sovellu päästämään vartaloa näkyviin paraimmalta puolen. Varsinkin
talvella karvalakit, turkit ja pitkät saapasvarret peittävät kaikki
vartalon yksityiskohdat, eikä niitä näy kesälläkään. Köyhä kirgiisi
käyttää, paitsi turkkiansa ja karvalakkiansa, ainoastaan paitaa,
viittaa ja leveitä housuja, ylhäiset ja rikkaat sitä vastoin
itämaiseen tapaan monia vaatteita päällekkäin; mutta molemmat
pistävät kaikkein ruumista verhoavain vaatteiden, paitsi turkin,
helmat housuihin, että eivät ratsastaessa olisi tiellä, mutta juuri
sen tähden näyttävät sitä hullunkurisemmalta, mitä rikkaammin ovat
puetut. Suositaan tummia värejä enemmän kuin kirkkaita, joita
sentään ei halveksita niitäkään, vaan käytetään niitä kirjavissa
kudoksissa ja nauhuksissa. Vyössä riippuu melkein joka kirgiisillä
korea, rauta- tai hopealastoilla runsaasti koristeltu pikku laukku ja
samoin koristeltu veitsi, mutta mitään muita koristuksia hänellä ei
ole, paitsi välttämätön sinettisormus ja muistoraha, jos keisari on
antanut sen jollekulle.
Naisten puvusta en tiedä paljoa, koska tarpeellinen varovaisuus esti
minua kyselemästä enempää, kuin näin, ja koska rikasten ja ylhäisten
vaimoja en nähnyt ollenkaan enkä muita koskaan juhlapuvussa. Paitsi
turkkia, saappaita ja kenkiä, ihan samanlaisia kuin miehillä, on
naisilla housut, myöskin melkein samanlaiset kuin miehillä, paita
ja sen päällä kaapun kaltainen päällysvaate, joka ulottuu polvien
alapuolelle ja on keskeä kiinni vyötetty, päässä joko turbaanin
tavoin kääritty liina tai sellainen päähine kuin nunnilla, joka
peittää pään ja kaulan ja riippuu hartioilla ja ryntäillä.
Sekä miesten että naisten vaatteet, paitsi aina sieviä ratsusaappaita
ja kenkiä, ovat karkeatekoiset. Arvattavasti ilmanalan vaatimuksesta
on molemmilla päällysvaatteissa tavattoman pitkät, yli käsien
ulottuvat ja niitä aina peittävät hihat.
Kun suuret ja vähään tyytymättömät eläinlaumat pakottavat kirgiisiä
siirtelehtämään paikasta paikkaan, sopivaa laidunta etsien, täytyy
heillä myöskin olla sellaiset asunnot, jotka voidaan helposti
pystyttää, ilman suurta vaivaa taas hajoittaa ja toisessa paikassa
jälleen panna kokoon ja jotka kuitenkin riittävästi suojelevat
sopimattomilta ilmoilta. Ne edut täyttää jurtta paremmin kuin
mikään muu kuljeteltava asunto, joten sitä syystä kyllä voidaan
sanoa täydellisimmäksi kaikista teltoista. Vuosituhansien kokemus
on vähitellen tehnyt jurtan siksi, kuin se nykyään on, tavallansa
verrattomaksi vaeltelevan paimenen ja yleensä siirtelehtävän
ihmisen asunnoksi. Se on keveä ja helppo liikutella, vettä pitävä
ja lämmin, sitä käy sulkea myrskyiltä ja avata tuuletukselle ja
auringolle, se on miellyttävä ja mukava, yksinkertainen ja kuitenkin
sovelias koristaa runsaasti sekä sisältä että ulkoa; sitenpä sillä
