Jos eduskunta vielä joskus voisi kokoontua, ei tietysti voisi tulla
kysymykseenkään, että sen porvarilliset voisivat työskennellä niiden
sosialistien kanssa, jotka ovat olleet mukana toimeenpanemassa tätä
vallankaappausta.
*
Ainahan kehuitte voittaneenne.
Ne puhuvat yhtä mittaa siitä sorrosta, jota työnantajat harjoittavat
työväkeään kohtaan. Sen ikeen luomiseksi tarvittiin nyt muka tämä
kaappauskin. Olen seurannut "Työmiestä" kohta vuoden päivät.
Jokikisen lakon jälkeen, olipa lakko tehdastyömiesten tai
maatyöväestön, on "Työmies". suurilla kirjaimilla julistanut: "Lakko
päättynyt työläisten täydelliseen voittoon." Ovatkohan olot tässä
vanhassa yhteiskunnassa olleet niin tuiki mahdottomat, kun sen
puitteissa aina on päästy siihen, mihin on pyritty?
*
Punakaartilainen.
Kun palaan illalla kotiin ja näen noiden nuorien poikien pistin
olalla patrulloivan kadulla synkkien kivimuurien välissä, kysyn
itseltäni, mikä mahtanee oikein olla heidän mielialansa. He ovat
nyt aseman herroja. Ei kukaan saa liikkua ilman heidän lupaansa, he
voivat vangita kenen tahansa, ampua sinne ikkunoihin ja saada kipsin
katosta rapisemaan porvarin sänkyyn, jossa tämä loikoo pehmoisella
patjallaan, hiukan peloissaan ja harmissaan ehkä, mutta kuitenkin
vielä verrattain ennallaan.
Jaksaako punakaartilainen ylläpitää itsessään vihaa ja kiukkua?
Luuleeko hän olevansa vangitun pahantekijän vartija? Onko hän
mielestään ehkä yhteiskunnan herra nyt, väristessään tuiskussa ja
tuulessa? Luuleeko hän porvarin häntä ja hänen pistinvaltaansa
vapisevan? Ajatteleeko hän, että kun aika tulee ja toinen menee, hän
todella on valtaava nuo kivimuurit ja kansoittava ne omillaan, ja
että porvarit saavat muuttaa Sörnääsiin ja Kallioon? Arvatenkin.
Tietysti hän ei ole niin paljon ajattelija, että ymmärtäisi, että
vaikka Catanin ja Grönqvistin kivimuurit tyhjennettäisiin nykyisistä
asukkaistaan, ne eivät minkään yhteiskunnallisen vallankumouksen
jälkeen muuttuisi _köyhälistön_ kasarmeiksi. Kyllä niissä aina tulee
asumaan porvari, rahamies, rikas, "riistäjä". Sinä, poikaseni, ehkä
ajat entisen porvarin pois, mutta sijaan tulee toinen porvari,
oma porvarisi. Ne porvarit kantavat jo korkeita palkkoja sinun
senaatissasi ja sinun virastoissasi.
Ei ole isoa eroa sen vartiosotilaan välillä, joka Seynin patrullina
kierteli kaupunkia ja seisoi hänen palatsinsa edessä, ja sen välillä,
joka punakaartin käskystä seisoo passissa. Onhan tosin hiukan.
Entinen vartijasotilas raahasi uupuneet raajansa Turun kasarmiin, ja
heittihe siellä vartiohuoneen kovalle penkille levähtämään hetkeksi,
kunnes taas tuli vuoro lähteä passiin. Tämä nykyinen, vallankumouksen
vartija, astelee ylpeänä Smolnaansa entiseen kenraalikuvernöörin
palatsiin, potkaisee kengät jalastaan hienolle matolle ja heittäytyy
savuke hampaissa ylpeän venakkorouvan entiseen sohvaan. Tunteeko hän
siinä sijassaan ollessaan suurtakin tyydytystä ja saavutetun vallan
hunajan makua? Suon sen hänelle kernaasti, jos niin on. Erohan on
olemassa, mutta kuinka oleellinen se on? Eikö se ole talviyön unelma
niinkuin kaikki tämä muukin, ainakin häneen nähden? Saavuttiko
hän muuta kuin hetken vahingonilon marssia kadulla porvarin
kauhuna, porvarin, joka pysyy, vaikka kaikilta maailman keisareilta
katkaistaisiinkin kaula, jota kaikilta porvareilta ei voida katkaista?
Et sinä siinä tuon pistimesi kärellä ehdi maailman pellosta kaivaa
kaikkia ohdakkeita. Juuret jäävät, ja ennenkuin olet ehtinyt pellon
laitaan ja luulet viimeisen hävittäneesi, tekee ensimmäinen uhrisi jo
taintaan pellon toisessa laidassa.
Sanonko sinulle jotain, harhaantunut nuori mies, heitä pistimesi,
mene maalle, osta lähtiessäsi oikein iso kuokka, tee siihen tukeva
varsi ja astu isävanhasi torpparin pellolle, joka kasvaa rikkaruohoa,
koska hän ei ole jaksanut niitä kyntää pois, käy kaikella
reformiraivollasi niiden kimppuun. Maatasi _noin_ mullistamalla sinä
olet alkanut mullistaa maailmaa.
Hyvää yötä, vihamieheni, jota en osaa vihata, vaikka tahtoisin ja
pitäisi.
*
Missä vihollisesi?
En saa sinua vielä ajatuksistani, pistinpoika. Sinä tartuit
aseeseesi siinä tuimassa tunnossa, että nyt sinä näytät lahtarille,
joka väijyy sinua joka ullakolla, joka ikkunassa, hiipii takanasi
joka katukulmassa, Kaivopuiston ja Kaisaniemen joka puun takaa.
Sinä et pelkää, sinä astut silmä säihkyen toverisi rivissä, käsi
liipasimella, alttiina kuolemalle, jolla herra sinua uhkaa, valmiina
antamaan takaisin, valmiina kaatumaan ja valmiina kaatamaan
kansansortajan, työväen verivihollisen, porvarin, herran, joka muka
valmistautui sinua teurastamaan, jota kavalampaa ja katalampaa
ei ole maailmassa. Häntä vastaan olet lähtenyt sotaan, tarttunut
murha-aseeseen, jonka sait veljeltäsi venäläiseltä -- kiitos
hänelle, kunnon toverille, joka auttaa ja tukee sinua ja porhaltaa
kanuunoineen ja kuularuiskuineen avuksi, jos tulee hätä ja tarvis.
Nyt sinä siellä marssit ja tähystelet ja odotat, mutta missä on
vihollisesi? Miksi lahtari ei hyökkääkään, ammukaan? Laukaiset
ilmaan, manataksesi, kiihottaaksesi hänet esiin. Et ole vielä oikein
tottunut aseeseesi, kuula menee omia teitään, sattuu seinään,
pölähtää, pamahtaa. Ahaa, siellä hän on! Ja sinä alat vimmatusti
paukuttaa siihen, mistä pölähti. Koko komppania sinuja ampuu. Te
valtaatte talon, te pidätte kotitarkastuksen -- "aseet tai henki!"
Siellä on jossain komerossa vanha ruostunut haulikko, seinällä
sapeli 1808-09:n sodan ajoilta, jotka viet voittosaaliinasi; olet
säikäyttänyt puolikuolleeksi jonkun vanhan rouvan, herättänyt
sylilapsen keskellä yötä parkumaan. Mutta vihollistasi, aseellista
vihollistasi et ole löytänyt. Et löydä häntä mistään täältä, et
voisi vuodattaa ainoata veripisaraa, jollet ampuisi aseetonta ja
pakolaista. Drumsön ja Degerön jäillä olet kai saanut ammutuksi
joitakuita nuoria miehiä, jotka pyrkivät pois piiritetystä
kaupungista ja yön hämyssä hiipivät ohitsesi. Venäläinen veikko
Harakan patterista valaisee sinulle ampumalinjaasi -- ahaa, tuolla
se hiihtää -- pang! -- pang! Sinä riemuitset, se oli lahtari,
herraspoika -- yhden sait, satoja pääsi. Sinulla ei ole täällä, urhea
sankari, vertaistasi vihollista, kuinka ja mistä häntä etsinetkin.
Mihin ihmeeseen ne katosivat? Sinä saat tietää, että oikea sinun
arvoisesi vastustaja ei ole kokoontunut Helsingin ullakoille, vaan
että hän on päässyt siirtymään Pohjanmaalle, Savoon ja Karjalaan,
Suomen sydämeen, sinne, mistä sinäkin olet kotoisin, missä veljesi
raataa torpparina tai pikkutilallisena maalla, jonka sinä jätit.
Sinä palat taistelun halusta, sinä tahdot vapauttaa heidät lahtarien
hirmuvallasta, ja sinä riennät Mannerheimin rintamaa vastaan
Vilppulaan tai jonnekin sinne.
Minä nyt en tahdo kysyä, mitä tunteita sinussa mahdollisesti herättää
matruusinen matkaseurasi. Sivuutan sen tällä kertaa ja kysyn toiste,
kun olet hiukan tyyntynyt. Pyydän vain, että puhut totta, kun tulen
kysymään: eikö sinua sentään pari kertaa, puoli kertaa ilettänyt
jokin, etkö tuntenut tunnossasi jonkun pahan ja äitelän makua?
Sinä saavut rintamalle. Sinä makaat vallihaudassasi ja tuolla
lakeuden toisessa laidassa makaa joitain toisia, jotka sinua ampuvat
ja joita sinä.
Keitä ne ovat? Minä tiedän, ja minä kuiskaan sen täältä saakka
korvaasi. Ne ovat niitä, mitä muuten lienevätkin, jotka tahtoivat
puhdistaa tämän maan, jonka nimi on Suomenmaa ja joka heille on n.s.
isänmaa -- et kai kuule näitä sanoja aivan ensi kertaa, joskaan et
ole kuullut niitä aivan usein -- puhdistaa niistä, joille tämä maa on
ollut vieras maa, jota he ovat vuosisadan sortaneet, orjuuttaneet,
ryöstäneet, syöneet ja saastuttaneet sekä aineellisesti että
aatteellisesti. Niitä ne ovat, joita sinä nyt ammut ja ajat takaa.
Noita kohtaan ovat heidän kuulansa tähdätyt, ja samalla myös sinua.
Sinä et kuule minua, ja jos kuulet, tiuskaat tietäväsi sen asian
paremmin kuin minä. Ne ovat helsinkiläisiä herraslahtareita, jotka
ovat valmistaneet tätä sotaa köyhälistöä vastaan, porvareita ne ovat,
kansan ja köyhälistön verivihollisia, ja _niitä_ sinä ammut.
Ja sinä ammut ja hyökkäät pistin tanassa. Ne pakenevat! Hurraa!
Voitto!
Mutta kuka on tuo, joka makaa verissään sinun tielläsi metsän
reunassa, suullaan hangessa, kaatuneena suksiensa päälle, selässä
kontti?
Porvariko, lahtariko, riistäjäkö, kapitalisti?
Talonpoika se on, köyhä talonpoika vaatteista päättäen. Paikatut
housut, lammasnahkalakki. Aioit ensin potkaista roistoa, mutta jätät
sen tekemättä. Olet jossain nähnyt tuon kontin. Kumarrut ja käännät
kiireesti ruumiin selälleen nähdäksesi kasvot.
