin asti; samasta
syystä kirgiisi nai ainoastaan vertaisensa, ei siedä kunniaansa
millään tavalla tahrattavan, eikä anna anteeksi mitään kunniansa
loukkausta. Samasta syystä johtuu myöskin hänen turhamaisuutensa,
jollaista tuskin luulisi hänessä olevankaan. Paitsi kunnioitus,
rikkaus ja arvo ovat myöskin nuoruus ja kauneus hänen silmissään
lahjoja, joita hän pitää suuressa kunniassa. Kuitenkin hän eroaa
joistakuista sivistyskansain kauneista ja nuorista herroista hyvin
suuresti siten, että hän ei koskaan rupea keikariksi. Hän kerskailee
taitavuudestaan ja luonnon antamista lahjoistaan julkisesti ja
peittelemättä; mutta se kerskaileminen tapahtuu luonnollisella
tavalla eikä mikään tahallinen kainosteleminen sitä rumenna. Mikäli
varat sallivat, pukeutuu hän rikkaasti, koristaa nuttunsa ja housunsa
nauhuksilla ja karvalakkansa huuhkajan höyhenillä; mutta narriksi hän
ei koskaan jättäydy. Itsestään ymmärrettävästi naiset vielä enemmän
kuin miehet koettavat näyttää viehättävyyttänsä paraimmalta puolen;
sen tähden minua ei ollenkaan kummastuttanut, kuin kuulin, että he
erään juuren mehulla tekevät poskensa suloisen ja tuoksuisen ja
pysyväisen punakoiksi, eli toisin sanoen: maalaavat itseään.
Miellyttämishalunsa mukaisesti taipuu kirgiisi nöyrästi kansansa
tapoihin. Sivistyksensä osoittaa hän paraastaan siten, että
tarkkaan noudattaa määräämättömästä muinaisuudesta periytyneitä
tapoja, joita islami on sittemmin suuresti muodostellut. Se vaatii
muodollisuutta ja tarkkuutta seurustelussa, mutta hillitsee kaiken
itseylennyksen, karkoittaa kaiken sopimattomuuden ja melkein kaiken
taitamattomuudenkin seuraelämästä; sillä jokainen tietää, miten
hänen tulee käyttäytyä, ollakseen loukkaamatta tai tulematta edes
vastenmieliseksikään.
Jo tervehtiminenkin tapahtuu hyvin kaavan mukaisella tavalla, jota
kaikki noudattavat ja joka siis ilmeisesti on ihan varma. Kuin kaksi
kirgiisijoukkoa sattuu vastakkain, kuluu aina hyvä aika ennen, kuin
kukin saa toista tervehdityksi. Yht'aikaa panevat molemmat oikean
kätensä sydämmen seuduille ja ojentavat vasemman kätensä toinen
toisensa oikeaa kättä kohti; sitte molemmat vetävät takaisin oikean
käden ja koskevat vasempaan, niin että nyt kaikki neljä kättä ovat
silmänräpäyksen ajan yhdessä. Sitte syleillen lausuvat molemmat
arabialaisen sanan "amaan" (rauha) ja ennen syleilemistä lausuvat
kaikkein muhamettilaisten tervehdyksen "salaam aleik" eli "aleikum"
("onnea sinulle" tai "teille") taikka vastaavat "aleikum el salaam".
Tällä tavalla tervehtii yksi kaikkia ja jokaista; vastakkain tulevat
joukot asettuvat sen tähden kahteen riviin ja toinen toisensa jälkeen
juoksee pitkin riviä, että nyt vielä kahleissa oleva "punakieli"
pääsisi niin pian kuin mahdollista valloilleen. Lyhempi tapa, jota
kuitenkin käytetään ainoastaan hyvin suurissa kokouksissa, on
sellainen, että ojennetaan kätensä toinen toistaan vastaan ja sitte
lyödään niitä yhteen.
