Myrsky, haaksirikko, maanjäristys ja miten tohtori Panglossin,
Candiden ja anabaptisti Jacquesin siinä kävi.
Toiset puolet matkustajista olivat aivan heikkoja, puolikuolleita
siitä sanoin kuvaamattomasta häiriöstä, jonka laivan keinuminen oli
aiheuttanut heidän hermostossaan ja heidän ruumiinsa edestakaisin
vellovissa nesteissä, joten heillä ei ollut edes voimaa olla
levottomia vaaran uhatessa. Toiset taas huusivat ja rukoilivat.
Purjeet olivat siekaleina, mastot poikki, laiva vuoti kovasti. Työtä
yrittivät tehdä vielä jotkut, jotka siihen kykenivät, mutta kukaan ei
kuullut toistaan, kukaan ei pitänyt komentoa.
Anabaptisti avusti vähän laivan ohjaamisessa kannella; äkkiä
eräs raivostunut merimies antoi hänelle niin ankaran iskun,
että hän putosi pitkäkseen kannelle, mutta antamastaan iskusta
sai tämä myös itse niin tuiman töytäyksen, että hän pää edellä
paiskautui laivanpartaan yli; hän tarttui kuitenkin kiinni erääseen
maston tynkään ja jäi siihen riippumaan. Hyväsydäminen Jacques
riensi hätään, auttoi hänet ylös, mutta keikahti samassa siinä
ponnistellessaan yli laidan ja putosi mereen aivan merimiehen silmien
edessä, joka antoi hänen hukkua viitsimättä lahjoittaa hänelle edes
yhtä ainoaa silmäystä.
Candide lähestyi samassa, ja ehti nähdä hyväntekijänsä vielä
silmänräpäyksen ajan aaltojen pinnalla, jonne hän kuitenkin heti
vaipui kadoten sinne ainiaaksi. Hän tahtoi heittäytyä hänen,
jälkeensä mereen, mutta filosofi Pangloss esti hänet siitä
todistamalla, että Lissabonin sataman edusta oli luotu varta vasten
juuri sentähden, että tämä anabaptisti siihen hukkuisi.
Sillä aikaa kun hän todisti tätä, hajosi laiva kokonaan, kaikki
menivät pohjaan lukuunottamatta Panglossia, Candidea ja tuota raakaa
merimiestä, joka oli syynä hyveellisen anabaptistin hukkumiseen.
Tuo lurjus ui onnellisesti rannalle, jonne myös Pangloss ja Candide
pääsivät erään laudanpätkän avulla.
Kun he jonkun verran olivat toipuneet, lähtivät he kävelemään
Lissabonia kohti: heille oli jäänyt vielä jonkun verran rahaakin,
jonka avulla he toivoivat pelastuvansa nälkäkuolemasta samoin kuin
olivat pelastuneet myrskystäkin.
Mutta tuskin olivat he hyväntekijänsä kuolemaa itkien astuneet
jalallaan kaupunkiin, kun he jo tunsivat maan jalkojensa alla
vapisevan; meri kohosi kuohuen satamissa ja murskasi kaikki laivat,
jotka olivat ankkurissa; liekki- ja tuhkapyörteet peittivät kadut
ja torit; talot luhistuivat, katot suistuivat maahan, perustukset
sortuivat. Kolmekymmentä tuhatta ihmistä hautautui raunioihin, miehiä
ja naisia, kansaa kaiken-ikäistä.
Merimies päästi kirouksen, ja virkkoi vihellellen:
-- Täällä voi ansaita jotakin.
-- Mikä voinee olla riittävä syy tähän ilmiöön? sanoi Pangloss.
-- Nyt on maailman loppu! huudahti Candide.
Mutta merimies kiiruhti heti raunioiden sekaan, uhmaten itse kuolemaa
löytääkseen rahaa, löysikin, anasti itselleen, joi itsensä humalaan;
ja nukuttuaan jälleen päänsä selväksi hän osti rakkautta ensimäiseltä
myötämieliseltä lutkalta, jonka hän tapasi hävitettyjen talojen
raunioilla, kuolevien ja kuolleiden keskellä.
