muutamat kylmät päivät panevat talven kahleihin kaikki järvet ja
lammikot; ainoastaan joet ja purot, jotka kauemmin jaksavat vastustaa
pakkasta, ovat seuraavina päivinä niukkana turvana niillä
muuttolinnuilla, jotka eivät vielä ole lähteneet matkalle. Vienot
luodetuulet ajavat mustia pilviä yli maan ja hiljaa putoilee lunta
keveinä höytyvinä. Vuoret ovat jo ennen vetäneet päälleen
lumipeitteensä, nyt pukeutuu alavampikin aro talvipukuunsa. Myrskyä
aavistaen lähtee susi pois ruo'okoista ja angervotiheiköistä, jotka
tähän asti ovat hänellä olleet turvallisina piilopaikkoina, ja
kuljeksii nälkäisenä ja ahneena lähellä kyliä ja paimentolaisen
talvileiriä, joka nyt etsii siimeksisimpiä, tähän asti syöttämättömiä
paikkoja alavalta arolta, turvatakseen, mikäli suinkin mahdollista,
laumojansa talven puutteelta, hädältä ja kurjuudelta. Saaliinhimoiselta
sudelta koettaa hän suojella itseään samalla tavalla kuin paikoillaan
asuva kasakki tai talonpoika: ratsastaa ulos arolle sekä ryövärin
kavaltavia jälkiä myöten hänen olinpaikkaansa asti, säikyttää hänet
ylös ja sitte, kiihottaen ja rohkaisten ratsuansa ja pelottaen petoa,
heiluttaen oikeassa kädessään raskasta juurikasnuijaa, ajaa takaa
laumojensa pelkuria, julmaa vihollista. Lumi ryöppyää suden, hevon ja
ratsastajan ympärillä, pakkanen pureksii miehen kasvoja, hänen sitä
huomaamattansa. Tunnin tai korkeintaan kahden kuluttua, joll'aikaa
susi on juossut kaksi- tai kolmekymmentä kilometriä, se ei enää jaksa
juosta etemmäksi, se kääntyy ja ryhtyy taisteluun ahdistajaansa
vastaan. Kieli riippuu pitkällä ulkona suusta, jäiset karvainnenät
hänen höyryävässä turkissaan ovat pystyssä kuin harjakset,
epävakaisessa katseessa näkyy kuoleman tuskaa. Silmänräpäyksen ajan
vain vitkastelee muhkea ratsu ja sitte ratsastajan huudon ja
solmuruoskan pakotuksesta syöksähtää viimeisen kerran tuota vihattua
vihollista vastaan. Korkealle heilauttaa metsästäjä surmaavaisen
nuijansa, se putoaa suhahtaen; värähdellen ja koristen makaa surmattu
susi maassa. Näljän pakosta kuten hänkin siirtyvät samaan aikaan
villihevoset ja anttiloopit toisiin paikkoihin, pelastuakseen
kuolemasta; enimmäkseen vuorilla oleksivat villilampaatkin
siirtelehtävät nyt vuoren rinteeltä toiselle; ainoastaan jänikset ja
lentokanat pysyvät paikoillaan, ensimainitut töin tuskin tullen
toimeen ruohonkorsilla ja puunkuorilla, viimemainitut siemenillä ja
nupuilla. Monta päivää päästänsä kestää lumisadetta; viimein tyyntyy
tuuli, joka on pilviä tuonut, mutta mustana pysyy taivas kuten
ennenkin. Tuuli kääntyy ja puhaltelee kylmemmin ja yhä kovemmin
idästä, kaakosta, etelästä tai lounaasta. Pitkin valkoista lumivaippaa
kulkee vaalea pilvi tuiskuavaa lunta; tuuli kiihtyy myrskyksi, pilvi
nousee ylös taivaalle ja arolla alkaa raivota buran eli lumimyrsky,
peljätty kuin taifun tai myrkyllinen samum, myrsky, joka tekee
karaistuneimmankin neuvottomaksi ja joka pahoin uhkaa jokaista elävää
olentoa arolla.