Jos kirgiisit tulevat jurtille vieraiksi, niin on ennen tervehtimistä
vielä muita temppuja tehtävä. Kuin jurtat alkavat näkyä, hiljentävät
tulijat ratsujansa astumaan ja pysäyttävät viimein kokonaan. Siitä
merkistä tullaan heille jurtista vastaan, tervehditään heitä ja
saatetaan sitte jurtille, joita naiset tällä välin ovat koristaneet
arvokkaimmilla matoilla. Ennen tuntemattomien vierasten täytyy ennen
tervehtimistä suorittaa nimen, säädyn ja sukuperän tutkinto, mutta
kaikissa tapauksissa otetaan heidät vierasvaraisesti vastaan; sillä
vierasvaraisuutta osoittaa kirgiisi jokaiselle, katsomatta säätyyn
tai uskontoon, vaikka kyllä aina ylhäisille mieluisemmin. Vieras
astuu, tehden tavallisen tervehdyksen, jurttaan, riisuu ovella kengät
jaloistaan, mutta tietysti ei pehmoisia ratsusaappaita, ja käy, jos
on arvoltaan isännän vertainen, istumaan kunniasijalle, jota vastoin
alhaisempi pysyy ylhäisemmän edessä kainosti taempana ja laskeutuu
polvilleen matolle.
Arvokkaan vieraan kunniaksi teurastuttaa isäntä lampaan, joka ennen
teurastamista tuodaan jurttaan tai sen eteen vieraan siunattavaksi.
Sen merkin nähtyään tulevat kaikki naapurit osalle herkkuatriasta.
Oinaan pää ja rinta paistetaan vartaassa, lihapaikat paloitellaan
ja keitetään kattilassa; ristiluut, kylkiluut, lapaluut ja reidet
mureiksi keitettyinä pannaan astiassa vieraan eteen. Vieras pesee
kätensä, leikkaa lihaa irti luista, kastaa vahvasti suolattuun
liemeen ja sanoo isännälle, joka ei vielä ole käynyt istumaan:
"ainoastaan isännän kautta tulee liha maukkaaksi; käykää istumaan."
Isäntä vastaa: "paljon kiitoksia, syökäähän vain", eikä vielä täytä
vieraan pyyntöä. Vieras leikkaa kappaleen kylkiluista, kutsuu
isännän ja pistää hänelle palan suuhun, leikkaa toisen kappaleen,
panee sen lautaselle ja ojentaa emännälle. Nyt viimein käy isäntä
istumaan vieraan viereen, mutta ei hän sittekään jakele ruokaa
syöjille, vaan vieras. Hän leikkelee lihaa suupaloihin, seoittaa
niihin rasvaa, kastaa kolme palaa kerrassaan liemeen ja pistää aina
jollekulle pöytäkumppanille ne yksitellen suuhun. Antajan loukkausta
olisi, jos palojen saaja ei niitä heti nielisi, vaikkapa, jos palat
sattuisivat suurehkoiksi, läkähtyisikin, niin että kasvot sinistyvät
ja välttämättä on tarpeen naapurien, vieruskumppanien apu, jotka
läkähtyjää helpotukseksi tömistävät nyrkillä selkään. Sitä vastoin
antaja ei saa koskaan antaa useampaa kuin kolme palaa; jos hän
rikkoo sen säännön ja pistää yht'aikaa viisi lihapalaa suuhun ja jos
kiireesti nielemään pakotettu saaja tukehtuu liian runsaasta annista
kuoliaaksi, niin täytyy antajan rikoksensa sovitukseksi maksaa sata
hevosta tukehtuneen perheelle, jota vastoin hän on syytön, jos joku
pöytäkumppaneista kuolee kolmesta palasta. Kun liha on syöty, panee
vieras liemiastian kiertämään, ja pöytäkumppanit juovat kukin siitä
tarpeekseen. Atrian lopuksi, kuitenkin vasta sitte, kuin kaikki
ovat kätensä pesseet, tarjoaa varakas isäntä, jos tammat vielä
lypsävät, aina kumysiä, ja se tarjoaminen aina tapahtuu nähtävällä
kunnioituksella tätä kirgiisein mieluisinta juomaa kohtaan. Nekin,
jotka eivät huolineet ruuasta, tulevat nyt virkistämään itseänsä
juomalla. Juodaan, kunnes päihdytään, sillä kirgiisi saa rakkaan
maitoviininsä juonnissa aikaan yhtä suuria ihmeitä kuin syönnissäkin,
eikä tässä kohden suinkaan olla vaatimattoman kohtuullisia.
