Mitä Candidelle, Kunigundalle, Panglossille, Martinille ynnä muille
tapahtui.
-- Siis vielä kerran, suokaa minulle anteeksi, kunnianarvoisa isäni,
sanoi Candide paroonille, että silloin viimeksi työnsin sapelin
vatsaanne.
-- Älkäämme puhuko siitä enää, sanoi parooni; myönnän, että minäkin
olin vähän liiaksi kuumaverinen. Mutta koska te tahdotte tietää, mitä
kohtalon oikkua saan kiittää siitä, että nyt olen kaleerivankina,
niin kuulkaa: senjälkeen kun kollegion apteekkari-veli oli lääkinnyt
haavani, hyökkäsi kimppuuni joukko espanjalaisia, jotka ottivat minut
mukaansa ja heittivät minut Buenos-Ayreksen vankilaan juuri samoihin
aikoihin kun sisareni lähti sieltä pois. Pyysin päästä takaisin
Roomaan isä ylikenraalin luo, ja minut nimitettiin Konstantinopolissa
olevan Ranskan lähettilään hovisaarnaajaksi. Tuskin olin vielä ollut
viikkoakaan tuossa virassa, kun eräänä iltana tapasin muutaman
erittäin kaunistekoisen nuoren ikoglanin. Oli hyvin kuuma, tuo nuori
mies tahtoi kylpeä; käytin tilaisuutta hyväkseni ja menin myöskin
kylpemään. En nimittäin tiennyt, että kristitty, jos hänet vain
tavattiin alastomana nuoren mahomettilaisen parissa, oli tehnyt
itsensä syypääksi kuolemanrikokseen. Eräs kadi määräsi minulle sata
kepinlyöntiä jalkapohjiin sekä tuomitsi minut kaleerivangiksi.
En luule, että vielä milloinkaan maailmassa on tehty verisempää
vääryyttä. Mutta tahtoisinpa kovin kernaasti tietää, minkätähden
sisareni on erään turkkilaisten turviin paenneen transsylvanialaisen
ruhtinaan kyökkipiikana.
-- Mutta kuinka on mahdollista, että minulla jälleen on ilo nähdä
teitä, rakas Panglossini?
-- Totta on, sanoi Pangloss, että olette nähnyt minun roikkuvan
hirressä. Oikeastaanhan minut olisi pitänyt polttaa, mutta kuten
muistatte oli kova rankkasade juuri silloin kun minua yritettiin
paistaa. Ja myrsky yltyi niin, ettei tulen sytyttämisestä voinut
olla puhettakaan. Ja kun ei parempaakaan keksitty, vedettiin minut
hirteen. Eräs haavalääkäri osti ruumiini, vei minut kotiinsa ja alkoi
leikellä minua vetäen ensin nahan auki navasta solisluuhun. Eipä
juuri voi tulla huonommin hirtetyiksi kuin mitä minä olin tullut.
Pyhän inkvisitsionin määräysten ylin toimeenpanija, joka oli muuan
alidiakoni, poltti todellakin ihmisiä aivan mallikelpoisen hyvin,
mutta hän ei ollut tottunut hirttämään. Nuora oli märkä eikä liukunut
tasaisesti, vaan takertui solmulle. Joka tapauksessa hengitin vielä
ja heti ensimäisestä ristileikkauksesta parahdin niin pahasti, että
haavalääkäri kaatui selälleen kauhistuksesta ja luullen leikelleensä
itse perkelettä hän puolikuolleena pelosta lähti pakoon sellaisella
kyydillä että hän vielä kerran portaissa kaatui. Tuon metelin
kuullessaan kiiruhti hänen vaimonsa viereisestä huoneesta katsomaan
mikä oli hätänä, ja kun hän näki minut pöydällä leikattuna, pelästyi
hän vielä enemmän kuin hänen miehensä ja lähti hänen jälessään pakoon
kaatuen hänen päälleen. Kun he vähän olivat tointuneet ensimäisestä
säikähdyksestään, sanoi lääkärin rouva lääkärille:
-- Ukkoseni, kuinka sinun päähäsi pälkähtikin ruveta leikkelemään
vääräuskoista? Etkö sinä tiedä, että tällaisten ihmisten ruumiissa
asuu aina perkele. Minä menen kiireesti hakemaan pappia, että hän
ajaisi ulos perkeleen.
