Mitä he näkivät Eldoradon maassa.
Cacambo ilmaisi ravintolanisännälle heidän uteliaisuutensa. Tämä
vastasi:
-- Minä olen kovin oppimaton mies ja minun on hyvä olla sellaisena
kuin olen. Mutta meillä on täällä eräs vanhus, joka aikoinaan
on ollut hovissa ja joka on koko valtakunnan viisain ja samalla
puheliain mies.
Ja heti hän johdatti Cacambon vanhuksen luo. Candide oli nyt vain
toisarvoinen henkilö ja hän sai luvan seurata renkiään. He astuivat
sisälle erääseen hyvin yksinkertaiseen taloon, sillä ovi oli
ainoastaan hopeasta ja sisäseinien laudoitukset ainoastaan kullasta,
mutta muuten niin taitehikkaasti ja somasti veisteltyjä, etteivät
edes kallisarvoisimmatkaan laudoitukset olisi voineet vetää niille
vertoja. Eteisessä tosin oli silauksien asemesta vain rubiineja
ja smaragdeja, mutta se sopusointuinen järjestys, joka kaikkialla
vallitsi, korvasi sensijaan tämän äärimmäisen yksinkertaisuuden.
Vanhus istutti molemmat vieraansa kolibrin höyhenillä täytetylle
sohvalle ja tarjosi heille viiniä timanttimaljakoista. Senjälkeen hän
tyydytti heidän uteliaisuutensa seuraavin sanoin:
-- Olen sadan seitsemänkymmenen kahden vuoden vanha ja Perun
kummalliset mullistukset tulin tietämään isävainajaltani, joka
oli silloin kuninkaan tallimestarina, ja joka omin silmin oli
nähnyt ne. Tämä valtakunta, jossa me nyt asumme, on Inka-kansan
muinainen isänmaa, josta se varomattomasti kyllä lähti liikkeelle
valloittaakseen erään toisen maanpaikan, jossa espanjalaiset
myöhemmin heidät perinpohjin tuhosivat.
Ne heimopäälliköt, jotka olivat jääneet isänmaahansa, olivat
sensijaan viisaampia. He sääsivät kansan suostumuksella sellaisen
lain, ettei kukaan maan asukkaista enää saisi mennä valtakunnan
rajojen ulkopuolelle. Tästä johtuu se viattomuuden ja onnellisuuden
tila, missä nykyään elämme. Espanjalaisilla on kyllä ollut hämärä
aavistus tästä maasta ja he ovat nimittäneet sitä Eldoradoksi. Ja
eräs englantilainen ritari Raleigh oli kerran noin sata vuotta sitten
meitä sangen lähelläkin, mutta kun ylipääsemättömät vuoret ja kuilut
ympäröivät meitä joka puolelta, olemme tähän asti saaneet olla
rauhassa noilta Europan ryöstönhimoisilta kansoilta, joilla on aivan
käsittämätön, raivokas himo meidän maamme kiviin ja soraan ja jotka
päästäkseen siitä porosta osallisiksi tappaisivat varmasti meidät
kaikki viimeiseen mieheen.
Keskustelu oli pitkä, se kosketteli maan valtiomuotoa, tapoja,
naisia, yleisiä näytelmiä ja taiteita. Lopuksi Candide, jolla aina
oli suuri taipumus metafysiikkaan, käski Cacambon kysyä, oliko tässä
maassa jonkinlaista uskontoa.
Vanhus punastui hieman.
-- Kuinka voitte epäilläkään sitä, sanoi hän. Emmehän toki ole niin
kiittämättömiä!
Cacambo kysyi nöyrästi, mikä Eldoradon uskonto siis oli?
Puna kohosi uudestaan vanhuksen poskille.
-- Voiko olla kahta uskontoa? sanoi hän. Meillä on tietenkin sama
uskonto kuin kaikilla muillakin ihmisillä. Me palvelemme Jumalaa
aamusta iltaan.
-- Palveletteko siis ainoastaan yhtä Jumalaa? kysyi Cacambo, joka
edelleenkin tulkitsi Candiden tiedonjanoista epäilyä?
-- Luonnollisesti, vastasi vanhus, koska niitä ei ole kahta eikä
kolmea eikä neljää. Mutta täytyypä minun myöntää, että teidän
maanosanne ihmiset tekevät kovin omituisia kysymyksiä.
Candide ei vain väsynyt haastattelemaan tätä kunnon vanhusta. Hän
tahtoi myöskin tietää, kuinka ihmiset rukoilivat Jumalaa Eldoradossa.
Me emme rukoile häntä ollenkaan, sanoi tuo hyvä ja kunnian-arvoinen
tietoviisas, meillä ei ole mitään häneltä pyydettävää, sillä hän on
antanut meille kaikki, mitä tarvitsemmekin. Me ainoastaan ylistämme
häntä lakkaamatta.
Candide tuli nyt hyvin uteliaaksi näkemään, millaisia tämän maan
papit olivat ja hän pyysi Cacambon kysymään, missä he olivat.
Tuo hyvä vanhus hymyili.
-- Ystäväiseni, sanoi hän, me olemme kaikki pappeja; kuningas ja
kaikki heimoruhtinaat laulavat joka aamu juhlallisesti ylistyshymnejä
ja viisi tai kuusi tuhatta sävelniekkaa on heitä säestämässä.
-- Mitä, eikö teillä ole ollenkaan munkkeja, jotka opettavat,
väittelevät, hallitsevat, punovat juonia ja polttavat roviolla kaikki
ne, jotka eivät ole samaa mielipidettä kuin he itse.
-- Mutta silloinhan meidän täytyisi olla hulluja, sanoi vanhus.
Me olemme täällä kaikki samaa mielipidettä emmekä ymmärrä, mitä
tarkoitatte munkeilla.