Vielä paljon monimutkaisemmat kuin tavallisissa vieraspidoissa ovat
tavat kaikissa tärkeissä perhetapauksissa, varsinkin häissä ja
hautajaisissa. Häissä tulee ilon ohella myöskin täydellisesti ilmi
leikki, hautajaisissa surun ohella kunnioitus vainajia kohtaan.
Kosinta ja häät, hautajaiset ja vainajain muistojuhlat antavat
aihetta moniin juhlallisuuksiin.
Kuten kaikissa muhamettilaiskansoissa kosii kirgiiseinkin keskuudessa
isä poikansa puolesta ja maksaa kaikkein islamin tunnustajain
tavalla tulevalle apelle hyvin monimääräiset, usein melkoisen
suuretkin lunnaat. Kosija, joka siitä tunnetaan, että hänellä on
toinen lahe saappaan varressa, toinen päällä, tulee jurttaan,
jossa on naimaikäinen tytär, ja esittää naimahaluisen nuorukaisen
isänä asiansa. Jos morsiamen isä suostuu, niin hän kutsuu suuria
kosijoita, se on pojan isää itseään ynnä hänen kylänsä vanhimpia
ja ylhäisimpiä, neuvottelemaan. He tulevat ja pysäyttävät kuten
tavallista ratsunsa vähän matkan päähän jurtista. Morsiamen isän
lähettiläs ratsastaa heille vastaan, tervehtii heitä juhlallisesti
ja määrättyjen temppujen mukaan ja saattaa heidät varta vasten
koristettuun juhlajurttaan, jossa heitä ensinnä kestitään kumysillä.
Heidän huvituksekseen tulee runoilija ja alkaa laulaa. Runsaat
suostumuksen osoitukset, suurenmoiset lupaukset innostuttavat häntä
laulamaan yhä edelleen. Kiitellään hänen ajatustensa syvyyttä, hänen
esityksensä täydellisyyttä; luvataan hänelle hevonen, jamba eli neljä
naulaa valmistamatonta hopeaa palkaksi. Torjuen sanoo isäntä, että
hänellähän yksin on oikeus palkita laulajaa, mutta sitä varmemmin
vain lupaavat vieraat, sillä jokainen tietää, että isäntä ei
kuitenkaan salli heidän täyttää lupauksiansa. Laulajan vaiettua alkaa
vilkas puhelu isännän ja hänen naapuriensa ja vierastensa kesken;
jutellaan kaikenlaisista asioista, mutta ei vain tulon syystä eikä
tarkoituksesta; erotaan viimein ja ratsastetaan jälleen kotiin.
Seuraavana aamuna morsiamen isä seurueineen lähtee vuorostaan
vierailulle. Tuleva appi häntä samalla tavalla tervehtii ja
kestitsee, kunnes morsiamen isä viimein tahtoo nähdä nuorukaisen
äitiä. Heti lähdetään kaikin emännän jurttaan ja tervehditään siellä
toisiaan juhlallisesti ja kohteliaasti. Sitte morsiamen isä heti
ottaa esiin paistetun lampaanrinnan, leikkelee siitä kappaleita
vieraille ja sanoo tätä lampaan arvokkainta osaa paloitellessaan:
"tämä lampaan rinta olkoon panttina, että yrityksemme tulisi hyvään
päätökseen", antaa sitte vieraille herkkupalat ja alkaa keskustelun
"kalymin" eli morsianlunnaiden suuruudesta. Laskiessa pidetään
yksikkönä kolme- tai viisivuotista tammaa; tasajuoksija tai kameli
on viiden tamman arvoinen; kuusi tai seitsemän lammasta tai vuohta
vastaavat yhtä tammaa.