on niin paljo hyviä ominaisuuksia, että sitä opitaan pitämään sitä
suuremmassa arvossa, mitä kauemmin siinä oleskellaan, ja vähitellen
yhä paremmin huomataan se varsin mukavaksi asua. Jurtan pystysuora,
ympyräinen alaosa on toisiinsa liitetyistä ja helposti erotettavista
ristikoista, ja ylinnä on kupukatto; niiden välille on sovitettu
orsia ja seinään ovi; pöyhäkät tshi-ruohomatot ja suuret, sopivaan
muotoon leikatut ja erittäin taidokkaasti asetellut huopalevyt ovat
koko asunnon ulkopeitteenä; sisällä peitetään maalattiakin samoin
huopamatoilla. Koko rakennus sidotaan kokoon yksinomaan nuorilla
ja nauhoilla, paitsi ovea, joka on tappisaranoilla ja ortta, joka
pistetään kupukehyksen reikiin; sen tähden se voidaan helposti
hajoittaa ja kuitenkin se pyöreän pohjamuotonsa ja kupukattonsa
tähden kestää rajunkin myrskyn puhalluksia. Sen kokoon panemiseen
kuluu tuskin muuta kuin puoli tuntia, hajoittamiseen vielä vähempi
aikaa, ja yksi kameli sen kuljettaa paikasta paikkaan. Mutta sen
tekoon ja koristelemiseen kuluu paljo aikaa ja tarvitaan kaikki
taito, kuin emännällä on, jonka huolena on päätyö sen teossa ja sitte
kokoonpano ja purkaminen kokonaan.
Jurtta on tärkeä osa kirgiisin irtaimesta omaisuudesta. Rikkailla
niitä on kuusi ja kahdeksankin, mutta he kuluttavat enemmän varoja
muutamain koristamiseen kuin useampien uusien tekoon, koska
heitä arvostellaan ja verotetaan jurttainsa luvun eikä laumainsa
suuruuden mukaan. Ylhäiset komeilevat jurtillaan, varustaen niitä
niin rikkaasti kuin mahdollista, tehden ne kalleimmasta huovasta
ja sisältä ja ulkoa koristaen kaikenlaisilla kaunistuksilla ja
kirjavilla kangaskappaleilla. Vielä arvokkaammat ovat kalliit
matot ja taidokkaasti ommellut silkkipeitteet, joilla jurtan sisus
juhlatiloiksi koristetaan. Sellaiset matot kulkevat perintönä isältä
pojalle ja ovat omistajan mielestä yhtä arvokkaat kuin valmistamaton
hopea.
Kuitenkin arvostellaan vaeltavan paimenen omaisuutta yksinomaan
hänen laumojensa mukaan eikä noiden äsken lueteltujen sivuasiain.
Köyhimmälläkin jurttaherralla täytyy olla paljo eläimiä, hänen
voidakseen edes koettaakaan tulla toimeen; sillä karja, jota hän
paimentaa, on hänen ainoa elinehtonsa; ainoastaan kotieläimensä
turvaavat häntä puutteelta. Rikkaan laumoissa on tuhansittain
elukoita, köyhällä ainakin sadoittain; mutta rikas voi köyhtyä,
jos rutto tappaa hänen laumojansa, ja köyhä voi kuolla nälkään,
jos yleinen rutto vähentelee hänenkin pientä laumaansa. Laajat
rutot tuhoavat kokonaisten heimojen varallisuuden, saattavat
tuhansia ihmisiä kuolemaan nälkään. Eipä ihme siis, että kirgiisin
kaikki ajatukset liittyvät hänen laumoihinsa, että hänen tapansa
johtuvat ihmisen ja eläimen likeisestä yhteydestä, että ihminen on
riippuvainen eläimestä.
