Kristiern oli Tanskassakin nostanut kaikkien vihan itseänsä vastaan.
Aateli hänelle oli vihoissaan siitä, kun hän tahtoi vapauttaa heidän
orjansa, ja he pelkäsivät myöskin, että heidänkin viimein kävisi
samoinkuin ruotsalaisten herrojen Tukholman verilöylyssä. Papit häntä
vihasivat siitä syystä, että Kristiern puolusti Lutherin oppia ja
tahtoi ryöstää kirkon tavarat kruunun omaksi. Ja talonpojatkaan eivät
aina ymmärtäneet, että Kristiern piti heidän puoltansa, vaan kiroilivat
raskasten verojen vuoksi. Vihdoin nousivat aatelisherrat v. 1523
ilmikapinaan ja kutsuivat kuninkaaksi Tanskaan Holsteinin herttuan
Fredrikin. Kristiern, niinkuin kaikki julmaluontoiset, oli arka
pelkuri; hän siis ei ruvennutkaan vastarintaa tekemään, vaan mätti
aarteensa laivoihin ja läksi niillä Amsterdamiin Hollantiin. Sieltä hän
vielä useat kerrat yritti päästä takaisin valtaansa, vaan joutui
viimein Fredrikin käsiin ja sai loput ikäänsä viettää kauheassa
vankitornissa. Hän kuoli vasta v. 1559.
Tämä Tanskassa vallitseva eripuraisuus oli tietysti eduksi
ruotsalaisille. Fredrikin, joka monta vuotta pelkäsi Kristiernin
hankkeita, täytyi kokonaan heittää Ruotsin kruunu mielestänsä. Sen
olikin Ruotsin kansa Strengnäsissä v. 1523 yksimielisesti pannut Kustaa
Vaasan, pelastajansa, päähän. Kohta sen jälkeen aukesivat hänelle
viimein Tukholmankin portit, ja niin oli Tanskan vallan viimeinen
jäännös perattu Ruotsista. Mutta Suomi vielä kitui vieraan vallan alla.
Sinne oli, niinkuin tiedämme, jäänyt pieni joukkonen Niilo Grabben
päällikkyyden alle. _Niilo Maununpoika Grabbe_, Grabbakan herra, oli
ollut ensimäisiä, jotka syksyllä 1521 yhtyivät Niilo Arvinpojan
parveen. Hän oli uljas ja rivakka herra ja juuri oikea mies siihen
virkaan, jonka Niilo Arvinpoika lähtiessään oli hänelle uskonut. Pienen
joukkonsa kanssa ei hän tietysti voinut yrittääkään linnojen
valloittamista tai tanskalaisten karkoittamista Suomesta. Mutta
kuitenkin hän saattoi väsyttää vihollista pienellä sissisodalla, tehdä
vastusta siellä ja täällä ja pitää heitä alinomaisessa levottomuudessa.
Siltä varalta Grabbe hankki itselleen muutamia suuria veneitä, joilla
hän pujahteli Uudenmaan ja Turun saaristossa hätyytellen varsinkin
Kuusiston ja Raaseporin linnojen ja Porvoon kuninkaankartanon väkeä.
Milloin hän itse tai muiden vakoojiensa kautta oli saanut vihiä, että
Tanskan väkeä oli tullut kyliin, souti hän yöllä hiljaa veneillänsä
rantaan. Hiljaa hiipien hän lähestyi vihollisten majoja; jos vartijoita
oli, tapettiin ne ennenkuin he saivat äänen kurkustaan. Sitten pantiin
ovien ja ikkunoiden salvat kovasti kiinni ja viritettiin talo tuleen.
Näin tanskalaiset kaikki paloivat, tai surmattiin pihalla kun pyrkivät
ulos. Tällä tavoin kuuluu hän usein saaneen kaksi tai kolmekin sataa
tanskalaista hengiltä, vaikkei hänellä itsellään ollut miehiä kuin
toistakymmentä. Kun sitten suuremmat joukot linnoista tulivat näitä
tuhotöitä Grabbelle kostamaan, pötki hän paikalla veneisiin ja pujahti
Rääveliin piiloon.
