Ensimäinen tieto venäläisten aiotusta retkestä tuli Suomeen Räävelistä
Vironmaalta. Sieltä oli piispa kirjoittanut Turun silloiselle piispalle
Maunu Stjernkorsille eli Särkilahdelle, ja tämä oli heti saattanut
sanan edemmäksi Ruotsiin, pyytäen kiireellistä apua. Itse puolestansa
oli Maunu, Suomen etevimpänä miehenä, ruvennut varustamaan vastarintaa.
Hän kävi Viipurissa ja saatuansa siellä tarkempia tietoja Venäjän
joukkojen tulosta ja paljoudesta, hän lähetti arpakapulat kulkemaan
ympäri Suomen nientä. Sotaan nyt piti varustautua joka miehen, ken vain
oli täyttänyt viisitoista vuotta. Itse palasi piispa sitten Turkuun
tätä nostoväkeänsä järjestämään.
Vihollinen samosi maahan Rajajoen yli syysk. 21 p. eli Matinpäivänä
1495. Heitä kuuluu olleen 60,000 miestä, joita ylipäällikkönä johti
ruhtinas Danilo Vasilinpoika Shtjena ja hänen allansa voivoda
(sotapäällikkö) Jaakop Sakarjitsh sekä ruhtinas Vasili Feodorinpoika
Shuiski, toinen johdattaen Novgorodin miehiä, toinen väkeä Pihkovan
alueelta. Venäläisillä oli muassansa kaikellaisia piiritys-aseita,
muiden muassa mahdottoman suuria tykkejäkin, joista muutamat olivat 24
jalkaa pitkät. Viholliset lähenivät murhaten ja polttaen, ja uhkasivat
seisahtuvansa vasta sitten, kun itse Tukholmakin olisi tuhkana.
Kun Rajajoen yli tullaan Suomeen, on Viipurin kaupunki linnoineen
ikäänkuin porttina. Sen portin saranat olivat siis ensin auki
kiskottavat, jos venäläinen täysin turvin tahtoi lähteä lännemmäksi.
Mutta suomalaisetkin tämän hyvin tiesivät ja olivat Viipurin suojaksi
tuoneet urhoollisimmat päällikkönsä sekä parhaiten varustetun väkensä.
Isäntänä linnassa oli rohkea Ruotsin ritari _Knuutti Posse_, ja Suomen
miehistä oli hänellä apuna Henrikki Eerikinpoika Bitz, Pohjois-Suomen
laamanni Tönne Eerikinpoika Tott, Maunu Frille, Maunu Laurinpoika ynnä
monta muuta. Jokainen oli tuonut muassansa joukon rohkeita, sotaan
harjaantuneita palvelijoita, ja Maunu piispakin oli lähtiessään
jättänyt Viipuriin 60 parasta huoviansa. Paitsi tätä varsinaista
sotaväkeä oli sinne jo saapunut suuri joukko talonpoikia Uudeltamaalta,
ja toisia oli tulossa. Lokak. 1 p. siunasi Maunu piispa Turun
lääniläisten sotalipun, jonka jälkeen hän lähetti heidät itäänpäin
marssimaan. -- Kyminjoen seuduilla oli kaadettu murroksia ja varustettu
vartiaväkeä Klaus Henrikinpoika Hornin, Etelä-Suomen laamannin, ynnä
Herman Flemingin, Louhisaaren herran, johdon alle. Niiden piti siellä
suojella rajaa, jos joku vihollisparvi Viipurin ohitse luikahtaisi.
Näin varustettuna odottivat suomalaiset pelotonna, vaikk'ei huoletonna,
verisien vihollistensa tuloa.
Syysk. 24 p. levisi venäläisten leiri "alle Viipurin vihannan". Kolmen
peninkulman laajalta näkyi venäläisten majoja ja varustusvalleja;
tuhansittain kihisi vihollisten väkeä joka paikassa. Kolmeen
ensimäiseen viikkoon eivät he kuitenkaan vielä saaneet kaupunkia kaikin
puolin saarretuksi, niin että apuväkeä ja muita tarpeita saattoi yhä
vielä tulla lisää. Viipurin kaupunki on näet rakennettu pitkälännän,
kapean niemikaistaleen päähän, joka viettää idästä länteenpäin.
Kaupungin takana on salmi, jonka keskellä linna seisoo saarella.
Etelään päin leviää avara selkä, josta Uuraansalmen kautta päästään
ulos merelle. Pohjoisessa polvittelee Suomenvedenpohja 7 km luoteeseen
päin. Tämän jotenkin leveän selän yli venäläiset eivät voineet päästä;
sillä kaikki suuremmat alukset oli kaupungin väki epäilemättä korjannut
pois heidän käsistään. Voidaksensa Viipurin läntistäkin puolta
ahdistaa, ei heillä sentähden ollut muuta neuvoa, kuin kiertää
ylt'ympäri koko Suomenvedenpohjan. Tämän selän luoteiseen pohjukkaan
juoksi Juustilanjoki, joka nyt on Saimaan kanavan suuna. Sekin oli
siksi syvä ja leveä, ettei siitä aluksetta olisi päässyt yli. Täytyi
kulkea vieläkin pari kilometriä ylemmäksi, missä Vatikiven koskessa (se
on kanavaa kaivaessa kokonaan perattu) oli kaalamo eli kahlauspaikka.
Siitä oli venäläisten ennenkin ollut tapana samota Viipurin linnan
sivuitse.
Estääksensä vihollisen ylipääsöä siinä paikassa, lähetettiin yöllä
lokak. 12 p. vasten Viipurista jommoinenkin joukko. Siinä oli 100
aatelispalvelijaa l. huovia sekä Uudenmaan nostoväkeä 800 miestä.