Hevonen on, vaikk'ei hyödyllisin, niin jaloin ja arvokkain kaikista
kirgiisein kotieläimistä, omistajansa silmissä sama kuin kaikki
kotieläimet yhteensä, kuin täydellisin kauneus; se on mittakeppi,
jonka mukaan arvostellaan rikkautta ja köyhyyttä. "Hevosen" sijasta
käyttää kirgiisi vain "kotieläin" sanaa, "vasemman" ja "oikean"
puolen sijasta lauseita: "sivu, jolta noustaan selkään" ja "sivu,
jolla puolen solmuruoskaa pidetään". Hevonen on nuorukaisen ja
neitosen, miehen ja ukon, naisen ja ämmän ylpeys; jos hevosta
kiitetään tai moititaan, on se ratsastajan ylistämistä tai
häpäsemistä; lyönti hevoseen, jolla ei itse olla ratsastamassa, ei
tarkoita hepoa, vaan sen ratsastajaa tai omistajaa.
Suuri osa kirgiisein lauluista käsittelee hepoa; se soveltuu
verrattavaksi ihmisiin, miesten ja naisten arvon mittariksi ja
ihmiskauneuden kuvaksi.
"Morsion', o armahaisen',
mustan tamman vilkas varsa!"
huutaa laulaja morsiamelle, joka tuodaan sulhon jurttaan;
"Leikki valkotöyhtöjen, miss' on se?
Meidän varsaleikki, missä on se?
Appi, vaikka saisinkin kuin armaan,
Isä tok' ei ole mulle varmaan!"
vastaa morsian nuorukaisille, jotka hänelle laulavat "eroavan
neitosen" lohdutuslaulua "dshar-dsharia", viitaten "varsojen
leikillä" lapsuutensa ensimmäisen rakkauden aikaan.
Hevospäillä lausutaan niiden omistajain rikkaus, hevosissa
lasketaan ja maksetaan lunnaat morsiamesta; sadan tamman arvoiseksi
katsotaan neitoa, joka pannaan voittopalkinnoksi paraimmalle
kilparatsastajalle; hevosia lahjoitetaan toinen toiselleen, hevosilla
sovitetaan kuoliaaksi iskeminen tai murha, jäsenten murtuminen
taistelussa tai silmän puhkaseminen, rikokset ja loukkaukset;
sata hevosta vapauttaa kirouksesta miehen tappajan tai murhaajan,
viisikymmentä naisen ja kolmekymmentä lapsen murhaajan; hevosissa
maksetaan sakko, jota heimolaiset vaativat jonkun ruumiin ja
omaisuuden vahingoittamisesta; hevosen tähden rupeaa arvokaskin mies
varkaaksi. Hevonen kantaa rakastajaa rakastetun, sulhoa morsiamen
luo, sankaria taisteluun, vainajan satulaa ja vaatteita leiripaikasta
toiseen; hevonen kantaa miestä ja naista, vanhusta kuten lastakin,
joka on sen satulaan sidottu kiinni, tai nuorta ratsastajaa, joka
ensi kertaa istuu omin neuvoin satulassa. Hevosen arvon mukaan
arvostelee rikas mies laumojansa; hevosetta on kirgiisi sama kuin
meillä koditon mies; hevosetta pitää hän itseään kaikkein köyhimpänä
olentona auringon alla.
Kirgiisi on tarkkaan tutkinut hevosen elintavat, tuntee kaikki
sen tottumukset, sen hyvät ja pahat puolet, sen hyveet ja paheet,
tietää, mikä sitä hyödyttää, mikä vahingoittaa, vaatii siltä välistä
ihan uskomattomiakin, mutta ei pakotta koskaan rasita sitä yli
voimain; ei tosin kohtele sitä arabialaisen hellyydellä, mutta ei
myöskään muiden kansain raakuudella. Tosin kirgiisit eivät tiedä
mitään sellaisesta tämän jalon eläimen järkevästä jalostuksesta,
kuin arabialaiset ja persialaiset, saksalaiset ja englantilaiset
harjoittavat, vaan kuitenkin kirgiisikin pitää, yhä huolta mieluisten
lajien jalostuttamisesta siten, että päästää vain paraita oreita
tammojen seuraan, vaan salvaa muut. Valitettavasti hän valitessaan
siitosoreita katsoo yksinomaan niiden muotoa eikä yhtään niiden
väriä, ja siitä on tullutkin paljo oikein rumia, väriltään
säännöttömiä ja epätasaisia hevosia. Hevosen opettaminen on täällä
hyvin vaillinainen, sillä vaeltelevalla kirgiisipaimenella on liian
paljo hevosia, hänen ehtiäkseen niitä koulita.
