-- Onpa tämä kokonaan toista kuin Westfalissa ja hra paroonin
linnassa, ja jos ystävämme Pangloss olisi nähnyt Eldoradon, ei hän
enää olisi väittänyt, että Thunder-ten-Tronckhin linna oli parasta
mitä maailmassa oli. Täytyy ensin matkustaa ja nähdä maailmaa, se on
varma se!
Tämän pitkän keskustelun jälkeen antoi tuo ystävällinen vanhus
valjastaa kuusi jäärää vaunujen eteen ja antoi molempien
matkailijoiden käytettäväksi kaksitoista palvelijaa, joiden tuli
ohjata heidät hoviin.
-- Suonette minulle anteeksi, sanoi hän heille, että korkea ikäni
riistää minulta kunnian saada saattaa teitä. Kuningas on kyllä
ottava teidät vastaan tavalla, joka ei ole antava teille aihetta
tyytymättömyyteen. Ja jos maan tavoissa olisikin joitakin sellaisia,
jotka eivät teitä miellyttäisi, niin ette varmaankaan pane pahaksenne.
Candide ja Cacambo nousivat vaunuihin. Nuo kuusi jäärää lähtivät
liikkeelle nopeasti kuin linnut ja vähemmässä kuin neljässä tunnissa
saavuttiin kuninkaallisen palatsin edustalle, joka sijaitsi
pääkaupungin toisessa laidassa.
Linnan porttaali oli kaksi sataa kaksikymmentä jalkaa korkea ja sata
jalkaa leveä; mitä ainetta se oli, sitä oli sensijaan mahdotonta
tietää. Saattoi kyllä nähdä, että se aivan huimaavassa määrässä
voitti kaiken tuon liikkuvan hiekan ja kivisoran, jota me nimitämme
kullaksi ja jalokiviksi.
Kaksikymmentä kaunista kuninkaan henkivartiostoon kuuluvaa tyttöä
otti vastaan Candiden ja Cacambon heidän astuessaan alas vaunuista.
He veivät heidät sitten kylpyyn ja pukivat heidät kolibrin untuvasta
kudottuihin pukuihin, jonka toimituksen jälkeen hovin korkeimmat
virkamiehet ja virkanaiset johdattivat heidät Hänen Majesteettinsa
huoneistoon kahden kunniarivin keskitse, johon kumpaankin kuului
hovitapojen mukaisesti noin tuhat soittoniekkaa. Kun he tulivat
valtaistuinsalin ovelle, kysyi Cacambo eräältä hoviherralta,
kuinka oli meneteltävä Hänen Majesteettiaan tervehtiessä, oliko
heittäydyttävä polvilleen vai vatsalleen maahan, oliko pantava kädet
eteen vai taakse tai oliko ehkä nuoltava lattian tomua, toisin
sanoen, mikä tässä tapauksessa oli tavanmukainen juhlameno.
-- Tapana on, sanoi hoviherra, syleillä kuningasta ja suudella häntä
molemmille poskille.
Candide ja Cacambo syöksyivät syliksi Hänen Majesteettiinsa, joka
otti heidät vastaan sanoin kuvaamattomalla rakastettavuudella ja
pyysi heitä kohteliaasti illalliselle.
Sitä odotellessa näyteltiin heille kaupunkia, sen pilviin asti
kohoavia julkisia rakennuksia, sen tuhansilla pylväillä koristettuja
toreja, sen lukuisia suihkukaivoja, joista virtasi mistä puhdasta
vettä, mistä ruusuvettä, mistä taas sokeriruokoviiniä, joka
lakkaamatta valui valtaviin jonkinlaisilla jalokivillä kivitettyihin
altaisiin ja levitti ympärilleen neilikan ja kaneelin tuoksun.
Candide pyysi nähdä oikeuspalatsia ja parlamenttia. Hänelle
vastattiin, ettei sellaisia ollut lainkaan ja ettei milloinkaan
käyty käräjiä. Hän tiedusteli sitten, oliko vankiloita, ja hänelle
vastattiin kieltävästi. Mutta mikä häntä kuitenkin eniten ihmetytti
ja ihastutti, oli tiedepalatsi, jossa hän näki kaksi tuhatta jalkaa
pitkän gallerian, joka oli aivan täynnä pelkkiä matemaattisia ja
fysikaalisia koneita.
Kierreltyään täten koko iltapäivän ja ehdittyään nähdä noin
tuhannennen osan kaupunkia, vietiin heidät jälleen kuninkaan luo.
Candide ja Cacambo istuivat pöydän keskessä Hänen Majesteettinsa
ja hovinaisien välillä. Eikä koskaan vielä ole syöty niin hyvää
illallista eikä koskaan vielä ole illallispöydässä kuultu henkevämpiä
puheita, kuin ne, jotka Hänen Majesteettinsa suusta lähtivät! Cacambo
selitti kuninkaan sukkeluudet Candidelle ja vielä käännettyinäkin
ne olivat yhtä hauskoja. Ja tämä seikka ei suinkaan vähiten
hämmästyttänyt Candidea.
Kokonaisen kuukauden he viipyivät tässä vieraanvaraisessa paikassa.
