Candide ja Martin saapuvat Englannin rannikolle ja mitä he siellä
näkevät.
-- Voi Pangloss, Pangloss! Voi Martin, Martin! Voi sinä minun rakas
Kunigundani! Mitä onkaan tämä maailma! puhkesi Candide puhumaan
hollantilaisella laivalla.
-- Se on jotakin hyvin järjetöntä ja inhoittavaa, vastasi Martin.
-- Tehän tunnette Englannin, ovatko ihmiset siellä yhtä hulluja kuin
Ranskassakin?
-- Heidän hulluutensa on taas toista lajia, vastasi Martin. Tehän
tiedätte, että nämä kaksi kansakuntaa käyvät paraikaa keskenään
sotaa muutamasta vaivaisesta tynnyrinalasta lunta Canadan rajalla
ja että ne tähän kunniakkaaseen sotaan kuluttavat enemmän rahaa
kuin mitä koko Canada maksaa. Kummassako maassa taaskin on enemmän
hulluinhuoneeseen pantavia ihmisiä, sitä en voi täsmälleen ratkaista
niillä pienillä tietovaroilla, mitä minulla on käytettävissäni; sen
vain tiedän, että ihmiset tässä maassa, johon nyt tulemme, ovat hyvin
raskasmielisiä.
Heidän näin keskustellessaan laski laiva Portsmouthin satamaan.
Rannalla oli suuri joukko ihmisiä, jotka kaikki silmiä rävähyttämättä
tuijottivat erääseen sotalaivaan, jonka kannella eräs lihavahko mies
makasi polvillaan silmät sidottuna. [Englantilainen amiraali Byng.
Hänet ammuttiin v. 1757 muka senvuoksi, että hän edellisenä vuonna
sodassa ranskalaisia vastaan olisi osoittanut laimeutta ja puuttuvaa
rohkeutta. Itse asiassa uhrasi hallitus hänet voidakseen itse
säilyttää asemansa. Voltaire ei tuntenut häntä henkilökohtaisesti,
mutta oli koettanut auttaa häntä.] Neljä sotilasta, jotka seisoivat
hänen edessään, ampuivat kukin kolme laukausta hänen päähänsä mitä
rauhallisimmalla ilmeellä maailmassa. Senjälkeen hajosi väkijoukko
erinomaisen tyytyväisen näköisenä.
-- Mitä tämä kaikki merkitsee? kysyi Candide, ja mikä saatanallinen
voima täten riivaa ihmisiä kaikkialla?
Hän kysyi sitten, kuka tuo paksu mies oli, joka juuri oli tapettu
niin suurilla juhlallisuuksilla.
-- Hän on eräs amiraali, vastattiin hänelle.
-- Ja minkätähden oli tuo amiraali tapettava?
-- Sentähden, ettei hän itse ollut tapattanut tarpeeksi paljon
ihmisiä. On huomattu, ettei hän eräässä meritaistelussa ollut
tarpeeksi lähellä ranskalaista amiraalia.
-- Mutta, sanoi Candide, olihan ranskalainen amiraali silloin myös
yhtä kaukana englantilaisesta amiraalista kuin tämä hänestä.
-- Epäilemättä, vastattiin hänelle, mutta tässä maassa on
terveellistä tappaa silloin tällöin joku amiraali rohkaistakseen
muita.
Candide oli niin järkytetty ja loukkaantunut kaikesta, mitä hän näki
ja kuuli, ettei hän tahtonut edes nousta maihin, vaan mieluummin
vielä kerran antautui vaaraan tulla petetyksi ja teki paikalla
sopimuksen hollantilaisen laivakapteenin kanssa siitä, että tämä
viipymättä veisi hänet Veneziaan.
Kahden päivän kuluttua oli kippari valmis lähtemään. He sivuuttivat
Ranskan rannikon, he purjehtivat myös Lissabonin ohitse, jolloin
tämä näky saattoi Candiden värisemään. Gibraltarin salmen kautta he
tulivat Välimerelle ja pääsivät vihdoin onnellisesti Veneziaan.
-- Jumalalle kiitos, sanoi Candide syleillen Martinia, täällä saan
siis vihdoinkin nähdä kauniin Kunigundan. Cacamboon luotan niinkuin
itseeni. Kaikki on hyvin, kaikki käy hyvin, kaikki käy mahdollisimman
hyvin.