Pangloss nykäsi häntä kuitenkin hiasta:
-- Ystäväni, sanoi hän, tämä ei ole oikein; teillä ei ole
yleismaailmallista järkeä; valitsette huonosti aikanne.
-- Piru vieköön, vastasi tämä, olen merimies ja Bataviassa syntynyt,
neljä retkeä olen tehnyt Japaniin ja joka kerralla olen polkenut
ristinkuvaa, puhu mitä tahdot yleismaailmallisesta järjestä, niin
tapasitpa nyt mestarisi!
Muutamat sortuvat kiven lohkareet olivat sattuneet Candideen, hän
virui haavoittuneena kadulla, muran peitossa; hän sanoi Panglossille:
-- Voi, hanki minulle vähän viiniä ja öljyä, olen aivan
kuolemaisillani.
-- Tämä maanjäristys ei ole mikään erikoisen uusi ilmiö, vastasi
Pangloss, Liman kaupungissa Amerikassa oli viime vuonna aivan
samantapainen tärinä; samat syyt, samat seuraukset; on varmaankin
olemassa jonkinlainen maanalainen rikkikivivyöhyke Liman ja
Lissabonin välillä.
-- Se on hyvin mahdollista, sanoi Candide, mutta tuo Jumalan nimessä
minulle vähän viiniä ja öljyä.
-- Kuinka, mahdollista! vastasi filosofi, uskallan väittää, että se
on todistettu asia.
Candide meni tainnoksiin ja Pangloss toi hänelle vähän vettä lähellä
olevasta kaivosta.
Seuraavana päivänä he harhaillessaan raunioiden lomissa löysivät
vähän suuhun pantavaa ja saivat siitä jälleen uutta voimaa; sitten he
alkoivat niinkuin muutkin auttaa kuolemasta pelastuneita asukkaita
koettaen lievittää heidän kärsimyksiään.
Muutamat kaupunkilaiset, joille he olivat olleet avullisia,
toimittivat heille niin hyvän päivällisen kuin sellaisessa
hävityksessä suinkin oli mahdollista. Siitä huolimatta ateria oli
surullinen; kestivieraat kostuttivat leipänsä kyynelillään; mutta
Pangloss lohdutti heitä vakuuttaen, että asiat eivät voineet olla
toisin.
-- Sillä, sanoi hän, kaikki tämä on parhain päin järjestetty. Sillä
jos kerran tulivuori on Lissabonissa, niin ei se voi olla missään
muualla. Sillä ei ole mahdollista, että mikään on muualla kuin missä
se on, sillä kaikki on hyvin.
Pieni inkvisitsionin palvelukseen kuuluva musta mies, joka istui
hänen vieressään, ryhtyi nyt kohteliaasti puheisiin ja sanoi:
-- Nähtävästi ei herra usko perisyntiin, sillä jos kaikki on parhain
päin, ei ole myöskään syntiinlankeemusta eikä rangaistusta.
-- Pyydän mitä alamaisimmin anteeksi Teidän Ylhäisyydeltänne, vastasi
Pangloss vieläkin kohteliaammin, mutta ihmisen syntiinlankeemus
ja kirous olivat aivan välttämättömiä tässä parhaimmassa kaikista
maailmoista.
-- Herra ei siis usko vapaaseen tahtoon? sanoi inkvisiittori.
-- Teidän Ylhäisyytenne suvainnee antaa minulle anteeksi, sanoi
Pangloss, mutta vapaa tahto kuuluu absoluuttiseen välttämättömyyteen,
sillä oli välttämätöntä että meillä oli vapaa tahto, sillä juuri
määrätty tahto...
Pangloss oli juuri keskellä selitystään, kun inkvisiittori antoi
päällään merkin asemiehelleen, joka paraillaan kaatoi hänen lasiinsa
Porton eli Oporton viiniä.