Candiden matka Konstantinopoliin.
Uskollinen Cacambo oli jo turkkilaisen laivakapteenin kanssa
sopinut siitä, että tämä ottaisi Candiden ja Martinin mukaansa
Achmed-sulttaanin laivaan. He heittäytyivät siis polvilleen hänen
Korkean Kurjuutensa jalkoihin ja lähtivät laivaan.
Matkalla sanoi Candide Martinille:
-- Me olemme siis tänä iltana aterioineet kuuden viralta pannun
kuninkaan seurassa ja yhdelle heistä oli minulla vielä kunnia
antaa almu. Ehkäpä on maailmassa paljon muita yhtä onnettomia ja
onnettomampiakin ruhtinaita. Ja minä olen kadottanut ainoastaan
sata lammasta ja nyt saan rientää Kunigundan syliin! Rakas
Martin-ystäväni, kyllä Pangloss sittenkin oli oikeassa: kaikki on
maailmassa hyvin.
-- Toivoisin, että niin olisi.
-- Mutta, sanoi Candide, oli tuo sentään joka tapauksessa melkein
uskomaton seikkailu, mikä meillä oli Veneziassa. Onko koskaan vielä
kuultu tai nähty, että kuusi viraltapantua kuningasta olisi syönyt
yhteistä illallista samassa kapakassa.
-- Ei tuo nyt ole sen kummempaa kuin moni muukaan niistä
tapahtumista, mitä meille on sattunut, sanoi Martin. Viraltapannut
kuninkaat ovat hyvin tavallisia ilmiöitä ja mitä taas tulee siihen
kunniaan, että olemme saaneet syödä heidän seurassaan, niin on se
niin mitätön, ettei siihen voi kiinnittää mitään huomiota.
Heti kun Candide oli päässyt laivaan, lankesi hän vanhan palvelijansa
ja ystävänsä Cacambon kaulaan.
-- No, sanoi hän, kerro nyt, mitä Kunigunda tekee. Onko hän
edelleenkin sama ihanuuden ihmekukka kuin ennen? Rakastaako hän minua
edelleenkin? Miten hän voi? Olet varmaankin ostanut hänelle palatsin
Konstantinopolissa?
-- Rakas isäntäni, vastasi Cacambo, Kunigunda pesee astioita
Propontiksen rannalla eräälle prinssille, jolla ei ole niitä
suinkaan liiaksi. Hän on orjattarena erään Ragotski-nimisen entisen
hallitsijan talossa, jolle Suur-Turkki antaa kolme taaleria
päivittäin hengen ylläpitimiksi. Mutta mikä on paljon surullisempaa,
on se seikka, että hän on kadottanut kauneutensa ja tullut
hirvittävän rumaksi.
-- Oli hän sitten ruma tai kaunis, sanoi Candide, niin olen kumminkin
kunniallinen mies ja minun velvollisuuteni on rakastaa häntä aina.
Mutta miten on hän voinut joutua niin halpaan asemaan, vaikka hänellä
oli rahaa noin viisi tai kuusi miljoonaa, jotka sinä veit hänelle?
-- Oli kyllä rahaa, sanoi Cacambo, mutta sillä ei pitkälle potkittu.
Ensin minun piti antaa kaksi miljoonaa senor don Fernando d'Ibaraa
y Figueora y Mascarenes y Lampourdos y Souzalle, Buenos-Ayreksen
kuvernöörille, saadakseni tämän luovuttamaan pois nti Kunigundan. Ja
eräs merirosvo kaappasi meiltä muitta mutkitta loput. Tämä merirosvo
vei meidät sitten Cap Matapaniin, Miloon, Nikosiaan, Samokseen,
Petraan, Dardanelleihin, Marmaramerelle ja Skutariin. Kunigunda ja
muori ovat molemmat tuon ruhtinaan palveluksessa, josta juuri puhuin,
ja minä olen viralta pannun sulttaanin orjana.
-- Mikä kauhistava onnettomuuksien ketju! huudahti Candide. Mutta
kaikesta huolimatta on minulla vielä muutamia timantteja jälellä ja
niillä voin helposti ostaa Kunigundan vapaaksi. Mutta onpa sentään
suuri vahinko, että hän on tullut niin rumaksi.
Sitten hän kääntyen Martinin puoleen, kysyi:
-- Kuka teidän mielestänne nyt on eniten surkuteltava, keisari
Achmed, keisari Ivan, kuningas Kaarle Edvard vai minä?
-- Sitä en voi sanoa, vastasi Martin, sitä varten pitäisi minun voida
katsoa suoraan teidän sydämiinne.
-- Ah, sanoi Candide, olisipa Pangloss vain täällä, niin hän kyllä
tietäisi sen ja ilmoittaisi sen meille.
-- En kyllä tiedä, sanoi Martin, millä vaa'alla teidän Panglossinne
olisi mahtanut punnita ihmisten onnettomuuksia ja määrätä heidän
kärsimyksensä asteita. Ainoa, minkä minä uskallan väittää, on se,
että maan pinnalla on miljoonia sata kertaa surkuteltavampia ihmisiä
kuin Kaarle Edvard, keisari Ivan ja sulttaani Achmed.
-- Paljon mahdollista, sanoi Candide.
Pari päivää myöhemmin saavuttiin Mustan meren kanaaliin.
Ensi töikseen Candide osti vapaaksi Cacambon, joka tuli hänelle hyvin
kalliiksi. Sitten hän hetkeäkään viivyttelemättä astui seuralaisineen
erääseen kaleerivenheeseen soudattaakseen itsensä Propontiksen
rannalle ja päästäkseen tapaamaan rakasta Kunigundaansa, oli hän
sitten kuinka ruma tahansa.