Tunnet vanhimman veljesi, torpan miehen. Hätkähdät kysymään
itseltäsi: minunko kuulani hänet tappoi? vaiko ehkä veljesi
venäläisen kuula? Et sillä hetkellä saa selvitetyksi, kummanko soisit
tapahtuneen.
Sitten kysyt: mitä hänellä oli täällä tekemistä? Hän ei voi vastata,
hänen lasiset silmänsä tuijottavat ilmeettöminä lumettuneiden luomien
alta kylmään avaruuteen. Sinä et uskalla itse vastata: hän taisteli
lahtariaatteen puolesta köyhälistöä vastaan, -- vaikka mielesi
ehkä tekeekin. Et myöskään usko, että joku entisen tsaarin entinen
kenraali olisi saanut hänet liikkeelle korkeata palkkaa vastaan. Et
myöskään usko, että hän oli harhaan johdettu. Minä voisin vastata,
mutta en sitä tee, koska tiedän, ettet minua usko. Siksi en vastaa.
Mutta miksi en sittenkin vastaisi, uskoitpa tai et. Hän lähti
liikkeelle puhdistaakseen maansa ryssistä ja ryöstäjistä.
Hetken päästä kysyt taas: mitä minulla on täällä tekemistä?
En tiedä, mitä vastaat, mitä sinulle alkaa selvitä sen johdosta,
kenen olet ampunut, ketä vastaan taistelet?
Se sinulle kaikessa tapauksessa _on täytynyt_ selvitä: tapoin veljeni.
Ja _jos_ sinä et ole luokkapeto, ihmishirviö, vaan olet suomalainen
ja ihminen, niin sinä heität pistinkiväärin maahan ja otat veljen
selkääsi ja kannat hänet lähimpään riiheen odottamaan, kunnes
olet saanut kyhätyksi arkun, johon hänet panet, ja ajat lähimpään
hautausmaahan. Mitä sinun sitten on tehtävä tällä hetkellä, sen saat
selvittää Jumalasi ja omantuntosi kanssa, jos sinulla niitä on. Jos
ne sanovat sinulle, että sinun on etsittävä käsiisi kivääri siitä,
mihin sen jätit, ja riennettävä uuteen taisteluun ja vielä ammuttava
toinen veljesi ja kolmas, niin monta kuin niitä on, niin mikset
tekisi sitäkin kaiken sen lisäksi, mitä jo olet tehnyt.
Tiistaina 29 p:nä tammikuuta.
Suomi--Kreikka.
Vanha Venäjä pyrkii varmasti valloittamaan meidät takaisin tätä
tietä. Entinen koetti yhdenmukaistuttaa meitä ylhäältä päin, painaa
alas uppiniskaisia päitä omien päittensä tasalle ja alemma. Se alotti
virastoista ja virkamiehistä, se oli sen tekniikkaa. Tämä uusi
demokratian yhdenmukaistuttamistyö kouraisee alhaaltapäin, sisempää,
se alkaa kansasta ja imettää sitä tuhansista nisistään. Tänne on nyt
saatava Leninin Venäjän taso, niinkuin ennen oli aikomus saada ja
osaksi saatiinkin tsaarin Venäjän taso. Meidän lammikkomme ja heidän
suonsa välille oli jo syntymässä, tai ainakin ajateltiin syntyväksi
vedenpitävä väliseinä, pato, jossa olevien sulkujen avulla toivoimme
saavamme itse määrätä oman vedenkorkeutemme. Tuo sulku vuotaa ja
sitä ei tahdotakaan paikata, ja siten heidän vedenkorkeutensa määrää
edelleenkin meidän vedenkorkeutemme.
Tässä jatkuvassa tasallapitämistyössä on vanhoilla "mustilla
sotnioilla" varmasti kätensä mukana. Ne pyörähtivät hetkeksi pihalle,
mutta tulivat kohta takaisin ja istuvat luultavasti vanhoilla
istuimillaan ja johtavat salaisia lankojaan. Ennen Venäjä päästää
veljeskansansa, Puolat, Ukrainat, Donit vapaiksi kuin meidät,
jos suinkin voi sitä estää. Kun olisi tarvittu koko kansan tarmo
keskitetyksi tätä vaikutusta ja vaaraa vastaan, juuri silloin
jakautuu kansa kahtia ja toinen puoli siitä toimii, tietenkö
vai tietämättään, herpaisevasti Suomen suurimman unelman, sen
itsenäisyyden, toteutumista vastaan.
Se hyvä mahdollisesti uudistuvasta venäläisvallasta ehkä on oleva,
että veljeily loppuu. Kun ruoska taas vinkuu ympäri korvia, herättää
se nekin, jotka nyt vielä eivät kykene käsittämään, että veljeilystä
ei missään muodossa ole mitään hyötyä millekään luokalle tässä
maassa. On kaameaa nähdä, ettei tästä ole oltu sen enemmän selvillä.
Venäjä on oleva vastedes niinkuin tähänkin saakka meille sitä, mitä
Persia oli Kreikalle. En ole tähän saakka omaksunut sitä käsitystä,
että me olisimme, niinkuin me kehumme ja niinkuin meitä kehutaan,
länsimaisen kulttuurin etuvartio itää kohti. Olen antanut m.m.
heidän kirjallisuutensa vaikuttaa vaatimattomuuteeni. Vasta nyt
alan huomata, että me todella sitä olemme ja että meillä on siinä
suhteessa yleis-eurooppalainen vartiopalvelus suoritettavana. Jos
heidän yhteiskuntaa hävittävät voimansa pääsevät meidän ylitsemme
kulkemaan länttä kohti, jos meidän muurimme kaatuu, silloin se menee
tätä tietä Eurooppaankin ja tässä on sen Termopylaia. Meillä on
varmaan edessämme monet Maratonit ja monet Salamiit. Meidät pelastaa
se, mikä meissä on germaanisuutta, länsimaisuutta. Sitä me samalla
myös puolustamme ja siitä meidän on saatava palkkamme siinä muodossa,
että se meitä auttaa jo itsensäkin vuoksi. Tässä on yhteiset edut.
Emme pyydä apua enää itsemme vuoksi.
On surullista, että se länsimainen henki meissä suomalaisissa,
rotusuomalaisissa, on näin heikko, että olemme saaneet sen hengen
tunkemaan osaan kansastamme vasta niin matalaan, että tällaista
on voinut tapahtua, että ne ovat voineet joutua tuon itämaisen
vaikutuksen alaisiksi. Tietysti me sen kestämme, länsimaisuus kyllä
kai kestää, mutta sairaita olimme, kovasti sairaita, koska meidän
täytyi käydä läpi tällainen parannus, tällainen kriisi, hevoskuuri.
*
On noloa.
Näin paljon olen kirjoittanut ja vasta on menossa vallankaappauksen
kolmas päivä. Mikä tästä päiväkirjasta paisuukaan, ennenkuin muutos
tulee. Mutta eihän tässä voi muutakaan kuin kirjoittaa se, joka ei
koskaan ole muuta voinut. On välistä noloa tuntea, että ainoa ase on
kynä, ainoa taistelutanner paperi.
*
"Ei me osata hallita".
Menin, lainkuuliaisena kansalaisena, valitsemaan
taksoituslautakuntaa. Siellä seisoi vain joitakuita, joukossa
työmiehiäkin. Ovet olivat kiinni. Nähtävästi ei vaalia tulla
toimittamaankaan. No niin, eivät sitä ainakaan suurituloiset surre.
Vai aiottaneeko heitä verottaa jotenkuten muuten?
Juttelin siellä erään tuttavan kanssa. Hän sanoi odottavain
työmiesten päivitelleen, että herrat ovat ryhtyneet panemaan toimeen
tämmöistä. Joku oli sanonut: "Kun antaisivat työtä ja palkkaa; eihän
me kuitenkaan osata hallita." Niinkuin ei sitä olisi annettu ja
annettaisi niin paljon, kuin suinkin voidaan. Kaikesta päättäen he
nyt kuitenkin luulevat osaavansa hallita. Sopiihan koettaa.
*
Kaksi rintamaamme.
Eräs toinen tuttava, joka hänkin oli tullut valitsemaan, sanoi
kuulleensa, että Svinhufvud on päässyt pakenemaan erään konsulin
autolla. -- Luuli, että heidän uutta hallitustaan ei tulla
tottelemaan. Minä luulen, että he eivät olisi ryhtyneet tähän,
elleivät olisi toivoneet saavansa ainakin osaa valtiokoneistosta
entiseen käyntiin, kentiespä joitakin ylihallituksiakin. Yleissulkua
he nähtävästi eivät odota tai uskovat sen vastustuksen piankin
murtuvan. Kai he laskivat, että tulee olemaan niinkuin Bobrikoffin
aikana, että virkamiehet pysyvät, kunnes heidät erotetaan. Ja että
on niitä, jotka taipuvat pelosta menettävänsä leipänsä, ja toisia,
onnenonkijoita, jotka rupeavat palvelemaan "systeemiä".
Täytyyhän ainakin vissien laitosten, esim. rautatien ja postin,
ruveta toimimaan, jos tätä kestää kauan. Eihän voi sanoa, kuinka
kauan porvarillinen rintama kestää. Luultavasti se kuitenkin
pääasiassa pysyy, vaikkakin liikkuvana, siirtyen asemasta toiseen.
Kuka tietää, kuinka sydämmikköjä meillä lopulta ollaan. Asemaamme
lujittaa suunnaton oikeuden loukkaus ja isänmaan kavallus --
ryssät sillä puolella ovat parhaina kiihoittimina vastarintaan. Ja
sitten täällä muistetaan, että toiset siellä uhraavat henkensä ja
vuodattavat verensä.
Passiivinen rintama täällä ja aktiivinen siellä kestää ainakin niin
kauan, kunnes saamme apua ulkoa, johon kai on turvattava, ellei muu
auta.
*
Pyhä vihani.
Olisin ehkä suvaitsevampi, jos olisin varmasti vakuutettu siitä, että
tästä koituu köyhälistön onni, jos kätketyt voimalähteet pääsisivät
purkautumaan ja pulppuamaan työtä ja varallisuutta, jos viljelykset
ja elinkeinot tämän kautta alkaisivat kukoistaa. Sanalla sanoen:
jos tästä murtuisi tokeet ja vettä tulvisi kostuttamaan kuivaa
maata. Silloin kai maan hyöty siirtäisi syrjemmälle kysymyksen
periaatteen pettämisestä, sovittaisi tapahtuneen vääryyden ja yleisen
mielipiteen amnestia levittäisi sovittavan huntunsa kaiken yli. Ja me
periaatteen, oikeudentunnon ja totuuden miehet saisimme toistaiseksi
tyytyä platoniseen vastalauseeseen.
Niin ei kuitenkaan tule tapahtumaan. Kumous ei pääse niin pian
näyttämään hyviä vaikutuksiaan, jos siltä niitä olisikin joskus
odotettavissa. Tilanne, joka tästä syntyy, terästää vain niitä
aseita, joita periaatteella on käytettävänään. Ja yhä voimakkaammin
minussa päivä päivältä, tunti tunnilta, nousee kumouksen kiukkuinen
henki kumousta vastaan. En ymmärrä, mitä minulla enää olisi tässä
maailmassa muutakaan tehtävää kuin koettaa ajaa takaa, paljastaa,
vainota viimeiseen luolaansa niitä valheen kettuja ja väkivallan
susia, jotka karkasivat itsenäisen Suomen kurkkuun ja raahasivat sen
raadeltavakseen. Minä julistan tälle rikokselle ja sen tekijöille
ikuisen pyhän vihan sodan, kunnes se on tullut sovitetuksi. Sen
uusiutuminen on tehtävä mahdottomaksi niin pitkäksi ajaksi, kuin se
nykypolvelle on mahdollista. Ohdake on nyhdettävä maasta juuriaan
myöten.