Morsiamen isä vaatii lunnaiksi 77 tammaa, vaan taipuu kuitenkin
tinkimään ja alentaa vaatimuksensa sulhasen isän varojen mukaan ensin
57, sitte 47, 37, 27 tammaan ja, jos molemmat ovat vähävaraiset,
vieläkin vähemmäksi, kunnes viimein sovitaan. Tinkimisen selvitettyä
julistaa morsiamen isä kihlauksen päätetyksi, nousee ja lähtee
palaamaan kotiinsa ja jättää jurttaan tai sen edustalle jonkin
lahjan. Mutta sulhasen isä lähettää, jos suinkin voi, puolet
lunnaista jo samalla morsiamen kotoon ja maksaa toisenkin puolen niin
pian, kuin suinkin mahdollista.
Kahden viikon kuluttua kalymin maksusta saa sulho ensi kerran käydä
tervehtimässä hänelle kosittua morsianta. Niin monen ikäisensä
kumppanin kanssa kuin mahdollista ja kaikkiin tapoihin hyvästi
tottuneen vanhemman sukulaisystävän johdolla lähtee hän matkalle,
ratsastaa lähelle morsiamensa kylää, laskeutuu maahan, tekee
pienen teltan ja piilottuu siihen tai jonnekin muuanne. Mutta
hänen seuraajansa ratsastavat edelleen, menevät, kuin heitä on
juhlallisesti tervehditty, kylään ja jakelevat, iloista leikkiä
laskien, kaikenlaisia pikku lahjoja, sormuksia, helmiä, herkkuja,
nauhoja ja kirjavaa vaatetta, naisille ja lapsille, joita tunkeutuu
heidän ympärillensä. Ikäistensä poikain ja tyttärien kanssa menevät
he sitte juhlajurttaan. Isäntä tarjoaa ruokaa ja juomaa, ensin
lampaan rintaa, jonka hän leikkelee, lausuen jo äsken mainitulta
sanoja, sitte "meibauria", rasvassa kasteltuja, pieniä paloja
lampaan sydäntä, maksaa ja munuaisia, antaa ruuat arvokkaalle
johtajavanhukselle, joka sitte toimii vieraan tavallisen oikeuden
mukaan, mutta pistäessään palaa suuhun ensimmäiselle nuorukaiselle
voitelee samalla myöskin rasvaista kastetta hänen kasvoihinsa.
Siitä alkaa nuorekas, hilpeä leikinlasku, ja heti ryhtyvät pojat,
tytöt ja nuoret vaimot koettamaan parastansa. Hyvin suosittu leikki
on tytöillä se, että nopeasti ompelevat poikien vaatteet kiinni
mattoihin, joilla he istuvat.
Atrian jälkeen suodaan nuorille vieraille vähä lomaa, mutta vain sitä
varten, että he ehtisivät koota ajatuksiansa. Sitte tytöt ja vaimot
vaativat nuorukaisia kilpalauluun, asettavat heidät kunniasijalle,
käyvät itse istumaan vastapäätä ja joku heistä alkaa laulaa. Jos
nuorukainen, jota laulu tarkoittaa, ei ole kekseliäs vastaamaan, niin
käy hänelle pahoin. Nipistellen ja näpistellen koko iloinen joukko
karkoittaa hänet jurtasta kylän nuorten miesten käsiin, jotka jurtan
edessä odottelevat uhreja. Se surkuteltava onneton valellaan vedellä
ja siten kasteltuna ja häväistynä viedään takaisin jurttaan kestämään
uutta koetusta. Jos hän siinäkin jää tappiolle, puetaan hänet
naiseksi ja pannaan häpeäpaikkaan seisomaan. Onneton hän, jos näyttää
vähänkään pahastusta; tuskan päivä hänellä silloin on edessä. Nyt
leikki rajattomasti vallitsee eikä kärsi mitään nyrpeyttä. Ken osaa
paraiten vastustaa sitä itsevaltiasta, hän on päivän sankari; ken ei
siihen kykene, hän on kaikkein narrina ja ärsytettävänä.