Pari kolme päivää hellittämättä raivoaa sellainen myrsky aina yhtä
kiivaasti, pakottaen ihmiset ja eläimet pysymään niissä paikoissa,
joissa kukin on sen alkaessa. Ihminen, jonka se yllättää ulkona
arolla, on hukassa, jos hän ei pelastu jonkun erityisen sattuman
kautta; ken sen raivotessa uskaltaa lähteä ulos, saattaa joutua
kuoleman omaksi kylän sisällä, jopa itse kaupungissakin, kuten
todella usein on tapahtunut. Vasta helmikuun kuluttua ovat ihmiset
ja eläimet jotenkin turvassa siltä ja saattavat taas hengittää
helpommin, vaikka aro vielä onkin täyden talven vallassa.
Aurinko nousee ylemmäksi, sen säteet sattuvat lämpöisemmin vuorten
ja kunnasten etelärinteihin ja mustia pälviä, päivä päivältä yhä
suurenevia, vaikkapa niitä alussa silloin tällöin peittääkin uusi
lumisade, ilmestyy kaikkialle, sillä nyt alkavat kevään ensi
henkäykset liikkua maassa. Mutta hidaspa sen tulo on talven kahleissa
vielä huokailevalle arolle. Vasta sitte, kuin lauhkeat etelätuulet
yhtyvät vaikuttamaan yhdessä elvyttävän auringon kanssa, aikaisintaan
huhtikuun alussa, tavallisesti vasta sen lopulla, katoaa lumi
nopeasti vuorten alemmilta rinteiltä ja mataloista, ruokamultaisista
laaksolta, vaan rotkoissa ja jyrkkäin seinäin sisäisissä laaksoissa,
jyrkkärinteisten kunnasten takana ja tiheimmissä vesakoissa voidaan
vielä melkein koko kuukaudenkin kuluttua tavata lumikinoksia.
Kaikissa muissa paikoissa liikkuu äsken herännyt elämä voimakkaasti.
Halukkaasti imee maa kosteutta, jota sulava lumi antaa sille, ja
aurinko ja vesi, nämä tenhottimet yhdessä käyttävät vastustamatonta
voimaansa. Jo ennen, kuin nuo lumikinokset, ennen, kuin nopeasti
harsistuva jääkuori järviltä ehtii sulaa, ojentelevat kaikki
laukkakasvit ja yleensä kaikki kasvit, jotka ovat kestäneet pakkasta
yli talven, lehtiä ja kukanvarsia aurinkoa kohti. Kellastuneiden
ruohonkorsien ja kaikkein syysmyrskyissä katkeamatta jääneiden
yrttien kuivain ja harmaiden korsien väliltä välkkyy ensimmäinen
vihreys. Silloin uutisasukas ja paimentolainen panevat palamaan
tiheimmät vesakot ja mättäiköt, ja ahmiva tuli koettaa tuhota,
mitä syysmyrsky on säästänyt. Heti, kuin se on ainakin osaksi
puhdistanut maan, alkaa kasvielämä sitä voimakkaammin liikkua.
Tästä maasta, josta näyttää olevan juuritettu pois kaikki kasvit
kokonaan, nousee lehti- ja laukkakasveja, nuput ja kukat kehittyvät,
ja sanomattoman ihanaksi ja komeaksi pukeutuu aro. Äärettömän
laajalti näkee silmä keltaisia, tummanpunaisia, valkoisia,
punaisen- ja valkoisen-juovikkaita tulpaaneja. Tosin ne kasvavat
maasta vain yksitellen, parittain tai enintään kolme ryhmässänsä,
mutta niitä on yli koko aron, ja niin suuri joukko niitä kukkii
yht'aikaa, että niitä aina näkyy, katsottakoon mihin päin hyvänsä.
Heti niiden jälkeen kehittyvät myöskin liljat, ja uusia, vielä
lumoavampia värejä näkyy kaikkialla, missä näillä aron suloisilla
lapsilla on edistymisekseen soveliasta paikkaa: rinteillä tai syvissä
laaksoissa, kaikkein jokien ja purojen varsilla tai soilla. Koska ne
ovat paremmin koossa ja useampilajisina kuin tulpaanit, vaikuttavat ne
suuremmalla paljoudellaan myöskin mahtavammin, sillä ne vallitsevat
kokonaan avaroita aloja ja voivat välistä näyttää yhtä hyvin
kaunokkeja kasvavalta ruispellolta kuin täydessä kukoistuksessaan
olevalta rapsivainioltakin. Yleensä kasvaa kukin laji tai toisinto
yhdessä ryhmässä, vaan siellä täällä kasvaa sentään myöskin sinisiä ja
keltaisia liljoja kirjavanaan sekaisin, ja ne molemmat täytevärit
vaikuttavat silloin sangen lumoavasti.