Meidänkin täytyy sanoa kirgiisin hevosta miellyttäväksi olennoksi,
vaikka se ei kaikin puolin tyydytäkään meidän kauneusvaatimuksiamme.
Se on enintään keskikokoinen, solakkarakenteinen eläin, jolla on
pää, vaikka ei ruma, vähän suurehko, kuonosta kapeahko ja juuresta
alaleuan ulkonevain haarakkeiden tähden paksuhko, kaula voimakas,
keskipituinen, ruumis pitkän solakka, jäsenet hienot ja karva pehmeä.
Silmät ovat suuret ja tuliset, korvat pikemmin suuret kuin pienet,
mutta sopivan muotoiset. Harja ja häntä ovat hienot ja pitkäjouhiset
ja aina tuuheat, häntäjouhet niin pitkät, että viiltävät maata;
sääret hyvärakenteiset, ehkä vähän laihat, kaviot enimmäkseen jyrkät,
vaan usein liian korkeat. Kirkas väri on tavallisin, mutta paljo
on oikein rumia papurikkoja, jotka loukkaavat silmää. Useimmin
nähdään ruskeita, vaalean ruskeita, raudikkoja, vaaleankeltaisia ja
likaisenkeltaisia, harvimmin tummanruskeita ja ainoastaan joskus
päistärikköjä. Harja ja häntä kaunistavat kaikkia vaaleakarvaisia
hevosia suuresti siitä syystä, että ne joko ovat mustat tai melkoista
valkeammat kuin muu karva.
Suurta ylistystä ansaitsee tämän eläimen luonne. Kirgiisin hevonen
on tulinen ja kuitenkin tavattoman hyväluontoinen, rohkea kaikissa
vaaroissa, jotka se tuntee, ja ainoastaan silloin arka ja säikkyvä,
kuin jokin outo tapaus sitä hetkiseksi saattaa hämmennyksiin; se on
kunnianhimoinen ja paljon aikaan saava, mutta samalla tottelevainen,
nöyrä, toimihaluinen ja tavattoman kestäväinen; aina sitä vain on
käytettävä ratsuna, sillä vasta pitkällä harjoituksella taipuu se
vetoeläimeksi eikä sinä saa koskaan niin paljoa aikaan kuin ratsuna.
Erittäin ikävältä tuntui minusta eräs sen paha tapa, tosin enemmän
kirgiisin kuin sen itsensä syyksi luettava: tapa tiellä aina syödä
tai edes haukkaella ja koettaa sitä haluansa tyydyttää pahimmissakin
paikoissa, kaalatettaessa kivisten ja kuohuvain vuoripurojen poikki
ja jyrkkiä kallioita noustessa tai laskeutuessa. Vähään se yhtä
vähän tyytyy kuin mikään muukaan vapaihin laitumiin tottunut aron
kotieläin, mutta hevosten kesken on se suvaitsevainen niin kauan,
kuin kaikkivoiva rakkaus ei vaikuta riitaa, sekä isännälleen
kuuliainen ja alammainen.
Köyhillä kirgiiseillä on ainoastaan sen verta hevosia, kuin kaikkein
perheen jäsenten ratsuiksi ja siitoseläimiksi tarvitsevat, vaan
rikkailla ja ylhäisillä arolaisilla neljä-, viisituhatta, jopa,
kuten monelta taholta vakuutettiin, kymmenen ja kaksitoistakin
tuhatta, jotka silloin eri laumoissa ja eri paikoissa oleksivat
ja tietysti paljon paremmin menestyvät kuin köyhän hevoset. Joka
laumassa on vähintään viisitoista ja enintään viisikymmentä hevosta.