Päälliköksi oli pantu Maunu Frille, Niilo Pentinpoika ja eräs
saksalainen, nimeltä Vinholt. He soutivat venheinensä Lavolaan, joka on
Juustilanjoen suussa, ja astuivat siellä maalle. Mutta samassa levisi
huhu, että nyt venäläinen jo tulee. Uudenmaan talonpoikaparat, jotka
eivät ennen olleet sotaa käyneet, säikähtyivät tuosta niin
pahanpäiväisesti, että he juoksivat minkä käpälät kerkesivät takaisin
venheisiinsä. Niihin kun sitten rupesivat kiireissään tunkeutumaan,
niin upposi puolet aluksia meren pohjaan. Aatelispalvelijat sillä välin
olivat miehuullisesti torjuneet vihollisen päältään ja vihdoin
ajaneetkin hänet pakoon. Tuosta myös talonpojat rohkenivat ja alkoivat
uudestaan tulla rantaan. Veneitä ruvettiin nostamaan, ja ajamaan vettä
ulos. Tässä toimessa vielä oltiin, kun toinen suurempi vihollisparvi
karkasi päälle. Niitä eivät aatelispalvelijat kyenneet vastustamaan,
vaan alkoivat tapellen peräytyä rannan puolelle. Sen kun talonpojat
huomasivat, niin taas kaikki kapuamaan venheisiin; työntävät venheet
rannalta ja lähtevät soutamaan selälle päin. Siten rohkeat
aatelispalvelijat joutuivat melkein kaikki turmion omaksi; mitkä
vihollinen teloitti tantereelle, mitkä vei vangiksi mukaansa. Niiden
joukossa olivat retken päällikötkin, paitsi Vinholt, joka veteen
hypäten kaappasi veneestä laahaavan köyden kiinni ja sillä keinoin
pelasti henkensä. Hänen kanssaan palautui vielä 8-10 aatelispalvelijaa,
muun muassa kuusi Maunu piispan kuudestakymmenestä huovista.
Talonpoika-nahjuksia oli hukkunut noin 100 miestä. Viipurissa oltiin
kovasti vihoissaan näille uusmaalaisille, jotka pelkuriudellansa olivat
tehneet koko retken tyhjäksi ja jättäneet niin monta urheata
sotakumppalia surman suuhun. Itse Posse lausui pilkaten, että jos 400
uusmaalaista sattuu kuulemaan kahden venäläisen äänenkin, niin he jo
kohta kiitävät käpälämäkeen.
Nyt oli venäläisillä vapaa pääsy Viipurin läntiselle puolelle, ja pian
ilmaantui salmen takaiselle rannalle, s.o. Tervaniemelle,
vihollisjoukko, jossa oli 450 ratsumiestä ja jalkaväkeä sen mukaan. --
Samassa rynnättiin itäiseltäkin, Pantsarlahden puolelta kaupunkia
vastaan. Muurin edustalle kuljetettiin risuja, pitkiä kankia ja
tikapuita, joilla pyrittiin päästä muurin yli. Jommoinenkin joukko,
kahden lipun kera, tunkeutui tuohon rantasolukkaan meren ja muurin
välille, joka oli Mustainveljesten luostarin edustalla (nykyään siinä
on kalaranta). He tahtoivat näin kahdelta puolen ahdistaa muuria, siksi
että kaupungin olisi pakko jakaa voimansa kahteen osaan. Mutta turhaa
oli venäläisten ryntääminen; säikähtämättä Suomen väki syöksi heidät
takaisin, ja vihdoin täytyi vihollisen tyhjin toimin palata leiriin.
Tämmöiseen rynnäkköön ei venäläinen nyt pitkään aikaan uskaltanut käydä
uudestaan. Hän sen sijaan
pani pyssyt paukkumahan,
umpiputket ulvomahan,
avokurkut ammomahan,
jalot joutset joikumahan,
alla Viipurin vihannan,
alla suuren Suomen linnan.
Ampui kerran, ampui toisen,
ampui kerran noin alatse,
ampui toisen, niin ylitse,
ampui kolmannen kohalle.
Jopa liikkui linnan tornit,
räystähät rämähtelivät,
patsahat pamahtelivat,
kivet linnan kiikahteli,
tornit maahan torkahteli.
Näin laulaa vanha suomalainen runo, ja Ruotsin riimikronika kertoo
seuraavalla tavalla: Venäläisillä oli muiden muassa kuusi suunnatonta
tykkiä, joista ammuttiin tynnyrin pohjan suuruisia kiviä. Näillä he
ampuivat kaksi tornia maahan, ja muurikin niiden välillä alkoi mureta.
Pian kaatui kolmaskin torni, ja se kaatui niin pahasti, että siihen
kohtaan muuria aukeni rikko, mistä mahtui kaksi humalasäkkiä rinnakkain
sisään. Mutta linnanväki ei näistäkään vahingoista vielä ollut
millänsäkään. Knuutti Posse korjautti ahkerasti pienemmät viat ja tuon
suuren rikonkin eteen laittoi jonkunlaisen varustuksen. Näissä toimin
kului viikko viikon perästä, marraskuun loppupäivät olivat jo käsissä
eikä Viipuri vieläkään valloitettuna. Pian oli talvi tuleva lumineen,
pakkasinensa, jolloin piiritystyötä oli vaikea jatkaa, miltei
mahdotonta. Siitä syystä päätettiin venäläisten leirissä uudestaan
rynnätä kaupunkia vastaan. Maksoi mitä maksoi, sisään täytyi päästä,
koska heitä oli monin verroin enemmän kuin linnan suojelijoita.