Niin kuin heti talven poistuttua nämä kevään ensimmäiset lapset
kiiruhtavat kirjavuudellaan pukemaan aroa, niin koristautuu
taivaskin. Ihan pilvetön se tuskin koskaan lienee keväällä,
päin vastoin on se aina kaikenlaisten pilvien peitossa, yksin
kauneimmallakin säällä on siellä keveitä pilvenhattaroita, jotka
tiheämmissä tai harvemmissa ryhmissä leviävät yli koko taivaan
kannen, ja loitoimpana näköalan rajalla näyttävät ylt'ympäri makaavan
maassa. Mutta jos ne pilvet sakenevat, jos taivas pimenee ja aurinko
vain sieltä täältä lähettää vähäisenkään valosäteen ensimmäisten
kevättuulien lämmittämälle arolle, niin siinä välkkyy värejä, joita
ei koskaan olisi luultu mahdollisiksikaan.
Joka päivä liittyy uusia värien vivahduksia entisiin. Yhä enemmän
häviää kellertävyys, jota menneenvuotinen kulo keväälläkin levittää
arolle, yhä elävämmältä ja raittiimmalta alkaa näyttää jo nytkin niin
runsaasti koristuneen maiseman kevätpuku. Jo muutaman viikon kuluttua
on koko aro kuin kirjava lattiamatto, jossa on kaikkia mahdollisia
värien vivahduksia, tummanvihreästä heleään keltaisenvihreään saakka;
sillä marunakasvien vallitseva harmaanvihreä väri muuttuu nyt
erittäin esiytyvien ruohojen ja vaivaispensasten kautta tummemmaksi
ja kirkkaammaksi. Vaivaismanteli, joka joko yksinään tai yhdessä
hernepensaan ja kuusamoiden kanssa verhoaa laajoja aloja alavammissa
aroseuduissa, on nyt kuten molemmat viimemainitutkin täydessä
puvussaan, ja sen persikanpunaisilta välkkyvät, kukkia täpötäydet
oksat näkyvät selvästi sekä ruohon vihreyden että hernepensaan
kukkien, jopa kuusamoidenkin vaalean- tai ruusunpunaisten kukkien
rinnalla, vaikka kuusamat sopivissa paikoissa kasvavatkin oikeiksi
tiheiköiksi ja täydessä kukoistuksessaan tekevät kaikki muut kasvit
ja värit ympärillänsä yhteiseksi pohjaksi, jota vasten niiden
lehdet sitä selvemmin näkyvät, On sitte vielä paljo minulle, niitä
tuntemattomalle, nimettömiä ruohoja ja kasveja, jotka saavat
aikaan tummempia ja vaaleampia varjostuksia, ja toisten kasvien
yhtä nopeasti lakastuvaiset kuin kasvavatkin lehdet kutoutuvat
mattoon keltaisenvihreiksi eli kullankeltaisiksi pilkuiksi. Matkan
päästä katsellessa tosin kaikki värit sulavat yhdeksi, melkein
tasaiseksi, harmahtavaksi vihreydeksi; mutta lähellä vaikuttaa
kukin erikseen, jopa lukemattomat kukatkin kukin eriksensä, jotka
nyt samoin ovat puhjenneet ja kaikkialla seisovat yksitellen
tai, erittäin suotuisissa paikoissa, ryhmittäin ja pensaskasvien
varjossa levittelevät koko komeuttansa. Äärettömän monimuotoisten
laukkakasvien sivulla näkyy varsinkin muhkeita virnalajeja, ja
sellaisten ohella, jotka meistä näyttävät ihan vierailta, myöskin
puutarhojemme rakkaita tuttuja. Yhä enemmän kiinnytään tähän
lumoavaan tauluun, niin että viimein tuntuu siltä, kuin oltaisiin
kävelemässä äärettömän suuressa kukkatarhassa, jota ei ihmiskäsi ole
kylvellyt.