Soutajien joukossa oli kaksi vankia, jotka toimittivat tehtävänsä
kovin huonosti ja joiden paljaita olkapäitä itämainen laivuri vähän
päästä hutkaisi palmikoidulla nahkaruoskallaan. Täten tuli Candide
kohdistaneeksi heihin enemmän huomiota kuin muihin kaleeriorjiin
ja hän lähestyi heitä vastustamattoman säälin tunteen pakottamana.
Heidän epäinhimillisiksi vääristyneissä piirteissään oli jotakin,
joka hämärästi muistutti Panglossia ja neiti Kunigundan veljeä, tuota
onnetonta jesuiittaa ja paroonia. Tämä yhdennäköisyys liikutti ja
murhetutti syvästi Candiden mieltä ja hän katseli heitä vieläkin
tarkkaavaisemmin.
-- Omituista, sanoi hän Cacambolle, jollen omin silmin olisi nähnyt
mestari Panglossin riippuvan hirressä ja jollen onnettomuudekseni
olisi omin käsin sattunut tappamaan paroonia, niin luulisinpä
melkein, että he tuossa soutavat tätä kaleeria.
Kuullessaan Candiden mainitsevan paroonin ja Panglossin nimeä,
huudahtivat nuo molemmat pakkovangit suurella äänellä, antoivat
airojensa pysähtyä ja jäivät liikkumattomina penkille tuijottamaan.
Laivuri hyökkäsi heti heidän kimppuunsa ja ruoska alkoi taas läiskyä
heidän yllään.
-- Lopettakaa, lopettakaa, herra, huusi Candide, minä annan teille
niin paljon rahaa kuin vain ikinä tahdotte!
-- Mitä? Onko se todellakin Candide, sanoi toinen vangeista.
-- Mitä? Onko se todellakin Candide, toisti myös toinen.
-- Onko tämä unta, sanoi Candide, vai olenko todellakin valveilla?
Olenko todellakin kaleerilaivassa? Onko tuo sama herra parooni,
jonka minä tapoin? Ja tuo toinen sama mestari Pangloss, jonka näin
riippuvan hirressä?
-- Samat miehet olemme, vastasivat he.
-- Mitä kuulenkaan! Tuoko siis on se suuri filosofi! sanoi Martin.
-- Kuulkaa, herra laivuri, sanoi Candide, kuinka suuren
lunastussumman tahdotte hra von Thunder-ten-Tronckhista, joka on yksi
keisarikunnan ensimäisiä parooneja, ja hra Panglossista, joka on
Saksanmaan syvin metafyysikko?
-- Kristitty koira, vastasi laivuri, koska nämä kaksi kristittyä
koiraa, jotka tuossa soutavat kaleeria, ovat kerran parooneita
ja metafyysikoita, jotka ammatit epäilemättä ovat hyvin arvossa
pidettyjä heidän omassa maassaan, niin saat antaa heistä
viisikymmentä tuhatta sekiiniä.
-- Saatte ne, herra, ja viekää minut salamannopeasti takaisin
Konstantinopoliin! Tai ei, viekää minut neiti Kunigundan luo.
Mutta itämainen laivuri oli jo Candiden ensimäistä käskyä totellen
kääntänyt veneensä kokan kohti kaupunkia ja soutualus halkoi vettä
nopeammin kuin lintu lentää.
Candide syleili kerta toisensa jälkeen paroonia ja Panglossia.
-- Ja kuinka en siis olekaan tappanut teitä, rakas paroonini? Ja
kuinka olette vielä hengissä, rakas Panglossini, vaikka olette
hirtetty? Ja minkätähden olette molemmat Turkissa kaleerisoutajina?
-- Onko totta, että rakas sisareni on myöskin tässä maassa? kysyi
parooni.
-- On, vastasi Cacambo.
-- Ja te olette siis todellakin minun rakas oppilaani Candide?
huudahteli Pangloss.
Candide esitti heille Martinin ja Cacambon, ja kaikki syleilivät
toisiaan ja kaikki puhuivat yht'aikaa. Kaleeri kiiti eteenpäin kuin
tuulispää ja tuossa tuokiossa he olivatkin jo satamassa.
Lähetettiin sana eräälle juutalaiselle, että tämä heti paikalla
saapuisi kauppoja hieromaan. Hän tuli ja Candide möi hänelle
viidestä kymmenestä sekiinistä erään timantin, jonka arvo oli sata
tuhatta sekiiniä, mutta juutalainen vannoi Abrahamin nimessä,
ettei hän mitenkään voinut antaa enempää. Candide lunasti sitten
viivyttelemättä paroonin ja Panglossin vapaiksi. Viimeksimainittu
heittäytyi vapauttajansa jalkoihin huuhdellen niitä kyynelillään;
toinen kiitti häntä pienellä päännyökkäyksellä luvaten maksaa hänelle
tuon summan takaisin ensi tilassa.
-- Mutta onko todellakin mahdollista, että sisareni on täällä
Turkissa? kysyi hän.
-- Ei mikään ole sen mahdollisempaa, vastasi Cacambo, koska hän
kerran pesee transsylvanialaisen ruhtinaan lautasia.
Lähetettiin vielä hakemaan kaksi juutalaista ja Candide möi vielä
kaksi timanttia ja kaikki astuivat jälleen erääseen toiseen kaleeriin
ja lähtivät Kunigundaa vapauttamaan.