Näiden leikkien aikana istuu morsian jurtan perällä esiripun takana
näyttäytymättä. Sill'aikaa, kuin kilpalaulu antaa kylliksi tekemistä
sulhon ystäville, koettavat kylän nuoret miehet varastaa morsianta
tuosta yksinäisyydestä, se on jurtan huopaseinän alatse vetää häntä
ulos, nostaa ratsun selkään ja ajaa lennättää hänen kanssansa jonkun
sukulaisen jurtalle, jossa hänet jätetään valmiina odottelevien
vanhempain naisten haltuun. Jos ryöstö onnistuu, kehoittaa
ryöstäjä nuorukaisia etsimään morsianta ja vapauttamaan vaimojen
käsistä. Heti paikalla lähtee koko joukko ja pyytää morsianta pois
vartioilta. Vaikka he puhukoot kuinka kauniisti hyvänsä, ei heidän
pyyntöänsä täytetä. Jurtassa, josta on otettu pois osa huopaseinää,
istuu morsian kaikkein näkyvissä; mutta väkivalta on mahdoton ja
nuorukaiset sen tähden alkavat hyvällä sovitella. Naiset vaativat
yhdeksää nuorukaisten itsensä valmistamaa ruokaa, vaan viimein
sentään tyytyvät ruokain sijasta ottamaan yhdeksän lahjaa, ja viimein
antavat morsiamen pois, mutta ainoastaan sillä ehdolla, että hänet on
vietävä takaisin isänsä jurttaan.
Tällä välin istuu sulho odotellen teltassaan. Ihan yksin hän ei
sentään ole, sillä muutamia nuoria vaimoja on heti hänen kumppaniensa
kylään tultua lähtenyt häntä etsimään. Tietysti he löytävätkin
hänet ja hän ottaa heitä vastaan kunnioittavalla tervehdyksellä
"tashimilla". Nuorukainen kumartaa niin syvään, että sormien nenät
koskevat maahan, ja nousee sitte, hitaasti vetäen käsiään sääriä
pitkin, ihan suoraksi. Vaimot oltavat sellaisen kunnioituksen
suosiollisesti vastaan jäävät hänelle seuraksi, tuovat ruokaa ja
juomaa ja leikinlaskulla kuluttavat aikaa, mutta eivät päästä
häntä pois teltasta. Vasta pitkän odotuksen, paljon pyytelemisen
ja auringon laskun jälkeen annetaan hänelle lupa laulaa kylässä
morsiamen jurtan edessä pikku laulu. Hän nousee ratsunsa selkään,
ratsastaa kylään, tervehtii laululla sen asujamia, pysähtyy morsiamen
jurtan luo ja valittaa omatekoisessa tai lainatussa laulussa
ikäväänsä ja kärsimystänsä:
Oi tyttö, vain huolia sain minä sulta,
Kolmasti jo turhan päin sua hain,
Et tahtonut kuulla etk' katsoa, kulta,
Puoleeni, sa tahdoit nukkua vain.
Myöhempänä yöllä tok', kun kameleita
Kytkettynä tääll' on taas lepohon,
Nautintoja, jotk' ovat nyt kadonneita,
Saa nauttia sielun' nyt levoton.
Jos silmäsi nään, kadonnut sydämeeni
Uljuuteni riemuineen palajaa,
Ja ryöstämäs rohkeus taas jäseneeni
Jok'ainoahan oloaan valattaa.
Kumysiä, kultani, sulta ma anon,
Kuin kurkkuni kuiv' ois tai jano sen,
Sä heltyen sammutat sieluni janon
Ja terveheks' saatat taas sydämen.
Jos sulle nyt halpa on kihlaukseni
Eik' korvihis soi hyvin laulunikaan,
Palaanpa ma vieläkin ystävineni,
Jotk' auttavat mun sua taas kosimaan.
Jurttaan menemättä palaa hän jälleen telttaansa. Silloin sinne
tulee jokin vanha vaimo ja lupaa saattaa hänet morsiamen luo, jos
saa lahjoja. Mielellään kosija niitä antaakin, ja molemmat lähtevät
matkalle. Mutta eivätpä he esteettä pääse perille. Toinen vaimo panee
hangon, jolla jurtan kattorengasta nostetaan ylös, kosijalle poikki
tien; sellaisen sulun yli meno olisi huono merkki; sen, joka hangon
panee, pitää itsensä jälleen ottaa se poiskin. Lahja karkoittaa sen
esteen. Mutta muutaman askeleen päässä on tiellä toinen este: näköään
kuollut vaimo makaamassa tiellä. Lahja taaskin herättää sen kuolleen
ja aukasee tien aina lähelle jurttaa. Siellä seisoo joku muristen
koiran tavalla, vaan ei se suinkaan merkitse koiran hätyytystä.