Tämän ehdotuksen kuullessani säikähdin kovasti ja kooten kaikki
voimani sain huudetuksi: "Armahtakaa minua!" Vihdoin tuo
portugalilainen parturi [parturit toimittivat siihen aikaan
haavalääkärin tehtäviä] tuli vähän rohkeammaksi; hän neuloi jälleen
yhteen nahkani ja hänen vaimonsa hoiti minua, joten jälleen parin
viikon kuluttua olin jalkeilla. Parturi hankki minulle paikankin,
pääsin nimittäin hänen toimestaan erään Veneziaan matkustavan
maltalaisritarin palvelijaksi. Mutta kun isännälläni ei ollut millä
maksaa minulle, rupesin erään venezialaisen kauppiaan palvelukseen ja
seurasin häntä Konstantinopoliin.
Eräänä päivänä pisti päähäni mennä sisälle erääseen moskeaan. Siellä
ei ollut ketään muuta kuin eräs vanha imam ja eräs hyvin sievä
ja nuori nainen, joka paraikaa hartaasti luki paternosteriaan.
Hänen povensa oli aivan paljaana ja oli siihen pistetty kaunis
kimppu tulpaaneja, ruusuja, vuokkoja, leinikoita, hyasintteja ja
kevätesikoita. Hän antoi kukkavihkonsa pudota; minä nostin sen ylös
ja annoin sen hänelle takaisin erittäin kunnioittavalla hartaudella.
Tämä toimitus kesti kuitenkin niin kauan, että imam suuttui ja
nähdessään, että minä olin kristitty, huusi apua. Minut vietiin kadin
luo, joka annatti minulle sata piiskaniskua jalkapohjiin ja lähetti
minut kaleeriorjuuteen. Minut kytkettiin juuri samaan kaleeriin
ja samalle penkille kuin herra paroonikin. Samassa kaleerissa oli
vielä neljä marseillelaista nuorukaista, viisi napolilaista pappia,
kaksi korfulaista munkkia, jotka kaikki vakuuttivat, että sellaista
sattui täällä jok'ikinen päivä. Hra parooni väitti, että hänelle oli
tapahtunut suurempi vääryys kuin minulle; minä taaskin puolestani
väitin, että oli paljon luvallisempaa kiinnittää kukkavihko jonkun
naisen rintaan kuin olla ilkialastomana jonkun ikoglanin kanssa. Niin
me kiistelimme lakkaamatta ja saimme kumpikin kaksikymmentä pampun
lyöntiä joka päivä siihen asti, kunnes vihdoin syyn ja seurausten
katkeamaton virta johdatti teidät kaleeriimme ja päästi meidät teidän
avullanne vapauteen.
-- Mutta kuulkaa nyt, rakas Panglossini, sanoi hänelle Candide,
ajattelitteko silloinkin, kun teidät hirtettiin, leikeltiin,
ruoskittiin puolikuolleeksi ja kun teidät vietiin kaleeriorjaksi,
että kaikki kävi parhain päin tässä maailmassa?
-- Mielipiteeni maailman menosta on aina ollut sama ja muuttumaton,
vastasi Pangloss, sillä minähän olen filosofi eikä minun sovi
peruuttaa mielipiteitäni. Eikä Leibnitz saata sitäpaitsi mitenkään
olla väärässä, eikä voi olla mitään sen kauniimpaa asiaa kuin
maailman ennakolta määrätty sopusointuisuus, kaikkeus ja atoomit.