Viimemainitussa tapauksessa on yksi voimakkaimmillaan oleva
orit, yhdeksän emätammaa ja yhtä monta nuorta tammaa, kahdeksan
kaksivuotista, kuusi tai kahdeksan kolmevuotista ja viisi tai kuusi
nelivuotista varsaa ja muutamia vanhoja ruunia. Orit on itsevaltias
herra ja isäntä, lauman johtaja ja suojelija, ei anna itseltään
suden ryöstää yhtään, astuu rohkeasti sitä pelkuria ryöväriä vastaan
ja lyö etukavioillaan sen maahan, jos se rohkenee pysyä edessä.
Se ei kärsi ketään kilpailijaa, sen tähden se taipumattomasti
karkoittaa kaikki täys'kasvuisiksi tulevat oriit laumastaan ja
samoin se heti, kuin pääsee johtajaksi, karkoittaa myöskin oman
emänsä ja sitte omat tammavarsansa. Se oriin ylpeä itsepäisyys
vaatii, varsinkin siitosaikaan paimenelta suurinta valppautta,
taikka hän muuten kadottaa karkoitetut, toisia sulttaaneja etsivät
tammat ja samoin karkoitetut, itsenäisyyteen pyrkivät oriit. Vasta
viidentenä vuonna huolii nuori tamma oriista; seuraavana keväänä,
tavallisesti maaliskuussa syntyy sille ensimmäinen varsansa. Ei
sitä vielä silloinkaan eroteta laumasta, vaan vasta toukokuussa
viedään se varsoineen jurttain luo, jossa sitä sitte neljä kuukautta
lypsetään, saadakseen ylisteltyä kumysiä eli maitoviinaa. Syksyllä
päästetään emä varsoineen palaamaan takaisin laumaan. Molemmat ne
siellä esteettä saavat yhtyä toisten seuraan ja nauttivat niille
lahjoitettua vapautta täydellä riemulla.
Hyödyllisin ja sen tähden tärkein kotieläin näillä paimenilla on
lammas, suuri, ruumiiltaan kaunisrakenteinen eläin, jota vain
rasvaryhä rumentaa. Vahvaa runkoa kantaa korkeat, voimakkaat jalat,
pää on pieni, nenä kapea, korvat riippuvaiset tai ihan pystyssä,
sarvet pienet, karva karkea, vaan tiheä, utaret suuret ja rasvasaparo
usein niin tavattoman suuri, että eläin ei sitä enää jaksa kantaa,
vaan, takapolvet koukussa, laahaa sitä maata myöten, jos paimen
ei auta siten, että laittaa pienet, kaksipyöräiset kärrit saparon
alle ja sovittaa rasvataakan siihen. Kirgiisiläisoinasten ja
rasvahännättömäin lammasten vuonnat saavat toisessa tai kolmannessa
polvessa tuon kummallisen lisäkkeen, vaan rasvahännättömäin oinasten
ja kirgiisilammasten vuonnille sitä ei tule.
Vaikka kirgiisilampaan olemus pääpiirteiltään on saman kaltainen
kuin tavallisilla Europan lampailla, niin ei kuitenkaan voida olla
huomaamatta, että vapaa elämä arolla, pitkät, vaellukset, joita sen
on tehtävä, ja niillä voitettavat vaikeudet ovat kehittäneet sen
ruumiillista ja henkistä kykyä verrattoman paljon suuremmiksi, kuin
meidän kotilampaillamme on. Kuitenkin on arollakin viisas vuohi
tyhmän lampaan johtaja ja ohjaaja, ja sen tähden on ihan kohtuullinen
kiinnittää nyt huomiotamme siihen.