Kolmas lahja lopettaa murinan ja paljon koeteltu nuorukainen
viimeinkin pääsee enemmittä häiriöittä ihan jurtan ovelle. Siinä
kaksi vaimoa pitää ovea kiinni, mutta eivät hekään jaksa vastustaa
lahjain voimaa. Sisällä kaksi vaimoa pitää esirippua ja morsiamen
vuoteella lepää nuorempi sisar. Sulho lahjoilla selviää kaikista,
jurtta tyhjenee, vanha vaimo yhdistää sulhon ja morsiamen kädet ja
menee myöskin pois, niin että he viimeinkin ovat kahden kesken.
Avuliaan, vanhan sukulaisystävän, niin sanotun "djenken", seurassa
käy sulho toistamiseen tervehtimässä morsianta, näyttäytymättä vielä
silloinkaan tytön vanhemmille, kunnes viimein kalymin jäännöskin on
maksettu. Sitte hän lähettää puhemiehen kysymään morsiamen isältä,
saako hän nyt tuoda omaan jurttaansa morsiamen. Kysymykseen vastataan
myöntävästi, ja hän tulee taas suuren seurueen ja paljojen lahjojen
kanssa kylän luo, pystyttää sopivan matkan päähän telttansa, jossa
naiset käyvät häntä tervehtimässä. Yön hän viettää yksin teltassa
ja lähettää aamulla sieltä kaikki hänen toimitettavansa jurtan
puutarpeet kylään. Sitte kokoutuvat kaikki jurtan naiset ompelemaan
morsiamen toimitettavia jurttahuopia, jos se vielä on tekemättä,
ja viimein pannaan kokoon uusi jurtta. Kylän rakastetuin vaimo saa
kunniatoimekseen pitää ylhäällä kattorengasta, kunnes seipäät siihen
kiinnitetään; muut naiset yhdessä sitelevät ja verhoavat telineitä.
Jurtan teon aikana saapuu sulhokin. Silloin tuodaan myöskin morsian
osiin ja käsketään heitä eri tahoilta astumaan uuteen asuntoon, siten
ratkasemaan, kumpiko on oleva jurtan vallitsija. Valta jää sille,
joka ensinnä ehtii jurttaan.
Teurastetaan sulhon tuoma lammas ja valmistetaan atria syötäväksi
uudessa jurtassa. Atrian aikana käärii nuori jurtan isäntä luun
valkoiseen riepuun ja viskaa, ylös katsomatta, sen yläaukosta ulos.
Jos se onnistuu, niin merkitsee se, että tämänkin jurtan savu
vast'edes nousee suoraan ylös, ja se tuottaa onnea jurtalle ja sen
asujamille.
Saatuaan tervehdysruokaa menevät vieraat morsiamen isän jurttaan,
jossa heitä odottaa toinen atria. Uuteen jurttaan jääneille
nuorikoille vie morsiamen äiti ruokaa, ja hänen pitääkin toimittaa
sitä runsaasti ja anteliaasti, jos eivät tahdo nähdä, että nuoret
ystävät kaatavat jurtan syöjäin päälle ja itaruuden rangaistukseksi
hajoittavat keveän rakennuksen eri osat tuulen vietäväksi joka
taholle ympäri aroa. Eipä edes täysi lihavatikaan ole turvassa
iloisten häävieraiden vallattomuudelta; joku ryöstää sen emännältä ja
lähtee sen kanssa ratsastaa lennättämään, ja toiset koettavat sitä
pelastaa häneltä; siten kestää iloista leikintekoa, kunnes aletaan
peljätä ruuan liiaksi jäähtyvän.