Jos kumous jäisi joksikin aikaa olemaan ja minulta tukittaisiin suu,
niinkuin se vähin väliajoin on ollut siitä alkaen kuin olen voinut
jotain sanoa, minä sittenkin sanon, tavalla millä tahansa, ehkä
keksin keinoja, joilla _heidän_ painoasiamiehensä petän, niinkuin
petin Bobrikoffin kätyrit. Ja mitä en saa sanotuksi täällä, sen sanon
vieraalla maalla, ja on oleva ihanaa taas taistella vapauden puolesta
sortoa vastaan, olkoon sortaja vaikka kokonainen toinen puoli omaa
kansaani ja olkoon sillä takanaan vaikka koko bolshevikinen Venäjä.
*
Vallankumousjulistus Suomen kansalle.
Eilisessä "Työmiehessä", maanantaina 28 p:nä tammikuuta,
vallankumouksen varsinaisena ensi päivänä, on Suomen Työväen
Toimeenpanevan Komitean puheenjohtajan, Eero Haapalaisen 27 p:nä
allekirjoittama "Vallankumousjulistus Suomen kansalle". Tämän herran
nimi on ensimmäinen nimi, joka sukeltaa pinnalle kuohumaan pannusta
kansamerestä. Onko hän vallankaappauksen pää? Hänkö on sen spiritus
rector, sen keulakuva, hänen merkeissäänkö kaikki tulee tapahtumaan
vai onko hän vain toisten bulvaani?
Asiakirja on ensimmäisenä siksi mielenkiintoinen, että se kannattaa
tulla kokonaisuudessaan tässäkin jäljennetyksi:
'Suomen työväenluokan suuren vallankumouksen hetki on lyönyt.
Tänä päivänä on pääkaupungin työväki uljaasti kukistanut sen synkän
harvainvallan päämajan, joka alkoi verisen sodan omaa kansaansa
vastaan.
Rikoksellisen senaatin jäsenet valmistivat maan pääkaupungissakin
inhoittavaa veljesveren vuodatusta ja salakavalaa hyökkäystä
Suomen järjestyneen työväen kimppuun. Samalla he tekivät itsensä
syypäiksi niin julkeaan valtiopetokseen, että pyysivät vieraiden
valtioiden monarkistisia hallituksia lähettämään murhajoukkoja Suomen
työtätekevää kansaa teurastamaan. Koko kansamme vapaus ja elämä oli
täten suuressa vaarassa.
Nyt on tuolta lahtarisenaatilta otettu kaikki valta pois. Sen
rikokselliset jäsenet olemme määränneet vangittaviksi, missä
ikinä heidät tavataan, sillä vankilassa olisi aikoja sitten ollut
sellaisten kansan vihollisten oikea paikka.
Kaikki valtiovalta Suomessa on päätetty ottaa tämän maan työtätekevän
kansan omiin luotettaviin käsiin.
Näin on työväen täytynyt nousta omalla voimallaan vihdoinkin
pelastamaan itsensä ja koko kansamme siitä turmiosta ja hädästä,
jonka kuiluun rikoksellinen politiikka, kapitalistinen politiikka on
ollut kansaamme syöksemäisillään. Kamalia ja vaarallisia senaatin
ja sen kätyrien juonia on paljastunut. Toisen lainrikoksen toisensa
jälkeen teki tämä senaatti anastaakseen käsiinsä valtiovallan, joka
itse asiassa kuuluu kansalle itselleen. Nähtävästi oli pääjuoni se,
että senaatti tahtoi koko maan työväenliikkeen verisesti tukehuttaa,
lyödä kaikki kansanvaltaiset edistyspyrinnöt kahleisiin ja haudata
kärsineen kansan keväiset uudistustoiveet kalman rauhaan.
Mutta niin kauhean taantumuksen orjaksi ei Suomen työväenluokka ikinä
alennu. Niin rumien vallankaappaushankkeiden täytyi sortua häpeällä.
Ja niiden täydellinen sortuminen on nyt alkanut. Juurineen tulee
työväenluokka hävittämään vaarallisen taantumuksen ja sortovallan.
Sosialidemokratisen Puoluetoimikunnan valtuuttamana Suomen työväen
vallankumouksen korkeimpana elimenä me nyt julistamme, että
kaikki vallankumouksellinen valta Suomessa nyt kuuluu
järjestyneelle työväelle ja sen vallankumouselimille.
Maan sosialidemokratinen _vallankumoushallitus_ muodostetaan nyt
heti. Sen jäsenistä julkaistaan tieto ensitilassa.
Eikä ole kysymyksessä se, että vain uusia miehiä pantaisiin vanhoihin
virkoihin. Vaan kysymyksessä on koko virkavallan kukistaminen.
Suomen työväen järjestöt ja kaartit kaikkialla maassa täyttäkööt nyt
vallankumouksellisen velvollisuutensa kukin voimainsa mukaan. Luja
vallankumouksellinen järjestys on säilytettävä riveissämme!
Venäläistä sotaväkeä on kaikkialla kohdeltava hyvin, sillä tietoiset
venäläiset toverit ovat vallankumouksellisen työväen ystäviä.
_Suurlakko_ ei ole läheskään kaikilla paikkakunnilla vallankumouksen
onnistumiselle välttämätön. Missä se on välttämätön ja missä ei, sen
päättäköön kunkin paikkakunnan vallankumouksellinen työväki itse
järjestöjensä kautta. _Helsingissä_ on mielestämme vallankumouksen
takia tarpeen heti alkaa suurlakko.
Mutta kunnallishallinnot ja muut valta-asemat otettakoon työväen
haltuun, missä se näyttää sopivalta ja hyödylliseltä.
Ei missään horjumista eikä perääntymistä! Ei pitkiä neuvotteluja
kavalain aseellisten vihollisten kanssa! Työväen voitto on perille
vietävä!
Rauhallisten kansalaisten, jotka eivät tahdo työväen vihollisia
avustaa, ei ole vallankumousta pelättävä. Pieneläjät maalla ja
kaupungeissa älkööt uskoko sellaisia vaiheita, että työväki
heidän omaisuuttaan tahtoisi. Päinvastoin työväen voitto voi
kohottaa heidänkin yhteiskunnallista asemaansa. Työväen voima
on oikeudenmukaista voimaa, joka aina kokee välttää tarpeetonta
väkivaltaa ja viattomain ihmisten kärsimyksiä. Mutta kaatuneen
senaatin aseelliset avustajat kukistetaan armotta. Ketkä heistä ovat
petollisesti mukaan houkuteltuja, heittäkööt ne aseensa heti pois,
kun huomaavat nyt, että heitä on tahdottu eksyttää taistelemaan
työtätekevän kansan jaloa asiaa vastaan.
Työväen vallankumous on ylevä ja ankara. Se on ankara röyhkeille
kansan vihollisille, mutta avulias turva kaikille sorretuille ja
puutteenalaisille.
Luottakaa työväen vallankumouksen voimaan! Sen on vielä toisilla
seuduilla taisteluja käytävä. Mutta vastustamattomasti se vie nyt
lippunsa voittoon!
Uskomme varmasti, että työtätekevän kansamme niin nykyiset kuin
tulevatkin polvet vielä moneen kertaan siunaavat tätä vallankumousta,
josta on alkava Suomessa uusi, onnellisempain olojen aika.
Helsingissä, 27 päivänä tammikuuta 1918.
_Suomen työväen Toimeenpaneva Komitea_.
_Eero Haapalainen,_
puheenjohtaja.'
*
Eihän tämä julistus olisi tullut siltä taholta miltä se on, jollei
se alkaisi valheella, päättyisi valheeseen ja olisi valhetta melkein
läpeensä rivi riviltä.
Sillä senaatti ei valmistanut missään, kaikkein vähimmin maan
pääkaupungissa veljesveren vuodatusta ja salakavalaa hyökkäystä
järjestyneen työväen kimppuun. Se valmisti järjestysvaltaa niitä
vastaan, jotka jo monta viikkoa olivat ryöstäneet ja murhanneet ja
uhkasivat uusilla ryöstöillä ja murhilla. Ne, jotka niin tekivät,
eivät olleet järjestynyttä työväkeä eivätkä mitään työväkeä lainkaan,
vaan huligaaneja ja hirtehisiä.
Senaatti ei pyytänyt vieraiden valtioiden hallituksia kukistamaan
työtätekevää kansaa. Senaatti pyysi ja sai heiltä tunnustuksen Suomen
itsenäisyydelle.
Senaatti ei tehnyt mitään anastaakseen itselleen valtiovaltaa,
"joka itse asiassa kuuluu kansalle itselleen", vaan se ainoastaan
käytti sitä valtaa niissä puitteissa, jotka sille oli rakentanut
kansan vallan, korkeimman vallan haltija, eduskunta. -- Sen teki
päinvastoin juuri herra Haapalaisen komitea, joka julistaa, että
kaikki valta Suomessa nyt kuuluu järjestyneelle työväelle ja sen
vallankumouselimille, vaikka se juuri ikään myönsi, että tämä valta
"itse asiassa kuuluu kansalle."
Senaatti ei tahtonut verisesti tukahuttaa työväen liikettä eikä lyödä
edistyspyrinnöitä kahleisiin eikä haudata kärsineen kansan keväisiä
uudistustoiveita kalman rauhaan -- koska se harva se päivä lähetti
eduskuntaan reformialotteen toisensa perästä ja valmisteli yhä uusia
ja odotti eduskunnan laatimia lakeja pannakseen ne täytäntöön.
Ei mikään kaikesta siitä, minkä pohjalle vallankaappaus
julistuksessaan rakentaa vallananastuksen oikeutuksen, ole totta.
Sen sijaan komitean kaikki syytökset voidaan kohdistaa siihen
itseensä. Sitä, mitä senaatti ei tehnyt työväelle, sen ovat
vallankaappaajat tehneet ja tulevat tekemään porvareille.
Ne ovat ne, jotka ovat vuodattaneet ja tulevat vuodattamaan
veljesverta, ne ovat ne, jotka lähettävät vieraan valtion
murhajoukkoja teurastamaan suomalaisia; -- jotka ovat anastaneet
käsiinsä kansalle kuuluneen valtiovallan j.n.e.
Ei ole muka kysymyksessä se, että vain uusia miehiä pantaisiin
vanhoihin virkoihin, vaan kysymyksessä on koko virkavallan
kukistaminen. Luulen, että te kyllä kernaasti pitäisitte vanhat
virat, jos vain voisitte niitä hoitaa, ja että te hävitätte tai
jätätte hoitamatta ne, joihin ette kykene. Totta kyllä on, että
silläkin tavalla häviää virastoista suurin osa, sen parhain ja
tärkein ja maalle hyödyllisin osa. Maaherrain, nimismiesten,
poliisimestarien virat, joita on kaikkein alkuperäisimmissä ja
despootisimmissa itämaisissa valtioissa, kyllä kai tulevat tavalla
tai toisella hoidetuiksi sikäläisiin malleihin ja tulee siis
jäämään juuri se, mikä pakostakin on virkavallan virkavaltaisinta
ainesta. Miehet muuttuvat, mutta järjestelmä ei muutu eikä parane.