Näin oli Grabbe toista vuotta yksinään lyönyt leikkiään Tanskan huovien
kanssa. Mutta nyt piti leikin muuttua täydeksi todeksi. Elokuussa 1523
lähetti Kustaa kuningas Suomeen veljekset _Eerikki ja Iivari Flemingin_
ja niiden seurassa jommoisenkin joukon. Siinä oli Ruotsin ja Suomen
miehiä ja paraat saksalaisesta palkkajoukosta. He tulivat ensiksi
Kuusiston linnan edustalle. Päiväkauden he linnaa ampuivat, vaan sitten
kävivät rynnäköllä käsiksi ja pääsivät kohta voitolle. Jos senaikuinen
kertomus lienee uskottava, niin ei olisi yhtään miestä kaatunut Kustaan
väestä. Kuusistosta läksivät voittajat Turkua vastaan, jossa Maurits
Oldenborg seisoi Tanskan joukon kanssa. Tämä ensin aikoi ruveta
vastustamaan, vaan saatuansa tiedot vihollisjoukon voimasta, pakeni
Hämeen kautta Viipuriin. Näin pääsivät Flemingien miehet miekan
lyömättä kaupunkiin ja 12:na päivänä heille linnakin antausi. Nyt he
lähettivät väkensä eri haaroille. Yksi joukko valloitti Raseporin ja
toinen sai Hämeenlinnan käsiinsä. Kolmannen joukon oli Grabbe vienyt
Viipuriin. Rolof Matinpoika, Viipurin isäntä, ei ruvennutkaan turhaan
vastarintaan; hän vaan pyysi saada itse antaa linnan avaimet
Flemingille. Tämä riensi sinne muutamien päivien perästä, ja
lauvantaina pyhän Dionysion päivän jälkeen eli lokak. 10 p. avattiin
portit hänelle. Ehdoksi oli Rolof pannut vain, että hän itse ja hänen
kaikki väkensä, saksalaiset, tanskalaiset, ruotsalaiset ja suomalaiset,
saisivat vapaasti mennä mihin tahansa ja viedä tavaransa mukanaan.
Viipurista vei sitten Rolof väkensä Inkerin, Viron ja Liivinmaan kautta
Königsbergiin Preussiin. Sieltä hän luuli pääsevänsä Kristiernin
luokse, mutta heitä noutamaan lähetetty laiva pantiin takavarikkoon ja
Rolof väkineen antausi Preussin ritarien palvelukseen.
Viiteselitykset:
[1] Kanslerin virkaan kuului kaikki, mitä kuninkaalla oli
kirjoittamista. Siihen aikaan eivät tavallisesti muut kuin papit
osanneet lukea eikä kirjoittaa, jonka vuoksi suuret herrat pitivät
pappeja kirjureinansa.
[2] Monstransi oli tähden tapainen, monisäteinen risti, jota messua
pidettäessä vähä väliä nostettiin, jolloin seurakunta kumartui alas
maahan.
[3] Katoliset uskovat ihmissielun tulevan ruumiin kuoltua
puhdistustuleen (kiirastuleen), josta se sitten pääsee taivaan
autuuteen pikemmin tai myöhemmin sen mukaan, kuinka paljon messuja sen
puolesta pidetään.
[4] Mongolit olivat alkupuolella 13:tta vuosisataa alistaneet koko
Venäjän veronalaiseksensa.
[5] Lästiin luettiin siihen aikaan tavallisesti 12 tynnyriä viljaa.
[6] Tanskan vallan alle kuuluivat silloin vielä Skoonen, Hallannin ja
Blekingin maakunnat Etelä-Ruotsissa.
[7] Ulvila, nykyisen Porin emä, oli ylempänä Kokemäenjoen varrella.