Kirgiisein vuohi on keskikokoinen, varteva ja sievärakenteinen:
ruumis on voimakas, kaula lyhyt, pää pieni, jäsenet paraimmassa
suhteessa ruumiisen, silmä suuri ja vilkas, katse paljon sanova,
korvat suipot ja pystyssä, sarvet pienenlaiset, joko vain taa ja ulos
päin yksinkertaisesti kääntyneet tai puoli kierrosta kiertyneet,
karva runsas, varsinkin parrassa ja hännän päässä, otsakarvat pitkät
ja kiharat, pääväri puhdas valkoinen, seassa mustia kuvioita.
Lampaita ja vuohia kirgiisit hoitelevat ihan samalla tavalla
kumpiakin ja pitävät niitä aina yksissä laumoissa. Jonkin kylän tai
jurttaryhmän köyhillä kirgiiseillä on vain yksi yhteinen lauma;
rikkailla, joiden elukkain luku nousee moneen tuhanteen, on laumoja
useampiakin. Lammaspaimen, aina jo varttunut poika, ratsastaa
harjalla, mutta osaa sitä ratsuansa niin hyvästi ohjata ja saada sen
juoksemaankin niin hyvää vauhtia, että hän saavuttaa nopeimmankin
vuohen. Kuin me palatessamme metsästysretkeltä kohtasimme
lammaspaimenen, ratsasti hän huvikseen ainakin neljännestunnin meidän
sivullamme pitkin aroa, vaikka hevosemme juoksivat täyttä vauhtia,
eikä hänen härkänsä siitä näyttänyt kovinkaan väsyvän. Ainoastaan
tatarilaisten isäntäin lammaspaimenet ratsastavat aina hevosilla.
Vaarallisten, kuohuvain vuoripurojen yli mennessä ja muissakin
vaarallisissa vuoripaikoissa asettuvat vuohet aina lauman johtajiksi,
ja siellä, kuten kaikkialla seuraavat lampaat niitä arvelematta.
Koska ainoastaan kaikkein soveliaimmissa paikoissa kootaan heiniä
talven varaksi, estetään lampaita ja vuohia vuonimasta syksyllä,
karitsat ja kilit syntyvät sen tähden aina keväällä, jolloin niiden
on mahdollinen ripeimmin kasvaa ja paraiten menestyä. Äsken syntyneet
karitsat ja vuohet otetaan elämänsä ensi päiviksi jurttaan, ja ne
varsin pian niin mieltyvät siellä oloon, että hyvin valittavasti
määkivät, milloin niitä eri syistä täytyy viedä pois siitä
hauskasta asunnosta. Myöhemmin joutuvat ne navettoihin, jollaisia
on talviasuntojen vieressä, taikkapa aukealla arolla tavallisiin
maakuoppiin, joiden päällitse kylmä tuuli melkein ihan tuntumatta
puhaltelee, viimein nuoraan, kögön, joka on joka jurtan edessä
vahvoihin paaluihin pingotettuna. Heti, kuin ne alkavat omin neuvoin
syödä ruohoa, ajetaan ne eri laumoissa arolle ja vasta illan suussa
takaisin jurtalle. Siten tottuvat ne pienuudesta, asti vapaasen
aroelämään, tuuliin, myrskyihin ja sateihin.
Hevosten, lammasten ja vuohien rinnalla on sarvikarja hyvin
vähäarvoinen. Tosin kyllä näkyy jokaisen kylän lähellä karjalaumakin,
mutta se on sentään verrattoman pieni lammasten ja vuohien paljouden
rinnalla. Lehmät ovat suuremmat ja parempimuotoiset kuin venäläisten
ja siperialaisten talonpoikain, mutta huonommat jo Kiinankin lehmiä
eivätkä lähimainkaan vedä vertoja millekään Länsi-Europan hyvälle
rodulle. Kirgiisien lehmä on keskikokoinen ja lihakas, karva lyhyt
ja sileä, sarvet pitkät ja kaarevat, väri enimmäkseen kaunis
punaisenruskea.