Samalla, kuin kasvikunnan, herättää kevät myöskin eläinkunnan
arolla eloon. Jo ennen, kuin talven viimeiset jäljet ovat kokonaan
haihtuneet, palaavat syksyllä poistuneet muuttolinnut taas arolle,
ja kuin kevät on päässyt valtaan, avaavat myöskin talvitainnokkaat
maanalaiset kammionsa, joissa he ovat tajuttomina maanneet yli
ankarimman vuodenajan, ja yhtyvät, kuten muuttolinnut pysyväisiin
lintuihin, niiden nisäkäisten seuraan, jotka eivät ole peljänneet
edes selloistakaan talvea taikka ainakin ovat osanneet hereilläkin
tulla toimeen sen ajan. Yht'aikaa niiden kanssa viettävät hyönteiset
ylösnousemis-juhlaansa, kiiruhtaen esiin jostakin turvallisesta
piilosta taikkapa nyt purkautuen koteloista, joihin toukka oli
syksyllä kätkeytynyt. Samoin ryömivät nyt matelevaiset, konnat
ja sammakot, liskot ja käärmeet talvimajoistansa nauttimaan jo
ensimmäisistä auringon säteistä heille välttämätöntä, heitä
toimeliaisuuteen ja täyteen eloon herättävää lämpöä ja uneksimaan
kesää, joka tekee ainoastaan heidät täydellisen onnellisiksi.
Nyt on elämää ja liikettä arolla. Tosin eläimiä, jotka kuuluvat
arolle, ei ole monta lajia, mutta luvulta niitä on paljo ja yli
koko aron. Suurissa joukoissa kuten anttilooppi-laumat Sisä-Afrikan
aroilla, sebra- ja kvagga-parvet Etelä-Afrikan Karu-maassa
ja silmänkantamattoman laajat puhvelilaumat Pohjois-Amerikan
ruohokoilla, eivät nämä nisäkkäät liiku, eivätkä myöskään aron linnut
niin suurissa joukoissa kuin meren rannalla, muutamissa saarissa,
Afrikan aroilla tai kuuman vyöhykkeen ikimetsissä. Mutta moneen
maisemakuvaan vaikuttavat nämäkin, sekä nisäkkäät että linnut, hyvin
suuresti, ja maan omituista luonnetta nekin osaltansa tekevät ja
täydentävät, sillä maata ja oloja kuvaavia eläinlajeja on arollakin.
Eläinten kokouspaikkoina ovat varsinkin vedet: sekä suuret että
pienet järvet ja lammit, sekä joet että purot. Jo kauan ennen,
kuin rantaa verhoavista, aika-ajoin vedenpeittoisista tai myöskin
ainiaan matalavetisistä kaislikoista huomataan, että järvi on
edessä, näkee tottunut silmä sadoista ja tuhansista kahlaajista ja
vesilinnuista, missä päin aukea vesi on, vaikka sitä ei vielä näy.
Alinomaa suuntaa käännellen liitelevät lokkilinnut sen kohdalla;
ripeämmin ja säännöttömämmin lentäen metsästelevät tiirat ruohokkojen
ja niiden välisten avosilmäkkeiden yllä; korkealla ilmassa
kiertelevät kiljukotkat; sorsat, hanhet ja joutsenet lentelevät
järven päästä toiseen; ruokohaukat kiikkuvat ruo'oissa; tavataanpa
täällä joskus merikotkiakin ja pelekaaneja. Mutta sellaisiin
järviin kokontuneista linnuista sekä lajien ja yksityisten lintujen
luvusta saadaan vasta sitte selkoa, kuin päästään avoveden reunaan
eli on tunkeuduttu niiden ruoko- ja kaislatiheikköjen lävitse,
jotka järviä ympäröivät. Suola-arolta, kuten on helppo tajuta,
täytyy eläintenkin paeta. Kiiremmiten lentävät vesilinnut pois
kolkolta, suolapeitteiseltä rannalta, hätimmiten vain tarkastaen
vesilätäkköä toisensa perästä; ainoastaan nauru- ja kalalokkien
nähdään joskus laskeutuvan mataloihin suolavesi-lammikoihin, jotka
eivät vielä ole ihan kuiviksi haihtuneet; ainoastaan ristisorsa
kalastelee niistä ja silloin usein suloisten avosettien seurassa,
jotka erittäin mielellään haeskelevat juuri sellaisia paikkoja ja
siellä partitain tai parvissa etsiskelevät ahkerasti saalista,
lakkaamatta nyykytellen ja heilutellen kaunista päätänsä ja hienoa,
ylös päin kaarevaa, sapelin muotoista nokkaansa. Muita lintuja
olen minä täällä nähnyt aina vain ani harvoja: jonkun västäräkin,
jonkun töyhtöhyypän ja jonkun kurmitsan; kaikki muut karttavat
kolkkoa, autiota seutua, sitäkin mieluisemmin, kuin ihan sen lähellä
on paljon parempia ja piilokkaampia soita ja vesiä. Ihan itse
järven laiteille asti on tarjona runsasta ravintoa kaikille, joita
se houkuttelee luoksensa. Sen tähden nähdäänkin tänne, jopa sen
pinnallekin kokoutuvan tuhansittain kahlaajia ja vesilintuja sekä
myöskin laululintusia, peipposia ja tiaisia, joille kuivalla arolla
ei ole tarpeellista elatusta, ja sen tähden täältä saavatkin sekä
kalansyöjät että kaikki muut petolinnut jokapäiväisen leipänsä.