Seuraavana aamuna tahtoo morsiamen isä ensi kerran nähdä sulhoa,
kutsuu hänet jurttaansa, tervehtii hellästi, kehuu hänen muotoaan
ja taitoaan, toivottaa hänelle onnea aviosäätyyn ja tarjoaa hänelle
viimein kaikenlaisia lahjoja morsiamen myötäjäisiksi. Tämä tapahtuu
kaikkein häävierasten edessä, jotka jo ennen sulhon tuloa ovat
kokoutuneet jurttaan. Viimein tulee sinne morsiankin runsaasti
koristettuna. Jos kylässä on mollah tai jos sellainen voidaan sinne
hankkia, niin siunaa hän nuoren parin.
Ja nyt lauletaan morsiamelle erolaulu "dshar dshar", ja hän vastaa
kyynelsilmin sen joka värsyyn ja joka säkeesen eroavan valituksella.
Vuorolaulu vaikenee ja kamelit tuodaan esiin viemään jurttaa kaikkine
morsiuslahjoineen sekä runsaasti koristellut ratsut kantamaan
morsianta ja morsiamen äitiä sulhon kylään. Nuori aviomies ratsastaa
hääjoukon edeltä ja kiiruhtaa auttavien kumppanien kanssa kamelit
pikaisimpaan juoksuun, ehtiäkseen kylässään pystyttää jurtan samoilla
tempuilla, kuin ensi pystytyksessä noudatettiin. Morsian tehtyään
kyynelsilmin jäähyväset isälle, sukulaisille, leikkikumppaneille,
jurtalle ja eläimille ratsastaa tarkkaan hunnutettuna verhon
sisällä, jota häntä seuraavat ratsastajat kantavat ja jonka peitossa
hän kokonaan on, kunnes saapuu jurtalle, jossa hän on täst'edes
emäntänä vallitseva. Appi, tällä välin katseltuaan, kiiteltyään
tai moitittuaan myötäjäisiä, kutsuu morsiamen heti hänen tultuaan
jurttaansa; hän astuu appensa asuntoon kumartaen kolmesti niin
syvään, että hänen täytyy käsillään tukea polvista, merkiksi, että
hän on oleva apelleen ja anopilleen yhtä kuuliainen kuin herralleen
ja käskijälleen. Hänen kasvonsa ovat tervehtiessä peitettyinä kuten
vast'edeskin puolisonsa isän ja veljien edessä ja vuosikauden
jokaisen vieraan edessä. Sittemmin pitää hän huntua ainoastaan
puolisonsa vanhimman veljen edessä, vaan ei kenenkään muun, ja
hänenkin edessään vain sen tähden, että veljen täytyy naida hänet,
jos hänen puolisonsa kuolee, eikä hän tahdo herättää eikä pitää
vireillä mitään pahoja himoja langon sydämmessä.
Toisen kerran naidessaan kosii kirgiisi itse puolestaan ja ilman
erikoisia temppuja. Jos hän ensimmäisen vaimonsa eläessä ottaa
toisen vaimon ja tuo hänet asumaan samaan jurttaan ensimmäisen
vaimonsa kanssa, kuten on tavallista kirgiiseillä, jotka eivät ole
erittäin varakkaat, niin toisen vaimon asema on hyvin surkuteltava.
Sillä ensimmäinen vaimo pitää kiinni oikeuksistaan, suo toiselle
ainoastaan määrätyn paikan jurtassa ja sallii isännänkin käyttää
avio-oikeuksiaan ainoastaan hyvin vähässä määrässä. Vaimo on
kirgiiseillä hyvin suuressa kunniassa. "Vaimojamme pidämme suuressa
arvossa kuten tasajuoksijaa, ei niitä kumpaakaan voida mihinkään
hintaan verrata", sanoi minulle kirgiisiläinen ystäväni Altibei.
Miehet eroavat harvoin vaimoistaan ja vaimot vielä harvemmin
karkaavat miestensä luota; kuitenkin sentään arollakin rakkaus
välistä katkoo rajat, joita perinnäiset tavat asettelevat. Ryöstöjä
tapahtuu myöskin, eikä niitä suinkaan katsota häpeäksi; ryöstää
tyttö, jonka isä pitää liian suuria vaatimuksia, on sekä ryöstäjälle
että ryöstetylle ainakin monen silmissä pikemmin kunniaksi kuin
häpeäksi.