Se, mikä virkavallassa on parasta ja maalle hyödyllisintä,
joka järjestää ja rakentaa maata ja panee käytännössä toimeen
kansanvaltaisen eduskunnan määräämiä uudistuksia: opetustoimi
yliopistosta kansakouluun, kaikki virallinen teknillinen toimi,
rautatierakennukset, kanava- ja tierakennukset, kaikki teollisuus- ja
maanviljelystoiminta ja hallinto, koko oikeuslaitos kaikkine
haaroineen -- kaikki se pysähtyy ja kukistuu nyt aivan itsestään,
sillä eiväthän nämä ammattitaidottomat agitaattorit, suutarit,
räätälit, kirvesmiehet ja sanomalehtimiehet mitenkään kykene niitä
tehtäviä hoitamaan. Eikä niitä hoitamaan saada porvareita, sitä
varten orjuuttamalla.
Sanalla sanoen: ei valheella, vääryydellä, väkivallalla ja
kykenemättömyydellä mitään rakenneta. Ei tästä tämmöisestä tule
ikinä alkamaan Suomelle "uusi, onnellisempain olojen aika" eikä
työtätekevän kansan "niin nykyiset kuin tulevat polvet tule moneen
kertaan siunaamaan tätä vallankumousta", vaan ennen pitkää, ennen
kuukautta paria, ennenkuin on ehditty edes kesäänkään, sitä haikeasti
kiroamaan. Kirous kuuluu pian etupäässä omista riveistä.
Kirous tämä on maalle ja kansalle, kirous sen alku, kirouksin sitä
ajetaan ja kiroukseen se päättyy.
*
Eduskuntaryhmien julistus.
Tulkoon tähän vastapainoksi edelliseen liitetyksi porvarillisten
eduskuntaryhmäin julistukset t.k. 27 ja 29 p:Itä:
Pyydetään levittämään.
_Kansalaiset._
Kansamme äsken saavuttamaa itsenäisyyttä uhkaa turmio. Eri
paikoissa maata on noussut pimeitä voimia, jotka laillisen
järjestyksen ja kansalaisvapauden tilalle tahtovat panna
epäjärjestyksen ja vähemmistön harjoittaman sorron. Kansan
valitsemaa eduskuntaakin ja sen asettamaa hallitusta ne
väkivallalla estävät tehtäväänsä täyttämästä. Jos nämä voimat
pääsevät tarkoitustensa perille, silloin on Suomen nuori
valtiollinen itsenäisyys tukahutettu alkuunsa, ja me saamme
palata vieraan raskasta iestä jälleen kantamaan.
Nuo hävittävät voimat levittävät sellaista katalaa valhetta, että
maan porvarilliset puolueet edustajainsa kautta eduskunnassa ja
hallituksessa muka aikovat hyökätä työväen kimppuun, jota he
väittävät yksin puolustavansa.
Puolueilla, joita me edustamme, ei ole pienintäkään tarkoitusta
käydä työväestön vapautta sortamaan. Kaikkien kansamme kerrosten
laillisia oikeuksia on tuettava ja voimassa pidettävä. Maamme
kansalaisilla pitää olla se varma tieto, että ne, jotka ovat
käyneet puolustamaan kotien rauhaa ja yhteiskunnan järjestystä,
yhtäläisesti puolustavat kaikkien laillisia oikeuksia ja
vapauksia.
Kansamme vapautta uhkaavat pimeät voimat ovat turvautuneet
vieraaseen apuun. Maassamme olevalle venäläiselle sotaväelle he
ovat ilmoittaneet puolustavansa kansan pohjakerrosten oikeuksia
porvarillisten muka suunnittelemia hyökkäyksiä vastaan, ja siten
sieltäpäin saavuttaneet aseellista kannatusta. Vapaan Suomen
täytyy vaatia, että vieras sotaväki maastamme poistetaan. Mutta
yksityisiä sotaväenosastoja tai sotamiehiä, jotka eivät sekaannu
oloihimme eivätkä täällä harjoita ilkivaltaa, älköön tehtäkö
vastuunalaisiksi siitä, että vielä ovat täällä.
Kansalaiset.
Allekirjoittaneet eduskuntaryhmät ovat lujasti päättäneet tukea
ja voimassa pitää nuoressa tasavallassamme yhteiskuntajärjestystä
ja suojata kansalaisten laillisia oikeuksia. Jokainen teko, joka
on ristiriidassa tämän tarkoitusperän kanssa, on leimattava
kansamme vapaudelle vihamieliseksi teoksi. Sen hallituksen
ympärillä, jonka Eduskunta on asettanut maata lailla ja
oikeudella hallitsemaan, lujina seisomme. Isänmaan vapaus on
nyt vaarassa. Suomi kutsuu kaikki kansalaiset hellittämättömään
taisteluun maamme itsenäisyyden ja kaikkien, köyhän niinkuin
rikkaankin, oikeuksien puolustamiseksi niitä vastaan, joiden tie
kulkee yli vapauden haudan, kohti sortoa ja häpeää. Ainoastaan
täten voidaan kansallemme säilyttää ja turvata sen kauan
hartaasti toivoma ja vihdoin saavuttama vapaus.
Helsingissä 27 p:nä tammikuuta 1918.
Suomalaisen puolueen eduskuntaryhmä. Maalaisliiton
eduskuntaryhmä. Nuorsuomalaisen puolueen eduskuntaryhmä.
Ruotsalaisen kansanpuolueen eduskuntaryhmä. Kansanpuolueen
eduskuntaryhmä.
*
Suomen kansalle.
Maassamme on tapahtunut suunnaton väkivalta. Sosialidemokratisen
puolueen johto on, antautuen kannattamaan rikollisten ainesten
mielettömiä pyyteitä ja nojaten vieraan sotaväen apuun, noussut
kumoamaan Suomen laillisen valtio- ja yhteiskuntajärjestyksen,
pannakseen tilalle oman mielivaltansa. Se on rohjennut käskeä
vangitsemaan maan laillisen hallituksen jäsenet ja koettaa saada
haltuunsa määräämisvallan maassa.
Allamainitut eduskuntaryhmät, jotka edustavat Suomen kansan
enemmistöä, panevat jyrkän vastalauseen tätä vähemmistön
julkeata vallankaappausyritystä vastaan. Valtiovalta Suomessa
kuuluu yksinomaan Suomen lailliselle Eduskunnalle ja sille
hallitukselle, jonka tämä Eduskunta on asettanut, sekä maan
laillisille viranomaisille. Ainoastaan mitä nämä kukin
kohdastansa käskevät, tulee kaikkien noudattaa. Määräyksiä
vastaan, joita omavaltaiset vallananastajat ja niiden käskyläiset
voivat antaa, on jokainen velvollinen puolustamaan laillista
yhteiskuntajärjestystä.
Helsingissä 29 p:nä tammikuuta 1918.
Suomalaisen puolueen eduskuntaryhmä. Maalaisliiton
eduskuntaryhmä. Nuorsuomalaisen puolueen eduskuntaryhmä.
Ruotsalaisen kansanpuolueen eduskuntaryhmä. Kansanpuolueen
eduskuntaryhmä.
*
Heidän senaattinsa.
He ovat nyt panneet pystyyn senaattinsa, Sinatyörien nimet ja naamat
ovat minulle outoja. Ulkomuodolta tunnen ja olen joskus kuullut
eduskunnassa puhuvan Kullervo Mannerin, O. V. Kuusisen, Yrjö Sirolan
ja O. Tokoin. Muut ovat minulle tuntemattomia suuruuksia. Heidän
joukossaan on 7 toimittajaa, 2 puheenjohtajaa, 2 työläistä (viilaaja
ja puuseppä), 1 asiamies, 1 veturinkuljettaja ja 1 puoluesihteeri.
Siis toinen puoli sanomalehtimiehiä, joiden ensimmäinen hallitustoimi
kai oli sulkea sanomalehtien suu venäläiseen malliin. Enhän ole
spesialisti vallankumoustaktiikassa, kuinka pitää ja kuinka ei. Mutta
kun astuu näyttämölle, luulisi olevan hauskaa kuulla kritiikkiäkin.
Olisi sen suvaitseminen vallankumouksenkin aikana ollut originelli
teko.
Jos olisin saanut jotain ehdottaa, olisin ehdottanut annettavaksi
ukaasin oikeinkirjoituksen uudistamisesta työväen tasavallassa.
Miksi he kirjoittavat prokuraattori Matti Turkia? Kirjoittaisivat
"rokuraattori", niin että kaikki syvät rivitkin voisivat nähdä sanan
painettuna niinkuin lausuttunakin. Sitä latua mennen voisi samalla
ottaa käytäntöön voneetisen, tarkoitan: äänteellisen kirjoitustavan
muissakin suhteissa. Emme kirjoittaisi enää _demokraatinen_, vaan
_temokraatinen_, emme _eduskunta_, vaan _etuskunta_. Eihän meillä
koskaan ole ollut sosialidemokraatista puoluetta eikä eduskuntaa,
vaan sosialitemokraatinen ja etuskunta.
Muuten tuntuu siltä kuin ei olisi tarvittu koko "rokuraattoria".
Sehän on suomeksi "korkein lain valvoja", joka saattaa syytteeseen
virkamiehiä lain rikoksista. Kukas nyt enää rikkoisi lakia, kun
lakia ei ole. Niitä laaditaan uusia. Mutta voiko olettaakaan, että
vallankumouksen virkamies rikkoisi vallankumouksen lakia? Turkia
olisi voinut hankkia tulonsa muualta ja sekin menoerä säästyä.
Uusi hallitus on uskollinen kopia venäläisestä. Sen nimenä on _Suomen
Kansanvaltuuskunta_ ja sen toimintaa valvoo _Työväen Pääneuvosto_,
jonka valitsevat erityiset järjestöt, niiden mukana Helsingin
Punainen Kaarti, joka, ihmeellistä kyllä, saa valita puolestaan vain
5 jäsentä, kun muut valitsevat kukin 10. Vallankumouksen voimakkain
elin on siis kovin heikosti edustettuna. Mutta onhan sillä toiset
voimakeinonsa, pistimensä, tahtonsa toteuttamiseksi.
Tämä hallitus hoitaa maan asioita toistaiseksi, "kunnes Suomen
työtätekevä kansa toisin päättää." Mikä on työtätekevä kansa? Kaikki
ahkeratko, jotka itse ansaitsevat leipänsä. Mikä on työtätekemätön
kansa? Kaikki laiskuritko ja kykenemättömät? Sehän olisi aika järkevä
äänioikeusperiaate. Mihin luokkaan mahtanen minä kuulua? Mikä tehty
työn määrä oikeuttaa olemaan mukana "toisin päättämisessä"? Täytyykö
esittää todistus 8-tuntisen työpäivän suorituksesta? Saako puolta
enemmän sananvaltaa se, joka tekee työtä 16 tuntia? Ennen oli
sensus kapitaalin mukaan, nytkö se on työn mukaan eikä kapitaali
saa sanoa mitään? Siinä reformissa olen minä mukana kaikesta
sydämestäni -- _jos_ tarkoitus on se. Yksinomaan koroillaan eläjän
ei ehkä todellakaan olisi tarvis saada äänioikeutta, enemmän kuin
hoitolaisenkaan. Nehän ovat yhteiskunnan elättejä molemmat.
