Miten molemmat matkamiehet joutuvat tekemisiin kahden tytön ja kahden
apinan kanssa ja mitä heille tapahtui villien Pitkäkorvien parissa.
Candide ja hänen palvelijansa olivat jo rajojen ulkopuolella eikä
kukaan leirissä vielä tiennyt mitään saksalaisen jesuiitan murhasta.
Vikkelä Cacambo oli viisaasti kyllä sullonut reppuunsa leipää,
suklaatia, kinkkua, hedelmiä ja muutamia viinipulloja. He olivat
nyt andalusialaisilla hevosillaan tulleet aivan uppo-outoon maahan,
jossa ei ollut minkäänlaisia teitä. Vihdoin aukeni heidän silmäinsä
eteen kaunis, purojen halkoma niitty. Täällä molemmat matkamiehet
päättivät levähtää ja päästivät hevosensa laitumelle. Cacambo
ehdotti herralleen, että hekin söisivät ja näytti itse hänelle hyvää
esimerkkiä.
-- Kuinka sinä luulet, sanoi Candide, että minä voisin syödä kinkkua,
kun olen tappanut herra paroonin pojan ja kun olen ijäksi päivikseni
tuomittu elämään erilläni kauniista Kunigundasta? Mitä hyödyttää
pitkittää näitä kurjia päiviäni, jotka minun täytyy viettää kaukana
hänestä, omantunnon vaivoissa ja epätoivossa? Ja mitä sanookaan
_Journal de Trévoux_? [Jesuiittojen sanomalehti, perustettu 1701.]
Niin puhuessaan hän söi vahvasti koko ajan.
Aurinko laski. Nuo molemmat harhautuneet kuulivat äkkiä muutamia
lyhyitä huutoja, jotka kuulostivat naisten ääniltä. He eivät
tienneet, ilmaisivatko nämä huudot tuskaa vai iloa, mutta he nousivat
kuitenkin nopeasti tuntien jonkinlaista outoa levottomuutta, joka
helposti valtaa mielen tuntemattomassa maassa. Pian he saivat nähdä,
mistä tuo kirkuna tuli. Kaksi aivan ilkialastonta nuorta tyttöä
tuli keveästi juosten pitkin niityn vartta ja heidän jälessään
juoksi kaksi apinaa, jotka koko ajan näykkivät heitä takapuolesta.
Candide tuli liikutetuksi tästä näystä joutuen syvän säälin valtaan.
Bulgarialaisten luona hän oli oppinut ampumaan ja hän olisi osannut
ampua vaikka pähkinän puusta ollenkaan lehtiä satuttamatta. Hän
tarttui senvuoksi kaksipiippuiseen espanjalaiseen pyssyynsä ja ampui
kuoliaaksi nuo molemmat apinat.
-- Jumalalle kiitos! rakas Cacamboni, nyt olen pelastanut suuresta
vaarasta nuo molemmat tyttöraukat, ja jos olenkin tehnyt synnin
tappaessani inkvisiittorin ja jesuiitan, niin olen sen nyt sovittanut
pelastaessani näiden molempain tyttöjen hengen. Ja kuka tietää, ehkä
he hyvinkin ovat korkeasäätyisiä neitejä, jossa tapauksessa tämä
seikkailu on meille suureksi ansioksi tässä maassa.
Hän aikoi jatkaa, mutta samassa tyrehtyivät häneltä sanat, kun
hän näki, miten nuo molemmat tytöt hellästi syleilivät apinoita
vuodattaen katkeria kyyneliä niiden kuolleiden ruumiiden ääressä ja
täyttäen ilman tuskaisilla valitushuudoillaan.
-- En todellakaan odottanut heiltä niin suurta sielun jaloutta, sanoi
hän vihdoin Cacambolle. Mutta tämä vastasi:
-- Olettepa te nyt asettaneet kauniisti asianne, rakas isäntäni! Te
olette tappanut noiden neitien rakastajat!
-- Heidän rakastajansa! Olisiko se mahdollista! Sinä teet pilkkaa
minusta, Cacambo! Et ikinä voi uskotella minulle mitään senkaltaista!
-- Rakas isäntäni, vastasi Cacambo, aina te hämmästytte
kaikesta. Mitä ihmettä siinä nyt on, että on sellaisiakin
maita, joissa apinat saavuttavat naisten suosion. Nehän ovat
sentään neljännes-osa-ihmisiä, aivan niinkuin minä olen
neljännes-osa-espanjalainen.
-- Ah, nyt minä muistankin, sanoi Candide, mestari Panglossilta
kuulleeni, että muinais-ajalla sellaisia asioita todellakin olisi
tapahtunut ja että näistä ristisiitoksista olisi syntynyt olentoja
sellaisia kuin aigipanit, faunit ja satyyrit, joita useat antiikin
suurista henkilöistä kertovat nähneensäkin. Mutta minä luulin aina
näitä kertomuksia pelkiksi taruiksi.
-- Nyt mahtanette kuitenkin olla vakuutettu niiden
todenmukaisuudesta. Ja näette nyt itse, miten henkilöt, joilla ei
ole korkeampaa kasvatusta, niitä käytännössä toteuttavat. Ainoa,
mitä minä muuten pelkään, on se, että nämä naiset vielä voivat tehdä
meille jonkun ilkeän kepposen.
Nämä hyvin perustellut mietteet saivat aikaan sen, että Candide
ja Cacambo lähtivät pois niittyvierulta ja painuivat metsään. He
söivät sitten yhdessä illallista ja sitten kun molemmat yhdestä
pitäin olivat kyllältään sadatelleet Portugalin inkvisiittoria,
Buenos-Ayreksen kuvernööriä, ja paroonia, vaipuivat he syvään uneen
sammalmättäälle.
