Meillä ei ole paljon muistomerkkejä katolisuuden aikakaudelta: ompa
kuitenkin nuot iät kaikki kestävät kivikirkot maamme vanhemmissa
rantapitäjissä ja varsinkin Turun tuomiokirkko, jaloin ja komein
kaikista.
Sen rakentamista alettiin jo Tuomas piispan aikoina, luultavasti pian
sen jälkeen, kun piispanistuin muutettiin Räntämäeltä Turkuun.
Ensimäisen suomensukuisen piispamme, Maunun, aikana valmistui Turun
kirkko v. 1300. Mutta silloin se ei ollut tämän nykyisen kirkon
kokoinen eikä muotoinen. Itäänpäin se ei ulottunut kauemmaksi kuin
nykyiseen ristikäytävään, laki oli paljon matalampi eikä sivukappeleita
ollut yhtään. _Unikankaria_, jolle se on rakennettu, ympäröi luja,
osaksi tiilistä, osaksi harmaasta kivestä tehty muuri, jossa oli
ampumareikiä suojana vihollisten rynnäkköjä vastaan. Portteja muurissa
oli kuusi, joista eteläinen ja itäinen holvattuja; näiden yläpuolella
oli huoneita, joissa aneita kaupattiin.
Tuon tuostakin tätä alkurakennusta sitten jatkettiin, ja lisättiin nuo
pienet kuorit sen kylkeen. Maunu Tavastin tullessa piispaksi kirkko jo
ulottui pituudeltaan nykyiseen korkeaankuoriin asti ja sivukappeleja
oli seitsemän. Vaan hänen toimestansa kirkko vasta oikein komeaksi
kasvoi. Hän kohotti katon nykyiseen korkeuteensa ja hankki vielä
seitsemän uutta sivukappelia. Entiset kuorit olivat pyhitetyt Pyhälle
Neitsyelle, Pyhälle Yrjänälle, Pyhälle Siprille, Pyhälle Katarinalle,
Pyhälle Pärttylille, Pyhälle Henrikille ja Eerikille, sekä
Pyhälle Laurille. Nytpä rakennettiin lisään Pyhän Ruumiin, Pyhän
Kolminaisuuden, Pyhän Johanneksen, Sielun, Pyhän Paavalin ja Pietarin,
Pyhän Annan ja Andreaksen, Pyhän Rouvan (eli Pappien) ja Kolmen Itämaan
kuninkaan kuorit. Muut kaikki olivat muiden kustantamat Maunu piispan
kehoituksesta ja neuvosta, mutta Pyhän Ruumiin kuorin oli piispa itse
rakennuttanut omilla varoillaan ja varustanut sen hyvin komeilla
koristuksilla. Alttari oli peitetty kalleilla vaatteilla, sen päällä
seisoi kalleissa lippaissa pyhien luita ynnä muita kalleita kaluja,
mutta kaikkein parhaana koristuksena oli sangen suuri ja kallisarvoinen
monstransi.[2] Tässä kuorissa piti piispan asetuksen mukaan luettaman
messuja joka päivä; messupapin elatukseksi oli piispa lahjoittanut
useampia taloja ja rakentanut kivirakennuksenkin hänelle asuttavaksi.
Samaan kuoriin on Maunu piispa myös haudattu.
Hänen aikanansa kohtasi tuomiokirkkoa suuri vahinko, sillä se paloi v.
1429. Mutta piispa korjautti sen niin suurella kiireellä, että se ennen
hänen kuolematansa jälleen oli valmiina, ehompana entistänsä.
Palestinassa käydessään teetti hän Venetsiassa uudet kalliit
messupuvut, jotka hän toi tuomisina mukanansa. Muutenkin hän osti
kirkkoon kaikellaista, joka teki jumalanpalveluksen loistavammaksi tai
josta muuten papeilla oli hyötyä. Hän hankki koko joukon kirjoja,
muiden muassa kauniisti kirjoitetut ja kullalla sekä hopealla
koristetut evankeliumi- ja epistolakirjat, hän silautti Pyhän Henrikin
pääkallon ja käsivarret hopealla, osti kultaisen kalkin, öylättimaljan
ja kaulakoristeen ynnä ison, kalliin, hopeisen ristiinnaulitun-kuvan.
Mitä koristeita sitäpaitsi vielä oli tuomiokirkossa, ei ole Maunu
piispan elämäkerrassa mainittu. Mutta me voimme päättää sen siitä,
miten katolisissa kirkoissa yleiseen oli tapana. Seinät olivat
epäilemättä täynnä pyhien muotokuvia ja raamatun kuvauksia. Semmoisia
onkin vielä muutamia tallella sakaristossa; ne ovat puusta, mutta
maalatut ja hopealla sekä kullalla silanut. Samassa paikassa on myöskin
nähtävänä alttarikaappi, johon on kuvattu Pyhä Henrikki tallaten
jalallaan murhaajansa Lallin päätä. Patsaista muuten kerrotaan
riippuneen lamppuja, joissa paloi vahakynttilöitä. Korkean alttarin
sanotaan olleen kullatun ja ikkunoissa koreita maalauksia. Lattiana oli
hautakiviä, sillä kirkossa lepäävän sielun luultiin pikemmin pääsevän
kiirastulesta[3] taivaalliseen autuuteen, ja sen vuoksi maksettiin
suuret summat kirkon permannon alla olevasta hautasijasta.
Tässä tuomiokirkossa pidettiin jumalanpalvelusta mitä komeimmilla
menoilla. Säännön mukaan oli joka päivä seitsemän messua pidettävä
kirkossa; mutta Maunu piispa määräsi kaikiksi välitunneiksikin messuja,
niin että aamusta varhain sydänyöhön asti ei vaiennut virrenveisuu eikä
haihtunut pyhänsavun suitsutus kirkossa. Pappeja tietysti piti sen
tähden olla suuri joukko. Ennestään olikin tuomiokirkolla jo kuusi
kanunkipappia (canonici) ja saman verran messupappeja (chorales);
näiden lisäksi määräsi nyt Maunu neljä kumpaistakin lajia.
Jumalanpalvelus oli enimmäkseen veisaamista; virsien sanat ja, mitä
papit muuten lausuivat, olivat kaikki latinaa. Maunun aikana säädettiin
kuitenkin Ruotsissa pidetyssä pappienkokouksessa, että pappien piti
pyhinä lukea Isämeidän ja Pyhän Neitsyen rukous sekä uskontunnustus
kansan kielellä.