*
Huhuja.
Tuli tietoja, että senaatti, kai vain osa siitä, olisi Vaasassa.
Vaasassa ja Kuopiossa on venäläisiltä riisuttu aseet. -- Kerrotaan,
että vallankaappauksen tekemisestä olisi ollut olemassa eri mieliä
sosialistisen eduskuntaryhmän keskuudessa, jopa että heistä joitakin
olisi vangittukin.
*
Autoilla ajetaan.
Päivällä menin erään tuttavan luo, joka asuu Siltasaarella. Pitkin
katuja ajaa punakaartilaisia autoissaan kiväärit ojoina, valmiina
ampumaan. Luullevatko he todellakin, että tuota tarvitaan, että
mikään vaara heitä uhkaisi? Se on kai vain mielenosoituksellista
touhua, joka muuten niin täydellisesti muistuttaa viimetalvista
venäläistä samanlaista matruusisvabodaa. Kaikki on pienimpiä
yksityiskohtia myöten venäläistä kopiaa. Olen taikauskoinen kaikkiin
autoilla ajajiin, ketä lienevätkin. Kuinka moni autoherra tässä
maassa onkaan päätynyt maantieojaan! Sananlasku sanoo: "Pois tieltä
talonpoika, päästä herra helvettiin".
*
Nurinkurista.
Voiko ajatella nurinkurisempaa, sekapäisempää tilannetta? Kun
oikein hullusti käy, niin käy niinkuin Suomessa. Ensin tapahtuu
vallankumous Venäjällä ja seurauksena siitä me saamme itsenäisyytemme
tunnustuksen sille sekä Venäjältä itseltään että muilta valloilta.
Siis vapaus Venäjästä venäläisten avulla. Tuskin on se saatu, kun
tätä itsenäisyyttä ruvetaan tuhoamaan, taas venäläisten avulla.
*
Pilasivat oman pesänsä.
Tämä vallankumous on olevinaan tähdätty porvaristoa vastaan, sen
vallan kukistamiseksi. Mutta samalla se on kohdistettu koko kansaa
vastaan, sen suurinta puoluetta vastaan, yleistä äänioikeutta
vastaan, siis kansanvaltaisinta kansanvaltaa vastaan. Köyhälistö käy
taistelua omaa äitiään, omaa periaatettaan vastaan, tuhoo valtansa
alkutekijän. Tälle tielle lähteneenä se ei voi enää koskaan turvata
siihen, vaatia sitä oikeutenaan. Konservatismin täytyy nyt ryhtyä
taistelemaan sen kaikkein äärimmäisimmän radikalismin puolesta,
minkä ilmaus on meidän nykyinen hallitusmuotomme. Jos ne kerran taas
palaisivat entisille jälilleen ja vetoaisivat kansaan ja pääsisivät
sitä tietä valtaan, olisi meillä heidän menettelynsä mukaan tietysti
oikeus meilläkin varustautua aseilla ja olla alistumatta _heidän_
eduskuntansa alle, tehdä samanlainen väkivaltainen kaappaus. Tästä
on siis seurauksena se, että korkein oikeusaste ei ole kansa ja
sen tahto ja sen tahdon ilmaukseen vetoaminen, vaan aseellinen
voima. Rauhallinen aseeton vaalilippu oli tekijä, jota ei enää
koskaan tarvitse ottaa lukuun. Ei voida siis luoda mitään muuta
pohjaa kuin aseellinen voima, mitään lopullista ratkaisukeinoa
kuin loppumattomiin jatkuva sisällinen sota. Kansalaisoikeus
tässä rauhallisessa maassa tunnustetaan siis ainoastaan aseita
kantavalle miehelle eikä aseettomalle miehelle ja naiselle. Se on se
ihanneyhteiskunta, joka tästä syntyy, se tuhatvuotinen valtakunta,
jota nyt luodaan. Kaikki on ylösalaisin. Minulla oli tosin hiukan
toiset haaveet. Jos olisin kapitalistisen yhteiskunnan ehdoton
kannattaja ja ihailija, iloitsisin. Kun en sitä ole, valitan.
*
Rikos, tyhmyys, petos.
Jos lopullisena tuloksena olisi se, johon tähän saakka tässä maassa
olemme kaikin voimin pyrkineet, että pääsisimme irti Venäjästä,
tosiasiallisesti eikä vain näennäisesti, ja jos se ei muuten voinut
tapahtua s.o. ei porvarillisen hallituksen toimesta, vaan sitä varten
täytyi sysätä se syrjään ja ottaa tarkoituksen saavuttamiseksi ohjat
omiin käsiin, silloin minäkin voisin alistua mihin tahansa ja unohtaa
rikoksen, koska kai sittenkin _salus rei publicae suprema lex_, --
mutta kun minä en usko, että se on ollut heidän tarkoituksensa,
että, vaikka olisi ollutkin, he eivät sitä saavuta, ja ettei se tule
olemaan tuloksena edes vastoin heidän tahtoaan ja heistä huolimatta,
vaan että he tuovat tänne uusia venäläisiä ja aina tulevat hakemaan
heiltä apua, milloin sitä luulevat tarvitsevansa, ja heidän avullaan
hallitsemaan, niin on tämä kansalaisten rikos omaa kansaansa vastaan
suurimpia rikoksia mitä historia tuntee, hirveintä maansa kavallusta.
Se on rikos ja samalla tyhmyys, ja lisäksi heidän oman asiansa petos,
josta heidän harhauttamansa työmies saa jäädä kärsimään ja maksamaan
työllään ja verellään ja orjuudellaan sen seuraukset, kun aiheuttajat
jättävät heidät ikeen alle ja itse korjaavat luunsa.
*
Mikä oli johtajain vaikutus?
Tämänlainen liike tietysti syntyy monenmoisista syistä:
luokkavastakohdat, sota, sielullinen tartunta, utopistiset haaveet,
epäkohdat y.m. Mutta varmaankin on olemassa myös suuri joukko
persoonallista vaikutusta. Olisi niin ollen valaisevaa voida luoda
silmäys johtavien henkilöiden luonteihin, mitkä vaikuttimet heitä
johtavat, millaisia miehiä he ovat: heidän luonteensa, vallanhimonsa,
älynsä, tempperamenttinsa; missä väleissä he ovat keskenään, mitä
vehkeilyjä heillä on ollut kulissien takana, missä määrin tässä
taistelevat Manner ja Valpas, Tokoi ja joku muu j.n.e. Kenen tai
keiden heikäläisten henki tässä enin vaikuttaa. Millä kannalla lie
esim. Valpas? Häntä ei taaskaan näy missään. Kiihoittaako hän vai
pidättää? Kuinka tämä kettu lopulta vetänee häntänsä saksista?
Onko hän jo tehnyt tehtävänsä vai vieläkö hän nousee harjalle, kun
toinen aalto nousee? Pitäisi päästä kosketukseen jonkun heikäläisen
psykoloogin kanssa saadakseen materiaalia. Ne ovat kaikessa
tapauksessa kirjallisesti katsoen intressantteja miehiä. Sitä ovat
muuten pahantekijätkin.
*
Edullinen asemamme.
Taistelu, joka nyt on alkanut, tulee olemaan meille erittäin
kiitollinen siihen nähden, missä asemassa me seisomme. Se on
vanha ja tuttu. Vastassa on väkivalta kaikkein räikeimmässä ja
häikäilemättömimmässä muodossaan. Me taistelemme kansanvallan ja
kansan itsemääräämisoikeuden puolesta ja pyrimme "rauhaan ilman
aluevaltauksia ja sotakorvauksia", tahdomme vain antaa kansalle, koko
kansalle, minkä yksi sen luokka siltä riisti. Tämä taistelu ei siis
ole luokkataistelua, vaan vapaustaistelua. Me tahdomme vapauttaa
maamme Venäjästä.
Heidän aatteellinen asemansa, köyhälistön tilan parantaminen,
on kyllä luja sekin, mutta vain näennäisesti; sitä heikontaa
jokainen reformialote, joka meidän puolelta jo oli tehty ja joka
todistettavasti olisi tullut tehdyksi ilman tätä keinoa. Muuta etua
heillä ei ole. Mutta monta epäetua: he rikkoivat oman aatteensa
kansan oikeudesta kokonaisuudessaan päättää kohtaloistaan. He
turvasivat Venäjään. Heidän täytyy tunnustaa väkivallan oikeutus.
Sitten se suunnaton määrä käytöllisiä vaikeuksia, jotka kohtaavat
heitä joka askelella, jo repimistyössäkin, mutta vielä tuhat kertaa
enemmän rakentamistyössä. Heidän oma puolueensa ei tyydy repimiseen.
Kansa m.m. tahtoo leipää ja nyt se on _heidän_ hankittava. Meiltä
voidaan ottaa, mikä meillä sitä vielä mahdollisesti on, mutta meitä
ei voida pakottaa sitä heille luomaan. Ja vaikka pakotettaisiinkin,
ei sitä tietä kuitenkaan saataisi mitään aikaan. Ei vanki ja orja voi
tehdä luovaa työtä.
Taistelun lopullisesta päättymisestä ei voi olla muuta kuin yksi
mieli, vaikka me aseellisesti joutuisimmekin tappiolle ja vihollinen
miehittäisi koko _meidän_ maamme.
*
"Täytyy voittaa."
"Työmiehen" n:ossa 26 on alakerran kirjoitus "Työväen vallankumous",
joka erinomaisesti valaisee sitä henkeä, josta tämä vallankumous on
puhjennut ja jota sen hyväksi koetetaan ylläpitää. Maalataan ensin
tunnettu musta tausta nykyisen yhteiskuntajärjestyksen kaikkine
kauhuineen, joihin kuuluu sekin, että kapitalistinen luokka yhä
edelleenkin myrkyttää työväkeä viinalla -- tässä kieltolain maassa!
-- ja rasittaa uuvuttavan pitkillä työpäivillä -- tässä 8-tuntisen
työpäivän maassa! Sentähden ja monesta muusta syystä täytyi työväen,
kun eivät muut keinot auttaneet, nostaa luokkansa taistelulipuksi
vallankumouksellinen sosialismi. Se lippu on punainen siitä
työläisverestä, jonka kapitalismi on iskenyt vuotamaan. Työväenluokka
ei voi parantaa olojaan kapitalistisen riistojärjestelmän
puitteessa. Järjestötoiminnalla, osuuskunnilla, kunnallisella ja
eduskunnallisella toiminnalla sitä ei voida saavuttaa. Ne ovat hyvät
olemassa työväen voimien kokoojina, sen tulevaisuuden kehittäjinä,
vallankumouksen varmistajina. Mutta mikään näistä ei yksin vapauta
köyhälistöä eivätkä ne voi kaikki yhdessäkään sitä tehdä. Ainoastaan
vallankumouksen tie, joka kulkee niiden rajojen yli, voi sen tehdä,
ainoastaan työväen luokan yleinen vallankumous voi heidät vapauttaa.
Niin, kaikki, mistä työväelle itselleen on hyötyä, siihen sillä on
siis oikeus. Kun ei eduskunnallinen ja muu rauhallinen toiminta
auta sitä siihen, on sellainen toiminta hyljättävä, luovuttava koko
periaatteesta ja turvauduttava toisenlaiseen toimintaan toisenlaisen
periaatteen mukaan.
Tietysti palataan entisiin menettelytapoihin, jos näistä uusista ei
olisi apua. "Kantoja" vaihdetaan kuin takkeja. Näyttää kuitenkin jo
heti tälle taipaleelle lähtiessä olevan epäilyksiä siitä, päästäänkö
sitä tietä perille. Sillä heti myönnetään, että vallankumouksen
lopullisesti menestyäkseen tulee olla kansainvälinen.
Mutta jos sellaista kansainvälistä vallankumousta ei synnykään tähän
kiireeseen, vaikka Lenin lupasi? Jos niillä muualla maailmassa
onkin vielä jotain toista touhua, ennenkuin ehtivät tai tahtovat
tulla meidän punaisten avuksi? Jos tässä lähdettiin liika hätäisenä
etujoukkona ryntäämään ja joudutaan satimeen? Eikö olisi voinut vielä
odottaa hiukan. Jos nyt Venäjältä ei tulekaan toivottua apua tai jos
se osoittautuu riittämättömäksi sitä apua vastaan, jota uhattu vanha
yhteiskunta saa muualta? Sillä kai Mannerheimillakin on oikeus hakea
liittolaisia vieraalta maalta, koska Mannerkin sen tekee. Vai onko
siihen oikeus vain toisella eikä toisella?
Kirjoittaja näyttää itsekin epäilevän sitä, ettei taistelun hetki
ollut oikein valittu. Jotkut voittamattomat tekijät näyttävät sen
määränneen. Siitä huolimatta hän kuitenkin varmasti tietää, että
voitto on oleva heidän. Mistä hän sen tietää. "Työväen luokan täytyy
voittaa..." Ja niin ollen: "Eläköön siis työväen vallankumous!"
_Täytyy voittaa_ -- mutta jos ei sittenkään voita. Jos vallankumous
sittenkin menee myttyyn? Olisiko mahdollisesti ollut vielä kerran
syytä koettaa saada aikaan jotain eduskunnallisella ja sen
semmoisella vanhanaikaisella toiminnalla?
*
"Hallitus alotti."
On tietysti odotettavissa aivan hillitöntä, häikäilemättömintä
kiihoitusta vallankaappauksen pysyttämiseksi. Kaikki valheet tulevat
nyt jos milloinkaan uudelleen ja uudelleen toistettaviksi. Niin
tulee varmaan toistumaan väite, että se oli senaatti, joka alotti,
porvaristo, joka hyökkäsi. Tämän päivän "Työmiehessä" on kirjoitus
otsakkeella: "'Suomen hallitus alkanut verisen kansalaissodan.
Työtätekevä luokka nousee puolustamaan nuoren tasavaltamme vapautta,
kansamme oikeuksia, onnea ja elämää."
Kirjoituksessa sanotaan:
"Hallitus julisti kylmäverisesti sodan työtätekevää luokkaa vastaan.
Ja nyt se on täydessä käynnissä. Hallituksen murhajoukot liikehtivät
teurastustöissään, repivät valtion rautateitä ja räjäyttelevät
rautatiesiltoja rikki, tuhoavat näin yhteiskunnan kallista omaisuutta
ja tahtovat täten _nälällä tappaa_ kansalaisemme, koettaessaan
liikenteen keskeyttämisellä estää elintarpeitten kuljetuksen paikasta
toiseen."
"Kun maan hallitus on täten kamalalla, rikollisella ja
ennenkuulumattomalla toiminnallaan johtanut nuoren tasavaltamme ja
kansamme vapauden ja elämän vaaranalaiseksi, kun se on erikoisesti
ryhtynyt hyökkäämään työtätekevää luokkaa vastaan, on hallitus
nostattanut toiminnallaan järjestyneenkin työväestön jalkeilleen,
pakottanut sen nousemaan ja suojelemaan kalleimpia oikeuksiaan
ja elämäänsä. Sunnuntain kuluessa työväestön keskusjärjestöjen
viestit vierivätkin yli maan, joissa kehoitettiin järjestynyttä
työväkeä kokoamaan voimaansa, voidakseen ryhtyä puolustaumaan
roistomaisen hallituksen raakoja ja raivokkaita hyökkäyksiä vastaan.
Ja nopeasti onkin työväestö voimansa mobilisoinut. Ilahuttavan
yksimielisinä seisovat työväestön joukot hallituksen verihurttia
vastaan valmiina oikeuksiensa puolesta taistelemaan. Työväestöön ei
ole voinut vaikuttaa porvarillisten sanomalehtien ja agitaattorien
vimmatut saarnat ja puheet, joilla he ovat koettaneet halventaa
ja häväistä työväestöä ja työväenliikettä. Eivät ole tehneet
vaikutustaan ne intohimojen loihtimiset, joita on koetettu nostaa
ahdasmielisen 'isänmaan' alttarille kaikilla keinoilla, lahjomisilla
ja hajotuslehtien perustamisilla. Tyyneinä olemme jaksaneet kestää
häväistykset, rauhallisina seisoa keskellä porvariston kansallisten,
juoppohulluutta muistuttavien mässäysten keskellä. Sillä me tiedämme,
minkälainen se _teidän_ isänmaa meille on. Me tiedämme, että teidän
isänmaa on meille kurjuuden pesä, vankila ja metsästysmaa, jossa me
olemme ja elämme kuin ahdistetut metsänotukset, ja joissa monella
meistä ei ole kiveä, jolle saisi päänsä lepoon kallistaa."
"Työmiehen sydämeen ja päähän on juurtunut ja kasvanut sosialismi.
Ei viekkaudella, saivartelevilla todistuksilla eikä väkivallalla,
ei makasiinikivääreillä ja pommeilla eikä joukkoteurastuksilla sitä
voida hävittää. Jokaisella työläisellä on sisässään, tietäen tai
tietämättään, sosialismin itu. Vainot sosialistisia järjestöjämme
vastaan meitä elähyttävät, lisääntynyt vaara terästää rohkeuttamme.
Hallitus ja porvaristo saakin nyt nähdä, että heidän lahtarikaartinsa
ja murha-aseensa eivät meitä pelota. Sillä meitä elähyttää ylevä
ja jalo aatteemme. Ja se, jota tietoisuus omista oikeuksistaan
elähyttää, ei pelkää. Me käymme vakaumuksemme määräämää tietä yhä ja
aina eteenpäin, vaikkapa tiemme sullottaisiin ruumiita täyteen. Ja
nyt kun hallitus on ryhtynyt meitä vastaan hyökkäämään, käymme yhä
rohkeammin rinnoin puolustamaan _ihmisoikeuksiamme, kansamme onnea,
vapautta ja rauhaa_, jotka kaikki aikoi kansaansa pettänyt hallitus
tuhota ja riistää."
Kun tämä vallankaappaus kerran on päättynyt, on heille ja meille
opettavaa nähdä, miten heidän onnistui puolustaa "nuorta tasavaltaa"
ja "kansamme oikeuksia ja onnea ja elämää" -- mitä näistä kaikista on
jälellä, kun nämä rivit pääsevät julkisuuteen.
*
"Työmiehen tietoja".
"Työmies" väittää, että "lahtarit" ovat salakavalasti ammuskelleet
Fennian, Kämpin, Ateneumin, Vaasan pankin sekä useista Esplanaadin
ja Aleksanterinkatujen varsilla olevista talojen ikkunoista,
kellareista ja ullakoilta. -- Se on tietysti kaikki mielikuvitusta
tai provokatsionia.
"Työmies" ilmoittaa suurella tyydytyksellä, että rahapaja on vallattu
ilman minkäänlaista vastustusta lahtarien puolelta. -- Jopahan ne nyt
jäivät siihen teurastajiaan odottamaan. Saa nähdä, mitä sepät nyt
aikovat ruveta takomaan.
Siveellisellä kauhulla kertoo "Työmies" sellaisista "roistontöistä"
kuin että erästä Turkuun menevää sotilasjunaa on ammuttu ja että
Hillosensalmen rautatiesiltaa on yritetty räjähyttää, joka on valtion
omaisuuden katalaa hävittämistä. Meidän pitäisi tietysti antaa heidän
juniensa kulkea rauhassa ja ehkä mennä itse näyttämään "valkoista"
lippua merkiksi, että rata heidän sotilasjunilleen on selvä.
*
Oikeudesta tarttua aseihin.
Rauhan ystävien kanssa olen näinä päivinä paljon keskustellut
oikeudesta tarttua aseihin. Olenhan ollut itsekin sillä kannalla,
että aseihin ei saa tarttua, koska hengen ottaminen on rikos.
Mutta minulle näyttää käyvän samoin kuin kaikille rauhanystäville
silloin, kun on kysymys heistä itsestään s.o. itsepuolustuksesta.
He eivät voi olla puolustamatta aseiden avulla itseään ja muita
silloin, kun heidän kimppuunsa hyökätään eikä mikään muu auta
hengen säilyttämiseksi. Järjestysvallalla täytyy myöskin olla
oikeus käyttää asetta viime tingassa. Mutta jos kerran itse
taistelu puolustautumista varten katsotaan oikeutetuksi, silloin
täytyy myöskin saada siihen valmistautua. En näe siis enää muuta
eetillistäkään ratkaisua, kuin että aseihin oli tartuttava. Vaikka
taistelu näyttää muuttuvankin luokkainväliseksi taisteluksi,
siis varsinaiseksi sisälliseksi sodaksi, niin on tämä kuitenkin
porvariston puolelta, samalla kun se on taistelua heidän etujensa
puolesta, myöskin koko yhteiskuntajärjestyksen ja kaikille
yhteisten oikeuksien ja etujen puolustamista, myöskin kaikkien
parlamenttaaristen sosialistien ja heidän asiansa puolustamista.
Niitä on tässä maassa luultavasti sittenkin enemmän kuin
vallankaappauksellisia punakaartilaisia.
Aseihin tarttumisemme oikeutuksen ratkaisee eetillisesti osaksi
myöskin se, oliko heillä, hyökkääjillä, siihen pakottava pakko,
eivätkö he mitenkään muuten olisi saaneet oikeutettuja vaatimuksiaan
toteutetuksi. Minun mielestäni ei tietysti ollut. Itse he kuitenkin
ovat siitä lujasti vakuutetut. Jolleivät he luulleet saavansa heille
niin tärkeää hallitusmuotoasiaa ratkaistuksi mielensä mukaisesti,
olisivat he tietysti kuitenkin voineet saada porvarilliset estetyksi
saamasta omaansa läpi. Äärettömässä reformi- ja vallanhimokiihkossaan
he eivät malttaneet odottaa hiukan pitkällisempää ja vaivaloisempaa
eduskunnallista ratkaisua, vaan ryhtyivät toteuttamaan ohjelmaansa
väkivallalla ja vieraalla vallalla. He, jotkut harvat, anastivat
aseillaan kansan oman oikeuden määrätä tulevasta kohtalostaan.
He ottivat itselleen diktatuurivallan, tekeytyivät tyranneiksi.
Tyrannit, rosvot ja ryövärit ovat kukistettavat. Yksityinen voi vielä
antaa henkensä mennä, kuolla marttyyrina, mutta yhteiskunta ja kansa
eivät sitä voi. Tulee raja, jolloin täytyy antaa periaatteen mennä.