Sarvikarjaa käytetään laitumella jotenkin suurissa laumoissa, mutta
annetaan niiden ihan paimentamatta etsiä ravintoansa ja houkutellaan
lypsäviä lehmiä jurtan luo ainoastaan ja yksinomaan vasikkain avulla,
joita pidetään siellä kytkettyinä tai vartioituina; sitä vastoin
härjät mielin määrin pysyvät usein monta päivääkin poissa kylän
seuduilta.
Vaikka kyllä jokaisessa suurenlaisessa kylässä, niin ei joka
kirgiisillä ole kameleja, harvoin edes rikkaimmillakaan isännillä
enempää kuin viisikymmentä. Kamelia syystä kyllä pidetään näillä
aroilla huonoimpana kaikista paimentolaisen kotieläimistä; sen
varsinainen koto on etelämpänä ja idempänä. Niillä aroilla, joita
me matkustelimme, kasvatetaan ainoastaan kaksiryhäistä kamelia,
Balkash-järven eteläpuolella ja Keski-Aasiassa sitä vastoin
mieluisimmin dromedaaria, ja toimitetaan niistä molemmista myöskin
omituisia sekasikiöitä, joiden molemmat ryhät ovat melkein kasvaneet
yhteen.
Keskiarojen kaksiryhäinen kameli on keveämpää rotua eikä siis
suinkaan niin kömpelön ja raskasruumiisen näköinen kuin ne,
joita nähdään Europan eläintarhoissa, mutta yhtä tiheäkarvainen.
Kuitenkin se paljon huonommin kestää talven kylmyyttä kuin mikään
muu kirgiisien kotieläin ja tarvitsee polvilleen laskeutuessaan
tai levätessään allensa huopamaton, mutta vilustuu sittekin hyvin
helposti ja siitä usein turmeltuu tai kuolee. Karvan lähdön aikaan
täytyy se kääriä huopapeitteihin ja kesällä suojella sitä sääskiltä
ja paarmoilta, jotka sen muuten pistelevät kuoliaaksi. Lyhyesti
sanoen siitä on ainaista huolta eikä se siis sovellu köyhälle
miehelle, jolle jokainen vahinko tuntuu moninkertaiselta siihen
nähden kuin rikkaalle. Yhtä vähään ruokaan se muuten tyytyy kuin
dromedaarikin, ja yhtä sokean vimmainen kuin dromedaari on se kiiman
aikaan ja voi silloin tulla vaaralliseksikin yksin isännällensäkin,
jota se muuten kyllä rakastaa; mutta muina vuodenaikoina se on
paljon nöyrempi ja säveämpi. Minä, kun olin vuosikausia ratsastellut
dromedaareilla, kiintyivät ne hyvät ominaisuudet niin huomiooni,
että olin joutua epätietoiseksi koko sen sukuperästä. Vastustamatta
antautuu kameli kiinni, ja tosin vähän muristen, mutta mylvimättä
tuolla inhottavalla, hermoihin koskevalla tavalla kuin dromedaari,
laskeutuu se polvilleen sälytettäväksi; valittamatta se juosten
kantaa keveänlaisia taakkoja kolme, jopa neljäkin kymmentä kilometriä
päivässä; jos kantamus luistaa sivulle, pysähtyy se itsestään. Jos
on seljässä vain yksi mies, juoksee se viisi tai kuusikin kymmentä
kilometriä päivässä ja vähintäin puoli siitä matkasta silloinkin,
kuin sillä on kannettavana neljä sataa kilogrammaa, jolloin sen
täytyy astua pitkäaskelista, hitaan näköistä käyntiänsä. Se kävelee
syömässä melkein aina jurttain lähellä yhdessä kaikkein muiden kylän
kamelien kanssa, ja kirgiisit pitävät sitä jonkin verran pyhänä
eläimenä.
