Jatkoa muorin onnettomuuksiin.
Olin suuresti hämmästynyt ja ihastunut kuullessani äidinkieltäni
enkä myöskään ollut vähemmän ihmeissäni eräiden sanojen sisällöstä,
jotka olin kuullut tämän miehen huulilta, ja minä vastasin hänelle,
että maailmassa oli kyllä paljon suurempiakin onnettomuuksia kuin se,
minkä vuoksi hän valitteli. Kerroin hänelle muutamin sanoin kaikki
ne kovat kohtalot, jotka olivat vyöryneet minun ylitseni, ja sitten
vaivuin jälleen tiedottomuuden tilaan.
Hän kantoi minut erääseen läheiseen taloon, toimitti minut
vuoteeseen, ja hankki minulle ruokaa. Hän palveli, lohdutti ja
imarteli minua kaikin tavoin ja sanoi, ettei hän vielä koskaan ollut
nähnyt mitään niin kaunista kuin minä ja ettei hän vielä milloinkaan
ollut niin suuresti surrut ja ikävöinyt sitä, mitä ei kukaan enää
voinut antaa hänelle takaisin.
-- Olen syntynyt Napolissa, kertoi hän, ja tässä kaupungissa
kuohitaan noin kaksi tai kolme tuhatta lasta joka vuosi. Osa kuolee
heistä kyllä, mutta toiset saavat äänen, joka on kauniimpi kuin
naisten ääni; ja joita oikein onnestaa, pääsevät hallitsemaan
kokonaisia valtakuntia. [Italialainen laulaja Farinelli (s. Napolissa
1709) hallitsi Ferdinand VI:n suosikkina Espanjaa. Ferdinand VI kuoli
puoli vuotta Candiden ilmestymisen jälkeen.] Minuun nähden onnistui
tuo leikkaus odottamattoman hyvin ja minusta tuli rouva Palestrinan
prinsessan kapellilaulaja.
-- Minun äitini! huudahdin.
-- Äitinne! huudahti hän itkien. Mitä kuulenkaan! Olisitteko te
se nuori prinsessa, jonka kasvattajana minä olin aina kuudenteen
ikävuoteen asti ja josta jo silloin selvästi saattoi nähdä, että
hänestä kerran tulisi noin kaunis kuin te nyt olette.
-- Se olen juuri minä, ja äitini on myös täällä neljänsadan askeleen
päässä täältä, erään ruumisläjän alla, neljään osaan silvottuna...
Kerroin hänelle kaikki mitä minulle oli tapahtunut; hän kertoi
minulle myöskin omat seikkailunsa ja niin sain tietää, että eräs
kristitty suurvalta oli lähettänyt hänet Marokon kuninkaan luo
tekemään hänen kanssaan sopimusta, jonka mukaan afrikalainen
hallitsija saisi ruutia, kanuunia ja laivoja, jotta hänen olisi
helpompi häiritä muiden kristittyjen kaupankäyntiä.
-- Minun tehtäväni on nyt suoritettu, sanoi tuo kunnon eunukki. Astun
Centossa laivaan ja vien teidät mukanani Italiaan.
Kiitin häntä liikutuksen kyyneleet silmissäni. Mutta sensijaan että
hän olisi vienyt minut Italiaan, vei hän minut Algieriin sekä möi
minut tämän maakunnan "dei'lle". Tuskin oli tämä kauppa tehty, kun
rutto, joka siihen aikaan raivosi kaikkialla Afrikassa, Aasiassa ja
Europassa, ilmestyi myöskin Algieriin aivan pelottavalla voimalla.
Olette kyllä nähneet maanjäristyksiä, mutta, neitiseni, onko teillä
koskaan ollut ruttoa?
-- Ei koskaan, vastasi paroonitar.
-- Jos teillä joskus olisi ollut se, jatkoi eukko, niin myöntäisitte,
että se on vielä paljon pahempaa kuin maanjäristys.
Se on hyvin tavallinen Afrikassa ja minäkin sain sen. Kuvitelkaahan,
millainen tilanne tämä oli paavin tyttärelle, joka oli vain
viidentoista vuoden vanha ja kuitenkin näiden kolmen kuukauden ajalla
oli saanut kestää köyhyyttä ja orjuutta, joka oli raiskattu melkein
joka päivä, joka oli nähnyt äitinsä silvottavan silmäinsä edessä
neljään osaan, joka oli saanut kärsiä nälkää ja sodan kauhuja ja nyt
oli kuolemaisillaan ruttoon Algierissa. Minä en kuollut kumminkaan,
mutta eunukkini, "dei" ja melkein koko Algierin seralji joutuivat
surman omiksi.
Kun tämän hirvittävän ruton ensimäiset ja pahimmat hyökkäykset olivat
ohitse, myytiin kaikki "dei"'n eloon jääneet orjattaret. Minut
osti eräs kauppias, joka vei minut Tunikseen; täällä hän möi minut
eräälle toiselle kauppiaalle, joka vuorostaan möi minut Tripolikseen,
Tripoliksesta minut myytiin Aleksandriaan, Aleksandriasta Smyrnaan,
Smyrnasta Konstantinopoliin. Vihdoin jouduin erään janitsaari-"agan"
haltuun, joka vähän sen jälkeen komennettiin puolustamaan Asovaa,
jota venäläiset paraillaan piirittivät.