Pohjois-Afrikan matalarantaisiin järviin, joihin talvella kolmen
maanosan siivekkäät asujamet tulvivat suurenmoisiin kokouksiin,
kuuman vyöhykkeen isoihin vesiin, joiden rannoilla joka vuodenaikaan
on satoja tuhansia lintuja, Tonavan alangon suoseutuihin, joihin
joka kesä saapuu äärettömät joukot ilman lapsia, ei näitä arojärviä
voida verrata; laajuuteen katsoen on niiden siivekkäitä asujamia
luvultaan liian vähäkin, vaan melkoinen se lintujen luku sentään
on, ja omituisuutensa nämä arojärvet säilyttävät myöskin lintujen
valitsemiin asuinpaikkoihin katsoen.
Täällä elävät kaikki eläimet ruohokossa: susi ja metsäkarju, kotka
ja harmaa hanhi, haukka ja joutsen, korppi, sinisorsa ja löppösorsa,
rastas ja kerttu, tiainen ja varpunen, paju- ja metsäsirkku,
kultarinta ja sinirinta-satakielinen, tornihaukka ja punajalkahaukka,
kurki ja töyhtöhyyppä, lepinkäinen ja taivaanvuohi, kottarainen,
valko- ja keltavästäräkki, viiriäinen ja jäälintu, hopea- ja
kapustahaikara, merimetso ja pelekaani. Ruohokot ovat täällä eläinten
varsinaisina olo- ja piilopaikkoina; ne ovat kätkevän ja turvaavan
metsän sijassa; niissä menestyy rakkaus ja perheonni, niissä
nautitaan suurimmat riemut ja kärsitään hellimmät huolet, niissä
poikaset syntyvät ja kasvavat.
Näissä ruohokoissa oleskelevista nisäkkäistä huomataan tavallisesti
ainoastaan jäljet, jos ei ryhdytä erittäin tehokkaihin keinoihin
ja koirilla etsitetä niitä tiheiköistä; mutta liikkuvaisesta
lintumaailmasta voi tutkijan tottunut silmä nähdä milloin hyvänsä
kuvan ainakin pääpiirteissään.
