Mitä Kunigundalle, Candidelle, suurinkvisiittorille ja juutalaiselle
sitten tapahtui.
Tämä Issaskar oli kuumaverisin hebrealainen, mitä vielä milloinkaan
on nähty Israelissa sitten Babylonin vankeuden.
-- Sinä galilealainen narttu, huusi hän, eikö sinulle enää riitä
herra suur-inkvisiittorikaan, pitääkö tämän lurjuksenkin vielä
lisäksi jakaa kanssani.
Näin sanoen hän veti esiin pitkän tikarin, joka hänellä aina oli
mukanaan, ja hyökkäsi Candiden kimppuun luullen vastapuoluettaan
aseettomaksi. Mutta kunnon westfalilaisemmepa olikin puvustonsa
mukana saanut muorilta myöskin kauniin sapelin. Ja vaikka hän olikin
hyvin lempeä tavoiltaan ja luonnonlaadultaan, veti hän nyt esiin
miekkansa ja survaisi israeliitan kuoliaaksi lattialle kauniin
Kunigundan jalkojen juureen.
-- Pyhä Neitsyt, huusi tämä, miten meidän nyt käy! Ihminen on
surmattu täällä minun luonani! Jos oikeudenpalvelijat tulevat, niin
olemme hukassa!
-- Jos Panglossia ei olisi hirtetty, sanoi Candide, antaisi hän
meille nyt hyvän neuvon tässä pulassa, sillä hän oli suuri filosofi.
Mutta paremman puutteessa voimme kysyä neuvoa muoriltamme.
Hän oli hyvin viisas vanha nainen ja alkoi juuri jaella neuvojaan,
kun toinen pieni ovi avautui. Tunti oli kulunut puoliyöstä, sunnuntai
oli alkanut; ja tämä päivä kuului hra inkvisiittorille.
Hän astuu siis sisälle ja näkee kaikki: ruoskittamansa Candiden
edessään miekka kädessä, kuolleen ruumiin lattialla, pelästyneen
Kunigundan ja eukkopahasen, joka paraillaan oli jakelemassa neuvojaan.
On tärkeätä tietää, mitä tällä hetkellä tapahtui Candiden sielussa ja
mihin suuntaan hänen ajatuksensa kulkivat.
Jos tämä pyhä mies nyt huutaa apua, ajatteli hän, joudun ehdottomasti
poltettavaksi. Saman voi hän tehdä myös Kunigundalle. Hän on
säälimättömästi ruoskittanut minua, hän on kilpakosijani. Ja kun
kerran nyt olen päässyt tappamisen vauhtiin, lienee parasta etten
siekaile.
Tämä ajatuksenjuoksu oli selvä ja nopea, ja antamatta
suur-inkvisiittorille aikaa toipua hämmästyksestään hän lävisti hänet
miekallaan kaataen hänet juutalaisen viereen.
-- Se oli jo toinen, sanoi Kunigunda. Nyt ei ole mikään armahdus
mahdollinen enää, me olemme kirkonkirouksessa, viimeinen hetkemme
on tullut. Mutta kuinka herran nimessä te olette voinut, te, joka
luonnostanne olette niin lempeä, kahdessa minuutissa tappaa sekä
juutalaisen että papin?
-- Kaunis neitiseni, vastasi Candide, kun ihminen on rakastunut,
mustasukkainen ja inkvisitsionin ruoskittama, niin ei hän enää ole
tekojensa herra.
Silloin puuttui myös muori puheisiin ja sanoi:
-- Tallissa on kolme andalusialaista hevosta sekä kaikki tarvittavat
satulat ja suitset. Laittakoon uljas Candide ne lähtökuntoon.
Rouvalla on tukaatteja ja timantteja; nouskaamme nopeasti hevosten
selkään, vaikkakaan minä en voi istua muuta kuin toisella
takapuoliskollani, ja ratsastakaamme Cadiziin. On mitä ihanin ilma ja
on erittäin nautinto rikasta matkustaa yöllä, jolloin on viileä.
Candide satuloi paikalla kaikki kolme hevosta. Ja niinpä Kunigunda,
muori ja hän ratsastivat kolmekymmentä penikulmaa levähtämättä yhteen
menoon.
Silläaikaa kun he täten nelistivät pois Lissabonista, oli pyhä
järjestysvalta saapunut taloon. Hänen Ylhäisyytensä haudattiin sitten
kauniiseen kirkkoon ja Issaskar heitettiin tunkiolle.
Mutta Candide, Kunigunda ja muori-vanha olivat jo pienessä Avacenan
kaupungissa keskellä Sierra-Morenan vuoria. Ja siellä he eräässä
ravintolassa keskustelivat seuraavasti: