Kuinka Candide ja Martin illastivat kuuden muukalaisen seurassa ja
keitä nämä olivat.
Eräänä iltana kun Candide Martinin kanssa oli menossa ravintolaan,
muiden vieraiden joukkoon aterioimaan, juoksi eräs pikimusta mies
hänen jälkeensä, tarttui häntä käsivarteen ja sanoi:
-- Valmistukaa paikalla lähtemään; olkaa valmis joka hetki!
Hän kääntyi ja näki Cacambon. Ainoastaan Kunigundan näkeminen olisi
voinut tuottaa hänelle iloisemman hämmästyksen. Hän oli aivan tulla
hulluksi ilosta, syleili rakasta ystäväänsä ja kysyi:
-- Ja Kunigunda on siis myöskin täällä, eikö totta? Missä hän on? Vie
minut heti hänen luokseen, jotta saamme yhdessä ilosta kuolla.
-- Kunigunda ei ole täällä, sanoi Cacambo, hän on Konstantinopolissa.
-- Oi, taivas! Konstantinopolissa! Mutta olkoon hän vaikka Kiinassa,
lennän kuin lintu hänen luokseen. Lähtekäämme heti!
-- Lähdemme vasta illallisen jälkeen, vastasi Cacambo. En voi nyt
sanoa teille sen enempää, olen orja ja herrani odottaa minua. Minun
täytyy palvella häntä pöydässä. Älkää olko siitä tietävinänne mitään.
Syökää ja olkaa valmis ja varuillanne.
Candiden sydän löi riemusta ja tuskasta. Hän oli ihastuksissaan
siitä, että jälleen oli nähnyt uskollisen asioitsijansa, mutta
hämmästynyt siitä, että tämä oli orjana. Kunigundan jälleennäkemisen
ajatus täytti kokonaan hänen mielensä, hänen sydämensä sykki
levottomasti ja kaikki meni hänen päässään sekaisin. Tässä
mielentilassa hän istuutui pöytään Martinin kanssa, joka aivan
kylmäverisesti seurasi näitä seikkailuja. Pöydässä istui jo ennestään
kuusi muukalaista, jotka olivat tulleet Veneziaan karnevaalia
viettämään.
Cacambo, joka hoiti juomanlaskijan virkaa eräälle muukalaisista,
kuiskasi tämän korvaan aterian päätyttyä:
-- Sire, Teidän Majesteettinne voi lähteä, milloin vain haluaa, laiva
on lähtövalmis.
Nämä sanat sanottuaan hän poistui.
Muut vieraat katselivat toisiinsa hämmästyneinä, mutta eivät sanoneet
sanaakaan.
Heti senjälkeen lähestyi eräs toinen palvelija herraansa ja sanoi:
-- Sire, Teidän Majesteettinne vaunut odottavat Paduassa ja parkki on
kunnossa.
Isäntä viittasi kädellään ja palvelija poistui.
Kaikki pöytävieraat katsahtivat vielä kerran toisiinsa ja näyttivät
entistään hämmästyneemmiltä.
Kolmas käskyläinen lähestyi nyt kolmatta muukalaista ja sanoi:
-- Sire, uskokaa minua, Teidän Majesteetillenne ei ole hyvä viipyä
täällä kauemmin. Asetan kaikki lähtökuntoon. --
Ja samassa hän hävisi.
Candide ja Martin olivat silloin varmat siitä, että tämä oli
jonkinlaista karnevaalipilaa.
Neljäs palvelija sanoi neljännelle herralle:
-- Teidän Majesteettinne voi lähteä milloin vain tahtoo.
Ja hän meni sen sanottuaan pois niinkuin muutkin.
Viides pikentti sanoi samat sanat viidennelle herralle. Mutta kuudes
puhui aivan erilaisessa äänilajissa kuudennelle muukalaiselle, joka
juuri sattui istumaan Candiden vieressä, hän sanoi nimittäin:
-- Saakeli soikoon, sire, täällä ei enää tahdota antaa velaksi mitään
Teidän Majesteetillenne eikä minullekaan, ja meidät voidaan vielä
tänä yönä passittaa vankeuteen, niin että minun täytyy katsoa tässä
eteeni, hyvästi!
Kun kaikki palvelijat olivat hävinneet, istuivat nuo kuusi
muukalaista ja Martin ja Candide hyvän aikaa aivan äänettöminä.
Vihdoin Candide keskeytti hiljaisuuden.
-- Hyvät herrat, sanoi hän, onpa tämä omituista pilaa! Minkätähden te
kaikki olette kuninkaita? Mitä minuun ja Martiniin tulee, niin täytyy
minun tunnustaa, ettemme me ole mitään kuninkaita ollenkaan.
Cacambon isäntä tarttui silloin juhlallisenvakavasti puheeseen ja
sanoi italian kielellä:
-- Minä en ole lainkaan mikään ilvehtijä, minun nimeni oli Achmed
III. [Sulttaanina (1703-1730). Janitsaarit ollen tyytymättömiä hänen
sotaiseen hallitukseensa pakottivat hänet luopumaan hallituksesta,
ja hän kuoli vankeudessa 1736. Saman sulttaanin luona sai Kaarle
XII turvapaikan.] Olen ollut suursulttaanina monta vuotta; syöksin
veljeni valtaistuimelta ja veljenpoikani syöksi minut. Kaikki
visiirini teloitettiin ja itse saan riutua lopun elämääni vanhassa
haaremissa. Kuitenkin sallii veljenpoikani, suursulttaani Mahmud
minun joskus terveyteni vuoksi lähteä pienelle matkalle ja sentähden
olen nyt tullut Veneziaan karnevaalia viettämään.
Achmedin vieressä istuva nuorukainen alkoi sitten puhua ja sanoi:
-- Minun nimeni on Ivan ja minä olen ollut kaikkien venäläisten
itsevaltias. [Ivan VII, erotettiin hallituksesta yhdenvuotiaana,
murhattiin 1764, kolme vuotta _Candiden_ ilmestymisen jälkeen.] Minut
syöstiin valtaistuimelta jo silloin kun makasin kehdossa. Isäni ja
äitini suljettiin tyrmään ja itse olen saanut kasvaa vankilassa.
Välistä saan vanginvartioitteni seurassa vähän matkustella ja
sentähden olen nyt täällä Veneziassa karnevaalia viettämässä.
Kolmas sanoi:
-- Minä olen Kaarle Edvard, Englannin kuningas. [1688 karkoitetun
Kaarle II:n poika, joka ranskalaisten avustamana teki muutamia
epäonnistuneita maallenousun yrityksiä Englantiin; kuoli Roomassa
1788.] Isältäni perin oikeudet kruunuun ja olen siksi käynyt
sotaa niiden puolesta. Kahdeksalta sadalta liittolaiseltani on
suorastaan revitty sydän ulos rinnasta ja pommitettu heitä sillä
poskille. Minäkin olen istunut vankeudessa. Nyt olen menossa Roomaan
tervehtimään kuninkaallista isääni, joka myös samoin kuin minä ja
iso-isäni on valtaistuimeltaan syösty. Näin olen joutunut Venezian
karnevaalijuhliin.
Neljäs ryhtyi nyt puheisiin ja sanoi:
-- Minä olen Puolan kuningas. [August III, Saksin vaaliruhtinas,
1733 valittu Puolan kuninkaaksi, karkoitettu valtakunnastaan
seitsemänvuotisen sodan aikana.] Huonon sotaonnen vuoksi olen
kadottanut perintömaani ja samanlaiset vastoinkäymiset kohtasivat
myös isääni. Alistun Sallimuksen tahdon alle samoin kuin sulttaani
Achmed, keisari Ivan ja Kaarle-Edvard, joille kaikille Jumala suokoon
pitkän ijän! Ja minä olen tullut Veneziaan karnevaalia viettämään.
Viides sanoi:
-- Minä olen myöskin Puolan kuningas [Stanislaus Leczinski, 1704
valittu Puolan kuninkaaksi, pakeni Poltavan taistelun jälkeen
Ruotsiin. 1733 valitsi hänet eräs puolue uudestaan kuninkaaksi,
mutta hän ei voinut pitää puoliaan August III:tta vastaan. Luopui
kruunusta 1735, sai herttuakunnakseen Lothringin, jota hän hallitsi
niin hyvin, että sai lisänimekseen "Hyväntekijä". Kirjoitti
filosofisia teoksia ja hänen hovinsa Lunevillessä oli kirjallisten
henkilöiden kokouspaikka. Voltaire kirjoitti siellä _Zadigin_.] ja
olen kadottanut valtakuntani kokonaista kaksi kertaa; Mutta sallimus
on sensijaan lahjoittanut minulle toisen valtion, jossa olen tehnyt
enemmän hyvää kuin mitä kaikki sannaattien kuninkaat yhteensä ovat
tehneet Weichselin rannoilla. Minäkin alistun Kaitselmuksen tahdon
alle ja olen tullut Veneziaan karnevaalia viettämään.
Nyt oli kuudennen hallitsijan vuoro puhua.
-- Hyvät herrat, sanoi hän, minä en tosin ole niin korkea herra
kuin te kaikki muut, mutta siitä huolimatta olen ollut kuningas
yhtä hyvin kuin kukaan teistä. Minä olen Teodor, ja minut on kerran
valittu Korsikan kuninkaaksi. [Parooni Teodor von Neuhof (1686-1756)
auttoi korsikalaisia 1735 vapaustaistelussa Genuaa vastaan, mutta
hänen täytyi paeta sieltä jo seuraavana vuonna. Nousi jälleen 1747
Korsikan rannalle, mutta ei saavuttanut menestystä. Hän lähti
sitten Lontooseen, jossa hänet pantiin velkavankeuteen.] Minua on
kerran nimitetty _teidän majesteetiksenne_ ja nyt minua tuskin
viitsitään puhutella _herraksi_. Olen lyöttänyt rahaa ja nyt minulla
ei ole niin pennin pyöreää. Minulla on ollut kaksi valtiosihteeriä
käytettävänäni ja nyt on minulla tuskin edes palvelijaa. Olen istunut
oikealla valtaistuimella ja kuitenkin olen pitkän aikaa saanut virua
Lontoossa vankilan oljilla. Ja pelkään pahasti, että minua täälläkin
odottaa sama kohtalo, vaikka olen samoin kuin kaikki muutkin Teidän
Majesteettinne tullut Veneziaan karnevaalia viettämään.
Nuo viisi muuta kuningasta kuuntelivat tätä puhetta jalomielisellä
myötätuntoisuudella. Jokainen heistä antoi kuningas Teodorille
kaksikymmentä sekiiniä pukujen ja paitojen ostoon.
Candide lahjoitti hänelle kahden tuhannen sekiinin arvoisen timantin.
-- Kuka hän on, sanoivat nuo viisi kuningasta, tuo yksinkertainen
moukka, jolla on varaa antaa sata kertaa enemmän kuin kellään meistä
ja joka lisäksi vielä tekee sen?
Kun he nousivat pöydästä, tuli heitä vastaan neljä vastasaapunutta
pikkuruhtinasta, jotka myöskin olivat huonon sotaonnen vuoksi
kadottaneet valtakuntansa ja jotka sentähden tulivat Veneziaan
karnevaalia viettämään.
Mutta Candide ei kiinnittänyt enää minkäänlaista huomiota näihin
uusiin tulokkaisiin. Hän ei ajatellut mitään muuta kuin että miten
hän niin pian kuin suinkin pääsisi Konstantinopoliin rakasta
Kunigundaansa tapaamaan.