"Aga", joka oli hyvin naisiin menevä mies, vei koko haareminsa
mukanaan ja sijoitti meidät Palus-Meotiksen rannalla olevaan pieneen
linnoitukseen, jonka suojelijoiksi hän jätti kaksi mustaa eunukkia
ja kaksikymmentä sotilasta. Ryssiä tapettiin summattomat määrät ja
he antoivat takaisin samalla mitalla. Koko Asova oli pelkkää verta
ja tulta. Ei mitään ikäkautta eikä sukupuolta säästetty. Lopulta oli
valloittamatta enää vain meidän pieni linnoituksemme ja viholliset
päättivät kukistaa meidät nälällä. Nuo kaksikymmentä janitsaaria
olivat vannoneet olla antautumatta ja kun nälänhätä kävi aivan
sietämättömäksi, katsoivat he olevansa pahoitetut syömään nuo meidän
kaksi eunukkiamme, jotta heidän ei tarvitsisi rikkoa valaansa.
Muutamien päivien kuluttua he päättivät syödä myöskin naiset.
Onneksi oli meillä hyvin hurskas ja hellätunteinen "imam"
[muhamettilainen pappi], joka piti janitsaareille kauniin saarnan,
jossa hän kehoitti heitä, etteivät he ainakaan aivan kokonaan
tappaisi meitä.
-- Leikatkaa, sanoi hän, ainoastaan toinen pyllynpuolisko pois
jokaiselta näistä naisista, saatte sillä jo aika hyvän aterian.
Jos asianhaarat vaativat, niin voitte milloin tahansa myöhemmin
saada saman verran lisäksi. Taivas on kyllä palkitseva teille tämän
armeliaan tekonne ja auttava teitä hädässä.
Hän puhui hyvin kaunopuheliaasti ja sai heidät taivutetuiksi
puolelleen; niinpä meille siis tehtiin tuo hirvittävä leikkaus.
"Imam" voiteli meitä sen jälkeen samalla palsamilla, jolla
ympärileikattuja lapsiakin voidellaan; mutta siitä huolimatta olimme
kaikki vähällä kuolla.
Tuskin olivat janitsaarit ehtineet lopettaa sen aterian, jonka olimme
heille luovuttaneet, kun jo ryssät olivat kimpussamme ahdistaen meitä
laakeista laivoistaan niin ankarasti, että linnoitus kukistui eikä
ainoakaan janitsaareista päässyt pakoon.
Meidän tilaamme eivät ryssät kiinnittäneet minkäänlaista huomiota.
Mutta onneksi on kaikkialla ranskalaisia haavalääkäreitä ja eräs
sellainen, hyvin taitava lisäksi, otti meidät hoitoonsa ja paransi
meidät. Ja ikäni kaiken olen muistava häntä sentähden, että hän,
sitten kun haavani olivat menneet umpeen, teki minulle eräänlaisia
ehdotuksia. Sitäpaitsi kehoitti hän meitä kaikkia lohduttautumaan
parhaamme mukaan sekä vakuutti, että useissa piirityksissä oli
tapahtunut samanlaista ja että sotalaki oli sellainen.
Heti kun toverini pääsivät jalkeille, lähetettiin heidät Moskovaan.
Minä jouduin erään pajarin osalle, joka pani minut puutarhatyöhön
ja antoi minulle pampustaan kaksikymmentä kertaa päivässä. Mutta
kahden vuoden kuluttua tämä herra telotettiin yhdessä kolmenkymmenen
muun pajarin kanssa joittenkin hovirettelöiden vuoksi; silloin
käytin tilaisuutta hyväkseni ja pakenin. Vaelsin läpi koko Venäjän
valtakunnan. Olin kauan aikaa kapakkatyttönä Rigassa, myöhemmin
myös Rostockissa, Wismarissa, Leipzigissä, Casselissa, Utrechtissa,
Leydenissä, Haagissa ja Rotterdamissa. Kurjuudessa ja häpeässä
olen saanut vanhettua, vailla toista pyllynpuoliskoa, hetkeksikään
unhottamatta, että sentään olen paavin tytär. Sadat kerrat olen
aikonut tappaa itseni, mutta aina on elämänrakkaus minut siitä
pidättänyt. Tämä naurettava heikkous on epäilemättä yksi meidän
kaikkein turmiollisimpia taipumuksiamme, sillä ei ole mitään sen
typerämpää, kuin yhä edelleenkin kantaa taakkaa, jonka kuitenkin
joka hetki tahtoisi heittää maahan, inhota omaa olemassa-oloaan ja
kuitenkin pitää siitä kiinni, toisin sanoen hyväillä sitä käärmettä,
joka kalvaa meitä, kunnes se on syönyt loppuun sydämemme.
Niissä maissa, joiden halki kohtalo on minut kulettanut, ja niissä
kapakoissa, joissa olen palvellut, olen nähnyt äärettömän paljon
ihmisiä, jotka ovat sadatelleet elämäänsä, mutta en ole nähnyt
muuta kuin kaksitoista, jotka vapaaehtoisesti ovat tehneet lopun
kurjuudestaan; ne olivat: kolme neekeriä, neljä englantilaista, neljä
geneveläistä ja eräs saksalainen professori nimeltä Robek.
Lopuksi jouduin juutalaisen don Issaskarin palvelukseen. Hän
antoi minut teidän käytettäväksenne, kaunis neitiseni. Kiinnyin
teidän kohtaloonne, niin että teidän seikkailunne olivat melkein
lähempänä sydäntäni kuin omani. Enkä olisi edes koskaan puhunutkaan
onnettomuuksistani, ellette olisi hieman härnänneet minua ja ellei
yleensä olisi tapana laivamatkoilla ajan kuluksi tarinoida.
Niinpä niin neitiseni, minä olen vanha ja kokenut ja tunnen maailman
menon. Pyytäkääpäs vain huviksenne jokaista matkustajaa kertomaan
teille elämänvaiheensa, ja jos heidän joukossaan on yksikään ainoa,
joka ei monesti olisi kironnut elämäänsä ja luullut olevansa maailman
onnettomin ihminen, niin saatte heittää minut vaikka pää edellä
mereen.