Mutta joka päivä puheli Candide Cacambolle tähän tapaan:
-- Totta on, ystäväni, enkä lakkaa sitä toistamasta, että se linna,
jossa olen syntynyt, ei mitenkään ole tämän maan veroinen. Mutta
neiti Kunigundaa ei sittenkään ole täällä ja sinullakin voi olla
jokin rakastajatar Europassa, jota kaipaat. Jos jäämme tänne, emme
merkitse täällä sen enempää kuin muutkaan; jos sitävastoin palaamme
muuhun maailmaan ja meillä on mukanamme vaikkapa vain kaksitoista
Eldoradon kivillä kuormitettua jäärää, niin olemme rikkaammat kuin
kaikki maailman kuninkaat yhteisesti. Meidän ei silloin myöskään enää
tarvitse pelätä minkäänlaisia inkvisiittoreita ja me voimme helposti
valloittaa takaisin neiti Kunigundan.
Cacamboakin miellytti tällainen puhe, sillä ihminen on nyt kerta
kaikkiaan sellainen, että hänellä on halu näyttäytyä maailmalle,
tehdä itsensä tärkeäksi maalaistensa parissa, ja kerskailla sillä,
mitä hän on nähnyt matkoillaan. Ja niinpä nuo kaksi onnellista
päättivät lakata sitä olemasta ja pyysivät Hänen Majesteetiltaan
lupaa lähteä pois.
-- Te teette suuren tyhmyyden, sanoi heille kuningas. Tosin ei
minulla ole mitään liian suuria käsityksiä maastani, mutta jos
ihmisellä kerran on mukiinmenevä olo jossakin, on hänen siinä
paikassa oltava. Kuitenkaan ei minulla ole minkäänlaista oikeutta
pidättää muukalaisia maassani. Sellainen olisi hirmuvaltiutta eikä
laisinkaan tapojemme ja lakiemme mukaista. Kaikki ihmiset ovat
vapaita, lähtekää siis milloin teitä vain haluttaa. Mutta poispääsy
on kovin hankalaa. On aivan mahdotonta lähteä pyrkimään ylöspäin
sitä vuolasta virtaa, jota pitkin te ihmeen kautta pääsitte tänne ja
joka vierii kallioholvien alitse. Vuoret taaskin, jotka ympäröivät
valtakuntaani, ovat kymmenentuhatta jalkaa korkeat ja äkkijyrkät
kuin seinät ikään, lisäksi ne ovat enemmän kuin kymmenen peninkulmaa
leveät ja päättyvät myöskin toiselta puolen äkkijyrkänteihin.
Kuitenkin, koska te kerran niin välttämättä tahdotte lähteä, tahdon
antaa kone-insinööreilleni käskyn, että he valmistavat sellaisen
koneen, jolla te mukavasti voitte matkustaa. Mutta sitten kun te
olette onnellisesti vuorten tuolla puolen, saatte jäädä oman onnenne
varaan, kukaan ei voi saattaa teitä kauemmaksi, sillä alamaiseni ovat
luvanneet olla menemättä valtakuntansa rajojen ulkopuolelle ja he
ovat aivan liian viisaita syödäkseen sanansa. Muuten saatte pyytää
minulta mitä ikinä haluatte.
-- Me emme pyydä Teidän Majesteetiltanne muuta, sanoi Cacambo, kuin
muutamia ruokavaroilla ja maan kivillä ja soralla kuormitettuja
lampaita.
Kuningas rupesi nauramaan:
-- Minä en voi ymmärtää, sanoi hän, miksi te europalaiset niin
äärettömästi pidätte meidän keltaisesta sorastamme, mutta ottakaa
sitä vain niin paljon kuin tahdotte ja käyköön teille hyvin.
Hän antoi heti käskyn insinööreilleen, että näiden piti rakentaa
sellainen kone, jolla nuo molemmat merkilliset miehet voitaisiin
nostaa valtakunnan ulkopuolelle. Kolme tuhatta etevää fyysikkoa
ryhtyi heti työhön käsiksi ja kahden viikon kuluttua oli kone
valmis eikä tullut maksamaan enempää kuin kaksikymmentä miljoonaa
sterlinki-puntaa maan käypää rahaa. Candide ja Cacambo asetettiin
koneeseen, jossa jo oli odottamassa kaksi suurta, satulalla ja
suitsilla varustettua punalammasta, jotka olivat tarkoitetut
ratsuiksi vuorilta päästyä, lisäksi kaksikymmentä muonavaroilla
kuormattua lastilammasta, kolmekymmentä maan harvinaisuuksia
ja lahjoja kantavaa ja viisikymmentä kullalla, jalokivillä ja
timanteilla sälytettyä.
Kuningas syleili hellästi molempia maailman kiertäjiä.
Oli todellakin kaunista katsella heidän lähtöään ja sitä kekseliästä
tapaa, millä heidät lampaineen nostettiin vuorten huipuille.
Saatettuaan heidät niiden yli sanoivat fyysikot heille hyvästit ja
erkanivat.
Ja Candidella ei enää ollut mitään muuta halua eikä päämäärää kuin
viedä lampaansa nti Kunigundan jalkojen juureen.
-- Meillä on kyllä, millä maksaa Buenos-Ayreksen kuvernöörille, siinä
tapauksessa että neiti Kunigunda olisi rahalla lunastettavissa.
Lähtekäämme Cayenneen ja nouskaamme siellä laivaan, sitten voimme
vähän katsella ympärillemme, minkä kuningaskunnan mahdollisesti
haluamme ostaa.