Kuinka Candide kasvatettiin eräässä kauniissa linnassa ja kuinka hän
siitä samaisesta tuli poisajetuksi.
Westfalissa, herra parooni Thunder-ten-Tronckhin linnassa eli
kerran nuori poika, jolle luonto oli lahjoittanut mitä lempeimmän
mielenlaadun. Hänen kasvonsa olivat hänen sielunsa kuvastin.
Hänen arvostelutapansa oli yhtä suora kuin hänen sydämensä oli
yksinkertainen; tämä, luullakseni, oli juuri syynä siihen, että häntä
nimitettiin Candide'ksi. [Ranskalainen sana _candide_ merkitsee:
avosydäminen.] Talon vanhat palvelijat epäilivät, että hän oli herra
paroonin sisaren ja erään naapurissa asuvan, hyvän ja kunniallisen
aatelismiehen poika, miehen, jonka kanssa tämä neiti ei koskaan ollut
tahtonut mennä naimisiin, sentähden ettei hän ollut voinut todistaa
omistavansa enempää kuin seitsemänkymmentäyksi sukupolvea esi-isiä,
koska muu osa hänen sukupuustaan oli kadonnut aikojen hämärään.
Herra parooni oli Westfalin kaikkein mahtavimpia ylimyksiä, sillä
hänen linnassaan oli oikea portti ja ikkunat; hänen ritarisalinsa oli
lisäksi seinäverhoilla koristettu. Kaikki alipihojen koirat voitiin
tarpeen tullen yhdistää jahtiparveksi; tallirengit olivat hänen
esiratsastajiaan; kylän pappi oli hänen hovisaarnaajansa. Kaikki
nimittivät häntä armolliseksi herraksi ja nauroivat, kun hän kertoi
kaskuja.
Rouva paroonitar, joka painoi noin sataviisikymmentä naulaa,
nautti tältä pohjalta erittäin suurta kunnioitusta ja hoiti
emännänvelvollisuutensa aivan erityisellä arvokkaisuudella, joka
seikka teki hänet vieläkin kunnioitettavammaksi. Hänen tyttärensä
Kunigunda, joka oli seitsemäntoistavuotias, oli verevä, tuores,
lihava, ruokahalua herättävä. Paroonin poika taas tuntui kaikessa
olevan isänsä arvoinen. Kotiopettaja Pangloss oli talon oraakkeli ja
pieni Candide kuunteli hänen opetuksiaan koko sillä luottamuksella,
joka oli ominaista hänen ijälleen ja luonteelleen.
Pangloss opetti metafysiko-teologo-kosmolonigologiaa. Hän todisti
ihailtavan selvästi, ettei ole olemassa mitään seurausta ilman syytä
ja että tässä parhaimmassa kaikista mahdollisista maailmoista hänen
ylhäisyytensä herra paroonin linna oli kaunein kaikista mahdollisista
linnoista ja rouva paroonitar paras kaikista mahdollisista
paroonittarista.
"On tieteellisesti todistettu", sanoi hän, "että asiat eivät voi
olla toisin kuin mitä ne ovat; sillä koska kaikki on luotu jotakin
tarkoitusta varten, niin on kaikki luonnollisesti luotu parasta
mahdollista tarkoitusperää silmällä pitäen. Pankaa tarkasti merkille,
kuinka nenät ovat luodut varta vasten kannattamaan silmälaseja, ja
sentähden onkin meillä silmälasit; jalat ovat ilmeisesti rakennetut
sukkia ja jalkineita varten, sentähden onkin meillä sukat ja
jalkineet; kivet ovat tehdyt lohkomista ja linnojen rakentamista
varten, sentähden onkin armollisella paroonilla erittäin kaunis
linna; maakuntamme mahtavimman paroonin täytyy luonnollisesti myös
asua parhaiten. Ja koska siat ovat tehdyt tullakseen syödyiksi,
syömme me sikoja vuodet umpeensa. Tästä seuraa, että ne, jotka ovat
tuoneet esille sen väitteen, että kaikki on hyvin, ovat sanoneet
tyhmyyden; pitäisi sanoa, että kaikki on järjestetty parhain päin."
Candide kuunteli tarkkaavaisesti ja uskoi viattomasti kaikki; sillä
hänen mielestään nti Kunigunda oli erinomaisen kaunis, vaikkei
hänellä koskaan ollut tarpeeksi rohkeutta sanoa sitä hänelle. Hän
tuli siihen johtopäätökseen, että onnen jälkeen olla syntynyt parooni
von Thunder-ten-Tronckhiksi toinen onnen aste oli olla nti Kunigunda,
kolmas nähdä hänet joka päivä ja neljäs kuunnella mestari Panglossia,
maakunnan ja niinmuodoin myös koko maapallon suurinta filosofia.
Eräänä päivänä Kunigunda kävellessään linnan lähellä olevassa
pienessä metsässä, jota nimitettiin puistoksi, näki pensastojen
lomitse, miten tohtori Pangloss antoi opetusta kokemusperäisessä
fysiikassa hänen äitinsä kamarineitsyeelle, joka oli hyvin sievä ja
hyvin oppivainen ruskeasilmäinen impi. Koska nti Kunigundalla oli
suuret taipumukset tieteisiin, tarkkasi hän henkeä vetämättä niitä
useasti toistuvia kokeita, joiden todistajaksi hän oli joutunut;
hän näki selvästi tohtorin riittävän aiheen syyt ja seuraukset, ja
hän palasi sieltä kiihottuneessa mielentilassa, hyvin mietteissään,
palaen opinhalusta ja päätellen itsekseen, että hän erittäin hyvin
soveltuisi riittäväksi aiheeksi nuorelle Candidelle, samoin kuin tämä
hänelle itselleen.
Linnaan palaillessaan hän kohtasi Candiden ja punastui; Candide
punastui myöskin. Kunigunda sanoi hyvääpäivää vavahtelevalla äänellä,
ja Candide sanoi hänelle jotakin, tietämättä mitä hän sanoi.
Seuraavana päivänä päivällisen jälkeen, kun oli noustu pöydästä,
joutuivat Kunigunda ja Candide sattumalta erään varjostimen taa.
Kunigunda pudotti nenäliinansa. Candide nosti sen lattialta;
Kunigunda tarttui kaikessa viattomuudessaan hänen käteensä,
nuorukainen suuteli kaikessa viattomuudessaan nuoren neidin kättä
aivan erikoisen kiihkeästi, hellästi ja armaasti; heidän huulensa
yhtyivät, heidän silmänsä alkoivat hehkua, heidän polvensa vapisivat,
heidän kätensä eksyivät harhateille.
Herra parooni von Thunder-ten-Tronckh sattui samassa kulkemaan
varjostimen ohitse ja nähdessään tämän syyn ja tämän seurauksen, ajoi
hän Candiden pois linnasta antaen hänelle muutamia vahvoja potkuja
takapuoleen.
Kunigunda pyörtyi; ja rouva paroonitar löi häntä korvalle heti kun
hän jälleen heräsi tietoisuuteen; ja mitä suurin sekasorto vallitsi
tässä kauneimmassa ja miellyttävimmässä kaikista mahdollisista
linnoista.