Pakko ja hätä ei tunne lakia, ei periaatetta eikä aina etiikkaakaan
-- kamalaa kylläkin. Meitä pakotettiin tähän. Me hankimme ensin
asestettua järjestysjoukkoa, josta olojen pakosta syntyi sotajoukko.
Meillä ei ollut yhtä ainoata kivääriä ennen kuin venäläiset kiväärit
suomalaisten käsissä alkoivat paukkua nurkissamme. Meidän syymme
rauhanystävinä on siis se, että hankimme niitä liika myöhään. Olimme
liika naiveja uskoessamme _kaikkien_ suomalaisten rauhanystävällisiin
vaistoihin ja traditsioneihin. Jos meillä olisi heti ollut kättä
pitempää, jolla olisimme voineet imponeerata myöskin Venäläisiin,
olisi meillä nyt rauha. Nyt on meillä sota, ja rauhanerakkojenkin
täytyy myöntää sen välttämättömyys tässä tapauksessa. Vielä
kerran saa puhdas periaate istua ja värjöttää kuin viluinen lintu
yöpuullaan. Kuinka pitkäksi mahtaneekaan tämä yö tulla?
*
Mannerheimin täytyy voittaa.
Tämä sota on -- niinkuin ennenkin olen sanonut -- sotaa myöskin
Venäjää vastaan, pohjaltaan ehkä oikeastaan juuri sitä. Ensimmäiset
sotatoimenpiteet Pohjanmaalla näyttävät kohdistuneen venäläisiä
vastaan. Mutta virallisesti se on sotaa omia ryöstäjiä vastaan ja
siis sisällinen sota.
Asema on mutkallinen, ja käy siksi yhä enemmän, jos Saksa ja Venäjä
eivät tee rauhaa ja heidän sotansa jatkuu. Kuinka silloin on
suhtauduttava vangittuihin venäläisiin, joilta on riisuttu aseet?
Tosin me olemme nyt neutraali maa, jolla on oikeus riisua aseet sen
alueelle joutuneilta. Mutta toisaalta on venäläisten rintama täällä
syntynyt ennen meidän itsenäisyyttämme ja vaikea on kieltää heitä
sitä sellaisena edelleen pitämästä, varsinkin jos Saksakin rikkoisi
meidän "puolueettomuutemme". Se kai voi helposti vielä tapahtuakin,
joskaan ei Torniossa ja Vaasassa, niin ainakin etelässä. Ainakin
laivaston kimppuun Saksa voi hyökätä ja silloin voi Venäjä vaatia
itselleen toimintavapautta Suomessa ja väkensä vapauttamista ja
aseiden takaisin saamista. _Causa belli_ on olemassa, ellei siihen
suostuta. Suomen sodan Venäjää vastaan täytyisi puhjeta, jos Venäjä
voisi ja tahtoisi. Meidän asemamme olisi ylen arveluttava, kun vielä
punakaartilaiset ovat vihollisen puolella. Silloin eivät venäläiset
auttaisi suomalaisia tovereitaan sosiaalisen vallankumouksen
aikaansaamiseksi, vaan suomalaiset toverit auttaisivat venäläisiä
Suomen uudelleen valloittamiseksi.
Jos venäläiset ja punakaartilaiset voittaisivat -- niinkuin näyttää
käyvän Ukrainassa ja Donilla -- kuinka sitten muodostuisi maan
kohtalo valtiollisesti? Niinkö, että venäläiset jäisivät hallitsemaan
meitä punakaartin ja oman väkensä avulla, vaiko niin, että venäläiset
jättäisivät maan hallinnon punakaartille, asettamalla tietysti
jonkun komissaarin valvomaan Venäjän (vallankumouksen) etuja.
Siis oltaisiin uudelleen joko Bobrikoffin ja Seynin ajoissa tai
parhaimmassa tapauksessa Porvoon valtiopäiväin jälkeisessä, jolloin
maata hallitsi keisari ja virkamiehistö. Manner-Tokoi-Sirola-senaatti
kai saisi kummassakin tapauksessa hoitaa maan asioita, kunnes
toisin määrättäisiin. Meillä oli jo kerran "sapelisenaatti", joksi
sosialistit mielellään nimittävät Seynin senaattia; nyt olisi meillä
Mannerin "pistinsenaatti", jota kai toisaalta tultaisiin sanomaan
"lahtarisenaatiksi".
Ei, kyllä Mannerheimin _täytyy_ voittaa. Tässä taistellaan kuin
taistellaankin Suomen itsenäisyydestä, loppuun asti, kuinka kauan
sitä kestäneekin. Se voi kestää kylläkin kauan, sillä niin kurja ei
Venäjän tila vielä liene, ettei se hoitaisi tätä rintamaa, vaikka
olisikin muilla rintamilla voimaton.
*
Jos Mannerheim voittaa ja Lenin, joka tukee Manneria, jää vielä
valtaan --? kuinkas sitten? Hän on tunnustanut Svinhufvudin,
sitten hän on tunnustanut Mannerin, tunnustaako hän taas uudelleen
Svinhufvudin?
Ja jos kadetit tai jotkut muut taas saavat Venäjän ohjat käsiinsä?
Miten hyvänsä -- arpa on heitetty eikähän meillä voi mikään tulla
pahemmaksi, kuin mitä jo on.
En tiedä mitään, en ymmärrä mitään, en voi mitään, istun vankina
kammiossani ja tahrin paperia loppumattomiin. Tekisi mieli mennä
käyskentelemään ennen maatapanoa. Mutta jos menisin, minut
luultavasti vangittaisiin tai ammuttaisiin. Aika aikaa kutakin.
Keskiviikkona 30 p:nä tammikuuta.
Huhuja.
Eräs tuttava soittaa, että 5000 ruotsalaista vapaaehtoista on tullut
yli ja että saksanpoikia on tullut Mäntyluodosta. -- Hämeenlinna on
valkoisten käsissä ja parin päivän perästä on Mannerheim täällä. --
Rauhanneuvottelut ovat katkenneet. Saksalaiset ovat pian Räävelissä.
-- Viipurissa ovat punakaartilaiset ajetut kasarmeista. -- Myöhemmin
hän peruuttaa tiedot epävarmoiksi huhuiksi. Kuinka monta kertaa
tämmöiset kiurut noussevatkaan taivaalle suistuakseen sieltä samassa
alas!
*
Kadulta.
Menen kaupungille. Siellä on se sama ainainen kuva: loppumaton
jalkamiesten jono käytävällä, kadulla ei muuta liikettä kuin joku
halkokuorma ja silloin tällöin hurjaa vauhtia kiitävä auto, täynnä
punakaartilaisia, kiväärit ojona. Minä suon heille tuon voiton- ja
vahingonilon. Mahtaa olla hurmaavaa ensi kerran hallita maan
pääkaupunkia, olla herroina ja käskijöinä. Kai siinä heillä nyt on
jotain tunnetta Suomen itsenäisyydestäkin, sillä eihän nyt ainakaan
matruusit kuohu päälläpäin. On kai jotain omaa oman väkivallankin
tunteessa. Porvarit kulkevat tyynen näköisinä, ihmeen tyynen, mutta
kyllä kai takin alla kuohuu ja moni nyrkki puristuu. Minulla on yhä
ilkeä tunne minua kohdanneesta väkivallasta ja vääryydestä.
Tapaan erään senaatin esittelijäsihteerin. Kun ei muuten voi saada
mitään tietoja eikä telefoonikaan ole varma, täytyy niitä kerätä
mies mieheltä. Minua huvittaa etupäässä se, mitkä ulkonaiset
ja sisäiset vaikutteet veivät tähän. Tuttavani analysoi, että
sosialistit joutuivat pyörteeseen sen väärän laskelmansa perustalla,
että luulivat venäläisten avulla tuota pikaa riisuvansa aseet
suojeluskuntalaisilta, mutta kun venäläiset eivät toivotussa määrin
yhtyneetkään avustamaan, he eivät enää voineet peräytyä.
*
Edut ja aatteet.
Olen ollut kosketuksessa eräiden sosialistihenkisten kanssa,
jotka pohjaltaan ovat sympatisia kumoukseen nähden, vaikka
eivät hyväksykään sen keinoja. He ovat vallankumouksellisia
ilman verenvuodatusta. Heidän vallankumousihanteensa on jotain
suurlakkopuristuspakotusta porvarillista yhteiskuntaa kohtaan. He
tuomitsevat punaisten ja samalla myöskin valkoisten aseellisen
toiminnan ja syyttävät yhtä paljon molempia siitä, mihin on tultu.
Ovatpa miltei sillä kannalla, että valkoiset alottivat, ainakin yhtä
paljon kuin punaiset.
Heidän mielestään saattaa vallankumoushallitus jäädä valtaan, jos se
saa venäläiset maasta pois ja elintarpeita maahan. Heidän mielestään
ei ole niin väliä, pääseekö laillinen hallitus ja laillinen eduskunta
valtaan, jos tämä työväen hallitus saa rauhan maahan ja yleensä
hoitaa siedettävästi maan asiat. He kun samalla ovat rauhanystäviä,
on sisällisen sodan jatkuminen saatava estetyksi hinnasta mistä
hyvänsä.
Se nyt on pohjaltaan konjunktuurikanta, mahdollinen heille kai
siksikin, ettei heidän tunteessaan ole niin voimakkaana kuin esim.
minussa suuttumus ja loukkautumus lain ja oikeuden rikkomisesta.
Tässä on vapauden, oikeuden ja totuuden periaate kärsinyt enimmin ja
se on saatettava takaisin valtaistuimelleen, vaikka maan ja kansan
aineelliset edut kärsisivät siitä kuinka paljon hyvänsä. Alussa ei
väärälle polulle poikkeaminen näytä niinkään suurelta, mutta kuta
kauemmaksi tullaan, sitä harhempaan mennään eikä koskaan jouduta
oikeille perille.
Ymmärrän kyllä, että kun ollaan intohimoisesti jonkun asian puolella,
tullaan helposti vaientamaan oikeudentunnon ääni, vaikka se joskus
pyrkisikin kuuluville. Työväen valtaanpääsö kun on heistä maan
ja maailman onni, joutuvat he helposti tinkimään ja ymmärtämään
ja anteeksi antamaan. Osalta nykypolvea, varsinkin nuoremmilta,
puuttuu n.s. yhteiskunnallista vaistoa. Heillä ei ole laillisuutta
ja oikeudellisuutta verissään. Minulla on se siihen määrin, etten
voi päästä mihinkään ymmärrykseen, löytää mitään yhteistä pohjaa
sen kanssa, joka omaksuu tulokset, jotka ovat saavutetut lievänkin
väkivallan, saati sitten punakaartilais-väkivallan avulla. Onhan
meidän nuorisomme kasvanut ja kehittynyt aikana, jona tässä maassa,
lähes kahdenkymmenen vuoden kuluessa, ei ole ollut muuta valtaa kuin
väkivalta, jolloin lain auktoriteettia on jäydetty sekä ylhäältä että
alhaalta päin.