Kun he heräsivät, tunsivat he, etteivät he ollenkaan voineet
liikuttaa jäseniään. Tämä johtui siitä, että yön aikana Pitkäkorvat,
maan asukkaat, joille nuo molemmat naiset olivat ilmiantaneet
heidät, olivat sitoneet heidät käsistään ja jaloistaan tukevasti
kiinni niiniköysillä. Heidän ympärillään oli noin viisikymmentä
aivan alastonta Pitkäkorvaa, jotka kaikki olivat asestetut nuolilla,
nuijilla ja kivikirveillä. Toiset heistä keittivät vettä suuressa
kattilassa, toiset laittoivat käyttökuntoon paistin vartaita ja
kaikki huusivat täyttä kurkkua:
-- Jesuiitta, jesuiitta! Me saamme kostaa ja saamme mainion aterian!
Saamme syödä jesuiitan lihaa, saamme syödä jesuiitan lihaa!
-- Enkös arvannut oikein, rakas isäntäni, huudahti Cacambo
surullisesti, kun sanoin, että nuo naiset vielä tekisivät meille
jonkun ilkeän kepposen.
Kun Candide huomasi keittokattilan ja paistinvartaat, sanoi hän:
-- Varma on, että tulemme joko keitetyiksi tai paistetuiksi. Voi
mitä sanoisikaan nyt mestari Pangloss, jos hän saisi nähdä, miltä
oikein puhdas luonto näyttää. Kaikki on muka hyvin! No olkoon minun
puolestani! Mutta täytyypä minun sentään sanoa, että on vähän julmaa,
että ensin on kadottanut neiti Kunigundan ja sitten vielä joutuu
Pitkäkorvien paistinvartaaseen.
Mutta Cacambo ei menettänyt rohkeuttaan.
-- Älkää vielä olko epätoivossanne, sanoi hän masentuneelle
Candidelle. Minä osaan hiukan näitten kansojen kielenkäyttöä,
tahdonpa puhua heille.
-- Älä vain unohda selittää heille, kuinka äärettömän epäinhimillistä
on keittää ihmisiä ja kuinka epäkristillistäkin se on!
-- Hyvät herrat, puhui Cacambo, te valmistaudutte siis tänään syömään
jesuiittaa. Se on aivan paikallaan, ei mikään ole sen kauniimpaa
kuin kohdella vihollisiaan juuri täten. Itse asiassa on luonnon
lain mukaista tappaa lähimmäisiämme ja näin menetellään kaikkialla
maailmassa. Jos emme kaikki käytäkään syömis-oikeuttamme, niin johtuu
se siitä, että meillä muualla on muutakin hyvää syömistä. Mutta
teillä luonnollisesti ei ole yhtä usein tilaisuutta herkuttelemaan
kuin meillä. Ja tietenkin on parempi itse syödä vihollisensa kuin
jättää korpeille ja variksille voittonsa hedelmät. Mutta hyvät
herrat, ette suinkaan te tahdo syödä ystäviänne. Te luulette,
että saatte pistää paistinvartaaseen jesuiitan, mutta tämä,
jonka aiotte paistaa, onkin teidän puolustajanne, vihollistenne
vihollinen. Mitä minuun taas tulee, niin olen teidän maastanne
kotoisin. Herra, jonka tässä näette, on isäntäni, ja sen sijaan,
että hän olisi jesuiitta, on hän itse tappanut jesuiitan, ja hän
on pukeutunut tappamansa miehen vaatteisiin, mistä juuri johtuu
erehdyksenne. Tunnustellaksenne, olenko puhunut totta, voitte ottaa
hänen pukunsa, mennä siinä asussa _los padres_'ien valtakunnan
rajalle ja kuulustella sieltä, eikö herrani ole tappanut erästä
jesuiitta-upseeria. Tämä toimenpide ei ota pitkää aikaa ja te voitte
aina syödä meidät myöhemminkin, jos huomaatte, että olen valehdellut.
Mutta jos olen puhunut totta, niin tunnette kyllä siksi hyvin
kansain-välisen oikeuden periaatteet, mitä laki ja hyvä tapa tässä
suhteessa vaatii, että olen varma siitä, että armahdatte meidät.
Pitkäkorvien mielestä tämä puhe oli hyvin järkevä. He valitsivat
sentähden kaksi luotettavaa kansalaista, joiden mitä kiireimmiten oli
otettava selvä asiasta. Nämä molemmat kansanedustajat toimittivat
asiansa suurella henkisellä valppaudella ja palasivat pian tuoden
hyviä uutisia. Pitkäkorvat päästivät heti vapaiksi molemmat vankinsa,
osoittivat heitä kohtaan kaikkea mahdollista kunnioitusta, tarjosivat
heille tyttöjä ja kaikenlaista muuta virvoketta, ja saattoivat heitä
aina heidän valtakuntansa äärimmille rajoille asti koko ajan riemusta
hihkuen.
-- Hän ei olekaan mikään jesuiitta, hän ei olekaan mikään jesuiitta!
Candide ei ollenkaan lakannut ihmettelemästä vapautuksensa aihetta.
-- Mikä ihmeellinen kansa! hän sanoi. Minkälaiset ihmiset,
minkälaiset tavat! Jos ei minulla olisi ollut onnea pistää miekkaani
neiti Kunigundan veljen sydämeen, niin olisin nyt aivan armotta
tullut syödyksi. Mutta joka tapauksessa on luonnontila hyvä,
koskapahan nuo velikullat, sensijaan että olisivat pistäneet minut
poskeensa, kohtelivat minua äärettömän kunnioittavasti, heti kun he
saivat tietää, että en ollut mikään jesuiitta.