Kuinka Paraguayn jesuiitat ottivat vastaan Candiden ja Cacambon.
Candide oli Cadizista ottanut itselleen sekarotuisen palvelijan,
jollaisia on paljon Espanjan rannikoilla ja siirtomaissa. Hän oli
erään tukumanilaisen mestitsin poika ja vain neljännesosaltaan
espanjalainen. Hän oli ollut jos jonakin: kuoropoikana, lukkarina,
merimiehenä, maallikkomunkkina, sotamiehenä, lakeijana. Hänen nimensä
oli Cacambo ja hän rakasti suuresti herraansa, sentähden että hänen
herransa oli kovin hyvä ihminen hänen mielestään.
Cacambo satuloitsi mitä suurimmalla kiireellä molemmat
andalusialaiset hevoset.
-- Rakas isäntäni, sanoi hän, seuratkaamme muorin neuvoa, lähtekäämme
heti ja ratsastakaamme taaksemme vilkaisematta, niin että kaviot
kypenöi.
Candide puhkesi itkuun.
-- Oi, sinä minun rakas Kunigundani, täytyykö minun jättää sinut nyt
juuri, kun kuvernööri aikoi naittaa meidät! Voi Kunigunda, kuinka käy
sinun nyt tässä vento-vieraassa maassa!
-- Hänen käy, niinkuin hänen tuleekin käydä, sanoi Cacambo, naiset
eivät koskaan joudu pulaan, Jumala pitää kyllä huolen heistä. Mutta
kiiruhtakaamme nyt!
-- Mihinkä sinä minut viet? Minne menemme? Ja mitä teemme ilman
Kunigundaa? kysyi Candide.
-- Kautta pyhän Compostellan Jakobin, vastasi Cacambo, pitihän teidän
tulla sotimaan jesuiittoja vastaan, no, menkäämme sotimaan heidän
puolestaan! Minä tunnen tiet jotenkin hyvin ja opastan teidät suoraan
heidän valtakuntaansa. He tulevat olemaan aivan ihastuksissaan,
saadessaan kapteenin, joka osaa bulgarialaista äkseerausta ja teillä
tulee olemaan heidän keskuudessaan loistava ura. Jos ei menesty
toisessa maailmassa, niin menestyy toisessa. Sitäpaitsi on erittäin
hupaista nähdä ja tehdä uusia asioita.
-- Sinä olet siis joskus ennen ollut Paraguayssa? kysyi Candide.
-- Olkaa varma siitä, sanoi Cacambo; minä olen ollut ruoskijana
Neitsyt Marian Taivaaseenastumisen kollegiossa ja minä tunnen _los
padres_'ien, näiden "isien" hallituksen yhtä hyvin kuin Madridin
kadut. Se on jotakin aivan ihailtavaa. Valtakunta on läpimitaten jo
kolme sataa penikulmaa ja se on jaettu kolmeenkymmeneen maakuntaan.
_Los padres'illa_ on kaikki ja kansalla ei ole mitään, se on oikeuden
ja järjen suoranainen mestariteos. Itse puolestani en tiedä mitään
niin jumalallista kuin _los padres_'it, jotka täällä käyvät sotaa
Espanjan ja Portugalin kuninkaita vastaan ja jotka Europassa ovat
heidän rippi-isiään, jotka täällä tappavat espanjalaisia ja jotka
Madridissa lähettävät heitä taivaaseen. Tämä näytelmä on minusta
vallan ihastuttava. Teistä tulee onnellisin kaikista ihmisistä. Ja
kuinka _los padres_'it tulevatkaan iloitsemaan saadessaan tietää,
että he saavat kapteenin, joka osaa bulgarialaista äkseerausta.
Heti kun he olivat saapuneet ensimäiselle rajapyykille, ilmoitti
Cacambo vahtisotilaille, että eräs kapteeni pyysi saada puhua hänen
pyhyytensä yli-päällikön kanssa. Siitä vietiin sana päävartioon,
josta eräs paraguaylainen upseeri lähti alamaisimmin viemään sanomaa
ylipäällikölle.
Candidelta ja Cacambolta riisuttiin ensiksi aseet ja heidän molemmat
hevosensa otettiin talteen. Sitten vietiin nuo molemmat muukalaiset
kahden sotilasrivin keskitse ylipäällikön eteen; tämä seisoi
kunniakujan perällä, kolmikulmainen hattu päässä, kaapu korvissa,
miekka sivulla ja piikki kädessä. Hän antoi merkin. Heti astui
esiin pari tusinaa sotamiehiä, jotka piirittivät vastatulleet. Eräs
kersantti selitti heille, että heidän tuli odottaa, että ylipäällikkö
ei voinut nyt puhua heidän kanssaan, että hänen korkea-arvoisuutensa
priori ei sallinut kenenkään espanjalaisen aukaista suutaan muuta
kuin hänen läsnäollessaan eikä viipyä kolmea tuntia kauemmin maassa.
-- Ja missä on sitten hänen korkea-arvoisuutensa priori? kysyi
Cacambo.
