METSOLA (pahoilla mielin painaa hatun päähänsä). Ei tässä hattu paljon
haittaa, vaikka tuota vielä lähtisinkin!
SANNA (pyörähtää keittiöön, lausuu jälkeensä). Onnea matkallesi, hyvä
ukkoseni!?
Kymmenes kohtaus.
METSOLA (nyökytellen päätään). Siinä se on kanssa kapine! -- Sano
hänelle mitä hyvänsä, vastahakaa vetää kaikessa. (Kävelee, puhellen
itseksensä) Hyvä luonto kaikkea tätä saattaa, sekä luotto
kanssaihmisiin. Nyt olen kiusattuna kaikin puolin helläluontoisuuteni
takia; mikähän tässä vielä lopulta eteen tullee, ei tiedä ollenkaan.
(Ottaa hatun päästään ja tarkastelee sitä käsissään) Tämä tässä on
ainoa muisto kauppiaalle annetuista rahoistani! (Pyörittelee peukalonsa
päässä) Kyllä olet kallis kappale, kaksituhanteinen hatunreuhka! --
(Panee hatun päähänsä ja menee ulos, puhellen mennessään) Ei vaan kuulu
vielä tulevaksi! -- --.
(Hetkisen aikaa näyttämö tyhjänä).
Yhdestoista kohtaus.
ANTTI (sievästi puettuna ja hyvin ryhdikkäänä, tulee ulkoa). Tyhjä
tupa! Ei niin ihmistä. Missä lienee kaikki talonväki? (Astuu lähemmä,
katselee ympäriinsä sekä ikkunasta ulos) Kuinka täällä on kaikki
muuttunut! -- Kyllä todella lie täällä nähty ilon sekä surun päiviä. --
Metsolasta ja sen häviöstä siitä minä vähät välitän. -- Anna raukkaa
minun surku tulee enin koko talon väestä. (Surkutellen) Uskonut en
Annasta olisi tuota, että antaa itseään vietellä, mutta horjuvainen se
on ihmisraukka. (Innokkaasti) Yhtäkaikki häntä rakastan. Lemmin vielä
yhtä palavasti kuin ennen nuoruudessani. (Kuunnellen) Mutta joku sieltä
kuuluu tulevan!
Kahdestoista kohtaus.
ANTTI, ANNA (tulee keittiöstä).
ANNA (lähestyen Anttia, molemmat kädet ojennettuina). Vihdoinkin jo
tulit, Autti, kaivattuni!
ANTTI (ottaen Annan kädet käsiinsä). Kyllä olin kahden vaiheilla,
tullako vai olla tulematta, mutta edellinen voitti vallan!
ANNA (surullisena). Anteeksihan olet luvannut minulle, tyttöraukalle,
heikkouteni, miksi sitten vielä karttelet ja minua kiertelet kuin
käärmettä? Oi, jos Antti hyvä, voisit tietää ne murheen kyyneleet ja
unettomat yöt, jotka tyttöraukka olen viettänyt, niin jo yksin
sääliväisyydestä osaa ottaisit nyt suruuni. (Itkee).
ANTTI (lohdutellen). Anna rakas, kuinka puhelet! Etkö luule minun
sinusta välittävän? Jos sinua en niin suuresti rakastaisi, niin viisi
välittäisin teidän tilastanne, tavaroistanne sekä kaikesta. Rakkaus, --
rakkaus sinuun pakotti minut tänne tulemaan ja maksamaan nyt isäsi
tuomion.
ANNA (palavalla rakkaudella). Oi Antti rakas! anna anteeksi, älä muista
enää entisiä. Koetan parantaa sun sydänhaavasi, rakkaudella kaikki
lääkitä. Usko, Autti hyvä, meille koittaa rauha, rakkaus ja onnellinen
elo.
ANTTI (sulkien Annan syliinsä). Suokoon Luoja sen niin tapahtua! --
Kyllä katkera on ollut elämäni siitä asti, kun tässä erosimme, jospa
tästä edes koittaisi päivä tyyni, rauhaisempi entistänsä.
(Istuutuvat vieretysten penkille).
Kolmastoista kohtaus.
EDELLISET, SANNA (tulee keittiöstä).
SANNA (hymyillen). Se on oikein, lapset, lähentykää toinen toistanne
vain kuten ennen. Olkaa iloiset ja tyytyväiset, niinkuin luonto sateen
perästä. (Tervehtää, kätellen Anttia) Tervetuloasi, Antti, meille!
