Kuningas Kristiern oli säälimätön ja julma luonteeltaan. Hän oli isänsä
vielä eläessä ollut varakuninkaana Norjassa ja häntä vastaan nostetun
kapinan rangaistukseksi mestauttanut niin monta sen maan aatelisista,
ettei sen ajan jälkeen Norjassa ole enää aatelisia ollut muuta kuin
nimeksi. Nyt hän oli päättänyt Ruotsissakin tehdä samaten. Sillä
tavoin, toivoi hän, tulisivat päällikköjen puutteessa kaikki kapinat
mahdottomiksi ja Ruotsi voitaisiin alentaa Tanskan maakunnaksi,
niinkuin Norja jo oli ollut jonkun aikaa. Tätä tuumaa toimeenpannessaan
oli Kristiern menetellyt viekkaasti ja varovaisesti. Hän oli ollut
unohtavinaan, mitä Ruotsin miehet häntä vastaan olivat tehneet, ja
suosivinansa heitä niinkuin omaa kansaansa. Siten hän viihdytti Ruotsin
herrojen pelon, ja he saapuivat kaikki kuninkaan käskystä kruunaukseen.
Tämä vietettiin Tukholmassa marraskuun 6 p:nä 1520.
Seuraavana päivänä käskettiin parhaat Ruotsin miehet linnaan kuninkaan
puheille. Sielläpä he kohta havaitsivat joutuneensa satimeen. Kun
tulivat sisään, portit paiskattiin heti kiinni ja sitten ruvettiin
heitä vastaan oikeutta pitämään. Heitä syytettiin siitä, että he olivat
panneet arkkipiispan viralta ja rikkoneet sillä kirkkoa ja uskoa
vastaan. Tästä rikoksesta heidät kaikki tuomittiin hengiltä. Marraskuun
8 p:nä vangitut herrat vietiin Tukholman Isolle Torille ja siellä
heidät mestattiin toinen toisensa jälkeen. Siinä sai nyt surmansa kaksi
piispaa, kolmetoista ritaria ja valtaneuvosta, kaupungin kolme
pormestaria ja viisitoista etevintä porvaria. Seuraavana päivänä tätä
teurastusta vielä jatkettiin ja joukoittain ripustettiin mestattujen
herrojen palvelijoitakin hirsipuihin. Tästä eivät päässeet itse maansa
pettäjätkään, jotka tanskalaisia olivat auttaneet, sillä Kristiern
tahtoi perinjuurin musertaa Ruotsin aatelin. Lampena seisoi veri Isolla
Torilla ja kolmatta päivää makasivat runnellut ruumiit maassa,
ennenkuin ne vietiin pois ja poltettiin tuhaksi. Se oli _Tukholman
verilöyly_, jonka historia on säilyttänyt kauheimpien muistojen
joukossa.
Pienempiä verilöylyjä pantiin sitten toimeen useissa Ruotsin
kaupungeissa ja pian tuli vuoro myös Suomen herroille. He eivät olleet
saapuneet kruunaukseen ja siten olivat säilyneet verilöylystä
Tukholmassa. Mutta Suomenkin linnojen isännille oli Kristiern
lähettänyt surmakäskyt. Niin mestattiin vielä marraskuussa Åke
Yrjänänpoika Tott samassa Hämeenlinnassa, jonka haltiana hän vähää
ennen oli ollut, ja joulukuussa saivat Raaseporin edustalla laskea
kaulansa pölkylle Niilo Eskilinpoika Baner ja itse Tanskan ystäväkin
Hemming Gad. -- Muita Suomen herroja silloin vielä säästettiin ja
varsinkin näkyi nyt piispa Arvi Kurki päässeen Kristiernin erinomaiseen
suosioon. Kuningas hänelle kirjoitti hyvin ystävällisesti, suoden
hänelle milloin minkin edun; ja Kurkikin puolestansa oli olevinaan
kuninkaalle hyvin uskollinen. Mikä Kristiernillä mahtoi olla syynä, kun
hän näin säästi ja suosi yhtä Sturen hartainta ystävää, se on ja
pysynee iäti salaisuutena. Kentiesi hän oli jo niin varma vallastaan,
kun enin osa Ruotsin herroja makasi haudassa, ettei luullut
tarvitsevansa tappaa tähteitä, vaan mietti, miten ne suosiolla vetäisi
puoleensa.