Ja nykyinen kumous _on_ väkivaltaa, se on se, joka hyökkäsi ja
alotti. Porvariston asettautuminen syntyi veritöiden ja väkivallan
johdosta jo kesällä ja varsinkin marraskuussa. Heitä vastaan
_täytyi_ tarttua aseihin. Ja kun punakaartin toiminta muuttui
valtiolliseksi kumoustoiminnaksi, täytyi myöskin suojeluskuntain
asettua valtiolliselle pohjalle. Jollei punakaartilais-väkivalta
olisi yhtämittaa uhannut, olisi suojeluskuntain toiminta rajoittunut
rauhallisen työn, myöskin lainlaadintatyön mahdollisuuden
suojaamiseen. Mutta sellaistakaan aseellista lain ja järjestyksen
tukea eivät nämä täydellisen aseettomuuden kannattajat näytä tahtovan
antaa yhteiskunnalle. Mutta semmoinen kantahan vie ehdottomasti
anarkiaan, niin pian kuin on kymmenkuntakaan tunnotonta miestä.
En tahdo kieltää, ettei minunkin kantaani luokkapuolueeseen
kuuluvana ainakin jossain määrin vaikuttaisi luokkaedut ja etten
vanhaa yhteiskuntaa tukeakseni tarrautuisi periaatteihini niiden
minulle tuottaman hyödynkin vuoksi. Sellaista ei voi torjua, eikä
koskaan voi oikein tietää, milloin itsekkäisyys minussakin verhoutuu
_sille_ mieluisiin ja sopiviin periaateverhoihin. Minä kuitenkin
pyrin siitä pois. Ja minä puolustaun itseni edessä aina sillä,
etten minä vastusta sosialismia semmoisenaan. Vastustan luullakseni
vain sen toteuttamiseksi käytettyjä _keinoja_. Ja minä vastustaisin
niitä silloinkin, jos minun aatteitani tahdottaisiin samanlaisilla
toteuttaa. En minä kutsuisi venäläisiä avukseni, vaikka suomalainen
sosialismi eduskunnallista, laillista tietä panisi täällä toimeen
minkä yhteiskunnallisen mullistuksen tahansa. Kenties tulen
tilaisuuteen tämän osoittamaan teossakin, jos taantumus Venäjällä
pääsee valtaan ja tarjoaa apuaan täkäläiselle taantumukselle.
*
Aakkosia.
Miten aseellinen järjestysvalta syntyy ja miksi se on tarpeellinen,
eli miksi esivalta tarvitsee miekan?
Isällä on kaksi poikaa. He ovat tunnustaneet isän ratkaisuvallan
keskinäisissä riidoissaan eivätkä itse ryhtyneet niitä ratkaisemaan
tappelemalla. Niin on eletty siitä lähtien, kun oltiin pieniä. Jos
jotain kahakkaa on tapahtunut, ovat molemmat syylliset saaneet
selkäänsä tai muulla tavalla pakoitetut antamaan hyvitystä. Mutta
pojat kasvavat ja isän fyysillinen voima on heikentynyt. Sitä ei
enää pelätä eikä kunnioiteta, Luottaen pelkkään auktoriteettiinsa,
joka alkuaan perustui hänen fyysilliseen voimaansa, isä ei ole
hankkinut itselleen asetta. Eräänä päivänä käy toinen poika toisen
kimppuun, tottelematta isän kieltoa. Isä ei voi sitä estää,
koska häneltä puuttuu ase. Ahdistettu poika ei voi vedota isän
ratkaisuun, vaan täytyy hänen itsensä puolustautua aseella ja on
hän siihen oikeutettukin, kunnes isä ehtii hankkia aseen ja sen
avulla erottaa riitapuolet ja riisua heiltä aseet. Isän täytyy nyt
jäädä ase käteen, kunnes hän saa varmuuden, ettei rauhaa rikota.
Siis: jollei yhteiskunta lain ja järjestyksen ylläpitämiseksi voi
saada niille tunnustusta muutoin, täytyy sen käyttää asetta, joka
hänellä, ja yksin hänellä, täytyy olla sitä varten olemassa. Meidän
yhteiskunnallamme ei ollut aseita. Sen täytyi niitä hankkia ja käydä
kurittamaan niitä, jotka rikkoivat järjestyksen ja rauhan.
Olen tavannut henkilöitä, jotka eivät ole oppineet tällaisiakaan
perusaakkosia, vaan haaveilevat kaikkien rauhasta kaikkien kesken.
*
Rangaistus ja kosto.
Olin juuri kaupungilla ja tapasin kaksi virkamiestä. Huomasin heistä,
kuinka ankarimmat kostovaistot jo nostavat päätään lopullisen
ratkaisun varalta. Toinen vaati erikoisoikeudellisia, siis mitä
ankarimpia toimenpiteitä syyllisiä johtomiehiä vastaan. Toisen
mielestä riitti, jos heidät tuomittaisiin lain ja oikeudenkaan mukaan
s.o. rikoslain maankavallusta koskevan ankarimman pykälän mukaan.
Mistään armahduksesta ja lieventävistä asianhaaroista ei kummallakaan
ollut ajatustakaan. Enkä minä luule, että porvariston yleiskanta
tulee paljoakaan muuttumaan, kun voitto on heidän.
*
Juttuja ja huhuja.
Kuulin jutun, joka luultavasti on tekaistu. Venäläiset sotamiehet
Turun puolessa ovat vaatineet "Sampoa" viemään itseään jonnekin
saaristoon. He panevat maata ja heräävät -- Ruotsissa. Ehkä on tässä
vain vihjaus siihen, kuinka pitäisi menetellä.
Englannin konsuli oli muka menossa senaattiin viemään Englannin
tunnustusta Suomen itsenäisyydestä. Kun Tokoi tuli siellä häntä
vastaan, käänsi hän selkänsä ja meni. Kai sekin tekaistu juttu.
Täytyy jollain lieventää mieltään. On tyydytys ilkkuakin, kun ei voi
muuta.
*
Kaduilla liikkuu paljon väkeä, jotka vaikuttavat urkkijoilta.
Kulkiessaan täytyy puhua hiljaa tai vaieta. Aivan niinkuin pahimpina
Bobrikoffin aikoina.
*
Kerrotaan, että Englannin konsuli olisi antanut toiveita siitä, että
viljantuontilupa nyt saadaan, kun entinen saksalais-ystävällinen
hallitus on kukistunut, ja että se katselisi suopein silmin uutta
hallitusta, jopa sitä tukisikin, koska se toivoo, että bolshevistinen
henki tätä tietä leviää Skandinaviaan ja Saksaan. Luultavasti on
juttu tekaistu, vaikka se kyllä _voisi_ olla tosi.
*
Kerrotaan saksalaisten sanoneen Brest-Litovskissa, että suomalaiset
sosialistit ovat vastustaneet Suomen täydellistä irtaantumista
Venäjästä.
*
Kiellettyä kirjallisuutta.
Sain käsiini porvarillisten eduskuntaryhmäin julistukset. Niitä
jaetaan hektografoituina ja levitetään miehestä mieheen, niinkuin
Vapaita Sanoja ja muuta "kiellettyä" kirjallisuutta Bobrikoffin
pahimman sortovallan aikana. Ei todella tarvita havainnollisempaa
kuvaa siitä, missä nyt ollaan. Meidän täytyy siis taistella siltä
pohjalta. Se on tuttu tie, joka varmaan voittohon vie.
*
Oulussa palaa.
Kuulin, että Sanomalehtien tietotoimisto on suljettu. Puuska ei
suostunut antamaan saamiaan tietoja vallankaappauksellisille. Hänen
viimeinen sähkösanomansa tiesi, että viimeinen venäläinen kasarmi
Oulussa palaa. Siitä päättäen on siellä siis totisesti oteltu.
*
Paha mieli, hyvä mieli.
Tähän saakka ovat koulut toimineet, mutta nyt ovat nekin lakossa
siksi, kunnes lailliset olot ovat palautuneet. Maa joutuu vähitellen
kuin interdiktin alaiseksi. Tätä luultavasti tulee kestämään
kauankin. Mieli on apea, elämä harmaata. Kun ei voi mitään eikä tiedä
mitään. Pohjanmaan miehet ovat siellä kaukana eikähän tiedä, milloin
ne sieltä tulevat. Mutta oli sentään suuremmoista, että ne nousivat,
että talonpojat nousivat, varsinainen kansa nousi. Nyt ne eivät enää
ole porvarit eikä herrat, jotka muka käyvät köyhälistön kimppuun.
*
Syntipukin tarve.
"Työmiehessä" on kirjoituksessa "Vallankumouksen tiellä" m.m.
näin kuuluva pala: "Olemme nyt taas astuneet askeleen eteenpäin.
Liikuntamme määräsi hirveä hätä, toimintamme vapautemme ja elämän
menettämisen pelko. Riistäjäluokkamme valmistautui voimakkain,
raaoin ja verisin ottein ne meiltä pois riistämään ja meidät suureen
kurjuuteen syöksemään." Siksi he tarttuivat aseihin. -- Joka kerta
kuin väite siitä, että porvarit kaikella tuolla uhkasivat, kohtaa
minua, kysyn uudelleen ja aina uudelleen, uskovatko he todella siihen
vai onko se tehty vastoin parempaa tietoa. Alan uskoa, että he
todella itsekin sitä uskovat. Äänessä ja eleissä on jotain välitöntä
vilpittömyyttä, joka ei aina ole tehtyä. Kuinka usein kuvittelu
muuttuukaan todellisuudeksi! Kun ihminen tahtoo ja tarvitsee
syntipukin saadakseen sälyttää hänen selkäänsä kaikki omat vikansa
ja syntinsä, niin hän tekee sen itselleen pienemmissäkin asioissa.
Kuinka ei sitten tämmöisissä suurissa!
*
Uusi eduskunta tulossa.
Samassa kirjoituksessa puhutaan pian asetettavasta 35-henkisestä
jäsenistöstä valvomaan uuden hallituksen toimintaa. Se on kai
oleva meikäläinen sotamies- ja työväen neuvosto, toisin sanoen:
heidän uusi eduskuntansa. Sen jäsenet valitaan kaikista työväen
suurista neuvostoista. Ne tulevat olemaan jollain lailla
vastuunalaisia kansalle. "Jo väliaikaiset suunnitelmatkin
tähtäävät kansanvaltaisuuteen." Kaikesta hajahtaa kuitenkin,
että ei ole kysymystäkään _kansan_ vallan toteuttamisesta, joka
jo _oli_ toteutettuna, vaan työväen vallan toteuttamisesta, sen
_diktatuurista_, kolmesta kymmenestä (ja viidestä) tirannista.
*
Luikkimaan tiehensä.
"Kukistunut hallitus jätti jälkeensä tyhjinä ammottavat kassakaapit
ja leipävarastot. Melkein kuin vararikkopesää saadaan nyt lähteä
selvittämään." ("Työmies".) -- Ei "selvittämään" pesää, vaan viemään
sen viimeisetkin, ja kun ne on saatu, luikkimaan tiehensä.
*
"Työmiehessä" on myös seuraava pala:
'_Opettajatar agiteeraa_. -- Kallion rukoushuoneella olevan
pientenlastenkoulun opettajatar oli pitänyt äskettäin lapsille
esitelmän lahtarikaartilaisista ja punakaartilaisista.
Lahtarikaartilaisia oli sanonut hallituksen joukoiksi, jotka eivät
ole pahoja. Punakaartilaisista taas oli opettajatar selittänyt, että
jos missään on jotakin pahaa maailmassa, on se punakaartilaisissa.