Koira sitte, se kirgiisein kotieläin, jota pidetään vähimmässä
arvossa, on yleensä suuri eläin, ei aina kaunis, vaikka kyllä paljon
kauniimpi muita Siperian ja Turkestanin rumia koiria. Pää on pitkä,
vaan rumamuotoinen, jalat paremmin susikoiran kuin lammaskoiran
jalkojen kaltaiset, karva pitkä ja villainen, häntä pitkäkarvainen ja
väri hyvin vaihteleva.
Se on erittäin valpas ja rohkea, sudelle vankka vastustaja,
heikommille elukoille itsetietoinen ja vaaria pitävä suojelija,
vierasta kohtaan epäluuloinen vartia, isännälleen uskollinen
orja, täys'kasvuisiin ihmisiin yhtymätön erakko, lapsille nöyrä
leikkikumppani; sitenpä sillä on paljo sukunsa hyveitä, eikä sitä
puutu mistään jurtasta, ei ainakaan yhdestäkään kylästä.
Laumojen hyväkseen käyttämiseen ja siis myöskin niiden huolelliseen
hoitamiseen liittyy kirgiisein koko elämä. Ensimainittu asia on
naisten päätehtävä, hoito sitä vastoin miesten tärkein työ. Paitsi
luita, jotka joutavina heitetään pois, käytetään muuten kaikista
laumaeläimistä kaikki ruumiin osat, ja samoin lypsetään kaikkia
naaraseläimiä niin kauan, kuin suinkin voidaan. Kirgiisin kasviruoka
on mitättömän vähäinen eläinkunnasta saatavaan ruokaan verraten;
maito ja liha ovat aina varsinaisena ruokana, niihin seoitetut
kasviaineet ainoastaan lisänä. Leipää sen sanan varsinaisessa
merkityksessä hän tuskin koskaan nauttii; yksin nekin pienet
taikinakokkareet, joita kävisi sanoa leivoksiksi, ovat rasvassa
kiehutetut, vaan ei paistetut. Jauhot ja riisi, viimemainittu
ainoastaan rikkaan jurtassa useammin nähtävä ruoka, ovat aina vain
vaihteena maito- ja liharuokain ijäisessä yksitoikkoisuudessa.
Eipä ihme siis, että kirgiisiä nälkäkuolema uhkaa ja hän todella
varsin usein kuoleekin nälkään, milloin yleinen karjan rutto raivoaa
sisäaroilla.
Rikkaat kirgiisit pitävät vuohen ja lampaan maitoa erillään lehmän
maidosta ja samoin tamman ja kamelin maidosta; köyhät panevat
kaikkein laumaeläinten maidot samaan astiaan ja sen tähden saavatkin
niiden nisistä ainoastaan lampaan maidon tuotteita, jota vastoin
rikkaat voivat toimittaa itselleen suurempaakin nautintoa. Vuohen
ja lampaan maidosta, jotka aina lypsetään samaan kiuluun ja kootaan
samaan nahkaleiliin, valmistetaan jauhojen kanssa tai ilman niitä
monenlaista heti syötävää ruokaa, myöskin voita, pieniä, happamia tai
karvaita, hiekalta maistuvia, europpalaisen suulle vastenmielisiä
juustoja ja meistäkin varsin hyvältä maistuvaa keltaista,
juoksutettua maitoa, jota kuten juustoa säilytetään talveksi ja
sitte veteen lioitettuna syödään keittona. Lehmän maidosta sitä
vastoin valmistetaan paraastaan piimää ja ainoastaan poikkeuksen
tavoin juoksutettua maitoa, juustoa ja voita. Tamman ja kamelin
maitoa hapatetaan neljä päivää ahkerasti pudistellen ja hämmennellen,
joten siitä saadaan usein mainittua maitoviinaa, kumysiä, arvokasta
ja todellakin hyvältä maistuvaa juhlajuomaa, jota kaikki varakkaat
kirgiisit käyttävät ja sillä humalluttavatkin itseään.