Kuin kuivalta arolta lähestytään jotakin järveä, häviävät viimein
näkyvistä kaikkialle levinneet leivoset, ja siellä täällä jo kuuluu
kurmitsan ääni taikka näkyy se itsekin sukunsa omituisella kiihkolla
kiiruhtavan pitkin maata vähän matkaa kerrassaan, pysähtyen sinne
tänne sieppaamaan suuhunsa joitakuita silmiin sattuvia matoja ja
sitte yhtä kiireesti rientävän edelleen. Jo ennen, kuin tullaan
ruohokkoon, nähdään naurulokki ja ehkä kalalokkikin, joista
ensimainittu lentää kauas arollekin karjalaumojen luo, joita ne
sitte seuraavat joko tiheissä joukoissa liidellen niiden ympärillä
pyytelemässä lennosta elukkain liikkeelle ajamia hyönteisiä taikka
astuskellen karjan jäljestä kuin valkokyyhkyset, jotka etsiskelevät
ruokaansa maasta. Silloin ehkä myöskin nähdään jo joku harmaa
hanhi, joka on hetki sitte lähtenyt hautovan puolisonsa luota
kaislikkojen läheisille ruohomaille syömään niin kauan, kuin hellät
vanhemman-huolet, joista kaikki hanhiurokset ottavat runsaan osansa,
eivät kahlehdi häntä piiloisimmille, järven viereisille laitumille,
joilla varovaiset vanhemmat ensin opettelevat harmaankeltaisia
poikiansa kätkössä vihollisilta. Kaikissa vedon alaisissa mataloissa
rantapaikoissa on vilkkaampi elämä. Niissä ja rapakoissa ryntäävät
toisiaan vastaan hyvin valituissa taistelupaikoissa pienet
kahlaajat, suokulaiset, nyt komeilevina täydessä ritaripuvussa,
painavat päänsä ja tähtäävät nokkansa kuin hyvin ojennetun keihään
ainiaan peräytymättömän vastustajan leveää, kilveksi kelpaavaa
höyhenkaulusta kohti, katsahtavat vielä kerran toinen toistaan
terävästi silmiin ja syöksyvät vastakkain, yht'aikaa iskien itse ja
ottaen höyhenkilvellään vastaan toisen iskun. Ei kumpikaan näistä
jaloista taistelijoista sentään vahingoittunut, ei kumpaistakaan
sellainen taistelu vähimmälläkään tavalla pidättänyt toisista paljon
tavallisemmista toimista; sillä toiselta ei rynnätessäkään jäänyt
huomaamatta kärpänen, joka juuri silloin istahti läheiselle korrelle,
toiselta ei uiva kuoriainen, joka tanssi pikku lätäkön pinnalla, ja
sukkelasti rientää toinen sinne, toinen tänne sieppaamaan huomattua
saalista ja siitä vahvistumaan uusiin taisteluihin. Mutta sillä
aikaa seisoo toisia jo aikaa sitte valmiina taisteluun, joka ei
näytä koskaan loppuvan. Silloin tulee ruokohaukka purjehtien ja
kiireimmiten poistuvat sankarit taistelupaikalta, nousevat ylös
tiheissä joukoissa, lentävät toisen veden luo ja alkavat siellä
vanhan leikin uudestaan. Peljätty haukka karkoittaa myöskin pois
kaikki muut linnut. Pauhuisesti nousevat heikommat sorsat, ja paljon
enemmän säikähtäen heidän lentoansa -- kuin petolintua nousevat
seuraavana silmänräpäyksenä myöskin heidän voimakkaammat sukulaisena;
ne lentää suhistavat muutamaan kertaan ympäri järven ja sitte taas
parvittain laskeutuvat alas; punasääri-rantavikla nousee ilmaan
huutaa liritellen, ja kaiuttomasti, vaan kauas kuuluvasti huutaen
nousee taivaanvuohi, jonka päällitse petolintu liian läheltä livahti;
mutta molemmat unhottavat uhkaavan vaaran heti, kuin ovat päässeet
ylös turvalliseen korkeuteen, ja näyttävät ajattelevan ainoastaan
ihanaa kevättä ja kaikkialla vallitsevaa lemmen riemua. Sillä
punasääri laskeutuu taas äkisti alas veden kalvoa kohti, räpyttelee
ja liitelee riippuvin siivin eteen ja alas päin, kohoaa lakkaamatta
huudellen uudestaan ja laskeutuu taas, kunnes jo hautomaan ehtineen
puolison kutsuntahuuto kehoittaa häntä jättämään nuo hänelle aiotut
hyvittelyt ja rientämään yksinkertaiselle pesälle. Taivaanvuohi
tekee melkein samalla tavalla; lenneltyään ristiin rastiin ja
noustuaan melkoisen korkealle, pudottautuu hän yht'äkkiä alas,
pursto levällään, ja silloin purston notkeat, kapeat ja teräväpäiset
höyhenet saavat pidättävän ilman vaikutuksesta syntyvällä
vapisemisellaan aikaan sen tutun, surinan ja määkinän kaltaisen
äänen, josta tämä lintu on saanut sattuvan nimensä. Ainoastaan pari
tavattoman pitkäjalkaista, ikään kuin puujaloilla astuskelevaa lintua
(flamingoa), jotka, vihaisesti erillään pysyen muusta rantavilinästä,
eleskelivät omissa toimissaan, eivät pitäneet lukua haukasta, ehkäpä
siitä syystä, että näkivät rohkeain naurulokkien kiireesti lentää
löyhyttelevän karkoittamaan rauhan häiritsijää, jopa vaalean ja
pienemmän suohaukankin yhdessä varustautuvan sotimaan tuota likeistä
ja kuitenkin niin vihattua sukulaistansa ja rosvoveljeänsä vastaan.