-- Hän meni messusta päästyään paraatiin, vastasi kersantti, ettekä
te pääse suutelemaan hänen kannuksiaan ennenkuin kolmen tunnin
kuluttua.
-- Mutta, sanoi Cacambo, hra kapteeni, joka on kuolemaisillaan
nälkään samoinkuin minäkin, ei ole mikään espanjalainen, hän on
saksalainen. Emmekö sentähden voisi saada vähän aamiaista sill'aikaa
kun odotamme hänen Pyhää Korkeuttaan?
Kersantti kiiruhti tuota pikaa tekemään tästä keskustelusta selkoa
ylipäällikölle.
-- Herra olkoon kiitetty, sanoi tämä. Koska hän on saksalainen, voin
puhella hänen kanssaan. Vietäköön hän siis minun lehtimajaani.
Heti vietiin Candide lehvistä rakennettuun vastaanottohuoneeseen,
jota koristi viheriäisestä ja kultaillusta marmorista tehty
kaunis pylväskäytävä sekä lukuisia ristikkohäkkejä, joissa
näkyi papukaijoja, kolibreja, helmikanoja ja kaikenlaisia mitä
harvinaisimpia lintuja.
Mainio aamiainen odotti kultavadeilla. Ja hänen pyhyytensä isä
ylipäällikkö astui lehtimajaan aterioimaan samoihin aikoihin kun
paraguaylaisetkin ulkona alkoivat syödä maissiaan puulautasilta
maassa polttavassa auringon paahteessa.
Hän oli hyvin kaunis nuori mies, jolla oli täyteläiset posket,
hieno, valkea ja verevä iho, kaarevat kulmakarvat, eloisat silmät,
ruusuiset korvat, heleänpunaiset huulet. Hän oli ylpeän näköinen,
mutta ei samalla tavoin kuin espanjalaiset tai jesuiitat. Candidelle
ja Cacambolle annettiin takaisin aseet, jotka heiltä äsken oli
riistetty, samoin nuo molemmat andalusialaiset hevoset. Cacambo
antoi niille kauraa lehtimajan kuistin suulla ja piti kaikkien
äkkiyllätysten varalta koko ajan niitä tiukasti silmällä.
Candide suuteli ensin ylipäällikön kauhtanan lievettä, sitten he
istuivat pöytään.
-- Te olette siis saksalainen, kysyi jesuiitta häneltä saksaksi.
-- Olen, pyhä isä, vastasi Candide.
Näitä sanoja vaihtaessaan katselivat he kumpikin toisiaan mitä
suurimmalla hämmästyksellä, voimatta salata liikutustaan.
-- Ja mistä osasta Saksaa te olette kotoisin? kysyi jesuiitta.
-- Tuosta kurjasta Westfalin maasta, sanoi Candide. Olen syntynyt
Thunder-ten-Tronckhin linnassa.
-- Taivas! Onko se mahdollista? huudahti ylipäällikkö.
-- Oi ihmeiden ihmettä! huudahti Candide.
-- Olisitteko se todellakin te! sanoi ylipäällikkö.
-- Tämä ei ole mahdollista! sanoi Candide.
He kaatuivat kumpikin selälleen pelkästä ällistyksestä. Sitten he
syleilivät toisiaan ja vuodattivat runsaita kyynelvirtoja.
-- Pyhä isäni, voinko uskoa silmiäni! Te olette siis kauniin
Kunigundan veli, sama, jonka bulgarialaiset tappoivat! Te olette
herra paroonin poika, te paraguaylainen jesuiitta! Onpa tämä maailma
hyvin kummallinen kapine. Oi, Pangloss, Pangloss, kuinka te nyt
olisitte iloinen, ellette olisi hirtetty!
Ylipäällikkö lähetti pois ne neekeriorjat ja paraguaylaiset
palvelijat, jotka olivat aterian aikana kaataneet viiniä
vuorikristallista tehtyihin maljakkoihin. Hän kiitti sitten Jumalaa
ja pyhää Ignatiusta tuhansia kertoja yhä pitäen syleilyssään
Candidea. Ja heidän molempain kasvot kylpivät kyyneleissä.
-- Mutta varmasti tulette vielä enemmän hämmästyneeksi, liikutetuksi
ja järkytetyksi, sanoi Candide, jos ilmoitan teille, että neiti
Kunigunda, teidän sisarenne, josta olette luulleet, että hän makaa
kuolleena bulgarialaisten puukko vatsassaan, onkin elossa ja mitä
parhaimmissa voimissa.
-- Missä?
-- Lähimmässä naapuristossanne Buenos-Ayreksen kuvernöörin luona,
jota vastaan yhdessä tahdomme taistella.
Jokainen uusi sana, jonka he tämän pitkän keskustelun aikana
lausuivat, ilmitoi uusia ihmeitä ja lisäsi heidän hämmästystään. He
puhuivat, kuuntelivat ja katselivat kaikesta sielustaan ja mielestään.
Ja koska he olivat saksalaisia, viipyivät he kauan pöydässä
ja odotellessaan hänen korkea-arvoisuuttaan prioria haasteli
ylipäällikkö rakkaalle Candidelleen seuraavasti.