Näin oli sota Suomessa päättynyt ja Tanskan valta jälleen vahvistettu.
Severi Norrby sai voitostansa suuret palkinnot. Kesäkuussa antoi
Kristiern hänelle Kuusiston linnan ynnä ne maat, jotka olivat kuuluneet
piispa vainajalle. Ja syyskuussa sai hän vielä lisäksi Raaseporin ja
Hämeenlinnan ynnä koko sen läänin, mikä Turun linnan alla oli
vanhastansa ollut. Näistä lääneistään piti Norrbyn saada kaikki verot
sekä sakot, vaan puolestaan oli hänen siitä pitäminen 400 ratsumiestä
kuninkaan palvelusta varten.
Sillä välin oli Tuomas junkkarikin saanut ansaitun palkan
hirmuteoistaan. Koska Ruotsin väki Suomesta oli lähtenyt ja jäljelle
jääneestä vähäisestä joukosta ei näkynyt olevan pelkoa, oli Norrby
käskenyt Tuomas junkkaria Tukholmaan apua viemään. Hänen piti koota
ympäri Suomen niin paljon ruokavaroja, kuin vain irti läksi, ja viedä
ne Tukholman linnaväelle. Tämän käskyn Tuomas hyvin toimitti ja läksi
jo heinäkuussa matkalle. Hänellä oli suuri joukko lastilaivoja ja
niiden suojana muutamia sota-aluksia.
Mutta Kustaa Vaasa oli saanut tiedon tanskalaisten tulosta ja pannut
laivansa Tukholman saaristoon väijyksiin. Siinä he niemen takana
piilivät muutamien peninkulmien päässä Tukholmasta, Furusundin
tienoilla. Päällikkönä oli urhea ja taitava Eerikki Fleming. Tulipa
sitten Tuomas junkkari laivoineen niille paikoille ja pitkältä muiden
edellä riensi pieni jaala-alus. Sen piti edeltäkäsin tiedustella tietä
ja vaaran huomattua palata siitä tietoa antamaan. Ruotsalaiset pysyivät
aivan hiljaa piilossaan ja antoivat jaalan kulkea niemen taakse, niin
ettei sitä pääjoukolle enää näkynyt; silloinpa he äkkipäätä karkasivat
päälle. Ennenkuin jaalan väki oli kerinnyt vastarintaan ruveta tai edes
jälkeentulevia veljiänsä varoittaa, oli jo laiva ruotsalaisten
vallassa. Tanskalaiset vietiin nyt Ruotsin laivoihin, vaan jaalaan pani
Fleming uljaimmat miehensä puettuina vangittujen vihollisten pukuihin.
Sitten käännettiin jaalan kokka ympäri ja laskettiin täyttä vauhtia
vihollista kohti.
Sen nähdessään luuli Tuomas junkkari saavansa tärkeitä sanomia. Hän ei
malttanutkaan odottaa jaalan tuloa, vaan soudatti itsensä venheellä
vakoojaansa vastaan. Aluksen partaalle tultuaan hän huusi
luullotellulle väelleen: "No, mitä kuuluu nyt?" johon vastattiin:
"Hyvää vaan"; ja nyt kapusi hän kiireesti kannelle tarkempia tietoja
kuulemaan. Mutta tuskin oli hän päässyt ylös, kun hän huomasi, mihin
hän oli puuttunut. Hän yritti hypätä veneeseensä takaisin, mutta
samassa hänet kaapattiin kiinni ja sidottiin. Samaten kävi muidenkin,
jotka venheessä olivat häntä seuranneet. Nyt karkasi Fleming koko
voimineen tanskalaisten päälle ja nämät, päättä, päälliköttä häilyen,
joutuivat pian tappiolle. Ruotsalaisten käsiin joutui koko laivasto
miehineen, tavaroineen. Yksi laiva vain, Suomen Prinssi nimeltään, ei
ruvennut antautumaan millään ehdolla. Keskipäivällä oli sota alkanut ja
illan hämärässä laiva vielä yhtä urhokkaasti piti puoliaan Ruotsin koko
voimaa vastaan. Vihdoin ei ollut muuta neuvoa kuin ampumalla sytyttää
se palamaan. Niin Suomen Prinssi paloi ja upposi aaltoihin, mutta
viholliselle ei se suonut itseään saaliiksi.
Tuomas junkkari vietiin vankina Kustaa Vaasan luokse ja tuomittiin
kohta kuolemaan. Hän olisi ritarina ollut miekalla mestattava, mutta
sitä kunniaa ei suotu hänelle. Verikoirana oli hän raadellut Ruotsin ja
Suomen miehiä ja sentähden hänen piti kuolla koiran tavalla. Hänet
hirtettiin niininuoralla tammen oksaan.