Heti se poistuukin seutuvilta, ja minuutin kuluttua on kaikenlaista
viserrystä, naurua ja kuherrusta kaikkialla; sillä vanhojen
asukasten lisäksi on tullut uusia, joita sinne on houkutellut sekä
kaikilla seuralinnuilla yleinen uteliaisuus että sellaisissa vesissä
runsasvarainen ravinto.
Kuin viimein päästään ruohokon rajaan, saadaan näkyviin pienemmät
linnut ja tavallisesti aina ennemmin kuin suuret, jotka ovat ruohokon
kätkössä. Kurki, jonka pesäpaikkoihin on kaikkein pahin päästä,
hopeahaikara, joka kaislasärkän sisälaidalla pyytelee kaloja,
kapustahaikara, joka etsii ravintoansa kaislatiheikön sisäisistä,
matalimmista paikoista, kaikki nämä pysyvät niin piilossa kuin
mahdollista, ja kaulushaikara, joka oleskelee kaikkein tiheimmissä
paikoissa, ilmasee läsnäolonsa kumealla myrinällä. Sitä vastoin
kaikki äsken mainitut pikku linnut ihan huolettomasti lentelevät
katselijan edessä ja riemuiten laulavat kauneimpia säveliään.
Tuttavasti sipsuttelevat keltavästäräkit nurmikoilla, joita kaislikon
ulkopuolella on ihan sen rajaan asti, tyynesti ja pelottomasti
kiikuskelee sievä partatiainen kaisloissa, joiden latvoja koristaa
milloin punarinta-satakielinen, milloin lepinkäinen; kovasti
kaikuvat joka taholta ruokokerttujen iloiset, vaikka ei juuri
soinnukkaat sävelet, ja mielellään kuunnellaan rastaan raksutusta,
sinirinta-satakielen, uunilinnun ja kultarinnan suloisia lauluja
sekä käen kukkumista. Aukealla vedellä kaislikkojen välissä ui
ihan varmaan pari nokikanaa poikasinensa ja, jos vesi on vähänkään
syvempi, ehkä silkkikuikkakin monien sorsien joukossa. Ja illan
tullessa saapuvat myöskin tornihaukka ja punajalkahaukka, musta- ja
punakottarainen kaislikkoon yöksi, eikä silloin laverruksilla ole
määrääkään. Onpa täällä yövieraina vielä kiljukotka, korppi ja varis,
ja karimetso ja pelekaani levähtävät päivän kalastusvaivoista ainakin
kaislikkojen sisälaidoissa.
Avoveden kohdalla lentää liitelevät lokit, tiirat räpyttelevät,
merikotkat ja kalasääsket tähystelevät ja, missä syvyys ei ole
varsin suuri, kalastelevat pelekaanit ja joutsenet kilpaa ahnasten
merimetsojen ja uikkujen kanssa.
Melkein yhtä rikkaat kuin järvet ovat myöskin metsäiset ja pensahiset
jokilaaksot. Puissa ovat suurempien ja pienempien petolintujen pesät,
jota paitsi ne ovat hyvinä lepopaikkoina; niiden latvoista kaikuu
kuhankeittäjän helisevä huuto, rastaan raksutus, tikan heleä nauru,
sepel- ja metsäkyyhkysen kuherrus, mutta alta tiheiköstä satakielen
ihana laulu niin puhtaana ja täyteläisenä, että paraintakin kuulemaan
tottunut korva ihastellen kuuntelee niitä harvinaisia säveliä.
Mutta joen pinnalla kiikuskelee hyvin monenlaisia vesilintuja
kuten järvelläkin, ja kaislikossa sekä rannan pensaissa eleksii
yhtä kirjava seura kuin järven ruohokoissakin; hernekerttu,
kirjarintakerttu ja harmaa kerttu kaiuttavat tuttuja laulujansa.