ANTTI (joka on noussut seisaalleen tervehtäessä). Teillä, kuulin minä,
on ikävät asiat?
SANNA (nyökytellen päätään). Niin, Antti hyvä, niin on asiat! Menneet
ovat meidän tuhantemme, takuuvelat vielä hartioilla. (Huokaisten) Hyvin
hoiti, ukko, asiat.
ANTTI (kävellen). Sen teki hyväluontoisuus ja viina, markkinamatkat
sekä kestit muut.
Neljästoista kohtaus.
EDELLISET, TIINA (tulee keittiöstä), METSOLA ja
HONKANEN (tulevat ulkoa).
TIINA (iloisesti). Näkeepä vanhaa leipätoveria! Terve, terve Antti,
(Kättelee) Kuinka jaksetaan?
ANTTI. Niinkuin märkä palaa, meillä jaksetaan! (Katsahtaen Tiinaan ja
Honkaseen) Mutta teillä lienee lempi liekissänsä? --
TIINA (nauraen). Niin se onkin! Onnittele vaan! (Hyväilee Honkasta)
Mies on minulla hyvä, tuskin vertaistansa!
ANTTI (naurahtaen). No olkoon onneksi vaan kauppanne! Paljon lapsia ja
vähän leipää.
ANNA (nauraen). Aina muistat Tiinaa kiusotella. Olisit edes sanonut:
vähän lapsia ja paljon leipää.
ANTTI. Mikä rikkaitten nyt on potkiessa, vaikka lapsilauman saisivat
ympärilleen. Eikö liene tukkikaupparahaa isännältä osa jo heillekin
liukunut maksaessa Tiinan osinkoja.
METSOLA. Onpa, on se oikein sanottuna. Lopputerssaali metsävaroistani
suli, suoraan sanottuna, Honkaselle.
HONKANEN (kopeasti). Ei niitä armosta ole saatu, vaan ansiosta, hyvä
isäntä.
TIINA. Yhtä sukkela olet, Antti, puheissasi, ehken veikeämpi vielä
entistäsi. Kyllä useasti kinastimme.
ANTTI. Opiksi elämä on ihmiselle ollut, minulle jos muillekin.
SANNA. On se ollut meille jokaiselle. (Huoaten) Moni opistaan on saanut
maksaa paljon.
ANTTI. Kuten tukkikaupastansa Metsola. Kyllä isäntä siitä kaupastaan
sai oppia koko ijäksensä.
METSOLA (kynsien korvallistaan). Olisi se saanut olla tekemättä, mutta
otappa takaisin vettä kaatunutta. Se lienee meille ollut sallittuna
niinkuin muille varoitukseksi.
ANNA (pahoillaan). Mitä tuosta enää puhelette, sitä kuullessa jo
sydäntä kirvelee.
METSOLA (huokaisten). Kyllä on ollut meillä harmia koko tuosta
tukkikaupasta. -- (Antille) Mitä muuta Antille nyt kuuluu? --
ANTTI (naurahtaen). Tietää nämä köyhän kuulumiset, päivä parempi ei
toistansa.
HONKANEN (nauraen). On se köyhälläkin joskus ilon päivä, (iskee silmää
Antille) jos ei takana, niin edessänsä.
METSOLA. Tulevaa ei tiedä ihmisparka, ajan kuluneen sen kyllä käsittää.
(Tämän kohtauksen ajalla on joitakuita kyläläisiä
kokoontunut tupaan).
Viidestoista kohtaus.
EDELLISET, KRUUNUNNIMISMIES ja POLIISIKONSTAAPELI, sekä
heidän perässään joukko kyläläisiä, tulevat tupaan.
NIMISMIES (paperikäärö kädessään, nyökäyttelee päätään ympärillä
oleville sekä kätellen Metsolaa). Hyvää päivää, isäntä Metsola.
METSOLA (hämillään). Terve tuloanne, herra vallesmanni!
NIMISMIES (ystävällisesti, taputtaa Metsolaa olkapäälle). Rahoja ei ole
vielä saatu?
METSOLA (huokasten). Kuka köyhää enää uskoisi, tehkää tehtävänne herra
vallesmanni.
NIMISMIES (käyden pöydän päähän istumaan). Ikävä toimi tämä minulle,
mutta asetusta täytyy noudattaa. (Avaa paperikäärön ja ottaa tuomion
esille) Huutokauppa täytynee siis alkaa? (Katselee läsnä oleviin).
ANTTI (menee nimismiehen eteen). Onko tuomionne suurikin?
NIMISMIES. Viisisataa markkaa, kaikkine kuluineen.