Svante Sturen sijaan valittiin v. 1512 valtionhoitajaksi hänen poikansa
Sten Sture, lempeä ja kansanmielinen mies, ja Tanskan kruunu jäi v.
1513 perinnöksi Hannun pojalle Kristiernille. Alussa vallitsi nyt
muutamia vuosia välirauha Ruotsin ja Tanskan välillä, mutta pian syttyi
sota uudestaan. Sten Sture riitautui Upsalan mahtavan ja
pahanluontoisen arkkipiispan, Kustaa Trollen kanssa, ja nyt toivoi
Kristiern saavansa eripuraisen Ruotsin valloitetuksi. Hän jo syksyllä
1516, ennenkuin välirauha oli loppunutkaan, ryöstätti yhden Ruotsin
aluksen ja yritti seuraavana kahtena kesänä sotavoimalla päästä
Ruotsiin. Mutta tyhjäksi kävivät nämät hänen retkensä, sillä Sten Sture
ruotsalaisineen piti urhoollisesti puoltansa. Suomessa hävittelivät
näinä vuosina venäläiset, jotka Kristiern oli yllyttänyt rauhaa
rikkomaan, ja v. 1517 tanskalaiset merirosvot ryöstivät rannikoita.
Rauhassa vieri vuosi 1519; sillä Kristiern varusteli nyt kaikkia
voimiaan, jotta hänen ei kolmattakin kertaa täytyisi häpeällä peräytyä.
Hän vaati suuria veroja kaikilta säädyiltä Tanskassa sekä Norjassa; hän
peri langoltaan, Saksan keisarilta Kaarle V:nneltä, puolisonsa
perinnön; hän keräsi sotajoukot omista maistansa ja palkkasi lisäksi
sotaan harjaantunutta väkeä Skotlannista sekä Saksanmaalta. Hänen
liittolaisensa, Ranskan kuningas Frans I lähetti 2,000 oivaa miestä
taitavien päällikköjen johdolla. Sen kaiken lisäksi hän toimi siten,
että paavi määräsi hänet toimeenpanemaan sitä pannaa, joka oli
julistettu Ruotsia vastaan, koska arkkipiispa säätyjen toimesta oli
pantu viralta.
Näin maallisilla ja hengellisillä aseilla varustettuna, marssi
Kristiern tammikuussa 1520 Ruotsin eteläisen rajan yli.[6] Åsunden
järven jäällä, liki Bogesundin kaupunkia Länsi-götinmaalla, oli hänellä
Sten Sture vastassa 10,000 talonpojan kanssa. Kukaties olisi tässä
voitu vastarintaa tehdä, mutta heti tappelun alussa sai Sture
tykinluodin reiteensä, ja hänen väkensä hämmästyksissään hajosi pian
pakosalle. Sten Sture vietiin Tukholmaan, mutta hän kuoli jo ennen
sinne pääsyänsä. Nyt sai Kristiern melkein miekan lyömättä Ruotsin
valtaansa. Sturen kuolema oli ruotsalaisten rohkeuden lamauttanut, ja
missä vähänkin yritettiin vastustella, siinä saattoi aatelisherrojen
petos tanskalaiset voitolle. Viimein ei ollut koko Ruotsissa muuta
paikkaa valloittamatta kuin Tukholman kaupunki linnoineen. Siinä
hallitsi Sturen jalo leski _Kristina Gyllenstjerna_, ja hänen
ympärilleen olivat kokoontuneet kaikki Ruotsin vapautta rakastavat,
rohkeat miehet. Väkisen ei olisi siis ollut helppo sitä saada, mutta
kavaluutta sekään ei kestänyt kauan. Kristiern lähetti linnalaisten
puheille tohtori Hemming Gadin, joka ennen oli uskollinen ruotsalainen;
mutta nyt oli miehen mieli peräti muuttunut. Hän vakuutti Kristinalle,
ettei tämä muka kuitenkaan kauan aikaa jaksaisi puolustaa Tukholmaa;
sentähden olisi parempi hyvällä luopua siitä, jolloin voisi tinkiä
itselleen hyvät ehdot. Gadin neuvosta Kristina antoikin alussa
syyskuuta Kristiernille Tukholman avaimet, ja tämä lupasi puolestaan,
että Kristina ja kaikki hänen miehensä saisivat pitää hengen sekä
tavaransa. Kristinalle päälle päätteeksi luvattiin Hämeenlinna ja
Kokemäen kartano. Hänen miestensä joukkoon olivat tässä sovinnossa myös
Suomen herrat luetut, jotka eivät vielä olleet suostuneet Tanskan
valtaan.
Suomen herroja oli Kristiern jo kesäkuussa kutsunut luokseen tulemaan.
Kutsukirjeessä olivat mainitut: Turun piispa _Arvi Kurki, Åke
Yrjänänpoika Tott_, Hämeenlinnan haltija, _Tönne Eerikinpoika Tott_,
Viipurin isäntä, _Klaus Henrikinpoika Horn_, Etelä-Suomen, ja _Henrikki
Steninpoika Renhufvud_, Pohjois-Suomen laamanni, ynnä myös Satakunnan
laamanni _Knuutti Eerikinpoika Kurki_. Mutta nämät herrat eivät
huolineet, eivätkä tohtineetkaan noudattaa kutsumusta. Poissa he
pysyivät sittenkin, kun Kristiern kutsui heidät kruunaukseensa.
Sillä välin oli kuningas, Tukholmaan päästyänsä, lähettänyt Suomeen
Hemming Gadin sotajoukkoineen. Kristiern tiesi, että Gad Suomessa oli
vanhastaan hyvin tuttu ja siis paremmin kuin kukaan muu voisi saada
Suomen miehet suostumaan uuteen valtaan. Tässä toivossa Kristiern ei
pettynytkään; Gad piti puheita, ja Suomen herrat itsekin näkivät
vastustuksen turhaksi. Niin onnistui Kristiernin ennen vuoden loppua
saada kaikki Suomen linnat haltuunsa. Niistä eroitettiin entiset
isännät ja sijaan pantiin Tanskan tai Saksan miehiä, joista on
suurimman maineen saanut Turun linnan isäntä, ritari _Tuomas Wulff von
Grevensdorp_, paremmin tunnettu _Tuomas junkkarin_ nimellä.